Historia on sellainen asia, mikä on kiinnostanut minua lähes koko ikäni. Se on aina ollut minun suosikki kouluaine ja minua on aina kiehtonut oman sukupuun tutkiminen. Nykyäänkin olen harkinnut historian opettajan uraa. Minun lisäkseni moni muukin ihminen on kiinnostunut historiasta. En edes ole täysin varma, miksi menneisyyden tutkiminen kiehtoo niin montaa ihmistä; esi-isiemme elämän ja kulttuurin tietäminen ei ole hirveän tärkeää ellei ole historioitsija. Siitä huolimatta eri faktat historiallisista henkilöistä, sodista ja kulttuureista kiehtovat suurta osaa väestöstä. Vaikka et olisi kiinnostunut historiasta, uskon, että olet edes kerran unelmoinut kyvystä aikamatkustaa.
Aikamatkustuksesta ollaan unelmoitu siitä asti, kun historiaa on kirjoitettu. Ihmisiä on myös aina kiinnostanut tulevaisuuden ennustaminen. Aikamatkustus helpottaisi historian tutkimisen tarkkuutta ja se auttaisi jopa viranomaisia menneisyyden rikosten ratkaisemisessa. Se myös auttaisi varustautumisessa, jos pystyisi matkustamaan tulevaisuuteen. Tällöin pystyttäisiin varautumaan luonnonkatastrofeihin, sotiin tai ehkä jopa maailmanloppuun (tai lottonumeroiden tarkistamiseen). Aikamatkustus olisi siis hyvin merkittävä osa yhteiskuntaa, jos se keksittäisiin. Olisin myös aika varma, että aikakoneen keksijä voittaisi Nobel-palkinnon keksinnöstään.
Aikamatkustuksen mahdollisuutta on tutkittu, mutta kukaan ei ole onnistunut luomaan sellaista aikakonetta, mitä näemme fiktiossa. Fiktiosta puheenollen monella on hyvin erilainen idea aikamatkustuksesta nimenomaan elokuvien ja sarjojen takia. Moni pitää sitä vaarallisena ideana, koska se saattaisi muuttaa historian kulkua, kuten Back to the Future -elokuvissa. Toiset taas uskovat ajan olevan yksi ainoa jatkumo, mitä ei voi muuttaa, kuten elokuvassa 12 Monkeys (1995). Tällaista ajankulkua ollaan verrattu jokeen: joki jatkuvasti virtaa eteenpäin, kiven heittäminen jokeen ei pysäytä sitä. Tietenkin on mahdotonta sanoa, miten aika oikeasti toimisi, jos aikamatkustus olisi mahdollista. Voi myös olla, että aikamatkustuksen kautta tehdyt uudistukset eivät vaikuta meidän aikajanaan luoden kokonaan uuden aikajanan, niin kuin elokuvassa Avengers: Endgame (2019). Tästä voi päätellä, että aikamatkustus on hyvin kiistanalainen konsepti sekä tieteellisesti että fiktiossa.
Aikamatkustuksen todenmukaisuus
Moni pitää aikamatkustusta mahdottomana ihan hyvästä syystä. Kun puhutaan aikamatkustuksesta, pitää oppia ymmärtämään aika-avaruutta. Aika-avaruudella tarkoitetaan sitä, että universumi koostuu kolmesta ulottuvuudesta: pituus, leveys ja syvyys. Näiden kolmen ulottuvuuden lisäksi universumissa on aikaulottuvuus. Lyhyesti sanottuna aika-avaruuden mukaan aika ja tila ovat erottamattomat, jolloin aikamatkustuksessa ei pelkästään matkustaisi ajasta toiseen, vaan myös paikasta toiseen. Tämän takia aikamatkustusta pidetään mahdottomana, koska aikakoneen keksiminen edellyttäisi koko universumin olemassaolon ja toimivuuden ymmärtämistä.
Kuva: https://www.hneufeldart.com/minkowsky
Moni tunnettu tiedemies on tutkinut aikamatkustuksen mahdollisuutta. Stephen Hawking järjesti vuonna 2009 juhlan, johon Hawking kutsui mahdollisen aikamatkustajan testaen aikamatkustuksen todenmukaisuutta. Koukkuna tässä testissä oli se, että kutsu juhliin lähetettiin juhlien jälkeen. Tällöin vain aikamatkustaja pystyisi tietämään juhlien olemassaolosta. Valitettavasti kukaan ei tullut paikalle, jolloin Hawking todisti aikamatkustamisen olevan mahdotonta. Albert Einstein ei välttämättä tutkinut aikamatkustuksen mahdollisuutta, mutta Einstein loi suppean suhteellisuusteorian, mikä loi pohjan sille, miten ajattelemme maailmankaikkeutta. Einstein silti väitti, että menneisyyteen matkustaminen olisi mahdotonta.
Kuva: https://www.atlasobscura.com/articles/stephen-hawking-time-traveler-party
Molemmat Hawking ja Einstein väittävät aikamatkustuksen olevan mahdotonta menneisyyteen, mutta onko aikamatkustus silti kokonaan mahdotonta? Aika etenee jatkuvasti, joten me tavallaan matkustamme koko ajan ajassa täsmälleen samaan aikaan kuin aika itse. Tämän lisäksi astronautit ovat tavallaan matkustaneet tulevaisuuteen ollessaan avaruudessa. Kova vauhti vaikuttaa ajan laajenemiseen, eli esine pystyy kovassa vauhdissa matkustamaan tulevaisuuteen. Astronautit tosin matkustavat tulevaisuuteen avaruudessa vuodessa vain 0.01 sekuntia. Nopein asia universumissa on valo, jolloin tehokkain ja käytännöllisin tapa matkustaa tulevaisuuteen edellyttäisi valoakin nopeamman vauhdin. Star Wars -elokuvissa tavallaan aikamatkustetaan, kun käytetään hypervauhtia. Ajatellaan planeettamme etäisyys Marsiin. Matka sinne kestäisi vuosia, mutta Star Wars -elokuvissa matkustetaan pidempiä etäisyyksiä paljon nopeammin. Tämä tarkoittaa, että tällaisen etäisyyden matkustaminen veisi matkustajat teoreettisesti menneisyyteen, jotta he ehtisivät mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B. Käytännössä tämä toimisi aloittamalla matkansa klo 10.00 ja pitäisi olla perillä klo 10.01, vaikka määränpää on useiden valovuosien päässä. Tällöin matkustukseen käytettävä laite vauhtinsa takia veisi tavallaan matkustajat menneisyyteen ennen klo 10.00, jotta he ehtisivät määränpäähänsä ajoissa. Olen pahoillani, jos selityksestäni ei saa selvää, mutta tämän aiheen selittäminen on hyvin hankalaa. Tämän saman teorian mukaan massiivisen kokoisen peilin laittaminen 10 000 valovuoden päähän tarkoittaisi peilistä näkevän 20 vuotta menneisyyteen. Eli aikamatkustus on teoriassa tavallaan mahdollista, mutta ei sillä tavalla kuin uskoisi.
Tulevaisuuteen “matkustamista” ollaan tutkittu jäähdyttämällä ihmisiä ja sulattamalla heidät vuosien päästä. Jäähdytys estäisi kehon vanhenemista, jolloin ihminen ei vanhenisi vuosien aikana. Tällä tavalla tehdään esimerkiksi elokuvassa Idiocracy (2006) ja sarjassa Doctor Who (1963-) . Moni jopa uskoo Walt Disneyn tehneen tällä tavalla. Tämä tapa olisi hyvin mielenkiintoinen, sillä se mahdollistaisi menneisyydessä asuvien kanssa kommunikoinnin seuraaville sukupolville. En osaa sanoa ryhtyisinkö vapaaehtoiseksi tällaiseen kokeeseen; tällä hetkellä se vaikuttaisi liian riskialttiilta, mutta minä ainakin harkitsisin sitä.
Kuva: https://www.space.com/black-hole-image-naming-process.html
Menneisyyteen matkustamista pidetään hyvin absurdina ideana, mutta moni uskoo senkin olemassaoloon. Moni on sanonut mustan aukon olevan portti menneisyyteen (tai jopa tulevaisuuteen). Ainoana ongelmana on mustien aukkojen vaarallisuus, koska niistä ei selviäisi toiselle puolelle. Mustat aukot imevät valoa sisäänsä; ne ovat siis liian voimakkaita ihmisille. Vaikka mustat aukot veisivät menneisyyteen, et olisi elossa kokemassa sitä. Mustat aukot ovat muutenkin hyvin salaperäisiä, sillä niiden tutkiminen on aika hankalaa.
Mihin matkustaisit ajassa?
Aikamatkustusta pidetään hyvin ihanteellisena keksintönä. Moni varmasti haluaisi edes kokeilla sitä sen monikäyttöisyyden ansiosta. Aikakoneen avulla voisi tavata kuolleita perheenjäseniä, historiallisia henkilöitä, nähdä ympäristön muuttumista, kokea kuolleita kulttuureja ja voisi tehdä itsestään myös rikkaan. Aikamatkustus ihanteena ei silti toimisi kaikille; tummaihoisen olisi hankala matkustaa ajassa menneisyyteen, koska hänestä voitaisiin tehdä orja. Samalla naiset kokisivat naurettavan paljon seksismiä ja pahimmassa tapauksessa naisaikamatkustaja voitaisiin polttaa roviolla. Tämän takia aikamatkustusta pidetään pääosin valkoisten miesten fantasiana ja minä tavallaan tajuan sen. Fyysisten ominaisuuksien lisäksi uskonto ja kieli olisivat ongelma. Ennen vanhaan, varsinkin Euroopassa, uskonto oli hyvin tärkeä osa elämää. Vaikka olisitkin kristitty tai muslimi, siitä ei olisi sinulle hyötyä ennen keskiaikaa, kun palvottiin vielä kreikkalaisia jumalia. Uskontokin siis rajoittaisi aikamatkustusta. Kieli olisi myös rajoittava tekijä. Monet nykyiset kansainväliset kielet, kuten englanti, espanja tai kiina ovat laajasti puhuttuja, mutta niillä ei silti pärjäisi menneisyydessä. Varsinkin Euroopassa latina oli yleistä ennen vanhaan enkä usko monen osaavan puhua sitä. Suomikin kielenä olisi hyvin turha. Tämän takia voitaisiin ottaa käyttöön tähän hypoteettiseen tilanteeseen Doctor Who -säännöt, eli aikamatkustaja osaisi kommunikoida kaikilla kielillä ajasta riippumatta.
Itse olen miettinyt, kenen historiallisen henkilön kanssa haluaisin olla keskustelussa. Välittämättä siitä, miten tähän tilanteeseen joutuisin, haluaisin jutella usean eri henkilön kanssa. Minun olisi vaikea päättää eri poliitikkojen, tiedemiesten, hallitsijoiden, journalistien ja jopa kuolleiden näyttelijöiden välillä. Ovelaa olisi matkustaa ajassa sen verran taaksepäin, että henkilö olisi aika nuori, jolloin henkilön kanssa puhuminen olisi aika helppoa. Esimerkiksi hallitsijoiden ja poliitikkojen puheille olisi hyvin vaikea päästä, jos he olisivat uransa huipulla. En tiedä miksi, mutta jostain syystä minä haluaisin keskustella eri diktaattoreiden kanssa, kuten Adolf Hitlerin, Josif Stalinin, Benito Mussolinin, Pol Potin ja Tsingis-kaanin kanssa. En tietenkään jaa samoja poliittisia mielipiteitä näiden henkilöiden kanssa, mutta haluaisin saada selvemmän kuvan heidän moraalistaan ja arvoistaan. Tämä voi johtua minun kiinnostuksestani psykologiaan.
Eri poliitikkojen kanssa jutteleminen olisi hyvin mielenkiintoista. Tavallaan haluaisin tavata jokaisen USA:n ja Suomen presidentin. Varsinkin Abraham Lincolnin ja Urho Kekkosen kanssa jutteleminen voisi olla hyvin kiehtovaa. Samalla Winston Churchillin ja Alexander Hamiltonin tapaaminen olisi yksi tavoitteistani. Poliitikkojen lisäksi eri tiedemiehien kanssa puhuminen olisi vähintäänkin valaisevaa. Toki en varmaan ymmärtäisi sanaakaan, jos puhuisin Einsteinin, Isaac Newtonin, Thomas Edisonin, Marie Curien, Wrightin veljesten tai Alan Turingin kanssa. Minä myös ehdottomasti osallistuisin Hawkingin aikamatkustajakokeeseen, jotta pääsisin puhumaan hänenkin kanssaan. Nämä mainitsemani tiedemiehet ovat kuolleita, mutta yrittäisin myös puhua nuoremman Elon Muskin, Bill Nyen ja Neil DeGrasse Tysonin kanssa.
Vaikka poliitikot ja tiedemiehet ovat vaikuttaneet historian kulkuun voimakkaimmin, eri näyttelijät ja laulajat ovat myös olleet isossa osassa populaarikulttuurin kehitystä. Varsinkin WIlliam Shakespearen, Elvis Presleyn, Michael Jacksonin, Alfred Hitchcockin, Charles Chaplinin ja Buster Keatonin näkeminen olisi mielenkiintoista. Ehkä jopa tapaisin nykyisiä tähtiä ennen kuin heistä tuli suosittuja.
Eniten käyttäisin aikakonetta varmaan sukuni tutkimiseen ja kuolleiden sukulaisteni näkemiseen. Minua on kiinnostanut jo kauan suvun tutkiminen ja olen onnistunut tutkimaan sukuani jo 1600-luvulle asti. Siitä huolimatta olisi kivaa laajentaa sukupuutani. Olisi hienoa selvittää mahdollisimman tarkasti oman sukunsa jatkuvuuden, sillä jos nyt kysyn sukulaisiltani suvustani, he eivät usein muista tai tiedä joitakin yksityiskohtia. Esimerkiksi äitini suvusta en tiedä lähes mitään. Haluaisin myös nähdä minkälaisia sukulaiseni olivat nuorena, varsinkin vanhempani ja isovanhempani. Olen kuullut heidän nuoruudestaan monia eri asioita, mutta vain aikamatkustuksen avulla on mahdollista saada selvä käsitys henkilön menneisyydestä.
Itsekkäämpi tapa käyttää aikamatkustusta olisi rikastua sen avulla. Tällä tarkoitan arvokkaiden esineiden tuomista nykyhetkeen tai jäämällä menneisyyteen ja tekemällä siellä erilaisia asioita. Asioiden tuominen nykyhetkeen olisi naurettavan helppo tapa rikastua; nykyään jos löydetään historiallisia esineitä, ne ovat huonossa kunnossa. Aikamatkustuksen avulla nämä arvokkaat historialliset esineet olisivat kuin uusia, mutta silti todistettavissa, että ne ovat menneisydestä. Esineen ei edes tarvitse olla historiallinen; voi katsoa vain tunnetut kultakaivokset ja mennä sinne aikamatkustuksen avulla ennen kuin kukaan muu ehti niihin. Nämä keinot toimivat eri aikakausina, mutta 1900-luvulla voisi tehdä itsestään rikkaan käsikirjoittamalla tunnettuja elokuvia ennen muita, sama pätee kirjoihin. Voisit ottaa kunnian muiden työstä ja julkaista ne ennen muita luovia ihmisiä. Kyseessä olisi hyvin ikävä teko, mutta se kuulostaa joltain, mitä aikamatkustaja varmasti tekisi jossain vaiheessa. Itse varmaan kirjoittaisin kaikki Harry Potter -ja Lord of the Rings -kirjat sekä tekisin kaikki Disney-elokuvat ennen Walt Disneytä. Todennäköisesti tekisin myös sarjan Avatar: The Last Airbender (2005-2008) ja useat Ghibli-elokuvat etukäteen. Tällainen varastaminen tarkoittaisi sitä, että aikamatkustajan pitäisi jäädä menneisyyteen, jos haluaisi nauttia julkisuudestaan kunnolla.
Elokuvan Back to the Future Part II (1989) nähneet ajattelevat yhtä tiettyä tapaa rikastua ja se on vedonlyönti. Jos tietäisit kaikki lottonumerot, kaikkien urheilupelien voittajat ja muiden tällaisten tapahtumien tulokset, rikastuisit nopeasti. Tällainen tapa mahdollistaisi nykyhetkeen jäämisen, jolloin ei tarvitsisi jäädä menneisyyteen tai tulevaisuuteen loppuelämäksesi. Vedonlyönnin lisäksi sijoittaminen olisi hyvin järkevä tietäen aikamatkustuksen avulla kaikki hyvät sijoituskohteet.
Olen käsitellyt asioita, mitä kaikkea voisi tehdä menneisyydessä, mutta entä tulevaisuus? Kun puhutaan aikamatkustuksesta, yleensä kysytään ensin meneekö henkilö menneisyyteen vai tulevaisuuteen. Itse en usko menisinkö tulevaisuuteen, koska en halua tietää tulevaisuudesta etukäteen. Se voisi olla viisasta ottaa selvää kaikista negatiivisista asioista varmuuden vuoksi, mutta niistä tietäminen ei välttämättä olisi niin hyödyllistä. Jos joku olisi vuonna 2000 sanonut Donald Trumpin olevan presidentti vuonna 2016, kukaan ei olisi uskonut, sama pätee Titanicin uppoamiseen vuonna 1912 ja siitä varoittamiseen ennen laivamatkaa. Kukaan ei siis todennäköisesti uskoisi, vaikka tietäisi tulevaisuudesta. Minua kuitenkin kiinnostaa enemmän menneisyyden eri aikakaudet, kuten muinainen egypti, feodaalinen Japani, jääkausi, 1920-luku, villi länsi, merirosvojen kultakausi ja moni muukin aikakausi.
Paradoksit
Mainitsin alussa eri elokuvien ja sarjojen näkemykset aikamatkustuksesta. Tällaisten erilaisten näkemysten takia ollaan myös mietitty erilaisia aikaparadokseja. Tunnetuin näistä on varmaan isoisäparadoksi: jos menet ajassa siihen pisteeseen, jossa isoisäsi ei ole vielä saanut isääsi tai äitiäsi ja tapat isoisäsi, lakatko sinäkin olemasta? Jos sinun isoisä kuolisi menneisyydessä, sinun vanhempasi ei syntyisi etkä sen myötä sinäkään. Toisaalta ethän voinut tappaa isoisääsi, jos sinä olisit kuollut. Tämä teoria myös edellyttäisi, että aikamatkustaja pystyisi muuttamaan menneisyyttä. Isoisäparadoksin ajattelu saa pään pyörälle, mutta se tuo hyvän pointin. Oman syntyvyyden estäminen loisi minkä tahansa paradoksin, koska se estäisi olemassaolon olemisen eli et pystyisi millään estämään syntyvyyttäsi.
Kuva: https://inventionsky.com/time-travel-paradoxes/
Isoisäparadoksi pohjautuu siihen, että pystyisi ylipäätänsä muuttamaan menneisyyden tapahtumia. Tällöin joutuisi hyvin kiusalliseen tilanteeseen itsensä kanssa, koska olisi tavallaan moraalisesti vastuussa pahojen asioiden estämisessä, kuten Titanicin uppoamisen, maailmansotien ja jopa 9/11:n. Vaikka vain yksi mies ei pystyisi estämään näitä asioita, aikamatkustajaa pidettäisiin hyvin itsekkäänä, ellei hän edes yrittäisi estää kamalia tapahtumia. Näissä samoissa tilanteissa voidaan miettiä jopa niiden estämisen kannattavuutta. Moni uskoo, että kaikki tapahtumat tapahtuvat syystä. Niiden muuttaminen saattaisi johtaa pahempiin tapahtumiin. Tämän takia monelle tulee mieleen klassinen skenaario Hitleristä vauvana: tappaisitko Hitlerin vauvana vai etkö? Hitlerin tappaminen ei välttämättä edes auttaisi, koska joku muu olisi voinut nousta valtaan Hitlerin sijasta.
Kuva: https://www.youtube.com/watch?v=d3zTfXvYZ9s
Alussa puhuin siitä, kuinka aika on kuin virta. Moni uskoo tähän, koska loogisesti ajatellen voidaan sanoa, että tapahtunutta asiaa ei voi muuttaa edes aikakoneen avulla. Tämän mallin mukaan aikamatkustaja ei pystyisi tekemään mitään merkittäviä muutoksia menneisyydessä, vaikka kuinka yrittäisi. Ajatellaan tilanne, että haluaa tappaa Hitlerin vauvana; sinä aikamatkustat lähelle Hitlerin synnyinpaikkaa ja koitat päästä sisään. Jos tämä malli pitää paikkansa, sinä et koskaan pääsisi määränpäähäsi. Voit jäädä jumiin ruuhkaan, sinä voit jäädä kiinni tai voit kuolla itse matkalla määränpäähäsi. Toisen teorian mukaan aikamatkustaja voi olla kokonaan syy jonkin asian tapahtumiselle.
Kuva: http://tequalstime.blogspot.com/2009/03/grandfather-paradox-diverging-timelines.html
Kolmas aikamatkustukseen perustuva malli menee käsi kädessä multiversumiteorian kanssa. Tämä malli sanoo menneisyydessä luomien muutosten luovan kokonaan uuden aikajanan. Eli vaikka onnistuisit Hitlerin tappamisessa, se ei vaikuttaisi sinun universumiisi; sen sijaan sinä vain loit uuden universumin. Tällaista mallia en ole nähnyt fiktiossa hirveästi. Avenger: Endgame on ainoa elokuva, mikä minulle tulee mieleen, missä tätä mallia käytetään.
Nykyaika on objektiivisesti paras aika elää
Aikamatkustuksesta puhutaan usein myös sen takia, että ajatellaan jonkin menneisyyden aikakauden oleva parempi aika elää. Ei välttämättä tuhat vuotta sitten, mutta olen kuullut monen haluavan elää esimerkiksi 1900-luvulla, etenkin 1980 -tai 1990-luvulla. Itse olen ihan eri mieltä. Menneisyydessä oli enemmän sairauksia, suvaitsemattomuutta, epävarmuutta, sotia, epätasa-arvoa, huonoa koulutusta, keskeneräistä teknologiaa ja huonompaa hygieniaa. Toki meillä on nykyään ongelmana ilmastonmuutos, koronavirus, ylikansoitus, suvaitsemattomuus jossain päin maailmaa, köyhyys sekä nettikiusaaminen. Näistä asioista riippumatta nykyaika on objektiivisesti paras aika elää. Meillä on parempi hygienia kuin koskaan, viihde on parantunut vuosien varrella, internet tekee ihmisten elämästä helpompaa, meillä on parempi koulutus, tasa-arvo on yleistä, rikollisuus on vähentynyt, henkisiin sairauksiin kiinnitetään huomiota ja ihmiset ovat keskimääräisesti tyytyväisempiä. Maailmassa tulee aina olemaan ongelmia, mutta niiden ratkaiseminen edistää jatkuvasti paremman maailman saavuttamista, vaikka se ei aina siltä tuntuisi. Minua kiinnostaa aikamatkustus konseptina, mutta en usko minkään muun aikakauden olevan parempi aika elää kuin nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti