perjantai 1. tammikuuta 2021

YouTube median osana

 


Se on uskomatonta, kuinka viimeisten kymmenien vuosien aikana teknologia on kehittynyt. 1900-luvun puolessa välissä televisio yleistyi ja jopa internet ilmestyi vuosisadan loppupuolella. Teknologian kehittymisen lisäksi media ja sen kuluttaminen on muuttunut hyvin radikaalisti, varsinkin viimeisen 20 vuoden aikana. Vielä 2000-luvun alussa perinteinen television katselu ja uutisten lukeminen oli ihmisten päätapa saada tietoa maailman tilanteesta, uusista trendeistä ja niin edelleen. Vuosien varrella internet, ja sen kautta tullut sosiaalinen media, on yleistynyt entistä enemmän luoden mainstream-medialle uudenlaisen rakenteen. Tämän kautta television katsominen on vähentynyt ja uutisten tiedottaminen ihmisille on helpompaa. Nykyään ei tarvitse katsoa perinteisiä uutisia tietääkseen maailman tilanteesta, koska niistä asioista puhutaan jatkuvasti netissä, oli se sitten luotettavaa tai ei. 


Kuva: https://www.youtube.com/?gl=FI&hl=fi


Internetin kautta tulleista muutoksista voisi puhua loputtomiin, mutta haluan keskittyä yhteen tiettyyn sivustoon. Sivustoon, joka on luonut kokonaan uudenlaisen tavan luoda viihdettä toimien myös median huomattavana ja tietyissä tilanteissa jopa muuttavana osana, YouTubesta (YT). Ihmisillä on hyvin ristiriitaiset mielipiteet YT:sta, eikä moni pidä sitä tärkeänä osana mediaa. Varsinkin vanhemmat ihmiset eivät usein ymmärrä nuorten kiinnostusta katsoa vlogeja, pelivideoita ja muuta sisältöä, mikä saattaa tuntua ulkopuolisen mielestä ajanhukalta. YT:a usein pidetään alhaisempana median osana, jota ei arvosteta. Käsittelen mahdollisia syitä tälle kohta, mutta tavalla tai toisella jokaisen pitää myöntää, että YT on ollut isossa osassa median rakenteen muutoksessa. Tiedän monen muunkin sivuston olleen tärkeä osa median muutoksessa; etenkin Twitter, Twitch, Reddit, Tumblr ja jopa Facebook ovat auttaneet median edistymisessä, vaikka tällaisia sivustoja ei pidetä mainstream-mediana. Viime aikoina mainstream-media on käsitellyt tubettajia (ja koko YT:a) hyvin negatiivisella sävyllä antaen monelle vääristyneen kuvan YT:n oikeasta potentiaalista. Jos googlettaa mitään perinteisiä uutisia liittyen YT:en, YT:sta tietoinen löytää hyvin helposti väärää tietoa, liioittelua ja tietyissä tapauksissa selvää puolueellisuutta mainstream-mediaa kohtaan. 


YouTube foorumina


Haluan sanoa jo nyt, mikä on mainstream-median ja sosiaalisen median ero, vaikka moni jo varmasti tietää sen. Oma määritelmäni mainstream-medialle on kaikki perinteiset ja usein jopa vanhanaikaiset tavat viestittää ja vaikuttaa. Tällaisia ovat perinteinen televisio, sanomalehdet, radio ja silloin tällöin jopa kirjat ja elokuvat, asioita, joita mietimme yleensä, kun käytetään sanaa “media”. Sosiaalinen media sen sijaan tarkoittaa suurimmaksi osaksi internetin kautta tullutta mediaa, kuten YT, Twitter, Instagram, Spotify, Netflix ja useat muut sivustot. Usein sosiaalisen median kautta tullutta viihdettäkin voi kutsua mediaksi. Nykykulttuurissa mainstream-media ja sosiaalinen media vaikuttavat samoilta asioilta, koska mainstream-media on huomannut sosiaalisen median käytön olevan välttämätöntä merkityksellisyyden pitämisen kannalta. 


Kuva: https://pt.slideshare.net/sreeramanthiagarajan/learn-youtube-advertising-overview-gbg-mumbai/7


Kaikki todennäköisesti tietävät, mikä YT on. Jopa monet vanhemmat henkilöt käyttävät sitä tietäen osuuden sen potentiaalista. Tosin YT:n käyttö tällaisissa tilanteissa liittyy yleensä ohjeiden etsimiseen tai musiikin kuuntelemiseen. Tässä ei ole mitään pahaa, YT:a saa käyttää miten haluaa, mutta tällainen käyttö antaa vanhemmalle sukupolvelle vain tietynlaisen kuvan tästä sivustosta. Käyttämällä YT:a vain tietyn sisällön etsimiseen, moni ei ymmärrä YT:n viihteellistä arvoa ja potentiaalia median osana. Jos mietin omia isovanhempiani, he käyttävät YT:a silloin tällöin juuri mainitsemiini tarkoituksiin, mutta he eivät ainakaan tietääkseni ole tietoisia YT:n tärkeydestä median edistymisen kannalta. Jopa vanhempani kärsivät tästä asiasta; isäni valittaa usein, että televisiosta ei tule mitään hyvää, vaikka YT:ssa on tuntien edestä viihdettä jokaiselle. Toisaalta vanhempani käyttävät Netflixiä, joten he ovat sopeutuneet sosiaaliseen mediaan suhteellisen hyvin. 


Pienenä kertauksena YT tehtiin vuonna 2005, jolloin sosiaalinen media oli vasta ihan alussa. Tällöin ihmiset saivat käyttöönsä uudenlaisen sivuston, minkälaista ei oltu vielä aikaisemmin nähty, ainakaan menestyksekkäästi. Jos mietitään mainstream-mediaa, yleensä se on hyvin virallista, byrokraattista ja juuri tietynlaista. YT sen sijaan tarjosi ihmisille mahdollisuuden tehdä lähes mitä tahansa millä tavalla tahansa. Aluksi edes moni YT-videoiden tekijä ei uskonut YT:n pystyvän jokin päivä olemaan työ tavalla tai toisella. YT:en tehtiin sisältöä huvin vuoksi tehden koko foorumista jotain, mitä mainstream-media ei koskaan tekisi 2000-luvun alussa. Suurimmaksi osaksi YT:n sisältö oli aika sekalaista; antamalla ihmisille sivuston, ilman mitään tiettyä aihetta, ihmiset eivät täysin tienneet mitä tehdä sivustolla, johon pystyi käytännöllisesti julkaista mitä tahansa. YT-kanavat, kuten Smosh, FRED, Nigahiga ja Annoying Orange, onnistuivat saamaan hyvin paljon katsojia tehden suurimmaksi osaksi humoristisia videoita. Tällöin nähtiin YT:n ensiaskeleet sen potentiaalille. 


Kuva: https://1000logos.net/youtube-logo/


2010-luvulla YT alkoi herättämään jopa mainstream-median huomion, jolloin lähes kaikki olivat tietoisia sivustosta. Samoina aikoina ne YT:n stereotyyppisimmät asiat tulivat tunnetuiksi, vlogit ja pelivideot. Vlogit, eli videoblogit, olivat loistava tapa puhua ihmisille heitä kiinnostavista aiheista, avautua omasta elämästään tai vain puhua eri asioista. Henkilökohtaisesti en itsekään aina ymmärrä vlogien menestystä, sillä moni niistä ovat aika tylsiä. Toisaalta silloin tällöin vloggaajilla on hyvin mielenkiintoisia asioita käsiteltäväksi tai kerrottavaksi. Myöhemmin StoryTime-videoista tuli erittäin tunnettuja, sillä oikean mielenkiintoisen tarinan kuunteleminen kiehtoo montaa ihmistä. Pelivideot sen sijaan ymmärrän hyvin: mainstream-mediassa urheilupelien katsominen on hyvin yleistä, joten ei yllätä yhtään videopelien pelaamisen herättävän huomiota YT:ssa. Tubettajia, kuten PewDiePie, Jacksepticeye ja Markiplier, on pidetty pelivideoiden menestyksen pioneereina. Vloggaaminen ja pelivideot olivat yleisesti tunnetuimpia videoita YT:ssa, mutta samoina aikoina alettiin tajuta, että ei ole oikeanlaista tapaa tehdä sisältöä YT:en; millä tahansa tavalla on mahdollisuus menestyä YT:ssa. Tämän takia YT:ssa on myös suosittua animaatiokanavat, ASMR-videot, meikkivideot ja meemeihin liittyvä kontentti. 


Vaikka ylistän YT:a foorumina aika paljon, minun on silti hyvä mainita, että kaikki YT:n tuotanto ei ole laadukasta. Kuuleman mukaan YT:en julkaistaan noin 500 tuntia sisältöä joka sekunti, jolloin kaikki julkaistu kontentti ei tietenkään ole katsomisen arvoista. Toisaalta samaa voisi sanoa myös mistä tahansa sivustosta ja jopa mainstream-mediasta. Siitä huolimatta YT:n tunnetuimmat kanavat ovat onnistuneet tekemään YT:sta merkityksellisen median osan, vaikka moni ei vieläkään usko sen mahdollisuuksiin. Julkaisemalla sisältöä, mitä ei olla lähes koskaan nähty mainstream-mediassa, ihmisillä on mahdollisuus menestyä tämän sivuston avulla luoden uusia yhteisöjä ja fandomeja. Moni puhuu YouTube-yhteisöstä, mutta itse en usko tämän olemassaoloon; YT:n sisällön määrän takia sille kaikelle ei ole olemassa yhtä ja ainoata yhteisöä. Pikemminkin eri kanavat ja aiheet luovat yksittäisiä yhteisöjä, ja mainstream-media kutsuu näitä kaikkia yhteisöjä ja fandomeja nimellä YouTube-yhteisö: se on tavallaan sama asia kuin kutsuisi Star Wars -fandomia scifi-fandomiksi. Tosin YT:lla on myös oma “mainstream”, johon kuuluu kaikki tunnetut tapahtumat YT-historian aikana ja tunnetuimmat sisällön tekijät. Yleisesti moni on tietoinen KSI:n ja Logan Paulin nyrkkeilyottelusta, PewDiePiesta, Smoshista, Vidconista, YouTube Rewindista ja yleisistä YT-kommenteista. Suomessa sen sijaan Roni Back, Justimusfilms, Herbalisti ja Lakko ovat niin sanottuja “tunnettuja” osia SuomiTubea, vaikka moni ei todennäköisesti edes tunne heitä. 


Kuva: https://keywordtool.io/blog/youtube-algorithm/


Mainitsin aikaisemmin mainstream-median ja sosiaalisen median sekoittuvan yhteen. Tälle on syynä se, että moni yritys, uutiskanava ja jopa mainstream-mediasta tunnettu julkisuuden henkilö on tehnyt oman YT-kanavan. Yleensä yhtiöiden tekemät YT-kanavat ovat vain mainostusta varten, mutta silloin tällöin julkisuuden henkilö aloittaa tubettamisen välittämättä mainostuksesta (ainakin joskus). Esimerkiksi näyttelijöillä Will Smith ja Dwayne “The Rock” Johnson on aika menestyneet YT-kanavat. Tämän lisäksi monen laulajan YT-kanava on yksi tilatuimmista kanavista; jos katsoo listoja tilatuimmista YT-kanavista, usean laulajan YT-kanava on niissä listoissa. Varsinkin Justin Bieberin, Ariana Granden, Eminemin, Taylor Switchin, Katy Perryn ja Rihannan YT-kanavat ovat tällä hetkellä 50 tilatuimman kanavan listalla. Tästä huomaa YT:n pikkuhiljaa luovan itselleen niin suuren seurauksen, että se tulee todennäköisesti olemaan arvostetummassa osassa mediaa lähitulevaisuudessa. Silti mainstream-medialla on vielä pitkä matka sosiaaliseen mediaan sopeutumisen kannalta; koronan aikana moni keskusteluohjelma (talk show) teki YT-videoita normaalin livelähetyksen ja -yleisön sijasta. Nämä juontajat luulivat pystyvänsä olemaan yhtä viihdyttäviä videon välityksellä kuin yleisön edessä ottamatta huomioon videon ja livelähetyksen tärkeitä eroja. Tällöin huomattiin mainstream-medialla, etenkin juontajilla, olevan vielä paljon opittavaa sosiaalisen median kaavasta, mikä ei aina sovi normaaliin mediaan. 


Olen puhunut mainstream-mediasta aika negatiivisessa valossa. Todellisuudessa minä en vihaa mainstream-mediaa, pidän sitä vain vanhentuneena ja epäreiluna uudistuksia kohtaan. Minusta on silti reilua puhua YT:n negatiivisista puolista, joista moni ei tunnu puhuvan. Yksi asia, mitä lähes jokainen vihaa on YT:n algoritmi; tämä algoritmi on tietynlainen mekanismi ja prosessi, mikä ehdottaa tiettyjä videoita: periaatteessa YT:n etusivulla näkyvät videot ovat algoritmin laittamia. Ongelma tässä on videoiden ehdottamisen epäjohdonmukaisuus. Kaikki YT:a käyttävät ovat kokeneet sen, kun etusivu täyttyy videoista, mitkä eivät kiinnosta katsojaa yhtään, tai sitten YT ehdottaa videoita, koska vahingossa klikkasi väärää videota, jolloin algoritmi luulee katsojan haluavan sitä sisältöä. YT:n algoritmin lisäksi YT:a on syytetty arvojen muutoksesta; YT:n alussa pystyi julkaisemaan periaatteessa mitä tahansa. Nykyään YT:a pidetään liian lapsiystävällisenä poistaen tekijöiden vapauden, mikä teki sivustosta tunnetun alunperin. Jos vahingossa kiroilee videolla, kaikki videon (ja joskus jopa kanavan) mainostukset estetään. Tämän lisäksi tiettyjen biisien käyttäminen taustalla pystyy saamaan koko videon poistetuksi, vaikka kyseessä olisi tekijänoikeuksien mukaista musiikkia. YT:a kritisoidaan jatkuvasti yksittäisten tubettajien tukemisen puutteesta. Tällä tarkoitetaan yhtiöiden YT-kanavien suosimista ja sitä, kun monen kuuluisan tubettajan videoita ei ehdoteta etusivulla. YT on myös tavallaan pakottanut tubettajien sisällön vaihdon tehden monen alkuperäisestä sisällöntuotannosta taloudellisesti riskialtista. Siitäkin on olemassa lukematon määrä salaliittoteorioita, miksi YT oikeasti tekee näin, mutta uskon tällekin olevan taloudellisia syitä. 


Tubettajat julkisuuden henkilöinä


Sanon tämä jo heti alkuun: tubettajat ovat julkkiksia samalla tavalla kuin kuka tahansa mainstream-median kautta tullut julkisuuden henkilö. Minua ei kiinnosta se, että moni ei osaa nimetä yhtään tubettajaa. Vaikka moni vanhempi henkilö ei tiedä montaa tubettajaa, menestyneimmät tubettajat täyttävät kaikki kriteerit julkkiksen asemalle: pystyvät tehdä työkseen viihdettä tai muuta sisältöä, omaa huomattavan ison yhteisön, heitä fanitetaan ja moni heistä jopa ymmärtää YT:n liiketoiminnan pystyen elättämään itsensä pelkän YT:n avulla. YT:n ansiosta YT-julkkikset ovat hyvin erilaisia: mainstream-mediassa julkisuuden henkilöillä on hyvin selkeät ja formaalit roolit, jolloin tietynlaisilla ihmisillä on vaikeampaa menestyä. Tämän huomaa julkisuuden henkilöiden ammatin nimestä: juontaja juontaa, näyttelijä näyttelee, laulaja laulaa ja niin edelleen. Tubettajilla sen sijaan ei ole mitään tällaisia ammatillisia rajoituksia. Nimityksellä “tubettaja” voidaan tarkoittaa videopelien pelaajaa, vloggaajaa, animaattoria, tiedemiestä, laulajaa, meikkiammattilaista ja vaikka mitä. Puhun paljon YT:n tuomasta menestyksestä ja mahdollisesta rahasta, mutta on hyvä pitää mielessä YT:n olevan vielä sen verran uusi ilmiö, että sitä ei kannata aloittaa vain mahdollisen uran rakentamisen takia. Suurin osa tunnetuista tubettajista on aloittanut tubettamisen huvin vuoksi, jolloin heillä ei ole ollut mitään ajatuksia mahdollisesta menestyksestä. Tämän avulla monen tubettajan sisältö on autenttista ja aidolta tuntuvaa. Surullisen moni aloittaa tubettamisen vain menestyksen ja rahan takia, jolloin sisällön tekemisessä ei ole mitään aitoa. 


Kuva: https://www.poundtoy.com/blogs/news/top-10-highest-paid-child-youtubers-of-2019-so-far


Tubettajilla on tietynlainen etu yhteisöjen luomisessa kuin mainstream-median julkisuuden henkilöillä, koska tubettajat ovat usein aika henkilökohtaisia videoissa. Tämä saa katsojan ajattelemaan tubettajan puhuvan suoraan katsojilleen saaden tubettajan vaikuttamaan jopa epäviralliselta kaverilta tai muulta läheiseltä henkilöltä. Mainstream-mediassa näin henkilökohtaisen siteen tekeminen on paljon hankalampaa. Vaikka tubettajien ja katsojien välinen “suhde” on yleensä yksipuolista, se toimii loistavana tapana viestittää ja vaikuttaa ihmisiin. Tätä mainstream-media ei tajua; uutisia katsellessa kerrotaan vain faktat puhumatta niistä yhtään enempää, mutta YT:n kaltaisten sivustojen avulla uutisista ja monesta muusta merkityksellisestä asiasta puhutaan esittäen uusia näkökulmia katsojille. Tämä on mielestäni yhtä tärkeätä kuin uutisesta ilmoittaminen. Toki oikeassa elämässä ihmisille puhuminen esittää myös erilaisia näkökulmia, mutta se toimii vain alueellisesti. YT:n ja monen muun sivuston avulla saamme erilaisia näkemyksiä globaalilla tasolla tehden YT:sta hyvin aliarvostetun median osan. 


Mainstream-mediassa on kritisoitu tubettajia siitä, että he tekisivät YT-videoita, koska eivät pysty tekemään “oikeita töitä”: jopa moni tunnettu tubettaja on vitsaillut tästä asiasta. Tämä on taas sellainen tilanne, kun vanhanaikaiset mainstream-mediaa suosivat henkilöt eivät ymmärrä YT-videoon kulutettua työtä. Tubettaminen on oikeaa työtä, se on oikea liiketoiminta. Tubettamiseen liittyy hyvin usein editointi, suunnittelu, kuvaus, kuvauspaikan kunnostaminen, ideoiden valitseminen, nämä kaikki asiat voivat olla hyvin rankkoja, jos niihin haluaa panostaa. Tubettajat saavat huonon maineen sen takia, että moni heistä ei ole kouluttautunut tai ei omaa pitkää työuraa. Todellisuudessa tubettaminen on työlästä, ja siitä ei yleensä edes tienaa niin paljon. Muistan, kun muutama vuosi sitten tubettaja nimeltä Lakko kertoi kokeneensa työuupumuksen (burn outin); moni reagoi tähän kunnolla ja ymmärtävästi, mutta muutama uutinen puhui tästä asiasta käsitellen tubettajien olevan laiskoja saaden työuupumuksia helposta työstä. Monet mainstream-median uutiset puhuvat YT:sta tällaisella sävyllä, mikä saa nuoremmat vihaamaan perinteistä mediaa ja vanhemmat vihaamaan sosiaalista mediaa. 


Kuva: https://www.youtube.com/watch?v=j0Kb3-cjkXU


Todellisuudessa monen tubettajan ammatilliset taidot ovat kyseenalaistettavia riippuen tubettajasta. On totta, että moni tunnettu tubettaja ei ole käynyt korkeita kouluasteita, mutta se ei aina ole tarpeellista; tubettamista varten ei ole olemassa vielä mitään oppimismahdollisuuksia, ainakaan virallisia. Viihteen kannalta tällä hetkellä paras mahdollinen koulutus olisi esimerkiksi teatterikoulu, jossa opitaan vapaata luovuutta, esiintymistä, ulospäin suuntautumista ja muita tärkeitä asioita, mitä tarvitaan viihdealalla, oli sitten kyseessä sosiaalinen media tai mainstream-media. Ja jos rehellisiä ollaan, koulutus tai sen puute ei aina osoita ihmisen kykyjä. YT on sen verran uusi ilmiö, jolloin siihen liittyvät taidot eivät ole vielä täysin tiedettyjä. Tällöin parhaimmat koulutukset sen kaltaiseen työhön sopisivat myös mainstream-mediaan. Tubettajia pidetään myös hyvin turhina, ja sekään ei vaikuta ansaitulta, sillä tubettajia on monenlaisia. On niitä turhia, on niitä oikean elämän “pahiksia”, on niitä maanläheisiä ja on niitä, jotka ovat muuttaneet maailmaa: esimerkiksi tubettajat MrBeast ja Mark Rober aloittivat ilmiön, jonka avulla saatiin istutettua yli 20 miljoona puuta maailmanlaajuisesti. Tällaiset asiat todistavat YT:n tärkeyden tulevaisuuden kannalta. 


YouTuben syrjitty asema mainstream-mediassa


Moni nuori ei enään katso perinteistä televisiota, koska sitä pidetään vanhanaikaisena. Ja todellisuudessa se pitää paikkansa: ei pysty keskeyttämään lähetystä, mainokset ovat aika pitkiä eikä pysty päättämään itse sisältöä. Nämä asiat ärsyttävät useita nuoria. Samalla on huomattu YT:en liittyvän sisällön saavan enemmän katsojia. Esimerkiksi tubettajien KSI:n ja Logan Paulin nyrkkeilyottelu teki ennätyksiä katsojamäärän kautta. Vasta muutaman vuoden aikana mainstream-median johdossa olevat ovat huomanneet YT:n olevan väistämätön median tulevaisuuden suhteen. Sen takia niin moni yhtiö ja brändi on tehnyt oman YT-kanavan. On ennustettu television katsomisesta tulevan hyvin harvinaista muutaman kymmenen vuoden päästä, jolloin internet on entistä isompi osa jokaisen vapaa-aikaa. Jopa Disney on ymmärtänyt median muutoksen luoden Disney+ -sivuston ja keskittyvän vähemmän perinteiseen televisioon. 


Kuva: https://memegenerator.net/instance/56138140/confused-bill-cosby-ive-been-a-meme-since-youtube-and-4chan-was-invented-why-is-the-mainstream-media


YT:n menestystä voi verrata siihen, kun televisio tuli tehden radiosta lähes kokonaan merkityksettömän. Kyseessä on jatkuva ilmiö, ja tätä moni ei ymmärrä. Mainstream-mediaa kuluttavat ihmiset vähenevät koko ajan, mutta mainstream-median johdossa olevat ovat liian itsepäisiä suostumaan tähän median muutokseen. Tällaisilla ihmisillä on hyvin vanhanaikainen käsitys mediasta, koska he ovat koko elämänsä ajan tienneet vain tietynlaisen osan mediaa, jolloin uudistus voi tuntua oudolta. Uskon silti monen mainstream-mediaa edustavan sopeutuvan tähän uudistukseen ajan myötä, sillä sille ei oikein ole vaihtoehtoa, tällaista luonnollista muutosta ei voi estää. 


YouTuben kirkas tulevaisuus (tavallaan)


Pidän sitä hyvänä asiana, että moni pikkuhiljaa tajuaa YT:n ja koko sosiaalisen median potentiaalin. Silloin ihmisiä rohkaistaan enemmän siihen osallistumisesta, koska siihen ei oikeastaan liity mitään riskejä. Tosin YT:n käytön yleistyminen tarkoittaa monen ison yhtiön tubettamista, jolloin moni pelkää yhtiöistä ja brändeistä tulevan menestyneimmät YT-kanavat. Tämä huomattiin jo vuonna 2018, kun YT-kanava T-Series nousi tilatuimmaksi kanavaksi YT:ssa PewDiePien tilalle. T-Seriesin voitto tässä osoitti yrityksillä olevan suhteellisen helppoa “nousta valtaan” YT:ssa. Ongelmana tälle on sivuston alkuperäinen idea; tulevaisuudessa sivusto saattaa pikemminkin kuulua yhtiöille yksilöiden sijaan, jotka olivat selviä tekijöitä sivuston menestykseen. YT-yhteisöistä tekee hienon niiden yksilöllisyys, mutta jos YT:sta tehdään liian byrokraattinen ja liiketoiminnallinen, YT menettää kaiken autenttisuuden ja uskottavuuden. Valitettavasti tätäkään ei todennäköisesti pysty estämään. Toisaalta se voi tarjota uusia työpaikkoja ja YT on jo osoittanut yksilöidenkin pystyvät menestymään sivustolla, joten ei se välttämättä ole niin huono asia. Se on silti asia, mitä monet pelkäävät YT:n tulevaisuudesta. 


Kuva: https://memebase.cheezburger.com/tag/youtube-ads


On myös mahdollista, että kun YT:sta tulee osa tulevaisuuden versiota mainstream-mediasta, tehdään uusi foorumi, jonne pystyy tehdä ennennäkemätöntä sisältöä. Tällainen median uudistus ja korvaaminen saattaa olla luonnollista. Siitä ei olla täysin varmoja, koska median radikaali uudistus on aika tuore idea, jota ei ole edes täysin tapahtunut vielä. Ensin oli huhut, sitten kirjat ja lehdistö, radio, televisio ja nyt YT; saa nähdä, mikä seuraava muutos on.


Miksi YouTube-videoiden katsominen kiinnostaa ihmisiä?


Sillä ei ole mitään väliä, jos ei tykkää YT-videoista, kaikki saavat valita oman tavan kuluttaa mediaa. On silti tärkeää tajuta YT:n olevan viihdettä monelle samalla tavalla kuin muukin perinteinen viihde. Lyhyt ja yksinkertainen syy ihmisten kiinnostukselle YT:a kohtaan on vain viihdearvo ja joissakin tapauksissa uusien näkökulmien löytäminen. YT:n käyttö on myös hyvin helppoa, jolloin kaikki pystyvät käyttämään sitä. Televisio-ohjelmien katsominen on myös helppoa, mutta turhauttavaa turhan odotuksen ja valinnan puutteen takia. Olen ihan iloinen, että YT:en suhtaudutaan nykyään paljon paremmin kuin muutama vuosi sitten. YT ei ole täydellinen osa mediaa, mutta se on erittäin tärkeä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti