perjantai 1. tammikuuta 2021

Tulpat

 


Ei, en tarkoita veritulppia tai edes sytytystulppia. Minusta tuntuu, että hirveän moni ei tiedä, mikä on “tulpa”. Itsekään en ole kuullut monen puhuneen siitä. Yläasteella kuulin sen silloin tällöin keskusteluissa, mutta niitä aikoja lukuun ottamatta en ollut kuullut tulpista, kunnes tätä aihetta ehdotettiin minulle. Tulpa on ihan mielenkiintoinen aihe, mutta sille saattaa olla ihan hyvä syy, miksi siitä ei puhuta niin paljon: tulpat eivät oikein ole hyväksyttäviä sosiaalisesti, ne yhdistetään usein mielenterveysongelmiin eikä media käsittele tulpia lähes koskaan. Lyhyesti sanottuna tulpat eivät ole ajankohtaisia millään tavalla. Siitä huolimatta kohtalaisen moni henkilö omaa oman tulpansa ja tällaisia ihmisiä näkyy keskustelupalstoilla jonkin verran. 


Tulpan omaaminen on hyvin mielenkiintoinen konsepti, vaikka se ei välttämättä ole tervettä mielelle riippuen eri lähteistä. Ajatus siitä, että ajattelee aivosi sisältävän kaksi henkilöä yhden henkilön sijaan kuulostaa aika mystiseltä. Se on todennäköisesti syy sille, miksi niin moni on hankkinut tai yrittää hankkia tulpan itselleen. Sillä myös uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia, varsinkin ajatteluun liittyen. Uskon, että kuka tahansa ei pysty luomaan tulpaa, jolloin tulpan luominen selvästi vaatii jonkinlaista valaistunutta mieltä. Sitä voisi vertailla jopa selkouniin. Selkounella tarkoitetaan unta, jossa sinä itse kontrolloit kaikkea unessa. Selkounen totalitaarinen hallinta on hyvin vaikea saavuttaa vaatien vahvan mielen ja kärsivällisyyttä. Tulpan luominen on aika samanlainen prosessi, sillä molempiin tarvittavat kyvyt ovat lähes samat. Tulpan luomista on tämän takia verrattu eri ulottuvuuteen näkemiseksi luoden päässään kokonaan eri todellisuuden, vaikka se todellisuus olisikin totta vain yhdelle henkilölle. 


Jos sinua kiinnostaa luoda oma tulpa, suosittelen, että teet oman tutkimuksesi siihen liittyen. Kyseessä on kuitenkin hyvin aikaa vievä prosessi enkä ole mikään asiantuntija tulpiin liittyen. Todennäköisesti en itse aio luoda omaa tulpaani, koska minua on varoitettu sen haittapuolista. Niiden olemassaolo on silti hyvin kiehtovaa, vaikkei niitä tarvitse itse kokea. Sitä ei edes aluksi uskoisi olevan todeksi, mikä saattaa olla toinen syy niiden kiehtovuuteen: niin mystiseltä tuntuva asia on totta, jolloin tottakai ihmiset haluavat testata sen luomista. 


Mikä on tulpa?


Kuten sanoin, en usko monen tietävän, mikä tulpa on. Tulpasta ei olla edes tehty suomenkielistä WIkipedia-artikkelia, eikä englanninkielinenkään Wikipedia-artikkeli ole hirveän laaja. Oman ymmärrykseni mukaan tulpa on itse luotu henkilö, mikä ei ole fyysisesti olemassa. Tulpaa voi verrata mielikuvitusystävään, mutta niissä on silti muutama ero; tulpa tuntuu oikealta, sillä tulpan omaava henkilö pitää tulpaa oikeana henkilönä. Henkilö pysty aistia tulpan omilla aisteillaan, eli jos tulpa koskettaa henkilöä, henkilö tuntee sen kuin kuka tahansa koskettaisi häntä. Mielikuvitusystävä on yleisesti lapsien luoma olematon henkilö, mutta lapset tavalla tai toisella tietävät alitajunnassaan mielikuvitusystävän olevan olematon. Kuka tahansa pystyy mielikuvituksen avulla näkemään olemattomia asioita (puhumattakaan ajattelemisesta), mutta tulpat oikeasti tuntuvat aidoilta tulpien omaaville henkilöille. 


Kuva: https://www.researchgate.net/publication/278671032_Varieties_of_Tulpa_Experiences_The_Hypnotic_Nature_of_Human_Sociality_Personhood_and_Interphenomenality


Yleensä uskotaan, että tulpat liittyvät mielenterveysongelmiin. Tuo olettamus käy järkeen, sillä me emme usein pidä hyväksyttävänä sitä, kun aikuiset näkevät olemattomia. Tulpan omaavat ihmiset tosin väittävät toisin. Heidän mukaansa tulpan omaaminen ei liity millään tavalla mielenterveysongelmiin. Tulpa on asia, jonka pystyy luomaan valinnaisesti, jolloin tulpan omaavat ihmiset ovat itse päättäneet hankkia tulpan. Samalla tulpaa pystyy hallitsemaan, toisin kuin useita mielenterveysongelmia. Tämän takia siitä on väitelty paljon onko tulpat mielenterveysongelmia. Joka tapauksessa se on monen mielestä outoa luoda oma tulpa. Edelleen moni ihminen sekoittaa tulpat mielikuvituskavereihin, jolloin tulpan omaamista pidetään lapsellisena. Moni ei siis ymmärrä, kuinka hankalaa ja valinnaista tulpan luominen oikeasti on. Monelle saattaa tulla tulpasta mieleen skitsofrenia, eli mielenterveyshäiriö, joka saa ihmisen näkemään kontrolloimattomia hallusinaatioita. Tulpan luominen ei kuitenkaan liity millään tavalla skitsofreniaan, sillä tulpan hankkiminen on oikea valinta, skitsofreniaa kukaan ei yritä saada. Skitsofrenian takia henkilön todellisuudentaju heikkenee, kun taas tulpan luominen pikemminkin luo uuden todellisuuden henkilölle. Tulpan luominen ei heikennä todellisuudentajua, vaan voi jopa mahdollisesti vahvistaa sitä. 


Skitsofrenian lisäksi monet ajattelevat monipersoonahäiriötä, eli kun henkilön persoonallisuuden eri osat eriytyvät luoden monta eri persoonaa yhdelle keholle. Tulpa tosin ei pysty ottamaan kehoa hallintaan. Tulpa on fyysisesti olematon henkilö, jota kohdellaan kuin oikeaa henkilöä. Oikealla henkilöllä ei siis ole voimaa ottaa toisen kehoa haltuunsa. Kyseessä ei ole mikään Fight Club -tilanne. Moni kuitenkin uskoo tulpan luomisen liittyvän näihin kahteen mielenterveyshäiriöön. Itse en osaa sanoa onko tulpan omaaminen mielenterveysongelma, sillä sitä pystytään kontrolloimaan. Yleensä mielenterveysongelmia (tai muita sairauksia) ei pysty hallita, jolloin tulpat selvästi eroavat normaaleista mielenterveyteen liittyvistä sairauksista. Itse en pidä tulpan omaamista niin outona asiana, koska se on niin kiehtova asia. Sitä voi melkein verrata tekoälyn luomiseen: molemmissa skenaarioissa luodaan jotain “elävää”, vaikka ei olla ihan varmoja onko kyseinen asia oikeasti elossa. Toki tekoäly pystytään fyysisesti näkemään toisin kuin tulpan, mutta tekoälystä ei näe sen mahdollisia tunteita, ajatuksia tai myötätuntoa, mitkä yleisesti luovat “henkilön”. 


Tulpa on aika tunnettu konsepti buddhalaisuudessa; buddhalaiset uskovat mielessä luodun henkilön olevan yksi monista merkeistä liittyen “mietiskelevään elämään”. Uskonnossa tulpan luomista pidetään samana asiana kuin menisi eri ulottuvuuteen. Jopa Gautama Buddhan uskotaan onnistuneen luomaan useita tulpia, jolloin hän pystyi näkemään maailmankaikkeuden erilaisessa valossa kuin kukaan muu. Samalla tulpien uskotaan olevan taivaallisia olentoja, joiden tehtävä on näyttää ihmisille oikea tie elämässä. Se ei hirveästi yllätä, että tulpien mahdolliset juuret tulevat uskonnosta; koko tulpan konsepti kuulostaa niin myyttiseltä, jolloin ajattelee heti mahdollista uskontoa asiaan liittyen. Toisaalta lähes kaikki epäluonnolliselta tuntuvat asiat ovat osa jotain uskontoa. 


Tulpa ei ilmeisesti tullut tutuksi länsimaissa buddhalaisuuden kautta. Uskotaan, että tulpat tulivat tutuiksi länsimaissa fiktion kautta, kun monet alkoivat luomaan omat tulpat perustuen fiktionaalisiin hahmoihin tai julkkiksiin. Wikipedian mukaan My Little Pony -fanit tekivät tulpista keskustelevista yhteisöistä tunnettuja luomalla tulpia My Little Pony -hahmoihin perustuen. Tuo on kieltämättä mielenkiintoinen nippelitieto. Tämän jälkeen tulpia on varmasti luotu jokaisen fandomin mukaan. Tavallaan se olisi aika siistiä pystyä puhuman joidenkin fiktionaalisten hahmojen kanssa luomalla tulpat heidän mukaansa. Oikeassa elämässä ei tietenkään pysty puhua keksittyjen hahmojen kanssa, jolloin tulpan omaaminen mahdollistaisi senkin. 


Tulpan luominen


Tulpan luomiselle on olemassa monia erilaisia neuvoja. Yleisesti ottaen neuvotaan ajattelemaan siten, että aivot sisältävät kaksi tai useampaa henkilöä yhden sijaan. Tällöin tulpa vaikuttaa aidommalta. Jos ajattelee aivojen sisältävän vain sinut, tulpan luominen on mahdotonta, koska silloin et pysty kuvittelemaan tulpaa oikeana henkilönä, vaan vain sinun päässäsi olevana olemattomana henkilönä. Tulpaa pitää kohdella kuin oikeaa henkilöä. Kun viimeinkin pystyy kontrolloimaan omaa tulpaansa, tulpa on teknisesti “oikea”. 


Kuva: https://www.wikihow.com/Create-a-Tulpa


Itselleen puhuminen on ilmeisesti paras tapa aloittaa tulpan luominen. Tällä ei tarkoiteta sitä, että puhut itsellesi tietäen puhuvasi itsellesi, kaikki tekevät sitä. Tulpan luomisen kannalta kannattaa puhua itselleen ajatellen tulpan kuuntelevan ja ilmeisesti, kun tätä tekee tarpeeksi, tulpa vastaa sinulle. En osaa sanoa onko tämä totta; vaikuttaa vähän liian helpolta mielestäni. Tulpasta ei myöskään kannata puhua muille ihmisille, sillä silloin sinua varmasti pidetään hulluna. Tulpan luominen on hyvin yksityinen kokemus, jolloin se myös kannattaa pitää omana asianaan. Yksi suurimmista syistä sille, miksi ihmiset eivät vaivaudu luomaan omaa tulpaansa on itselleen puhuminen. Me kaikki puhumme itseksemme silloin tällöin, kun olemme yksin, mutta usein emme koskaan ajattele kenenkään kuuntelevan. Hirveän moni ei vaivaudu puhumaan itselleen koko ajan, varsinkin julkisella paikalla. 


Siinä vaiheessa, kun pystyy jo näkemään ja mahdollisesti kuulemaan oman tulpansa, kannattaa aloittaa niin sanottu “persoonallisuuden pakottaminen” (personality forcing). Tällä tavalla henkilö pystyy luomaan tietynlaisen persoonallisuuden tulpalle. Persoonallisuuden pakottaminen onnistuu näyttämällä tulpalle eri asioita, mitkä symboloivat jotain asiaa. Esimerkiksi jos haluaa ystävällisen tulpan, pitää näyttää asioita, jotka symboloivat ystävällisyyttä, kuten muut ystävälliset ihmiset. Tätä taktiikkaa ei kannata koittaa, kun tulpalla on jo pohja persoonalleen. Tässä vaiheessa tulpaa voi pitää jo omana henkilönään, jolloin tulpan persoonallisuuden muuttaminen olisi sama asia kuin yrittäisi muuttaa jonkun tuntemasi henkilön persoonallisuutta ilman kyseisen henkilön tahtoa. Tämän jälkeen tulpan kanssa kannattaa olla fyysinen. Ihan normaalit halit tai kättelyt ovat tarpeeksi. Tulpan omaaminen edellyttää, että opetat tulpalle eri asioita. Alkuvaiheissa tulpaa voi verrata lapseen, jolle pitää opettaa lähes kaikki maailmaan liittyvät asiat. Ilmeisesti selkounessa tulpaa on helppo opettaa, jos pystyy luomaan selkounen. Tällainen taktiikka toimii vain alussa, kun tulpa ei vielä tunnu fyysiseltä oliolta. Muuten selkounessa oleminen tulpan kanssa olisi sama asia kuin tulpasi vain istuisi vierelläsi nukkuessasi. 


Yhdellä ihmisellä voi olla enemmän kuin yksi tulpa. Usean tulpan omaaminen on hankalaa, koska liian monen tulpan luominen on liian raskasta aivoille eikä niistä kaikista tulpista pysty pitämään lukua. Tämän takia on suositeltu vain yhtä tai kahta tulpaa, jotta niiden kontrollointi olisi helppoa. Se on ihan ymmärrettävää, että usean tulpan luominen ei ole kannattavaa. Yhdenkin asian intensiivinen ajattelu saattaa tuntua todella raskaalta. Tulpista kannattaa vielä sanoa niiden luomisen olevan elinikäinen sitoutuminen. Tulpan luominen voi kestää useasta kuukaudesta useaan vuoteen. Toki hyvin harvoin jotkut pystyvät tuntemaan oman tulpansa vain muutaman päivän kuluttua luomisprosessin aloittamisen jälkeen. Näiden harvojen tapaustenkin kohdalla tulpan kokonainen luominen kestää hyvin kauan. 


Tulpan edut


Tulpan luomisella ei ole pelkästään negatiivisia vaikutuksia. Varsinkin yksinäisille henkilöille tulpan omaaminen voisi auttaa sosiaalisesti. Monen tulpan omaavan henkilön mukaan tulpa on toiminut tietynlaisena kannustimena, ja tulpa ilmeisesti auttaa stressiin ja levottomuuteen. Tulpan ollessa oma henkilökohtainen cheerleader, henkilön itsevarmuus, varsinkin sosiaalisissa tilanteissa, pystyisi teoriassa parantua. Tulpa pystyy persoonastaan riippuen motivoida ihmisiä eri tavalla: Tulpa voi motivoida urheilemaan, syömään terveellisesti, välttämään tyhmiä valintoja tai käyttämään aikansa hyvin. 


Kuva: https://www.reddit.com/r/Tulpas/comments/dkx1oc/tulpa_relationship_map/


Tulpan luominen auttaa ihmisiä kehittämään luovuuttaan. Tulpan luominen muistuttaa hahmo-designia, koska henkilön pitää tehdä tulpasta oikealta vaikuttava henkilö. Samalla tulpan luomisessa pystyy tehdä tulpasta minkä tahansa näköisen, jolloin oma luovuus voi päästä koetukselle. Tulpan luominen itsessään on aika luovaa touhua, eli on helppoa olettaa ainakin visuaalisen luovuuden paranevan. Tulpan omaaminen pystyy myös muuttamaan omaa maailmankuvaa. Buddhalaisuuden mukaan tulpan luomisen onnistuminen on merkki toiseen ulottuvuuteen näkemisestä. En osaa sanoa, kuinka täsmällistä tuo “toinen ulottuvuus” -teoria on, mutta fyysisesti olemattomien asioiden näkeminen saa ihmisen varmasti miettimään olemassaoloa tarkemmin kuin ennen tulpaa. Jos me normaalisti yritämme nähdä jotain olematonta edessämme, me voimme nähdä sen. Silti me näemme sen läpi, koska tiedämme sen olevan olematon. Kuvittele, että pystyisit kuvittelemaan asian, minkä oikeasti pystyt tuntea: se tuntuu mahdottomalta. 


Maailmankuvan miettimisen lisäksi näkökulma voi myös muuttua tulpan takia. Tulpan kanssa pitää kommunikoida jatkuvasti, jolloin tulpa kehittää omat ajatukset ja mielipiteet. Tällöin henkilö ja tulpa voivat väitellä erilaisista ideologisista asioista ja ideoista. Pitää muistaa, että henkilö ei pysty täysin luomaan tulpaa kokonaan; tulpa kehittyy ajan myötä, samalla tavalla kuin kuka tahansa henkilö. Joissain tilanteissa tulpa pystyy tämän takia saada henkilön ajattelemaan eri tavalla tietyistä asioista. 


Tulpan haitat


Tulpan luomista ei kannateta, koska se voi olla oikeasti haitaksi mielenterveydelle, varsinkin luomisprosessin alussa. Tulpan luominen vaatii paljon energiaa ja keskittymistä, jolloin tulpan luomisen yritys voi pahimmassa tapauksessa päätyä oikeaan mielenterveyshäiriöön. Tämä tosin on aika harvinaista, mutta en itse halua ottaa tuota riskiä. 


Kuva: https://www.reddit.com/r/tulpameme/


Tulpan eduista puhuessani kerroin, kuinka tulpa voi mahdollisesti auttaa sosiaalistumisessa. Toiset ovat eri mieltä tämän väitteen kanssa; tulpan omaaminen voi tehdä ihmisestä haluttoman puhua oikeille ihmisille, koska tulpalle puhuminen on helpompaa. Tämä luonnollisesti voi aiheuttaa sen, ettei ihminen omaa mitään tärkeitä sosiaalisia taitoja. Tulpan omaaminen itsessään on myös monen mielestä outoa, joten sekin voi hankaloittaa sosiaalistumista. 


Kalevalan Keskustelupalstassa yksi henkilö kertoi tulpansa olevan poikaystävänsä, kunnes löytää oikean poikaystävän. Tällaisesta minulle tulee mieleen skenaario, jossa henkilöllä on aivan liian suuret odotukset henkilöstä, koska vertaa henkilöä tulpaan. Luomalla tulpan kumppaniksi, tulpasta tietenkin koitetaan tehdä mahdollisimman täydellinen ilman mitään virheitä. Tällöin kukaan ihminen ei pysty kilpailemaan tulpan kanssa. Jokaisessa ihmisessä näkyy tämä sama käytös: uudesta ja hyvästä on vaikea mennä takaisin vanhaan ja hieman huonompaan asiaan. Minua silti kiinnostaisi, minkälaista olisi, jos oma tulpa ei haluaisi olla henkilön kumppani. Mitenköhän se vaikuttaisi henkilön standardeihin?


Mitä omalla tulpalla tekisi?


Kumppaniksi tarkoitettua tulpaa kutsutaan waifutulpaksi. Ilmeisesti waifutulpat ovat aika yleisiä tulpan omaavien ihmisten keskuudessa. Itse en varmaan tekisi tulpastani waifua, sillä se voisi tehdä oikeiden ihmisten kanssa seurustelemisesta hankalampaa luoden liian isot odotukset. Se myös tuntuu väärältä syyltä luoda tulpa. Minulle ei tule tulpan luomisesta mieleen seurustelu sen kanssa.


Jos loisin oman tulpani, yrittäisin käyttää luovuuttani mahdollisimman paljon. Mieleeni tulee ajatus The Sims -pelisarjasta, jossa pelaaja luo oman hahmon kokonaan ulkonäöstä luonteeseen. Minä en kuitenkaan osaa sanoa, minkälaisen luonteen antaisin tulpalleni. Joka tapauksessa yrittäisin luoda tulpastani mahdollisimman viihdyttävän ja mielenkiintoisen henkilön. Toinen vaihtoehto olisi tehdä tulpastani jokin fiktionaalinen hahmo tai julkkis. Ilmeisesti ei kannateta sitä, että luodaan tulpasta jokin olemassa oleva henkilö. Silti yrittäisin varmaan luoda tulpastani jonkun kuolleen julkkiksen. Kyseessä kuitenkin olisi vain oma ajatukseni julkkiksesta, eikä julkkis itse, jolloin julkkistulpa voisi erota inspiraatiostaan aika radikaalisti. 


Suurimmaksi osaksi minä vain puhuisin tulpani kanssa. Kyselisin siltä kysymyksiä lähes kaikesta saaden selville, millainen tulpa oikeasti on. Minä siis kohtelisin tulpaani kuin alienia yrittäen saada mahdollisimman paljon vastauksia eri asioihin. Kysymykseni liittyisivät suurimmaksi osaksi tieteeseen, olemassaoloon, politiikkaan ja muihin mielipiteisiin. Yrittäisin tavallaan saada oman tulpani kyseenalaistamaan omaa olemassaoloaan samalla varmaan miettien omaani. Käsittelisin tulpaani siis aika tieteellisesti tutkien tulpan eri mahdollisuuksia. Testaisin varmaan jatkuvasti aistieni toimivuutta tulpan ollessa läsnä. Samalla haluaisin saada tietää, miten omat mielipiteeni vaikuttavat tulpani mielipiteisiin: olisivatko ne samat, vastakkaiset vai jotain muuta? Tulpan omaaminen saisi minut varmasti miettimään jatkuvasti universumia ja mahdollista viidennettä ulottuvuutta.


Onko tulpa oikea olento?


Kaikki, jotka osaavat luoda tulpan väittävät tulpan olevan oikea henkilö. Vaikka tämä on tärkeä osa tulpan luomista varten, en silti osaa sanoa onko se tervettä oikeasti uskoa sitä. Toisaalta fyysinen olemassaolo ei ole ainoa tapa, miten tietty asia voi olla olemassa. Ihmisten aivotoimintaa voi tutkia fyysisesti, mutta sen seurauksia ei aina pysty. Esimerkiksi tunteita, mielipiteitä eikä muistia pysty selittämään kunnolla aivotoiminnan kautta. Fiktionaaliset hahmot ja kuolleet julkkikset eivät myöskään ole “olemassa”. Jos tulpasi perustuu kuolleeseen henkilöön, eikös tulpaa voi pitää yhtä aitona kuin henkilöön liittyviä muistoja, tehden tulpasta oikean henkilön? Jos muistot ovat oikea asia, niin tavallaan tulpatkin ovat oikeita, kun ne perustuvat oikeisiin henkilöihin. 


Jos tulpa perustuu fiktionaaliseen hahmoon, tämä väittely tulpan olemassaolosta muuttuu vähän hankalammaksi. Oikeat ihmiset ovat fyysisesti olleet olemassa, jolloin niihin perustuvat tulpat voidaan verrata muistoihin. Fiktionaaliset hahmot voivat myös luoda muistoja, mutta ne muistot eivät tee hahmoista yhtään sen oikeampia. Silloin tulpa perustuu asiaan, mikä on olemassa vain fiktiossa, mutta fiktio ei tee tulpasta todellista. 


Todellisuuden määritelmä on aika löysä tulpoista puhuessa. Monen mielestä tulpat olisivat oikeita, jos ihmiset pystyisivät nähdä ne. Se, että vain yksi henkilö näkee tulpan ei tee monen mielestä tulpasta aitoa. Toisaalta me ihmiset emme myöskään pysty näkemään ilmaa, tai hyvin kirkasta lasia. Jos yksi henkilö ryhmästä pystyy näkemään kirkkaan lasin ja muut eivät, eikös se tee tästä yksilöstä valaistuneemman? Tässäkin skenaariossa kaikki kuitenkin pystyvät tuntea lasin. Todellisuudesta on olemassa niin monta eri teoriaa, että on lähes mahdotonta tietää, miten universumi toimii. Monen mielestä jopa meidän unet ovat eri ulottuvuuksia, jolloin ihmiset siirtyisivät unen nähdessään toiseen ulottuvuuteen. 


Onko tulpan luominen sen arvoista?


Tulpan luominen on hyvin ristiriitainen prosessi monesta eri syystä. Eri tulpan omaavat ihmiset ehdottavat eri asioita sen luomisesta. Toiset sanovat sen olevan kannattavaa, toiset eivät. Itse en osaa luoda tulpaa eikä minua edes huvita sellaisen luominen, koska olen kuullut tarpeeksi varoituksia internetistä, jolloin en ole oikein varma siitä onko se sen arvoista. Jotenkin idea siitä, että pitäisi pitää olematonta asiaa oikeana tuntuu liian absurdilta minulle koitettavaksi käytännössä. Minua silti kiehtoo se väite siitä olisiko henkilö valaistuneempi tulpan luomisprosessin jälkeen. Siitä huolimatta en usko, että aion koskaan testata tulpan luomista. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti