Huomio: kyseinen blogi sisältää juonipaljastuksia (spoilereita) Vuosien 1994 ja 2019 Leijonakuningas-elokuville. Älä lue, jot et halua spoilata juonta itsellesi.
Usein puhuessani ihmisten kanssa animaatioelokuvista, moni pitää niitä yksinkertaisina lasten leffoina, mitkä eivät pystyisi olemaan läheskään yhtä hyvää laatua kuin kuvatut (live-action) elokuvat. Tuo väite ei pidä paikkaansa mielelstäni, mutta siitä huolimatta Vuoden 1994 Leijonakuningas saa paljon kehuja tällaisiltakin ihmisiltä. Leijonakuningasta pidetään yhtenä parhaimpana elokuvana koskaan ja se oli kauan Disneyn tuottanein animaatioelokuva. Tuntuu kuin tämä elokuva olisi kansainvälisesti kaikkien rakastama, sillä en tunne ketään, joka ei pitäisi tästä elokuvasta. Vaikka itse olen sitä mieltä, että tämä elokuva on vähän yliarvostettu, siitä huolimatta se on minun kolmanneksi paras Disney-elokuva.
Oma top 3 -lista:
Kaunotar ja Hirviö (1991)
Notre Damen Kellonsoittaja (1996)
Leijonakuningas (1994)
Elokuva on visuaalisesti kaunis, siinä on upea soundtrack, hahmot ovat muistettavia, puhumattakaan pahiksesta, ja elokuvalla on myös yllättävän ikoninen opetus, ainakin verrattuna muihin Disney-elokuviin. Yleensä Disney-elokuvissa opetus on “Seuraa unelmiasi”, “Älä luovuta” tai jotain muuta tämän kaltaista. Vaikka kyseessä ei ole huonoja opetuksia, ne ovat silti hyvin lapsellisia tietyssä mielessä. Leijonakuninkaan opetus on, että pitää oppia virheistään ja olla vastuussa teoistaan. Tämä on Disneyn suhteen hyvin kypsä opetus katsojille. Ainoa syy, miksi pidän tätä elokuvaa vähän yliarvostettua on, koska siinä käytetään vähän liian paljon pieruhuumoria eivätkä kaikki hahmot ole niin mielenkiintoisia.
Vuonna 2019 elokuvateattereihin ilmestyi uusi “live-action”-versio Leijonakuninkaasta ja se on tällä hetkellä seitsemänneksi tuottanein elokuva koskaan. Lisäksi moni väitti sen olevan parempi kuin ensimmäinen. Kävin katsomassa tämän elokuvan tietäen, että se olisi pettymys, mutta silti se onnistui olemaan odotettuakin huonompi.
Käsikirjoitus/Juoni
Kaikki, jotka ovat nähneet alkuperäisen Leijonakuninkaan, tietävät vuoden 2019 version juonen. Elokuva perustuu Shakespearen näytelmään, Hamlet, joten tarina on aika samanlainen. Lyhyesti sanottuna elokuvassa leijonat hallitsevat Jylhämaata ja heidän kuningas on Mufasa. Mufasan veli, Scar, tappaa hänet (spoiler alert) ja Mufasan lapsi, Simba, pakenee, luullen itse tappaneensa Mufasan. Myöhemmin Simba palaa ja hänestä tulee kuningas. Tuo on hyvin laiska tapa kertoa Leijonakuninkaan juoni, mutta lähes kaikki ovat nähneet alkuperäisen eikä tämä uusi versio tehnyt mitään merkittäviä muutoksia.
Kuva: https://www.imdb.com/title/tt6105098/
Alkuperäisen elokuvan juoni on mielestäni erinomainen. Se ei välttämättä ole mikään omaperäisin juoni, mutta se on siitä huolimatta toimiva. Uuden version juoni on lähes sama muutamia eroja lukuun ottamatta. Nämä pienet erot tekevät elokuvasta paljon huonomman verrattuna alkuperäiseen. Useat uudet kohtaukset ja muutokset tekevät elokuvan maailmasta paljon yksinkertaisemman ja myös typerämmän. Esimerkiksi alkuperäisessä Rafiki saa selville Simban olevan elossa ilmeisesti tuulen tuoman tuhkan kautta käyttäen jotain taikaa. Rehellisesti sanoen minulla ei ole hajuakaan, miten Rafiki sai sen selville, mutta uudessa versiossa se on entistä typerämpi. Tässä versiossa Simban karva tulee tuleen mukana Jylhämaahan ja kirahvi syö vahingossa sen. Tämän jälkeen näemme saman karvan olevan kiinni paskapallossa. Tämän jälkeen Rafiki löytää karvan.
En ole varmaan ainoa, jonka mielestä tuo kuulostaa naurettavalta. Tämä koko kohtaus on minulle vertauskuva tästä elokuvasta: Simban karva kuvaa nostalgiaa ja jotain tuttua katsojalle, mutta se on kiinni kasassa paskaa, mikä on tämä elokuva. Muita ärsyttäviä muutoksia olivat alussa nähty hiiri, jota kamera seuraa aivan liian kauan, Scarin pakkomielle Mufasan vaimosta, Sarabista, sekä alkuperäisen elokuvien ongelmien pitäminen. Tämä jälkimmäinen ongelma on kaikissa Disneyn animaatioelokuvien live-action -versioissa. Sen sijaan, että Disney yrittäisi korjata alkuperäisen elokuvan virheitä, se pitää ne luoden entistä enemmän virheitä. Alkuperäisessä Leijonakuninkaassa on useita eri asioita, joita olisi pystynyt korjaamaan. Uudessa elokuvassa olisi voinut olla vähemmän pieruvitsejä, Scarin taustaa oltaisiin voitu käsitellä paremmin ja ottaen huomioon, että tämä uusi versio on “kypsempi”, (se ei ole, vaikka Disney väittääkin niin) se olisi voinut käsitellä uusia teemoja ja vähän raaempi versio ei olisi välttämättä ollut huono myöskään. Näistä asioista huolimatta käsikirjoitus ei ole elokuvan huonoin osa-alue, koska se on niin samanlainen kuin alkuperäisen juoni.
Hahmot & ääninäyttely
Kun kuulin tämän uuden version näyttelijät, se ei nostanut innostusta. Vaikka kyseessä olikin hyvin lahjakkaita näyttelijöitä, niin mielestäni he eivät oikein sopineet näille hahmoille, lukuun ottamatta James Earl Jonesia, joka ääninäytteli Mufasaa jopa alkuperäisessäkin. Ainoat uudet ääninäyttelijät, joiden uskoin sopivan heidän rooleihin olivat Donald Glover Simban rooliin ja Beyonce Nalan rooliin. Minun on pakko myöntää, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki onnistuvat rooleissaan mainiosti, vaikka itse pidän alkuperäisistä äänistä enemmän. Erityisesti Timonin ja Pumban ääninäyttelijät, Billy Eichner ja Seth Rogen, tekivät loistavaa työtä heidän rooleissaan.
Kuva: https://www.reddit.com/r/tumblr/comments/cekphr/best_use_of_this_meme_ive_ever_seen/
Ainoat ääninäyttelijät, joista en pitänyt olivat JD McCrary Nuorena Simbana, Chiwetel Ejiofor Scarina ja yllättäen James Earl Jones Mufasana. Heidän huono näyttely näkyy selkeimmin kohdassa, jossa Mufasa on kuolemaisillaan. Nuoren Simban “No!”-huuto ei ollut yhtään vakuuttava ja James Earl Jones kuulostaa koko elokuvan ajan hyvin väsyneeltä ja se vaikutti suoritukseen. Alkuperäisessä Mufasa pyytää apua Scarilta, jotta ei putoaisi kuolemaansa. Hänen äänestään voi kuulla Mufasan epätoivon ja pelon. Tässä uudessa versiossa se kuulostaa pikemminkin käskyltä. Siitä huolimatta olen iloinen, että he saivat hänet mukaan ääninäyttelemään samaa hahmoa 25 vuoden jälkeen.
Scarin näyttelijä ei sovi rooliinsa millään. Alkuperäisessä Scarin ääninäyttelijä on legendaarinen näyttelijä, Jeremy Irons, joka onnistui olemaan uhkaava ja omaperäinen äänellään. Ejioforin ääni on hyvin geneerinen verrattuna Ironsin uskomattomaan suoritukseen. Minua harmittaa se, että Jeremy Ironsia ei saatu mukaan tähän elokuvaan (en ole täysin varma pyydettiinkö häntä edes).
Vaikka suurin osa ääninäyttelijöistä onnistuivat rooleissaan, heidän esittämät hahmot eivät ole läheskään yhtä hyviä kuin alkuperäisessä. Simba on esimerkiksi paljon itsekkäämmän oloisempi verrattuna alkuperäisen elokuvan Simbaan. Alkuperäisessä Simba oli kakara, mutta hän selvästi muuttuu tarinan edetessä kypsemmäksi hahmoksi. Minun on paljon vaikeampaa tuntea sympatiaa tätä uudempaa versiota kohtaan. Muutkaan hahmot eivät ole hirveän muistettavia lukuun ottamatta Timonia ja Pumbaa. En tykkää näistä kahdesta hahmosta edes alkuperäisessä Leijonakuninkaassa, mutta he ovat silti molemmissa versioissa hyvin energisiä ja persoonallisia ja minun on pakko arvostaa sitä, vaikka en heidän vitseistään pidä. Ainoa ero näillä on se, että alkuperäisessä muutkin hahmot ovat persoonallisia, toisin kuin tässä uudessa versiossa, jossa he ovat ainoat persoonalliset hahmot. Mutta yksi suurimmista pettymyksistä oli elokuvan pahis, Scar.
Mikä tahansa sinun mielipiteesi on Scarista, hän on ylivoimaisesti Disneyn ikonisin pahis. Kun kysyy ihmisiltä heidän suosikki Disney-pahista, Scar mainitaan lähes aina. Tämä johtuu Scarin ikonisesta hahmo-designista, Jeremy Ironsin äänestä ja hahmon persoonasta. Hän onnistuu olemaan hauska ja uhkaava samaan aikaan. Vuoden 2019 versio Scarista ei ole mitään verrattuna alkuperäiseen Scariin. UUden version Scar ei ole muistettava millään tavalla. Hänen äänensä on geneerinen, hänen hahmo-design on geneerinen eikä hänellä ole minkäänlaista persoonaa. Hän on vain yksinkertainen pahis, jota ei käsitellä elokuvassa hahmona, vaan uhkana muille hahmoille.
Visuaalisuus/Animaatio
Kun ihmiset kehuvat tätä elokuvaa, heidän argumentti on yleensä, että “se on visuaalisesti hieno.” Myönnän, että elokuva näyttää aidolta useassa kohtauksessa, mutta joissakin kohtauksissa taustalla näkyvien eläinten liike on halvan näköistä. Esimerkiksi elokuvan alussa, Circle of Life -laulun kohdassa, huomasin, että jotkin eläimet taustalla liikkuvat kuin heitä ei olisi jaksettu animoida. Siitä huolimatta elokuvan suurin ongelma on se, että se yrittää näyttää aidolta. Tämä tekee elokuvasta tylsemmän, koska aidon näköiset kohtaukset eivät pysty mitenkään olemaan yhtä huikeita kuin alkuperäisessä elokuvassa. Alkuperäisessä elokuvassa laulujen aikana näkyvät kohtaukset ovat huikeita ja mielikuvituksellisia näyttäen värikkäitä hahmoja ja taustoja ja luoden hahmojen liikkeestä paljon sujuvampaa. Tämän sijaan uudessa versiossa hahmot vain juoksevat ympyrää musiikin aikana.
Kuva: https://designyoutrust.com/2019/07/artists-give-the-lion-king-live-action-a-cartoon-edit/
Toinen outo yksityiskohta tässä uudessa versiossa on se, että “Can you feel the love tonight” -biisissä ei ole ajankohtana ilta tai yö, vaan päivä. Tässä muutoksessa ei ole mitään järkeä useasta syystä. Ensinnäkin, laulun nimi on suomennettuna “Pystytkö tuntemaan rakkauden tänä iltana”, joten se ei toimi laulun sanojen mukaan. Toiseksi, Se ei onnistu luomaan tunteikasta ilmapiiriä, minkä sen on tarkoitus luoda. Ainakin omasta mielestäni hämärämpi ja pimeämpi ilmapiiri on paljon parempi romanttiselle laululle kuin aurinkoinen ja valoisa. Kerron myöhemmin suurimman syyn sille, miksi tämä elokuva ei onnistunut, vaikka se liittyy elokuvan visuaalisuuteen.
Soundtrack
Vaikka olen puhunut hyvin negatiivisesti tästä elokuvasta, niin on yksi asia, mitä se ei pysty pilaamaan: soundtrack. Vuoden 1994 Leijonakuningas sisältää yksiä Disneyn parhaimpia biisejä ja ylivoimaisesti parhaimman pahislaulun, “Be Prepared.” Vuoden 2019 versiota tuosta biisistä lukuun ottamatta uskallan väittää, että biisit ovat vähintään yhtä hyviä kuin alkuperäisessä ellei jopa parempia. Minulla ei ole mitään valittamista niistä, mutta haluan mainita uudet biisit. Beyoncen esittämä, “Spirit”-laulu oli mielestäni turha. Tämä biisi tulee elokuvassa, kun Simba päättää palata Jylhämaahan. Mielestäni tähän kohtaan olisi sopinut paljon paremmin laulu nimeltä “He lives in you.” Tämä biisi ei ollut alkuperäisessä Leijonakuninkaassa, mutta se on Broadway-musikaalissa ja Leijonakuninkaan jatko-osassa. Toinen “uusi” biisi on “Lion sleeps tonight”, jota Timon ja Pumba laulavat alkuperäisessäkin, mutta se ei kestänyt hirveän kauan. Uudessa versiossa saimme paljon paremman ja pidemmän version tästä laulusta.
Niinkin hyvää kuin musiikki on, “Be prepared” oli silti suuri pettymys. Tässä versiossa Scar ei edes kunnolla laula, vaan pikemminkin puhuu koko laulun ajan. Toinen syy, miksi en pitänyt tästä kohdasta ei johdu musiikista vaan visuaalisuudesta. Alkuperäisessä me näimme uskomatonta animaatiota, kun tausta muuttuu vihreästä keltaiseksi ja keltaisesta punaiseksi. Saamme tämän lisäksi mielenkiintoisen vertauskuvan Hitleriin. Tässä versiossa ei ole mitään värejä, saati mielenkiintoista visuaalisuutta. Jälleen kerran eläimet vain kävelevät ympäriinsä.
Leijonakuninkaan fundamentaalinen ongelma
Syy sille, miksi vuoden 1994 Leijonakuningas on muistettava ja rakastettu ei johdu pelkästään sen juonesta, hahmoista tai edes sen soundtrackista. Se on ihmisten rakastama samasta syystä, miksi suurin osa Disneyn animaatioelokuvista muistetaan kymmenien vuosien jälkeen: persoonallisuus. Varsinkin Disneyn Renessanssiajan elokuvat (Vuosien 1989-1999 aikana tulleet Disney-elokuvat) tunnetaan niiden värikkäästä ja nopeatempoisesta animaatiosta, joka erottaa elokuvan muista. Ikoniset hahmo-designit ja omaperäiset ideat tekevät elokuivsta (varsinkin Disney-elokuvista) persoonallisia. Vuoden 2019 Leijonakuninkaalla ei ole tätä.
Vuoden 2019 Leijonakuningas tekee hyvin suuren hirveen ajattelemalla, että realistisuus on parempi kuin persoonallisuus. Kun katsoin tämän elokuvan, minä en tuntenut sympatiaa ketään hahmoa kohtaan, koska toisin kuin alkuperäisessä, he eivät näytä mitään tunteita tai edes persoonallisia kasvonpiirteitä.
Minä en yksinkertaisesti ymmärrä niitä ihmisiä, jotka ajattelevat animaation olevan vain lapsille tai piirre, mikä tekee elokuvasta huonomman. Kuvatuissa ja animoiduissa elokuvissa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta animaatiossa pystytään tehdä paljon enemmän mielestäni. Animaatioelokuvissa, työn eteneminen menee koko projektin ajan samalla kaavalla, kun tehdään hahmot ja tausta välittämättä siitä onko kyseessä mielikuvituksellinen fantasiaelokuva tai realistiselta tuntuva elokuva. Kuvatuissa elokuvissa sen sijaan kuvataan näyttelijöitä, jotka esittävät hahmoja, mutta kaiken yliluonnollisen lisääminen (esimerkiksi lohikäärme) maksaa hyvin paljon, jos sen tekee hyvin. Minulla ei ole mitään kuvattuja elokuvia tai sarjoja vastaan, mutta valehtelisin, jos sanoisin, että animaatiolla ei olisi pientä etua viihdealalla.
Ei minulla oikein ole muuta sanottavaa uudesta Leijonakuninkaasta. Se on elokuva, josta en pitänyt. Haluan vielä silti mainita, että teknologian ja erikoistehosteiden parantuminen ei ole hyvä syy rebootin tekemiselle. Se olisi sama asia kuin sanoisi, että Mona Lisa pitää maalata uudelleen, koska maali on parempilaatuista tänä päivänä. Ainoat elokuvat, jotka minun mielestäni pitäisi rebootata ovat ne, jotka ovat huonoja. Tällä tavalla pystyttäisiin korjaamaan ensimmäisen elokuvan virheet ja luomaan jotain uudenlaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti