Huomio: kyseinen blogi sisältää juonipaljastuksia (spoilereita) musikaalille Hamilton (2015). Älä lue, jos et halua spoilata juonta itsellesi.
Viime blogissani puhuin musikaaleista puhuen niiden osasta populaarikulttuuria, mutta mainitsin vain muutaman musikaalin esimerkkinä. Mainitsin myös musikaali-intoni syntyneen vain muutama vuosi sitten, ja siitä voi kiittää musikaalia Hamilton (2015). Aluksi minulla ei ollut mitään hajua, mitä Hamiltonilla tarkoitettiin; olin kuullut monia kyseisen musikaalin lauluja netistä, mutta en tajunnut heti, mistä ne biisit olivat alunperin. Myöhemmin sain kuulla musikaalin kertovan yhdestä USA:n perustajaisästä Alexander Hamiltonista, josta olin kuullut jo ennen musikaalia, mutta en tiennyt monia hänen elämän yksityiskohtiansa, niin kuin moni muukaan ei tiennyt. Ennen kuin edes näin musikaalia kokonaan, olin kuunnellut lähes kaikki musikaalin laulut netistä, jolloin minulle tuli hirveä into nähdä Hamilton alusta loppuun Youtubesta löydettyjen yksittäisten kohtausten sijaan. Pystyn nyt sanomaan, että Hamilton on ylivoimaisesti minun lempimusikaalini. Ei pelkästään lempimusikaali, vaan yksi parhaista viihdealan teoksista. Siinä on hyvä tarina, mielenkiintoiset hahmot, uskomattomat laulut, syvyyttä, komediaa, draamaa, ja kaiken tämän lisäksi se on tositapahtumiin perustuva, mikä ainakin omalla kohdallani tekee tästä entistä paremman musikaalin. Henkilökohtaisesti en usko, että pystyn laittamaan sanoiksi, kuinka paljon nautin tästä musikaalista, mutta teen parhaani. Hamiltonin ansiosta aloin pitämään musikaaleista entistä enemmän ja tämä on myös ensimmäinen musikaali, jonka näin alusta loppuun.
Kuva: https://cdon.fi/musiikki/various-artists/hamilton-an-american-musical-2cd-36560984
Vaikka tämä blogikirjoitelma sisältää spoilereita, en ole varma onko se oikea tapa sanoa, että puhun musikaalin juonesta, sillä musikaali perustuu historialliseen henkilöön eikä historiaa voi niin sanotusti “spoilata”. Joka tapauksessa suosittelen ihmisiä lukemaan tarkemmin Alexander Hamiltonin elämästä, varsinkin jos on historian ystävä. Oman kokemukseni mukaan hirveän moni ei edes tiedä, kuka Alexander Hamilton on, sillä en ole kuullut monen puhuvan hänestä tämän musikaalin ulkopuolella.
Parasta tositapahtumiin perustuvaa fiktiota
Aluksi pitää sanoa Hamiltonin juonen olevan yksi parhaimmista, mitä olen nähnyt musikaaleissa. Tästä tekee uskomatonta se, että se perustuu tositapahtumiin. Olen huomannut monessa elokuvassa, mikä perustuu tositapahtumiin, elokuvan juonen tuntuvan aika tylsältä ja hidastempoiselta. Tämä ei todellakaan tee elokuvasta huonoa, mutta monen tositapahtumiin perustuvan elokuvan katsominen voi tuntua rankalta usealle katsojalle. Asiaa ei auta sekään, että hyvin moni tositapahtumiin perustuva elokuva on erittäin pitkä. Esimerkiksi Schindler’s List (1993), The Irishman (2019) ja Lawrence of Arabia (1962) ovat reilusti yli kolme tuntia pitkiä, ja tämä aika voi tuntua liian pitkältä monen mielestä. Hamiltonissa ei ole tätä ongelmaa; Hamilton onnistuu olemaan koko esityksen ajan miellyttävää katsottavaa. Tämä voi johtua musikaalin tuomasta ilmapiiristä, mutta tarinakin itsessään toimii mielenkiintoisena kertomuksena. Minulle on kerrottu, että omaa elämää ei pitäisi verrata mihinkään elokuvaan, mutta Alexander Hamiltonin elämä muistuttaa elokuvan juonta todella paljon. En silti usko Hamiltonin tarinan toimivan niin hyvänä tarinana ilman musiikkia, koska monessa tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa tunnelma pidetään liian synkkänä ja usein tämän myötä tylsänä. Hamiltonissa käytetyn musiikin ansiosta pystytään käyttämään musiikkia tarinankerronnassa, jolloin tarinan seuraaminen on miellyttävämpää.
Kuva: https://www.nytimes.com/2020/05/12/movies/hamilton-movie-disney-plus.html
Hamiltonin juoni siis perustuu Alexander Hamiltonin elämään 1700-luvun loppuun ja 1800-luvun alkuun. Musikaalin on tehnyt henkilö nimeltä Lin-Manuel Miranda, josta moni ei ole varmaan edes kuullut. Miranda samalla esittää Alexander Hamiltonia musikaalissa. Musikaalissa seurataan Alexanderia, kun hän nousee köyhästä orvosta kunnioitettuun poliitikkoon. Alexanderilla oli hyvin tapahtumarikas elämä kokien hyvin monia erilaisia asioita, kuten sodan, presidentinvaaleja, kaksintaisteluita ja oman poikansa kuoleman. Haluan myös selventää, että puhun tässä blogissa suurimmaksi osaksi musikaalissa tapahtuneista asioista, en oikeassa elämässä tapahtuneista asioista. Hamilton onnistuu tasapainottamaan täydellisesti draaman ja komedian, mikä on aina hyvä merkki loistavasta käsikirjoittamisesta. Moni teos keskittyy vain komediaan tai draamaan, jolloin teos voi tuntua liian yksipuolisesta: Schindler’s List on loistava draamaelokuva, mutta nautinnollisen tunnelman puutteen takia sen katsominen voi tuntua enemmän kokemukselta kuin elokuvan katsomiselta. Sen sijaan Scary Movie -elokuvat voivat olla hauskoja monelle, mutta niistä puuttuu tunteellinen merkitys ja syvyys, jolloin katsojalle ei jää mitään tunnearvoa teosta kohtaan. Komedian ja draaman tasapainottaminen antaa katsojalle tyydyttävän kokemuksen teoksesta ja Hamilton tekee juuri tällä tavalla; itse nauroin monessa kohdassa tässä musikaaleissa ja samalla minä itkin silmäni kuiviksi koskettavuuden takia. Varsinkin laulua It’s Quiet Uptown varten kannattaa ottaa nenäliinoja viereen varmuuden vuoksi.
Kuva: https://ew.com/theater/2019/11/19/best-decade-lin-manuel-miranda-hamilton/
Tässä musikaalissa on esimerkki siitä, miten tehdään hyvä prologi, ainakin musikaalissa. Prologilla tarkoitetaan esinäytöstä, jolla teos aloitetaan, yleensä ollen takauma tai taustatarina. Musikaali alkaa laululla Alexander Hamilton, joka on yksi parhaista aloituksista millekään teokselle, ei pelkästään paras aloitus musikaalille. Moni elokuva ja muu teos kärsii turhasta tai epämielenkiintoisesta selittämisestä, mikä on usein tärkeydestään huolimatta todella ikävää katsojalle. Hamiltonissa prologissa selitetään Alexanderin elämän lapsuus nopeasti, luovasti ja luonnollisesti. Tämä prologi saa katsojan haluamaan lisää tarinasta, sen sijaan että katsoja tylsistyisi saman tien. Prologin lisäksi tällä musikaalilla on loistava epilogikin, eli loppunäytös. Musikaalin epilogina toimii laulu Who Lives, Who Dies, Who Tells Your Story, mikä on täydellinen lopetus musikaalille kertoen, miten Alexanderin teot vaikuttivat USA:han kuolemansa jälkeen. Lyhyesti sanottuna Hamilton on alusta loppuun hyvin johdonmukainen, tunteita herättävä, rakenteellinen ja nautinnollinen musikaali. Moni musikaali tunnetaan vain laulujen takia välittämättä hirveästi tarinasta. Esimerkiksi La La Land (2016) on loistava musikaali hyvien laulujen ja visuaalisen tarinankerronnan ansiosta, mutta sen juoni ei ole elokuvan vahvin puoli (se on silti parempi kuin Moonlight (2016). Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki kaikille, jotka ymmärtävät tämän referenssin). Musikaalit nimensä mukaisesti ovat laulujen kannalta tärkeitä, jolloin juonen suunnittelu voi jäädä vähemmän tärkeämmäksi prioriteetiksi.
Hahmot
Mahtavan käsikirjoituksen lisäksi, hahmot ovat suuri syy musikaalin menestykselle. On vaikeaa sanoa, millaisia musikaalin henkilöt olivat oikeassa elämässä, mutta heihin perustuvat hahmot ovat loistavia. Monessa musikaalissa keskitytään liikaa protagonistiin, jolloin muut hahmot eivät ole yhtä mielenkiintoisia tai voi käydä päinvastoin. Hamiltonissa onneksi on panostettu sivuhahmoihin, eikä kukaan hahmoista ole epämiellyttävä. Kaikilla on selkeä rooli tarinassa ollen samalla tärkeä osa joko Alexanderin tarinaa, tai historian kulkua. Monessa uskomattomassakin teoksessa tietyt hahmot voivat tuntua turhilta tai ärsyttäviltä, mutta Hamiltonilla ei onneksi ole tätä ongelmaa.
Vähiten merkittävin rooli musikaalissa on Alexanderin kavereilla Hercules Mulliganilla, John Laurensilla ja Marquis de Lafayettella, perustuen samannimiseen henkilöihin. Heidän merkittävyys tarinassa on toimia Alexanderin tukena, vaikka heitä ei näy musikaalissa hirveästi, varsinkin lopussa. Tämä ei merkitse hahmojen olevan turhia; he ovat hyvin viihdyttäviä ja hauskoja, ja heillä jopa on vähäiset hahmokehitykset, paitsi Mulliganilla. Laurensin kehitys perustuu siihen huhuun, että Alexander olisi ollut biseksuaali ja hänellä olisi ollut suhde Laurensin kanssa. Musikaalissa on monta pientä yksityiskohtaa, jotka viittaavat hahmojen huhuttuun suhteeseen. Laurens on hyvin uskollinen Alexanderia kohtaan ja jopa kuollessaan laulaa laulun Tomorrow There’ll Be More of Us, jonka voi tulkita Laurensin lauluna Alexanderille. Lafayettella on mielenkiintoinen kehitys puhetavan kanssa: alussa Lafayette puhuu hyvin vahvalla aksentilla ollen ranskalainen, mutta tarinan edetessä Lafayette oppii puhumaan (laulamaan) hyvin nopeasti laulaen rap-biisin Guns and Ships. Nämä hahmokehitykset eivät välttämättä tunnu merkittäviltä, sillä ne eivät ole iso osa tarinaa. Kuitenkin pienetkin yksityiskohdat luovat syvyyttä musikaalille varmistaen hahmojen olevan kolmiulotteisia.
Kuva: http://fallenrocket.blogspot.com/2015/11/relationship-spotlight-george.html
Ylivoimaisesti tunnetuin hahmo perustuen oikean elämän henkilöön on George Washington, USA:n ensimmäinen presidentti. Washington esitetään laululla Right Hand Man, juuri kun Amerikan vallankumous on alkanut. Hänet kuvataan aluksi hyvin kovana miehenä, mutta aika nopeasti näytetään hänen ymmärtäväinen puolensa. Washington toimii Alexanderin isähahmona ja mentorina opettaen sodan vakavuudesta ja elämästä Alexanderille. Vaikka pidän Washingtonia tärkeänä osana tarinaa, en välitä hänestä hahmona yhtä paljon kuin muista: hänen roolinsa tuntuu olevan tärkeämpi USA:n historiassa kuin musikaalin tarinassa, jolloin hänen roolinsa ei tunnu niin tärkeältä. Tosin pidän laulusta One Last Time, jossa Washington väittelee Alexanderin kanssa presidentin ammatin lopettamisesta. Tämän laulun lisäksi Washingtonin opetukset ovat todella tehokkaita ja muistettavia.
Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/109704940911428093/
Hamilton on myös mielenkiintoinen mahdollisten pahisten suhteen. Onko musikaalin pahis Aaron Burr vai Thomas Jefferson? Näistä kahdesta hahmosta puhun myöhemmin enemmän, mutta selvä pahis musikaalissa on kuningas George III, joka on musikaalissa Iso-Britannian kuningas. Kuningas Georgella on hyvin mielenkiintoinen rooli musikaalissa, koska hänet nähdään vain kolmen laulun aikana, eikä hän koskaan tapaa muita hahmoja. Tällöin voisi olettaa, että kuningas George ei ole niin hyvä antagonisti; moni on jopa sanonut hänen olevan huono pahis. Itse olen täysin eri mieltä ajattelen kuningas Georgella olevan hyvin tärkeä osa musikaalia. Antakaas minun selittää: iso osa koko musikaalia (ja USA:n historiaa) on Amerikan vallankumous, jonka ansiosta USA piti itsenäisyytensä. Suuri syy tämän sodan aloittamiselle oli kuningas Georgen halu verottaa USA:ta ankarasti. Tämä vaikutti koko USA:n talouteen, ja tämän myötä myös musikaalin hahmojen ympäristöön. Hahmojen ei tarvitse tavata kuningasta kasvokkain, koska hahmoilla on jo tietynlainen yhteys kuningas Georgeen vihaamalla häntä. Kuningas George ei välttämättä henkilökohtaisesti vaikuta tarinan kulkuun, mutta hänen tekemät valinnat ovat suuri syy tarinan, ja historian, kulkuun luoden useita ketjureaktioita, kuten Laurensin kuoleman. Kuningas Georgen rooli musikaalissa on samanlainen kuin Adolf Hitlerin toisessa maailmansodassa tai Donald Trumpin USA:n nykyisessä tilanteessa: kummankin henkilön päätökset vaikuttavat radikaalisti maailmaan luoden yhtenäistä vihaa tällaisia ihmisiä kohtaan. Samanlainen ilmiö näkyy musikaalissa kuningas Georgea kohtaan. Tämän lisäksi kuningas George on todella hauska hahmo, ehkä jopa hauskin. Hänen kolme laulua ovat You’ll Be Back, What Comes Next ja I Know Him, joissa hän reagoi tai kritisoi Amerikan tilannetta. Itselleni tuli mieleen näistä lauluista eurooppalaisten reaktio vuoden 2016 presidentinvaaleihin, kun vaalien järjettömyydelle naurettiin.
Kuva: https://consortiumnews.com/2016/07/04/thomas-jefferson-americas-founding-sociopath-2/
Musikaalin puolessa välissä esitetään hyvin tärkeä hahmo, Thomas Jefferson, josta tulee myöhemmin USA:n kolmas presidentti. Hänen lisäksi esitetään James Madison (USA:n neljäs presidentti), joka toimii Jeffersonin oikeana kätenä. Ennen Jeffersonia, musikaalin isoin uhka on ollut sota, ja sen myötä kuningas George, mutta musikaalin toinen näytös perustuu sodan jälkeiseen aikaan, jolloin musikaalin suurimmaksi uhkaksi tulee Jefferson. Jeffersonin tarkoitus on toimia Alexanderin vastakohtana: molemmat ovat hyvin persoonallisia, hyviä esiintymään ja puhumaan sekä kummallakin on hyvin vahvat mielipiteet valtion hallinnasta. Tämän takia ei olla varmoja voiko Jeffersonia pitää pahiksena, koska hänellä on vain erilainen maailmankuva kuin Alexanderilla. Jefferson on uhka vain poliittisesti, jolloin häntä ei voi pitää oikeana pahiksena. Hänellä tosin on hyvin koppava asenne, mikä voi ärsyttää montaa ihmistä. Erittäin mielenkiintoinen hahmo, ja pitää myös muistaa James Madison, joka toimii järjen äänenä Jeffersonille ollen viihdyttävä hahmo.
Suurin osa musikaalin hahmoista ovat miehiä, mikä käy järkeen, sillä 1700-luvun loppu oli aika miesvaltaista. Siitä huolimatta tällä musikaalilla on hyvin mielenkiintoisia naishahmoja. Peggy Schuyler ja Maria Reynolds jäävät vähän sivuun, mutta Eliza ja Angelica Schuyler toimivat loistavina naishahmoina. Elizasta tulee Alexanderin vaimo musikaalin aikana, jolloin hän on tärkeä osa tarinaa. Aluksi Eliza esitetään hänen siskonsa Angelican varjoon jäävänä hahmona, mutta laulussa Helpless hänen persoonallisuutensa kukoistaa. Silti hänen tärkeä rooli on vasta musikaalin lopussa: ensimmäisessä näytöksessä Eliza jää pahasti muiden hahmojen varjoon. Kuitenkin lopussa Elizasta tulee jopa Alexanderia tärkeämpi hahmo. Hauskana faktana pitää sanoa, että suurin syy sille, miten tiedämme Alexander Hamiltonista niin paljon on hänen vaimonsa, joka eli 97-vuotiaaksi. Eliza teki kaikkensa, jotta miehensä muisto pysyy elossa ikuisesti. Eliza on myös yksi traagisimmista hahmoista koko musikaalissa (ja oikeassa elämässä): Eliza menettää siskonsa (Peggyn), isänsä, äitinsä, esikoisensa ja miehensä vain parin vuoden kuluessa. Tämän kaiken lisäksi Alexander pettää Elizaa myöhemmin musikaalissa. Vaikka pidän Elizasta hahmona, hänen siskonsa Angelica on paljon mielenkiintoisempi. Tämä johtuu siitä, että Eliza nähdään valitettavan vähän musikaalissa verrattuna Angelicaan. Angelica on todella hauska hahmo ollen hyvin suorasanainen ja vähän jopa holtiton. Pidän Angelicaa parempana hahmona kuin Eliza vain persoonallisuuden takia. Minulla ei ole hirveästi muuta sanottavaa Angelicasta, sillä hänkin jää varjoon musikaalin edetessä.
Kuva: https://ew.com/theater/2018/03/27/leslie-odom-jr-would-reprise-aaron-burr-hamilton/
Alexander Hamiltonin jälkeen toiseksi tärkein hahmo koko musikaalissa on Aaron Burr, jota on myös sanottu tämän musikaalin pahikseksi, sillä hän loppujen lopuksi tappaa Alexanderin. Aaron Burrin ja Alexander Hamiltonin välinen hahmokemia on erittäin kiehtovaa, koska he vaikuttavat samalla niin erilaisilta ja silti niin samanlaisilta: molemmat ovat orpoja, molemmat ovat kunnianhimoisia ja molemmilla on lapsi, josta he välittävät hyvin paljon (molempien esikoiset myös kuolevat ennen heitä), mutta heidän poliittiset näkemykset ja metodit eroavat toisistaan todella paljon. Alexanderia pidetään uhkarohkeana henkilönä, jolla ei ole mitään menetettävää, jolloin Alexander pystyy helposti ilman pelkoa ilmaisemaan omia näkemyksiään. Samalla Burr haluaa pelata varman päälle, jolloin Burria voi tietyissä tilanteissa pitää takinkääntäjänä. Hahmojen erot luovat heille tietynlaisen viha-ystävyyssuhteen, jossa kumpikin kunnioittaa toisiaan ollen samalla eri mieltä monesta eri asiasta. Itse rakastan sitä yksityiskohtaa, että Alexander aina tavatessaan Burrin sanoo “Aaron Burr, sir” osoittaen arvostusta. Burrin kehitys kilpailevasta poliitikosta murhaajaksi on hyvin koskettavaa ja vaikuttavaa. Alexander tapetaan laulun The World Was Wide Enough aikana, jossa näemme Burrin katuvan tekoaan. Burr myös ehdottaa kaksintaistelua Alexanderia vastaan, mikä on ironista Burrin hahmolle, sillä hän vastusti kaksintaisteluita musikaalin alussa. Koko Burrin muutos musikaalista on hyvin luonnollista ja mielenkiintoista.
Alexander hahmona
Lyhyesti sanottuna Alexander on loistava protagonisti tälle musikaalille: monessa teoksessa protagonisti ei ole yhtä mielenkiintoinen kuin esimerkiksi pahis tai jotkut sivuhahmot. Alexander tuntuu “comic relief” -hahmolta, joka toimii yleensä tarinan pellenä, ja se tekee Alexanderista niin mielenkiintoisen protagonistin. Alexander onnistuu olemaan hyvin hauska päähenkilönä, mutta samalla onnistuu olemaan vakava tarvittaessa. Alexanderin uskomattoman persoonallisuuden lisäksi hän on loistava hahmo hyvin suunnitellun hahmokehityksen ansiosta. Musikaalin alussa Alexander välitti vain kunniasta ollen valmis kuolemaan sodassa. Tämän takia Alexander on hyvin vastuuton ja jopa ylimielinen, mutta ei kuitenkaan ärsyttävällä tavalla. Alexanderin kasvaessa nuoresta sotilaasta isäksi hänen pakkomielle perinnön luomisesta kasvaa: koko musikaalin ajan Alexander pelkää, että häntä ei muisteta kuolemansa jälkeen, jolloin hän haluaa vaikuttaa kaikkeen eläessään. Vasta poikansa kuoleman jälkeen Alexander oppii kunnolla vastuuntuntoa. Alexanderin hahmokehitys on yksi parhaimmista koskaan. Tämän takia Hamiltonin versio Alexander Hamiltonista on mielestäni yksi parhaista fiktionaalisista hahmoista, ei pelkästään musikaalien kohdalla, vaan kaikessa fiktiossa.
Musiikki
Tässä musikaalissa ei ole yhtäkään huonoa biisiä, ainakaan omasta mielestäni. Vaikuttavan tarinankerronnan lisäksi kaikki laulut ovat hyvin muistettavia. Hamiltonissa käytetään monia eri musiikkigenrejä, jonka takia soundtrack tuntuu niin monipuoliselta. Hamiltonissa olevat rap-biisit ovat harvat rap-biisit, joista pidän. Omat suosikkilaulut tästä musikaalista ovat Non-Stop, Wait for It, It’s Quiet Uptown, Yorktown (The World Turned Upside Down) ja Who Lives, Who Dies, Who Tells Your Story.
Kuva: https://www.amazon.com/Hamilton-Vocal-Selections-Lin-Manuel-Miranda/dp/1495057542
Hamiltonin soundtrack ei ole pelkästään mukavaa kuunneltavaa, mutta se on myös hyvin merkityksellistä; jokainen biisi musikaalissa tuo syvyyttä hahmoihin tai tarinaan, puhumattakaan sanoituksista. Lähes jokainen laulu joko varjostaa tulevaa, toimii takaumana tai muistutuksena tai esittää uuden teeman. Laulu voi olla hyvä ollen miellyttävää korville, mutta syvempi merkitys voi tehdä biisistä entistä paremman.
Lauluista pitää mainita vielä se, että ne toimivat uskomattoman hyvinä hahmojen esittelyinä; Alexander Hamilton -laulu tietysti esittää protagonistin, mutta tämän lisäksi Aaron Burr, sir esittää Burrin, The Schuyler Sisters esittää Schuyler-siskokset ja What’d I Miss esittää Jeffersonin. Näistä esityslauluista selviää saman tien, millaiset hahmot ovat kyseessä. Hamilton on myös sellainen musikaali, jossa dialogi on pelkkää laulua, eikä ollenkaan puhetta. Joskus se voi tuntua oudolta vaihtaa puheesta lauluun, mutta laulamalla koko musikaalin ajan tämä ongelma vältetään.
Historiallisuus
Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_Hamilton
Todennäköinen syy sille, miksi pidän tästä musikaalista niin paljon voi olla sen historiallisuus. Monet väittävät Hamiltonin olevan hyvin täsmällinen; toki joitakin muutoksia on tehty, mutta niin tehdään kaikille tositapahtumiin perustuville teoksille. Haluan silti puhua monista tämän musikaalin historiaan liittyvistä yksityiskohdista, jotka tekevät tästä musikaalista entistä paremman minun kaltaisilleni historian ystäville. Yksi loistava esimerkki tällaisesta on laulussa Yorktown (The World Turned Upside Down), kun Laurens kysyy tarkoittaako Amerikan vallankumouksen loppu mustien orjien vapautta, johon Washington vastaa: “Ei vielä.” Tällä selvästi viitataan siihen, että monet tummaihoiset orjat taistelivat sodassa päätyen loppujen lopuksi takaisin orjan arkeen. Tuo Washingtonin “Ei vielä” viittaa vasta vuosien päästä alkavaan Amerikan sisällissotaan, joka vapautti orjat. Tällaiset yksityiskohdat tekevät Hamiltonista hyvän musikaalin.
Teemat
Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/340303315579002718/
Hamilton käsittelee useita eri teemoja, joten käsittelen vain muutaman. Lause, mikä tulee ilmi musikaalissa usein on “who lives, who dies, who tells your story” eli suomeksi “kuka jää henkiin, kuka kuolee, kuka kertoo tarinasi”. Jälkeenpäin on helppoa sanoa, että nämä viittaavat Burriin (who lives), Alexanderiin (who dies) ja Elizaan (who tells your story), mutta tämä lause viittaa perinnön jättämiseen. Alexanderin ollessa niin pakkomielteenomainen hän pelkäsi, ettei häntä muistettaisi. Burr saattoi elää kauemmin kuin Alexander, mutta useampi ihminen tietää, kuka on Alexander Hamilton. Alexanderin aikaiseen kuolemaan liittyy toinen teema, mikä liittyy lauluun My Shot. Tässä laulussa Alexander laulaa: “I’m not throwing away my shot.” Tällä termillä tarkoitetaan oman mahdollisuuden/tilaisuuden tuhlaamista, mitä Alexander ei todellakaan halunnut tehdä. Koko Alexanderin elämän ajan hän tarttui tilaisuuteen, paitsi kuollessaan. Laulun That’d Be Enough sanoma on myös tärkeä teema musikaalissa: Alexanderille mikään ei tuntunut olevan tarpeeksi, mikä loppujen lopuksi koitui hänen kohtaloksi.
Miten Hamiltonista tuli niin suosittu?
Suosittu on aika vahva sana, sillä hyvin moni ei ole edes kuullut Hamilton-musikaalista. Siitä huolimatta Hamilton on suhteellisen tunnettu populaarikulttuurissa. Hamiltonin menestys johtuu todennäköisesti tämä musikaalin erikoisuudesta; kyseessä ei ole mikään klassinen musikaali, jolloin musikaali ei tuntunut liian vanhanaikaiselta. 2000-luvun lopussa uusia musikaaleja on tullut todella paljon, ja ne usein ovat aika absurdeja. Hamilton myös julkaistiin täydelliseen aikaan, sillä ennen Hamiltonia Broadwayn pelättiin menevän konkurssiin. Hamiltonin lisäksi musikaaleja The Book of Mormon (2011), Dear Evan Hansen (2015) ja Be More Chill (2015) voidaan kiittää musiikaalikulttuurin elvyttämisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti