Katsoin vähän aikaa sitten elokuvan nimeltä Citizen Kane (1941), elokuvan, jota pidetään yhtenä parhaimmista ja tärkeimmistä elokuvista koskaan. Yllätyksekseni en pitänyt elokuvasta ollenkaan: arvostan sen kameratyötä ja monia muita taiteellisia elementtejä, mutta se ei tarjonnut minulle nautintoa niin kuin hyvän elokuvan kuuluu tehdä. Tämä sai minut miettimään sitä, miksi niin moni kutsuu tätä elokuvaa “täydelliseksi”. Citizen Kane ei ole edes ainoa esimerkki tällaisesta elokuvasta; itse vihaan elokuvaa The Godfather Part II (1974), ja sitäkin pidetään täydellisenä jatko-osana. Sitten on sellaisia tilanteita, kun kriitikot rakastavat elokuvaa, kun taas yleisö ei niinkään. Lähes jokainen kriitikko tuntuu rakastavan Elokuvaa Titanic (1997), vaikka hyvin moni muu pitää tätä elokuvaa huonona. Onko siis olemassa täydellistä elokuvaa? Otsikosta voi päätellä, että en usko täydellisen elokuvan tekemisen olevan käytännössä mahdollista monesta eri syystä. Jokaisella elokuvalla on faneja ja vihaajia, jokainen elokuva on jonkun lempielokuva ja jonkun vihatuin elokuva. Ei ole olemassa elokuvaa, jota joka ikinen rakastaisi.
Kuva: https://mentalitch.com/5-most-incredible-films-ever-how-to-find-the-interesting-film-to-see/
Haluan tehdä selväksi, että kun puhun elokuvista, tarkoitan mitä tahansa fiktiota: elokuvia, sarjoja, musikaaleja, videopelejä ja jopa kirjojen kohdalla yksi pieni kirjoitusvirhe tekee kirjasta epätäydellisen. Samaan viihderyhmään voisi myös luokitella YouTube-videot, blogit, tositelevisio-ohjelmat ja urheilutapahtumat. Keskityn silti elokuvien epätäydellisyyteen, koska niissä käsiteltävät syyt epätäydellisyydelle liittyvät usein muuhunkin viihteeseen. Jostain asiasta nauttiminen ei tee siitä täydellistä; tuntuu kuin sanan “täydellinen” määritelmää käytetään nykyään aika löysästi ymmärtämättä kunnolla sanan merkitystä. Täydellisyys tarkoittaa virheettömyyttä, eikä mikään fiktio ole virheetöntä. Arjessa tämän sanan käyttäminen ei ole paha asia, mutta sen käyttäminen elokuvien kohdalla ei tunnu sopivalta. Moni voisi sanoa usean elokuvan olleen lähellä täydellisyyden saavuttamista, ja olen samaa mieltä tämän väitteen kanssa. Silti jokaisella on oma tapa arvostella elokuvia, joten jokin asia, mitä itse pitää lähes täydellisenä, voi olla toiselle henkilölle täyttä roskaa. Tästäkään ei voi syyttää ihmisten “huonoa makua”, sillä täydellisen elokuvan pitäisi olla kaikkien mielestä täydellinen.
Liian monta muuttuvaa tekijää
Elokuvatuotannosta kiinnostuneet tietävät, kuinka monta asiaa elokuvan tekemiseen tarvitaan. Vaikka kyseessä olisi vain indie-elokuva hyvin pienellä budjetilla, sen suunnittelussa pitää ottaa monta asiaa huomioon. Tätä voisi pitää objektiivisena faktana sille, miksi mikään elokuva ei ole täydellinen. Elokuvan tekemiseen liittyy liian monta tekijää, joita on inhimillisesti mahdotonta saada tehtyä täydellisesti: ohjaus, käsikirjoitus, näyttely, hahmot, lavasteet, maskeeraus, visuaalisuus, musiikki, erikoistehosteet, huumori, draama, johdonmukaisuus, teemat, kuvaus, näiden kaikkien tekijöiden täydellinen toteuttaminen on jotain, mitä mikään elokuva ei ole onnistunut tekemään. Jos ajattelen omia lempielokuviani, pystyn huomaamaan joitakin virheitä liittyen näihin tekijöihin. Lempielokuvani ovat mielestäni lähes täydellisiä, mutta niissäkin joka tapauksessa on virheitä, jotka kuka tahansa voi huomata. Olen kuullut monen sanoneen The Lord of the Rings -elokuvien olevan lähes täydellisiä, ja olen tästäkin osittain samaa mieltä: nämä elokuvat tekevät lähes kaikki mainitsemani tekijät kunnolla. Siitä huolimatta näistäkin elokuvista löytyy paljon virheitä.
Kuva: https://thewell.unc.edu/2020/05/15/take-a-film-adventure/
Täydellisen elokuvan löytäminen on vaikeaa, koska moni katsoja ei herätä huomiota joihinkin elokuvan muuttuviin tekijöihin. Esimerkiksi monen mielestä komediaelokuva ei tarvitse hyviä teemoja, draamaa, johdonmukaisuutta, hahmoja tai edes visuaalisuutta. Samoin voisi sanoa, että hyvä musiikki ei ole pakollista täydellisen elokuvan toteuttamiselle. Itsekin pidän tiettyjä tekijöitä tärkeämpinä kuin toisia, varsinkin hyvien hahmojen ja käsikirjoituksen omaaminen on mielestäni tärkeämpää kuin hyvä musiikki tai visuaalisuus. Se ei silti ole reilua elokuvan kannalta ihannoida pelkkiä elokuvan positiivisia elementtejä ohittaen kokonaan vähemmän vaikuttavat elementit. Elokuvan arvostelussa pitäisi aina ottaa huomioon kaikki elokuvan osat ottamalla huomioon kaikki hyvä ja paha; elokuvan pahat eivät välttämättä tee elokuvasta huonoa. Jos ylistää pelkästään elokuvan positiivisia puolia, elokuvasta voi saada liian hyvän kuvan. Tällä tarkoitan elokuvan ylihypettämistä tai haitallisen nostalgian luomista. Toisaalta pelkkien elokuvan huonoista osista puhuminen ei myöskään ole hirveän hyvä asia. Tämän takia kaikki elokuvan muuttuvat tekijät pitää ottaa huomioon genrestä huolimatta.
Mielipideparadoksi
Elokuvan muuttuvien tekijöiden täydellisyyttä on vaikea arvioida eri mielipiteiden takia. Viihde on subjektiivista, mikä tekee täydellisyyden löytämisestä mahdotonta. Vaikka ajattelisin jonkin elokuvan olevan täydellinen, sillä elokuvalla olisi vähintään yksi vihaaja. Moni sanoo, että jos ei pidä jostakin hyvästä elokuvasta, on huono maku elokuvien suhteen. En silti usko tämän olevan täysin totta; varmasti on ihmisiä, jotka vihaavat elokuvia ilman mitään hyvää syytä, mutta täydellisellä elokuvalla ei pitäisi olla sellaista ongelmaa. Jotta elokuva olisi täydellinen, jokaisen pitäisi pitää sitä täydellisenä, jopa vihaajien. Tämä ei tarkoita, että jokaisen pitäisi tykätä elokuvasta, se tarkoittaisi jokaisen pitävän elokuvaa täydellisenä, mestariteoksena. Vaikka Citizen Kane olisi objektiivisesti niin sanotusti “täydellinen” elokuva, se ei pysty olemaan sellainen, koska minä en pitänyt siitä osoittaen elokuvalla olevan ainakin yksi vihaaja. Mikään elokuva ei voi olla objektiivisesti täydellinen, sillä puhutaan viihteestä, jossa kaikki on subjektiivista.
Kuva: https://www.youtube.com/watch?v=XH27Bh7Z8Yc
Toinen asia, mikä todistaa kaikkien elokuvien olevan epätäydellisiä, ovat arvostelusivustot. Sivustot, kuten IMDb tai Rotten Tomatoes, arvostelevat elokuvia ja sarjoja. Millään elokuvalla ei (ainakaan tietääkseni) ole 100 % tuloksena kriitikoilta ja normaalilta yleisöltä. Toki on olemassa elokuvia, jotka ovat saaneet 100 % tulokseksi kriitikoilta, mutta kriitikot eivät aina ole oikeassa. Esimerkiksi Fight Club (1999), Psycho (1960) ja The Shining (1980) saivat aluksi todella huonoja arvosteluja. Sen sijaan Star Wars: The Phantom Menace (1999) ja Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull (2008) saivat ylistäviä arvioita, vaikka niitä pidetään nykyään surkeina elokuvina. Sitä paitsi me kaikki tiedämme elokuvia, jotka ovat yliarvostettuja ja aliarvostettuja. Itse en esimerkiksi ymmärrä, miten Only Yesterday (1991) sai 100 % tuloksen kriitikoilta Rotten Tomatoes -sivustolla. Arvostamme elokuvien eri asioita eri tavalla, jolloin kaikkia miellyttävää elokuvaa on mahdotonta tehdä.
Teoreettinen Parantaminen
Jos keskitytään elokuviin, joita yleensä pidetään lempielokuvina, niistä löytyy virheitä, mutta ne virheet eivät pilaa elokuvaa. Yleisesti ottaen tällaisia elokuvia pidetään mestariteoksina, joita ei oltaisi voitu tehdä paremmin. Ihmiset eivät silti ota huomioon elokuvan olevan parannettavissa, vaikka ei välttämättä tietäisi miten. Jokaista elokuvaa pystyy ainakin teoriassa parantamaan. Aluksi en pitänyt tätä totena, koska ajattelen lempielokuvieni olevan niin lähellä täydellisyyttä, että teoreettinen parantaminen olisi mahdotonta. Ajateltuani tätä tarkemmin olen huomannut selkeiden asioiden parantamisen tekevän lempielokuvistani rakenteellisesti parempia. Tämä voi olla myös syy sille, miksi fanifiktio on niin yleistä: ihmiset pääsevät kirjoittamaan omia (usein omasta mielestään parempia) versioita jo valmiiksi rakastetusta fiktiosta. Jopa alkuperäisen version parannettua versiota pystyttäisiin teoriassa parantamaan jollakin tavalla.
Kuva: https://imgflip.com/i/11mszk
On hyvä mainita, että elokuva pystyy vanheta vuosien aikana tehden elokuvasta huonomman. Hyvä elokuva on sellainen, joka on vuosien jälkeen yhtä hyvä kuin julkaisuaikana. Valitettavasti moni klassikko tuntuu ajan myötä menettävän sen, mikä teki siitä hyvän alunperin. The Matrix (1999) on mielestäni vanhentunut, koska aikoinaan se tarjosi vain visuaalisuuden. Nykyään tämän elokuvan erikoistehosteet ovat vanhentuneet, joten tällä elokuvalla ei ole mitään tarjottavaa katsojalle. Citizen Kane kärsii samanlaisesta ongelmasta omaten vanhentuneen kameratyön, josta elokuvaa ylistetään. Sen sijaan moni muu vanha elokuva tarjoaa katsojalle jotakin nykyäänkin.
taiteen ja viihteen arvostelu
Olen huomannut elokuvissa olevan kaksi ääripäätä luoden erilaisia arvosteluja. Nämä kaksi ääripäätä ovat taiteellinen ja viihteellinen näkemys. Tällaisilla elokuvilla tarkoitan elokuvia, kuten Citizen Kane ja Michael Bayn Transformers-elokuvat. Antakaas minun selittää: jotkin elokuvat ovat taiteellisia omaten hyvät muuttuvat tekijät, kuten ohjauksen, näyttelemisen, musiikin ja visuaalisuuden. Sen sijaan tällaisilla elokuvilla ei ole mitään nautinnollista arvoa (Citizen Kane). Toisena ääripäänä ovat elokuvat, joita pidetään nautinnollisina ja viihdyttävinä omaamatta normaalisti hyvän elokuvan piirteitä, kuten hyvää käsikirjoitusta, näyttelemistä tai muuta positiivisella tavalla omaperäistä (Michael Bayn Transformers-elokuvat). Montaa elokuvaa pidetään hyvänä vain taiteellisen näkemyksen mukaan välittämättä siitä, kuinka viihdyttävä elokuva oikeasti on katsojalle. Loppujen lopuksi kaikki fiktio on viihdealaa, jolloin nautintoarvoon pitäisi aina keskittyä enemmän kuin taiteelliseen arvoon. Tosin pelkkään päättömään viihdyttämiseen ei kannata keskittyä. Oikeasti hyvät elokuvat pystyvät olemaan taiteellisia ja nautinnollisia samaan aikaan. Tällaisia elokuvia ovat ainakin omasta mielestäni Forrest Gump (1994), Fight Club, The Lord of the Rings -elokuvat ja useat Disney- ja Ghibli-elokuvat. Pakko myös mainita lempisarjani Avatar: The Last Airbender (2005-2008), joka tasapainottaa taiteen ja viihdyttävyyden parhaiten kuin mikään näkemäni elokuva. Elokuvat, jotka keskittyvät pelkkään viihteeseen ovat yleensä täynnä toimintaa eikä mitään muuta, ja taiteellisissa elokuvissa on päinvastainen ongelma. Toiminta ei ole pakollista hyvän ja nautinnollisen elokuvan luomiselle; usein mielenkiintoinen dialogi, hahmot ja worldbuilding voi olla ihan yhtä viihdyttävää, joskus jopa viihdyttävämpää kuin toiminta. Toiminnan lisääminen kuitenkin auttaa elokuvaa olemaan nopeatempoisempi ja tapahtumarikkaampi, joten näiden asioiden tasapainottaminen on tärkeää jokaiselle elokuvalle. Olen nukahtanut monen taiteellisen elokuvan aikana mielenkiinnon puutteen takia, mutta olen myös nukahtanut usein toimintaelokuvien aikana, koska elokuva ei tarjonnut katsojalle mitään muuta kuin toimintaa. Jälleen kerran näiden kahden ääripään kohdalla pitäisi aina pyrkiä pääsemään keskiviivalle.
Kuva: http://www.quickmeme.com/p/35g479
Taiteellisia elokuvia arvostetaan yleisesti enemmän, etenkin palkintogaaloissa. Varsinkin Oscar-ehdokkaina on joka vuosi elokuvia, joista enemmistö ei ole kuullut ennen. Tällaiset elokuvat ovat usein niitä liian taiteellisia elokuvia, mitkä eivät herätä mielenkiintoa normaalissa yleisössä. Näistä taiteellisista elokuvista pitäminen ei tee ihmisestä sivistynyttä, hyvää makua omaavaa yksilöä, eikä niiden vihaaminen tee “massasta” epäsivistynyttä. Vihaan sitä, kun ihmisillä luullaan olevan huono maku elokuvien suhteen vain jos ei pidä enemmistön pitämästä elokuvasta. Toisaalta on niitäkin, jotka tarkoituksellisesti vihaavat tai rakastavat jotakin elokuvaa vain erottuen massasta. Taiteen ja viihteen arvostelu on myös iso tekijä elokuvien epätäydellisyydelle. Näidenkin arvioiminen on niin subjektiivista, että niiden täydellinen toteuttaminen on mahdotonta.
Täydelliset epätäydellisyydet
Täydellisillä epätäydellisyyksillä tarkoitan elokuvissa olevia osia, jotka eivät paperilla ole millään tavalla tarkoitettuja tai edes hyviä, mutta ne tekevät elokuvasta viihdyttävämmän. Tällä tarkoitan esimerkiksi näyttelijöiden improvisaatiota ja mokia, vahingollisia design-virheitä, yllättäviä tapahtumia kuvausten aikana tai muita erilaisia virheitä, jotka on jätetty elokuvaan. Itselleni tulee mieleen tällainen moka elokuvasta Star Wars: A New Hope (1977), kun Luke Skywalkerin näyttelijä Mark Hamill vahingossa kutsuu Prinsessa Leiaa nimellä “Carrie”, Prinsessa Leian näyttelijän mukaan. Elokuvan tuotannon ja suunnittelun kannalta tämä oli virhe, mutta se loi persoonallisuutta tälle kohtaukselle. Samasta elokuvasta hyvin tunnettu kohtaus on iskusotilaan kömpelö sisääntulo iskien päänsä oveen. Tällaisten mokien lisäksi tuotannon aikana voi tapahtua vahinkoja, jotka sopivat elokuvaan liiankin hyvin. Elokuvassa How to Train Your Dragon (2010) ikoninen kohtaus on Hiccupin käsi Toothlessin pään päällä. Tämä upea kohtaus oli ilmeisesti animaatiovirhe. Forrest Gumpissa on samanlainen sattuma: spoilaamatta mitään elokuvan lopussa lintuparvi lentää haudan yli, ja elokuvan nähneet tietävät tämän edustavan jotakin tärkeätä. Tämä lintuparvi oli myös pelkkää sattumaa, mikä teki elokuvasta paljon paremman ja mielekkäämmän. Aluksi tällaisia asioita voidaan pitää syinä kuvata kohtaus uudestaan, mutta niiden jättäminen elokuvaan saa elokuvan tuntumaan aidommalta, persoonallisemmalta ja usein jopa paremmalta.
Kuva: https://www.monster.ca/career-advice/article/careers-in-the-film-industry
Improvisaatiosta ihmisillä on ristiriitaisia mielipiteitä ihan hyvästä syystä. Toisaalta näyttelijöiden improvisaation ansiosta on olemassa useita tunnettuja ja rakastettuja kohtauksia. Elokuvan The Shining ylivoimaisesti tunnetuin kohtaus on “Here’s Johnny” -kohtaus, joka oli improvisoitu. Mutta toisaalta silloin tällöin improvisaatio voi tuntua sopimattomalta tai turhalta. Varsinkin elokuvan Suicide Squad (2016) Jokeria esittänyttä Jared Letoa on kritisoitu tarpeettomasta improvisaatiosta. Usein näyttelijät ovat käyttäytyneet jopa vaarallisesti turhan improvisaation takia. Improvisaatio on siis hyvin hankalaa tehdä oikein ilman, että se vahingoittaa elokuvan tuotantoa. Jim Carreyn on sanottu olevan mestari improvisaatiossa, mutta häntäkin on syytetty elokuvan tuotannossa olevien laiminlyönnistä. Improvisaatio on silti selkeästi tehnyt monesta elokuvasta muistettavamman kuin suunniteltu versio, joten improvisaation käyttö elokuvan aikana kannattaa olla mahdollisimman luonnolliselta tuntuvaa. Yksi parhaista tällaisista esimerkeistä on elokuvasta The Dark Knight (2008), jossa Jokerin ensimmäinen yritys räjäyttää rakennus painamalla nappia ei toimi. Heath Ledgerin improvisaatio onnistuu olemaan kömpelö, hauska, realistinen ja hahmon persoonan mukainen. Kuka tahansa ei pysty tekemään sairaalan räjäyttämisestä hauskaa kohtausta.
Kuva: http://www.aplithelp.com/film-classroom-means-develop-analysis/
Sanoin jo aiemmin, että elokuvan ei tarvitse olla täydellinen ollakseen viihdyttävä. Montaa huonoakin elokuvaa pidetään nautinnollisena nimen omaan sen huonouden takia. Tällaisia elokuvia kutsutaan “niin huonoiksi, että ne ovat melkein hyviä”. Näiden elokuvien kohdalla yleisö suurimmaksi osaksi on samaa mieltä elokuvan huonosta laadusta, vaikka se huono laatu tuottaa nautintoa. Omalla kohdallani monet Dreamworks-yhtiön elokuvat ovat tällaisia ollen täynnä persoonallisuutta ilman mitään hyviä piirteitä. Silti kaikista elokuvista ei sanota tällä tavalla. Esimerkiksi elokuvaa Shrek the Third (2007) ei pidetä edes ironisesti hyvänä. Uskon tälle olevan syynä tällaisten elokuvien persoonattomuus; itse arvostan persoonallisuutta ja alkuperäisyyttä erittäin paljon, jopa huonoissa elokuvissa. Jos elokuvalla ei ole sitä (tai muutakaan arvostettavaa), se ei yleensä ole katsomisen arvoinen. Huonoja elokuvia voi verrata moderniin taiteeseen: ketään ei kiinnosta tyhjä ja mitäänsanomaton paperi, kun taas täysin sekalainen ja järjetön maalaus herättää huomiota, vaikka sen tekeminen ei ole tarvinnut vaivannäköä.
Elokuvat ovat epätäydellisiä, ja se ei haittaa
Elokuvien epätäydellisyys ei aina pilaa elokuvaa, se pikemminkin osoittaa ihmisten erilaiset näkemykset tai inhimilliset virheet. Jokin elementti elokuvassa voi olla toisen mielestä loistava, ja toisen mielestä selkeästi parannettava virhe. Kaikilla ihmisillä on erilainen maku, ja jokaisen näkemyksiä kannattaa kuunnella. Itse yritän löytää jokaisesta näkemästäni elokuvasta hyviä puolia, vaikka kyseessä olisi kuinka huono elokuva. Samoin yritän löytää asioita, mitä voisi parantaa. Olen huomannut monen olevan aika itsepäinen omasta mielipiteestään lempielokuviinsa jättäen sivuun kaiken mahdollisen kritiikin. Tervein asia katsoa elokuvaa on arvostaa kaikkia elokuvan hyviä puolia samalla huomaten huonot puolet. Epätäydellisyys ei tarkoita, ettei olisi hyviä elokuvia olemassa. Se tarkoittaa jokaisessa elokuvassa olevan ainakin yksi asia, jota voisi parantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti