Olemme kaikki katsoneet yöllä tähtitaivasta ja miettineet, kuinka suuri maailmankaikkeus on. Samalla ymmärrämme, että todennäköisesti emme koskaan saa sitä selville. Maailmankaikkeuden lisäksi olemme kyseenalaistaneet meidän omaa suuruuttamme atomitasolla. Pidän sitä hyvin luonnollisena asiana, että me ihmiset yrittäisimme löytää selityksiä universumin rakenteelle miettien universumin fyysistä ja henkistä rakennetta. Olemme uteliaita olentoja, mutta todellisuudessa näiden asioiden tutkiminen on lähes mahdotonta; tieteen avulla tajuamme, mistä asiat koostuvat, tosin edes tieteen avulla emme pysty selittämään tiettyjen asioiden olemassaoloa, merkitystä tai syntyä. Yleisenä esimerkkinä voi antaa maailmankaikkeuden synnyn, ja mitä oli ennen sitä. Kovien tieteiden lisäksi meillä on filosofia, joka auttaa meitä ymmärtämään universumin ja ihmisten henkistä puolta. Näidenkään tieteenalojen kautta ei silti pystytä ymmärtämään maailman rakennetta, ainakaan selvästi. Sitten on tietenkin uskonto ja pseudotieteet, joiden metodeja ja uskomuksia kyseenalaistetaan usein. Vaikka en ole uskovainen henkilö, arvostan uskontoja siitä, että ne sentään yrittävät antaa suhteellisen helppoja vastauksia universumin rakenteelle selittäen universumin luojan, mielen toiminnan ja tarkoituksen elämälle esimerkiksi kohtalon kautta. Uskonnoissakin on ongelmana todisteiden puute ja epävarmuus, jolloin moni ei pidä uskontojen uskomuksia totuuksina.
Kuva: http://perennialviews.com/the-three-levels-of-existence/
Onko siis olemassa tapaa saada selville universumin salat ja selvittää universumin mysteerit? En usko, että tulemme koskaan saamaan selviä vastauksia näin vaikeisiin kysymyksiin. Siitä huolimatta universumia pystyy analysoida monella eri tavalla, jolloin on mahdollista saada jonkinlainen käsitys maailmankaikkeuden toiminnasta ja rakenteesta, tosin vain yksinkertaistettuna. Vaikka olisi kuinka fiksu, universumin salaperäisyyttä ei pysty paljastamaan. Monet tiedemiehet ovat ymmärtäneet osan universumin fyysisestä rakenteesta (atomit, molekyylit jne.), mutta edes he eivät osaa sanoa todeksi kaiken alkua ja loppua, kohtalon olemassaoloa tai fyysisen rakenteen mahdollista alkuperää. Maailma on salaperäinen paikka, mikä silloin tällöin on ihan hyvä asia, sillä universumin salaperäisyys tekee maailmasta paljon ihmeellisemmän paikan.
Avaruuden loputtomuus
Tähtitaivas on yksi yleisimmistä tavoista saada ihmiset miettimään omaa kokoaan ja merkitystään maailmankaikkeudessa. Avaruuden suuruus saa meidät tuntemaan itsemme hyvin pieniksi, koska näkökulmastamme avaruus on loputon tyhjä alue täynnä planeettoja, tähtiä, mustia aukkoja ja toivon mukaan muutakin älykästä elämää meidän lisäksemme. Alunperin minun oli tarkoitus kirjoittaa blogikirjoitelma aiheena pelkkä avaruus, mutta suunnitellessani sitä mietin universumin fyysisen salaperäisyyden lisäksi henkistä salaperäisyyttä, mikä ei olisi sopinut kirjoitelmaan käsitellen valmiiksi hyvin suurta aihetta. Joka tapauksessa avaruuden tutkimisen kautta tuntuu siltä kuin olisimme vuosien aikana saaneet enemmän kysymyksiä kuin vastauksia avaruuden loputtomuudesta: fyysisesti olemme niukasti pystyneet tutkimaan aurinkokuntaamme jonkin verran. Se kuulostaa valmiiksi suurelta alueelta, mutta suuremman siitä tekee se fakta, että emme ole vieläkään saaneet vietyä ihmisiä Marsiin; kyseessä on lähin planeetta omaa planeettaamme, ja sekin tuntuu olevan liian kaukana. Teoriassa oma aurinkokuntammekin kuulostaa hyvin pieneltä, kun mietitään aurinkokuntamme olevan osa suurta galaksia, ja näitä galakseja on joidenkin arvioiden mukaan miljardeja, todennäköisesti enemmän. Se on uskomatonta miettiä, kuinka iso universumi on: emme pysty edes kuvittelemaan päässämme universumin kokoa samalla tavalla kuin emme pysty ajattelemaan miljoonaa yksittäistä asiaa samaan aikaan päässämme. Vaikka universumin suuruus on uskomaton asia, se on myös hyvin pelottavaa, sillä se saa meidät tuntemaan itsemme hyvin turhilta maailmankaikkeudessa. Antiikin aikoihin tätä ongelmaa ei ollut, koska jotkut ajattelivat maailmankaikkeuden pyörivän planeettamme ympärillä, mutta nykyään tiedämme sen olevan päinvastoin.
Kuva: https://www.universetoday.com/147078/what-shuts-down-a-galaxys-star-formation/
Avaruuden suuruudesta syntynyt salaperäisyys näkyy jopa fiktiossa ja mytologioissa: hyvin monessa tarinassa tai uskonnossa kuu ja aurinko edustavat jotakin suurempaa voimaa tai jumalaa, ja tähdilläkin on usein uskottu olevan maagisia ominaisuuksia. Toiveen tekeminen tähdenlennon nähdessä ja astrologia ovat hyvät esimerkit avaruuden salaperäisyydestä nykykulttuurissa. Vaikka moni ei usko avaruuden olevan maaginen asia, sen salaperäisyydestä luodut tarinat ja myytit saavat avaruuden kuulostamaan entistä mystisemmältä. On mielenkiintoista ajatella avaruuden olevan kokonaan erilainen maailma ja todellisuus erilaisilla toiminnoilla ja rakenteilla. Tämän salaperäisyyden takia moni on miettinyt muun älykkään elämän olemassaoloa. Alieneiden olemassaolon miettiminen on usein ristiriitaista, sillä moni väittää nähneensä alieneita tai ufoja. Monet meistä eivät usko näiden yksilöiden kertomuksia, mutta miettimällä avaruuden suuruutta alieneiden olemassaolo tuntuu aika todennäköiseltä: jos me olisimme ainoa älykäs elämä koko universumissa, universumin tajuttomasta suuruudesta huolimatta, se olisi ainakin omasta mielestäni aika surullista. Tämä tosin tekisi planeetastamme paljon tärkeämmän universumin mittakaavassa kansoittaen koko universumin ainoan älykkään lajin. Se ei tunnu realistiselta minulle. Universumissa on pakko olla muutakin älykästä elämää jollakin toisella planeetalla. Kuulemma avaruushallintovirastot ovat tietoisia planeetoista, joilla on täsmälleen samat elinolosuhteet kuin meidän omalla planeetallamme; mikä estää sen, että niissä asuisi älykästä elämää. Avaruuden salaperäisyys saa myös miettimään, millainen yhteiskunta alieneilla olisi: olisiko se kehittyneempi versio meidän yhteiskunnastamme, vai vähän jäljessä? Olisiko heillä enemmän sotaa tai muita kansainvälisiä ongelmia? Ehkä jokin päivä saamme vastaukset näihin kysymyksiin. Tosin yksi teoria on se, että lähimmän alien-lajin teknologia on miljoonia vuosia edellä eikä vaivaudu tulemaan meidän aurinkokuntaamme samalla tavalla kuin me emme valloita tai kerää resursseja muurahaispesistä. Aion tehdä tulevaisuudessa oman blogikirjoitelman liittyen alieneihin, joten en käsittele niiden osaa universumissa niin paljon tässä blogikirjoitelmassa.
Toinen asia, mitä ihmiset ovat miettineet on avaruuden mahdollinen reuna. Jotkut väittävät avaruuden olevan loputon, mutta jotkut uskovat avaruuden laajenevan jatkuvasti. Perinteisen teorian mukaan alkuräjähdys loi jatkuvan laajentumisen, jolloin teoriassa pystyttäisiin selvittämään, mistä alkuräjähdys alkoi. Tämä teoria ei silti selitä, mitä on avaruuden reunalla, saati avaruuden reunan ulkopuolella. Avaruus on periaatteessa pelkkä tyhjiö, jolloin on vaikea sanoa avaruuden ulkopuolisen alueen olevan tyhjempää. Onko kyseessä samanlainen tyhjiö kuin avaruus itse ilman planeettoja ja tähtiä? Jos tämä on totuus, miten se eroaa avaruudesta? Itselle tulee mieleen avaruuden reunan näyttävän pelkältä tyhjiöltä ilman tähtiä. Ehkä avaruutta ympäröi lukematon määrä mustia aukkoja jatkuvasti venyttäen todellisuutta. Moni on ajatellut avaruuden reunan jälkeisen alueen olevan paikka ilman atomeita, vaikka tätä on mahdotonta ajatella käytännössä. Olemme tottuneet ajattelemaan, että kaikki maailmassa koostuu atomeista, jolloin on vaikea kuvitella pienintäkään aluetta ilman atomeja. Avaruuden ulkopuolista aluetta voisi pitää samanlaisena kuin mitä universumi oli ennen alkuräjähdystä: tosin emme tiedä siitäkään mitään. Edes moni uskonto ei ole vastannut kysymykseen siitä, että kuka loi sen voiman, joka loi maailmankaikkeuden. Joidenkin teorioiden mukaan edes aikaa ei ollut olemassa ennen alkuräjähdystä, ja sellaisen todellisuuden ajattelu on myös mahdotonta. Vaikka ennen alkuräjähdystä olisi ollut pelkkää ajatonta, aineetonta tyhjiötä, niin miten alkuräjähdys syntyi? On mahdotonta olla sellainen reaktio, jos kaikki on tyhjää ja ajatonta. Tähän kysymykseen vastaaminen loisi vain jatkuvan verkon kysymyksiä, kun miettisimme luojan luojaa ja sen luojaa luojaa ja niin edelleen. Tämän takia absoluuttisen alun tietäminen on hankalaa, saati absoluuttisen lopun.
Maailman rakenne
Tuntuu kuin me ihmiset yrittäisimme löytää rakenteen ja tarkoituksen kaikelle; emme halua ajatella meille tärkeiden asioiden olevan turhia, jolloin automaattisesti haluamme tehdä siitä osan isompaa rakennetta. Samaa olemme tehneet maailmankaikkeudelle, minkä rakenteen tajuaminen auttaisi meitä käsittelemään maailmaa paljon selkeämmin. En ole silti täysin varma onko maailmankaikkeudelle rakennetta. Toki me ymmärrämme kaiken koostuvan atomeista, mutta se ei auta meitä ymmärtämään maailman toimintaa isommalla kaavalla. Fysiikka, kemia ja matematiikka auttavat tieteenaloina meitä tietämään universumin fyysisen toimivuuden, mistä on paljon hyötyä. Kuitenkin ne opettavat tutkimaan universumia vain tietyllä tavalla. Näiden tieteenalojen antama kuva universumin mahdollisesta rakenteesta antaa hyvin suppean kuvan isommasta käsityksestä. Aiemmin mainitsemani ajattomuus ja atomien olemattomuus on vaikea kuvitella, koska sellaisten konseptien miettiminen on ristiriidassa tieteenalojen kanssa. Filosofian avulla saadaan ihmiset kyseenalaistamaan opetettuja rakenteita ja oppeja, mutta rehellisesti sanoen filosofian avulla maailmaa ei olla ymmärretty yhtään paremmin, ainakaan varmalla tavalla. Fyysisen rakenteen lisäksi on mietittävä muitakin asioita, kuten meidän arvoamme universumin mittakaavassa, mahdollista kohtaloa ja universumin hengellisyyttä.
Kuva: https://www.sciencephoto.com/media/82877/view/universe-formation-simulation
Yksi yleisimmistä teorioista universumin salaperäisyydelle on se, että koko universumimme on pelkkää simulaattoria. Tämä saattaa tuntua oudolta, mutta se ei oikeastaan ole niin kaukaa haettua. Antakaas minun selittää: tällä hetkellä uskotaan kaiken perustuvan matematiikan lakeihin. Jokaiselle asialle on olemassa oma matemaattinen kaava todistaen tämän teoriassa todeksi. Jos tämä on totta, matematiikan lakeja voidaan pitää tietynlaisena koodina osoittaen meidän olevan osa videopelin tapaista maailmaa. Me ihmiset olemme jo pystyneet keksimään videopelejä ja ohjelmia, joissa on “elämää” taustalla, joten ei yllättäisi jonkin meitä selkeästi älykkäämmän lajin pystyvän luomaan universumin omalla laitteellaan. Nykyajan tiedemiehistä Bill Nye, Neil deGrasse Tyson ja Elon Musk ovat sanoneet tämän olevan hyvin mahdollista. Tavallaan tämä teoria vastaisi moneen kysymykseen maailman rakenteesta; avaruuden ulkopuolinen alue edustaisi simulaattorin reunaa, johon ei pysty mennä, kuten videopeleissä emme pysty menemään ohjelmoidun maailman ulkopuolelle. Alkuräjähdyskin olisi myös helpompi selittää tämän avulla, sillä alkuräjähdys edustaisi simulaattorin käynnistämistä. Itse pidän tästä teoriasta, koska sen avulla pystyisi tajuamaan maailmaa paljon paremmin, jos se todistettaisiin todeksi. Jopa planeetallamme tapahtuneet yliluonnolliselta tuntuvat asiat pystyttäisiin selittämään simulaattorin häiriöinä, joita tapahtuu silloin tällöin. Universumi simulaattorina selittäisi älykkyytemme puutteen universumin kaavalla, sillä emme me ihmisetkään tee videopelien taustahahmoista tai ohjelmistojen eri osista liian fiksuja; se olisi turhaa ja ajanhukkaa. Tähän vaikuttaa myös pelko tekoälyn kehittymisestä. En silti ole täysin varma uskonko tähän teoriaan; jotenkin se tuntuu liian absurdilta luoden aika epävarman olon sen olemassaolosta. Monet tosin uskovat universumin olevan ihmisten luoma simulaattori, jota pelaamme vapaaehtoisesti. Emme tosin pelin aikana tietäisi tätä ja simulaattorin elinaika vastaa vain muutamaa minuuttia simulaattorin ulkopuolella.
Kuva: https://www.thoughtco.com/multiverse-definition-and-theory-2699273
Tämän simulaattoriteorian lisäksi on mietitty teoriaa multiversumin olemassaolosta. Olen maininnut tämän teorian jo ainakin kahdessa blogikirjoitelmassani: multiversumin olemassaolo tulee usein puheeksi, kun mietitään todellisuuden oikeaa suuruutta. Lyhyesti sanottuna multiversumin uskotaan olevan useasta universumista koostuva todellisuus. Tämä tarkoittaisi maailmamme olevan paljon isompi kuin mitä olemme kuvitelleet jo valmiiksi suuresta avaruudestamme. Multiversumin olemassaolo myös antaisi eri merkityksen maailmankaikkeudelle, sillä kun käytämme sanoja “universumi” ja “maailmankaikkeus”, tarkoitamme omaa universumiamme, toisin sanoen omaa avaruuttamme. Multiversumin ollessa totta, sanomalla universumi tarkoittaisimme hyvin pientä osaa koko multiversumista, mikä tekisi sanasta “universumi” merkityksettömämmän. En silti usko multiversumin olemassaolon vaikuttavan hirveästi näkemykseemme maailmasta, koska oma universumimme on jo valmiiksi niin iso, että emme pysty kuvitella sitä. Multiversumin todistaminen olisi sama asia kuin laittaisi miljardi esinettä miljoonan esineen kasaan: ero olisi selkeä, mutta kasan ollessa jo tarpeeksi iso, näkisimme esineiden määrän vain numeroina. Multiversumi myös loisi suuremmat todennäköisyydet toisen älykkään lajin olemassaololle. Jälleen kerran tätäkään teoriaa ei ole todistettu todeksi; tämän teorian ja simulaattoriteorian todistaminen on uskomattoman hankalaa. Silti tällaisten asioiden miettiminen antaa mahdollisuuden miettiä todellisuuden mahdollisia rakenteita monipuolisesti.
Keho, mieli ja sielu
Ihmisten olemassaoloa on jaettu monella eri tavalla. Olen nähnyt joidenkin erottavan olemassaolon jopa kymmeneen eri osaan. Siitä huolimatta yleisesti sanotaan ihmisen koostuvan kolmesta eri osasta: keho, mieli ja sielu. Oletan kaikkien tuntevan näistä kolmesta osasta kehon parhaiten, sillä se on ainoa näistä, jota voi tutkia tarkasti saaden varmoja todisteista fyysisestä olemassaolostamme. Tämä ei silti tarkoita kehomme olevan ilman mitään salaperäisyyttä. Samalla moni ei usko tähän ihmisen osien jakautumiseen olettaen sielun olevan keksitty asia tai yksi mielen osa. Tämä voi olla totta, mutta pidän silti tärkeänä pitää mieltä ja sielua eri asioina tämän aiheen suhteen, koska mielellä ja sielulla yleisesti uskotaan olevan suuri ero keskenään. Näiden kolmen osan analysointi ei välttämättä edes auta meitä ymmärtämään universumin mysteerejä, mutta se auttaa ymmärtämään universumin henkistä salaperäisyyttä. On tärkeää miettiä ihmisten osaa universumissa ja omaa olemassaoloamme; monet ajatuksistamme saattavat olla keskeisiä universumin henkisen salaperäisyyden selvittämisen kannalta.
Kuva: https://www.chrismoorman.com/services/mind-body-and-soul-with-dr-stephen-simpson/
Fyysisen kehon tutkiminen on ylivoimaisesti helpoin ihmisen osista. Pystymme tutkia kehoamme biologian, fysiikan, kemian ja monen muun tieteenalan kautta suhteellisen helposti. Tosin kehossamme on yksi asia, mikä saa monet kyseenalaistamaan fyysistä olemassaoloamme: solujen uusiutuminen. Ilmeisesti noin 7 vuoden välein kaikki solumme ovat uusiutuneet ainakin kerran, jolloin fyysisesti olemme täysin eri ihminen. Tämä oli minulle tajunnanräjäyttävää, kun kuulin tästä ensimmäistä kertaa, sillä tämä fakta sai minut miettimään fyysistä olemassaoloa ihan eri tavalla; me emme henkilökohtaisesti ajattele olevamme eri henkilö solujen uusiutuessa tarkoittaen, että mielemme ja muistomme ovat periaatteessa samat, kasvamista ja kypsymistä lukuun ottamatta. Toisaalta kypsyminen ja kasvaminen voivat olla todiste olevamme täysin eri henkilö kuin mitä olimme noin 7 vuotta sitten. Ihmiset usein muuttuvat vuosien varrella muuttaen mielipiteitä, intohimoja ja prioriteetteja, mutta näiden muutosten uskotaan olevan mielen muutoksia, ei kehon. Toisaalta mielemme koostuu aivoista, fyysisestä osasta, minkä solut myös uusiutuvat. Joka tapauksessa olemme noin joka 7 vuosi fyysisesti täysin eri henkilö. Minua silti kiinnostaa onko solujen uusiutumisella joitakin merkittäviä muutoksia muistin ja ajatusten suhteen; solujen uusiutuminen voisi selittää sen, miksi muistamme tiettyjä asioita eri tavalla. Minun on vaikea uskoa, että solujen uusiutumisella ei olisi joitakin merkittäviä muutoksia. Se on niin outoa ajatella olevansa tavallaan kopio menneisyyden versiostasi, vaikka sitä ei yleisesti ajattele sillä tavalla.
Kuva: https://thedo.osteopathic.org/2020/02/the-do-book-club-feb-2020-lifespan/
Mielen sanotaan olevan erillinen osa kehostamme auttaen meitä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Mielen ansiosta me ajattelemme, tunnemme, muistamme ja olemme tietoisia maailmasta. Kaikilla on varmasti oma idea siitä, mitä mieli tarkoittaa; sitäkin on pystytty tutkia psykologian kautta. Koko tajuntamme ja alitajuntamme perustuu mieleemme. Monet ovat sanoneet mielen olevan yksi osa fyysistä osaamme, sillä aivojen ansiosta meillä on mielemme: pystymme näkemään aivoissa muutoksia tunteidemme vaihtuessa ja sen kautta tulevat jälkitoimet (itkeminen, punastuminen jne.). Mieltä pidetään silti erillisenä fyysisestä osasta, koska mielen ominaisuuksia ei voida tutkia tarkasti tutkimalla kehoamme. Toki me tiedämme sen avulla mielen kautta tulevan fyysisen reaktion, mutta se ei auta meitä ymmärtämään mielipiteiden ja tunteiden alkuperää. Mielen ansiosta me myös näemme unia, ja sitä ei voi selittää tutkimalla pelkkää fyysistä osaamme. Muistojen eri näkemyksiä voidaan selittää mielen avulla; silloin tällöin saatamme muistaa eri asiat eri tavalla ja joskus muistomme ovat saattaneet olla täysin väärin, ainakin enemmistön mukaan. Mielen ominaisuus erehtyä on saanut monet miettimään ajan ja muistojen fyysistä ja henkistä merkitystä universumissa. Joidenkin mukaan aika ja muisto ovat vain illuusio menneisyydestä, minkä todellisuutta muutetaan jatkuvasti. Jopa historian tutkimisessa on eri näkemyksiä eri tapahtumista. Tätä teoriaa ajan ja muistojen mahdollisesta todellisuudesta voi miettiä omien muistojen kautta: onko sinulla ollut hyvin opettavainen muisto vuosien takaa vain saadaksesi tietää, että sitä ei koskaan tapahtunut? Mitä siis oikeasti on tapahtunut, vai onko jokaisen omat muistot oma todellisuus?
Ajankulun lisäksi on kyseenalaistettu ajatustemme todellisuutta. On sanottu ihmisten pystyvän ajattelemaan asioita, mitä on oikeasti olemassa, mutta me kaikki tiedämme, että se ei pidä paikkaansa. Surrealistiset taideteokset, fantasiaelokuvat tai jopa kirjojen lukeminen, kun ajattelemme hahmoja ja miljöötä lukiessamme ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka me jatkuvasti näemme tai ajattelemme asioita, mitä emme ole nähneet oikeassa elämässä. Jopa epärealistisia unia voidaan pitää hyvinä todisteina tälle. Tämä väite tosin saa miettimään sitä, että onko se oikeasti totta. Voisiko ajatuksemme olla kokonaan eri universumi erilaisessa muodossa?
Kuva: https://www.zmescience.com/science/science-explains-our-soul/
Toisin kuin mielelle ja keholle, en usko sielulla olevan selvää määritelmää, sillä se ajatellaan niin monella eri tavalla. Uskovaisille se on helppoa määrittää, koska he uskovat sielun olevan se osa ihmistä, mikä elää kuoleman jälkeisessä elämässä tai vaihtuu uuteen kehoon jälleensyntymisen kautta. Oma määritelmäni sielulle on se, että sielu on ihmisen aineeton osa, josta ihmiset puhuvat, kun puhuvat jostakin ihmisestä; sielu perustuu muiden muodostamiin mielipiteisiin ja muistoihin henkilöstä. Henkilön kuoltua, ihmisten muisto henkilöstä on kyseisen henkilön sielu. Kun ajattelet itsesi kuvaamista, kuvaat pohjimmiltasi sieluasi. Olen itsekin kyseenalaistanut sielun olemassaolon, sillä sen olemassaolon ajatteleminen tuntuu usein liian hengelliseltä, tietynlaiselta toiveajattelulta. Tosin nykyään uskon se olevan ihmisen osa, jonka kautta katsomme maailmaa, olentoja ja itseämme. Sielun ansiosta me luomme omat näkemykset universumin todellisuudesta ja oman osamme universumissa. Me kaikki ajattelemme olevamme oman elämämme päähenkilö, jolloin silloin tällöin tunnemme olevamme universumin keskeinen osa. Ihmisten sanotaan olevan luonnollisia narsisisteja ja tämä väite ei tunnu olevan hirveän kaukana todellisuudesta. Se ei tee meistä pahoja ihmisiä, vaan pikemminkin antaa elämällemme enemmän merkitystä. Sielun avulla me luomme itsellemme oman osan universumissa. Sielu on yksi monista syistä, miksi universumi ja olemassaolo on niin salaperäinen asia.
Kohtalo vai turhuus?
Maailman rakenteesta ja omasta osastamme puhuessa tulee esille kohtalon mahdollinen olemassaolo. Kohtalo tekisi elämästämme paljon tärkeämmän universumin mittakaavassa. Henkilökohtaisesti en usko kohtalon olemassaoloon; moni teoistamme on turhaa ja tulee olemaan turha muisto vuosienkin jälkeen. En usko meillä kaikilla olevan jokin tietty universumin valitsema päämäärä, koska se tekisi maailman rakenteesta liian ennustettavan, mikä tuntuu liian absurdilta. En silti ole pessimisti sanomalla kaiken olevan turhaa. Universumin tasolla tekomme ovat turhia, mutta se ei tarkoita tekomme olevan turhia itsellemme tai muille. Samoin ajattelen kohtalosta; universumi ei välttämättä ole päättänyt kohtaloamme, mutta se ei tarkoita, että emme itse pystyisi päättämään tekojemme, intohimomme, päättäväisyytemme ja tavoitteidemme avulla päämäärää elämässä. Elämän turhuuden miettimistä voi pitää samana kuin tunnearvon miettimistä: jokin turhalta vaikuttava asia saattaa olla enemmistölle pelkkää roskaa, mutta toiselle tämä kyseinen asia pystyy tuomaan iloa monella tavalla. Oman näkemykseni mukaan elämä on niin merkityksellistä kuin mitä itse ajattelee sen olevan.
Onko elämällä tarkoitusta?
Miettien universumin salaperäisyyttä moni voi ajatella oman elämänsä arvoa niin suuressa maailmassa. Itse ajattelen, että elämällä ei aina tarvitse olla tarkoitusta. Meidän ei aina tarvitse miettiä oman elämämme tarkoitusta, vaan pikemminkin nauttia suhteellisen lyhyestä ajastamme universumissa. Ja kuka tietää? Ehkä sielumme elää kuolemamme jälkeen joko alitajuntaisesti tai muistojen kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti