Ei, äärikristitys: Jumala ei luonut ihmistä tuosta vain. Ihminen kehittyi evoluution kautta ja se on fakta. Itse minua kiinnostaa evoluutio aiheena. Jokin siinä kiehtoo, miten eri lajit voivat kehittyä miljoonien vuosien aikana hyvin merkittävästi. Ihminenkin muistutti aikoinaan kalaa. Evoluutio kuitenkin herättää kysymyksen: mikä on seuraava evoluutiovaihe? Nämä asiat pystytään tietämään vasta jälkeenpäin, mutta silti on kehitetty eri teorioita sille, miltä ihminen voisi näyttää vuosien päästä.
Tuleeko meille siis kaviot vai siivet? Todennäköisesti ei, mutta me pystymme jo nykyään näkemään evoluution aiheuttamia muutoksia. Evoluution ollessa erittäin hidas prosessi, muutokset eivät näy kaikilla ihmisillä samaan aikaan. Yksi näistä muutoksista on esimerkiksi palmaris longuksen olemassaolo (en tiedä onko tälle olemassa suomalainen nimitys). Testaa onko sinulla palmaris longus: purista peukalosi ja pikkusormesi yhteen. Näkyykö ranteessasi ohut lihasjänne? Se on palmaris longus, mikä ei ole kaikilla ihmisillä enään. Tämä lihas on nykyään turha ihmisen keholle, jolloin evoluution kautta se katoaa pikkuhiljaa ihmisen biologiasta. Tällaisten pienien kehon muutosten kautta pystytään jopa todistamaan evoluution olemassaolo.
Tietenkään mikään näistä teorioista ei ole minun kehittämäni, vaan monen ihmisen ennustamia mahdollisia evoluution kautta tulevia muutoksia. Moni näistä ovat selvitettävissä mielestäni muutenkin, jos on tietoinen evoluution eri vaiheista menneisyydessä.
Pituus
Tästä moni todennäköisesti jopa tietää; ihmisen pituuden keskiarvo on noussut vuosien aikana selvästi, jolloin voi olettaa ihmisen pituuden keskiarvon kasvavan jatkossakin. Puhuin aiemmassa blogissani jättiläisistä ja niiden olemassaolosta. ihmisten kasvaessa pidemmiksi, saattaisimme muistuttaa realistisinta jättiläistä kuin mahdollista. Tästä teoriasta on kuitenkin kiistelty sen mukaan, kuinka pitkäksi ihminen kasvaa. Ihmisen mukautumisen kannalta ei olisi hirveän järkevää jatkaa kasvamista tietyn pituuden jälkeen. Tämän takia uskotaan joko siihen, että ihminen alkaa kutistumaan maksimipituuden saavuttamisen jälkeen tai uskotaan ihmisen pysyvän maksimipituudessaan. Ihmisen maksimipituudelle on erilaisia ennusteita; jotkut väittävät 3.5 metriä olevan maksimipituus ja toiset taas uskovat vielä pidempiin ihmisiin. Tämän takia on vaikea sanoa, minkä pituista ihmistä pidetään tulevaisuudessa pitkänä ja minkä pituista lyhyenä.
Kuva: http://theconversation.com/its-time-we-stopped-human-evolution-geneticist-116544
Jos ihminen alkaa kutistumaan maksimipituuden saavutettuaan, mikä on minimipituus? Ihminen ei pysty myöskään jatkamaan kutistumistaan ikuisesti. Minimipituutta on vaikea ennustaa, koska mukautumisen kannalta pieni koko ei välttämättä olisi huono asia; esimerkiksi torakka pystyy elämään helposti eri ympäristöissä pienen kokonsa ansiosta. Jopa dinosaurukset tappanut meteoriitti ei onnistunut tuhoamaan useita pienikokoisia lajeja. Torakka ja ihminen ovat silti hyvin erilaiset lajit, jolloin ihmisen kehon pitäisi muuttua hyvin radikaalisti, jotta niin pieni koko olisi kannattavaa. Ihmisen nykyinen keho torakan kokoisena tekisi meistä vain helppoa ravintoa muille eläimille. Tällaisen koon omaaminen ei ole edes kannattavaa missään Maan kolkassa. Ainoa ympäristö, missä me hyötyisimme siitä kunnolla olisi kauan pelätty ydinsota tai Mad Max -tapainen apokalypsi.
Keho ja aivot
Vaikka ihmisen pituus on historian aikana noussut, ihmisen lihasmassa on vähentynyt. Esihistorian aikana lihaksia tarvittiin selviytymisen kannalta paljon enemmän kuin nykyään, jolloin evoluutio on ajatellut lihaksien omaamisen huonoksi asiaksi. Henkilökohtaisesti en ymmärrä oman kehityksemme logiikkaa tämän suhteen: miten pienempi lihasmassa on parempi meidän kehityksen kannalta? Tälle on varmasti järkevä selitys, mutta se kuulostaa hyvin negatiiviselta meidän lajimme suhteen menettää lihasmassaa. Lihasten surkastuminen ei tietenkään ole yleisesti hyvä asia, mutta evoluutio toimii ympäristön mukaan. Nykyään meidän ei tarvitse taistella villieläimiä vastaan selviytyäksemme. Teknologian ansiosta meidän tarve käyttää lihaksia on vähentynyt ja tulee vähenemään ilmeisesti jatkossakin. Teknologian kehittyessä meidän ihmisten pitää tehdä entistä vähemmän ruumiillista työtä, jolloin lihasmassa luonnollisesti vähenee. Vielä meidän pitää kävellä paikasta toiseen ja tehdä fyysistä työtä, mutta se voi muuttua.
Lihasmassan katoaminen ei automaattisesti tarkoita, että me ihmiset olisimme tulevaisuudessa pelkkää luuta ja nahkaa. Ravinnonsaanti on tullut helpommaksi vuosien varrella, jolloin myös liikalihavuus on lisääntynyt. Tämän takia moni uskoo ihmisten olevan jatkossa entistä lihavampia. Itse en osaa sanoa pitääkö tämä paikkansa, koska on myös ennustettu ravinnon määrän häviävän planeetastamme väestönkasvun ja ihmisten päivittäisen ruoan määrän lisääntymisen takia. On myös mahdollista, että keksitään uusia tapoja saada ravintoa helposti, jolloin liikalihavuuden lisääntyminen ei tunnu kovin kaukaa haetulta.
Kehossa tapahtuvat muutokset eivät vaikuta pelkästään lihaksiin tai pituuteen, nimittäin aivojen koon kehityksestä ei edes olla täysin varmoja. Vuosien varrella ihmisen aivot ovat kasvaneet entistä suuremmiksi, mutta monen mukaan aivot kutistuvat jatkossa. Olen huomannut, että tästä asiasta ollaan kiistelty netissä aika usein. Aivojen kutistuminen ei kuulemma vaikuttaisi ihmisen älykkyyteen negatiivisesti, sillä aivomme ovat oppineet ylläpitämään korkeampaa älykkyystasoa tiheämmässä tilassa, joten ihmisen älykkyys tulee todennäköisesti kasvamaan. Aivojen kutistumiselle ja kasvulle on kuitenkin oma rajansa. Aivojen koon muuttuessa, meidän kallomme koko tulee myös muuttumaan. Tällöin emme pystyisi ylläpitämään liian isoja aivoja, olettaen aivojen kasvavan suuremmiksi älykkyyden kasvaessa. Samalla liian pienten aivojen omaaminen tarkoittaisi liian tiheää päätä.
On muistettava, että teknologia pystyy vaikuttamaan tähänkin; teknologian kehittyessä ihmisen ei välttämättä tarvitse käyttää aivojaan ajatteluun yhtä paljon kuin nykyään. Tekoälyn oletetaan olevan iso osa tulevaisuutta, jolloin koneet voivat tehdä päätökset ja ratkaisut ihmisten puolesta. En usko ihmisen menettävän kykyä ajatella, mutta ihmisten ajattelutapa voi muuttua hyvin erilaiseksi. Internetin ollessa nykyään niin yleinen, moni ei vaivaudu muistamaan tietoja, koska on niin helppoa katsoa vain netistä tarvitsemat faktat. Uskon tällaisen passiivisen ajattelutavan olevan paljon yleisempää teknologian takia tulevaisuudessa.
Neljä varvasta
Tämäkin on hyvin tunnettu teoria. Moni uskoo ihmisen menettävän pikkuvarpaansa tulevaisuudessa, koska sitäkään ei tarvita. Pikkuvarpaan olemassaololle ei ainakaan tietääkseni ole vieläkään löytynyt kunnollista selitystä. Se ei kuulemma ollut niin tärkeä edes aiemmissa evoluution vaiheissa, vaikka moni väittää pikkuvarpaan pitävän ihmisen pystyssä. Uskon silti ihmisen pystyvän liikkumaan ilman pikkuvarvastaan, jos se leikattaisiin irti. Varpaiden vähenemistä voidaan todistaa muidenkin nisäkkäiden avulla. Esimerkiksi hevosella on joskus ollut kolme varvasta ennen kavioiden kehittymistä.
Kuva: https://www.inverse.com/article/35828-why-horses-have-one-toe
Varpaiden vähenemistä epäillään vahvasti, mutta entä sormet? Moni ei usko sormien määrän vähenevän, koska käytämme niitä kaikkia jatkuvasti. Viisi sormea kummassakin kädessä on ilmeisesti mukautumisen kannalta paras määrä; tämän takia sormien määrä ei edes kasva jatkossa.
Karvakerroksen katoaminen
Kuva: http://abcrdoggiedata.blogspot.com/2009/06/human-evolution-conjecture.html
Tästä teoriasta te naiset pidätte, kun teidän ei tarvitse sheivata jalkakarvoja tulevaisuudessa. Kun tutkitaan evoluutiota, huomataan karvan määrän vähenemisen tähän päivään asti. Karva on aikaisemmin toiminut ihmisen turvana kylmältä ja pienempi karvakerros auttaa kehon hikoiluun. Jos nykyihmisellä olisi edelleen iso karvapeite, kuumilla paikoilla asuvat ihmiset eivät pystyisi asumaan siellä. Karvakerroksen katoaminen auttaa ihmistä sopeutumaan ympäristöönsä paljon paremmin, vaikka emme pysty karvapeitteen puutteen takia liikkumaan kylmissä paikoissa ilman vaatteita. Samalla emme pysty liikkumaan liian kuumissa paikoissa ilman vaatteita. Evoluutio on joutunut tekemään tietynlaisia kompromisseja kehittymisen kannalta, jotta ihminen pystyisi sopeutumaan mahdollisimman laajalle alueelle. Tämän takia on hyvin todennäköistä, että tulemme menettämään kaikki kehomme karvat. Kieltämättä se olisi hienoa, ettei tarvitsisi sheivata, mutta tämä tarkoittaisi meidän tukan häviävän myös kokonaan. Olisimme kaikki kaljuja.
Immuunijärjestelmän heikkeneminen
Tästäkin on olemassa hyvin kiistanalaisia näkemyksiä. Nykyihminen on hyvin riippuvainen lääkkeistä, rokotuksista ja apua sairauteen on paljon helpompi saada. Lääkkeiden tehokkuuden parantuessa voi olla, että ihmiset tulevat käyttämään niitä paljon enemmän. Parhaimmassa tapauksessa lääketiede kehittyisi niin paljon, että kaikkiin sairauksiin saataisiin lääke. Tämä tarkoittaisi ihmisen sairastuessa lääkkeen ottamisen olevan tarpeeksi. Vaikka pystyisimme parantamaan ihmisiä helpommin, se ei tarkoittaisi, etteikö ihmiset saisi sairauksia. Sairauksien parantamisen ollessa niin helppoa, on mahdollista sairauksien yleistyvän tulevaisuudessa entisestään.
Moni ei usko immuunijärjestelmän heikkenemiseen, vaan päinvastoin vahvistumiseen. Esihistorian aikana meidän kaikkien esivanhemmat kuolivat erilaisiin sairauksiin jatkuvasti. Nämä sairaudet ovat nykyään hyvin yleisiä ja arkisia, mutta ennen vanhaan niiden takia ihminen ei elänyt pitkää elämää. Vuosien varrella ihmisen elinikä on kasvanut ja ihmisestä on jopa tullut immuuni monelle sairaudelle. Verrattuna esihistorian ihmisiin, nykyihmisen mahdollisuus kuolla sairauteen on paljon pienempi. Toki syöpään ja muihinkin sairauksiin kuoleminen on vieläkin yleistä, mutta nykyään on vain muutama vaarallinen sairaus. Esihistorian aikana saatettiin kuolla lähes jokaiseen sairauteen, jos oltiin epäonnekkaita. Tämän takia on vaikea sanoa, kumpi näistä teorioista on todennäköisempi kuin toinen.
Ihonväri
Tästä teoriasta minä pidän eniten ja samalla uskon sen olevan hyvin todennäköinen. Nykyihmisillä on hyvin monia erilaisia ihonvärejä, mutta tämän teorian mukaan kaikkien ihmisten ihonväri tulee olemaan sama. Tämä selitetään sillä, että nykyään monikulttuurisuus on iso osa meidän yhteiskuntaa sekä seka-avioliitot ovat paljon hyväksyttävämpiä kuin aikaisemmin menneisyydessä. Tämän kautta eri etniset ryhmät luovat keskenään lapsia, jotka omaavat vanhempien monipuoliset geenit. Kun tämä prosessi jatkuu tarpeeksi kauan, kaikki eri etniset ryhmät risteytyvät toistensa kanssa, jolloin kaikki ovat saman rotuisia. Moni on verrannut tätä prosessia kakkutaikinaan: eri ainekset ovat erillään erivärisiä, mutta sekoittaessa ne yhteen, ne luovat yhden samanvärisen kasan.
Moni ei varmaan pidä tästä ajatuksesta, koska moni pitää omasta etnisyydestään niin paljon. Usea henkilö pitää monikulttuurisuutta myös hyvänä asiana, koska sen avulla yhteiskunta perustuu useasta eri näkemyksestä. Itse pitäisin tätä teoriaa hyvänä asiana, koska sama etnisyys kaikilla ihmisillä lopettaisi etnisyyteen perustuvan rasismin. Kuulostaa mielestäni aika hyvältä asialta.
Toinen mainitsemisen arvoinen teoria evoluutiosta on kahden ihmislajin syntyminen: komeat ja rumat. Tämä johtuisi siitä, että hyvännäköisten ihmisten yleensä oletetaan tekevän lapsia muiden hyvännäköisten ihmisten kanssa, jolloin syntyy hyvännäköisiä lapsia. Samalla uskotaan ulkonäkökriteerien ulkopuolelle jäävien tekevän lapsia keskenään, jolloin syntyy lisää ulkonäkökriteerien ulkopuolelle jääviä ihmisiä. Vaikka en tietenkään usko tähän teoriaan, se on silti hyvin mielenkiintoinen idea. Miettikää jokin dystopiatarina tällä idealla: eikös se kuulostaisi mielenkiintoiselta?
Ehdimmekö kehittyä?
Ympäristö on suurin syy evoluution tapahtumiselle. Joko ihminen muuttaa elinympäristöään, tai ympäristö muuttuu ihmisen ympärillä. Tämän ansiosta me emme asu meressä enään, vaan maalla. Tästä huolimatta ihminen on itse kehittänyt toisen mahdollisen tekijän ihmisen kehittymiseen: teknologian. Teknologian parantuessa meidänkin kehitys muuttuu jatkuvasti. Mainitsin jo monessa kohdassa teknologian vaikuttavan moneen teoriaan evoluution seuraavasta vaiheesta, mutta on olemassa yksi teoria, mikä on varmaan todennäköisin kaikista. Moni uskoo teknologian kehittyvän niin paljon, että voisimme itse muokata lajimme eri yksilöitä. Tämä tarkoittaisi voivamme keinotekoisesti luoda lajimme yksilöitä valitsemalla parhaita mahdollisia piirteitä ja mutaatioita. Teknologian ollessa niin kehittynyttä, ei ole vaikea uskoa teknologian kehittyvän entistä enemmän lähitulevaisuudessa.
Kuten moni muukin ihminen, uskon tämän olevan kaikkein todennäköisin teoria liittyen evoluution tuleviin vaiheisiin. Ei pelkästään sen takia, että teknologia tulee pystymään siihen, vaan moni haluaa sen tapahtuvan. Moni voisi pitää tätä asiaa epäluonnollisena ja epäeettisenä, mutta olisitteko valmiita ottamaan sen riskin, että lapsenne syntyvät synnynnäisten sairauksien kanssa tai muiden negatiivisten mutaatioiden kanssa? Ettekö haluaisi lapselle mahdollisimman parhaita piirteitä ja mutaatioita, jotta hänestä kasvaa mahdollisimman terve lapsi? En usko monen olevan valmiita ottamaan tuota riskiä, jos olisi mahdollisuus saada päättää oman lapsensa piirteet jo alusta lähtien.
Jos tämä teoria kävisi toteen, se tarkoittaisi evoluution luonnollisuuden päättymistä. Kun kaikki pystyvät muokkaamaan itse lapsensa mutaatiot, kukaan ei kehity evoluution kautta. On vaikea sanoa olisiko tämä hyvä vai huono asia. Tässä skenaariossa voi myös käydä niin, että vain rikkailla on varaa luoda biologisesti “täydellisiä” ihmisiä, jolloin köyhien jatkuva evoluutio jatkuu, mutta niin jatkuvat myös sairaudet, epämuodostumat ja muut luonnolliset heikkoudet. Ehkä se teoria kahdesta ihmislajista ei olisikaan silloin niin kaukaa haettu idea. On myös se mahdollisuus, että me lataamme mielemme robotteihin tai verkkoon, mutta ei sekään olisi täysin huono asia (ehkä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti