Kaikki tuntevat nostalgiaa jotakin kohtaan. Kyseessä voi olla jokin biisi, elokuva, ruoka tai paikka. Yleisesti nostalgian olemassaoloa pidetään hyvänä asiana, sillä sen ansiosta ihmisille syntyy mukavia muistoja ja henkilökohtaisempia siteitä tiettyihin asioihin, melkein kuin olisi osa tiettyjä asioita. Silti mediassa ei hirveästi puhuta nostalgian haittapuolista. Nostalgian kullatessa muistot se voi myös samalla luoda positiivisia muistoja negatiivisille asioille. Kevyt esimerkki on huonoista elokuvista tykkääminen nostalgian takia, mutta nostalgian sokaisemana ihmiset voivat pelätä uusia asioita, vaikka uudistukset olisivat hyväksi. Perinteet syntyvät nostalgiasta, eivätkä kaikki perinteet välttämättä ole enään hyväksi. Muun muassa ympäristölle haitallisia vanhoja perinteitä on pikkuhiljaa vähennetty, vaikka näitä perinteitä kohtaan olisi kuinka vahva nostalgiaside.
Kuva: https://akbgunner.medium.com/is-nostalgia-overrated-6f5d7cac1144
Uskon kaikkien tietävän, mitä nostalgia tarkoittaa. Se on sitä, kun ihannoi tai jopa ikävöi joitakin tiettyjä muistoja lapsuudesta tai nuoruudesta. Periaatteessa mistä tahansa asiasta lapsuudestasi sinulla on hyviä muistoja, on nostalgiaa. Minulle, kuten monelle muullekin, Disney-elokuvat ovat nostalgisia. Samalla tietyt lelut, leikit, matkat, lastenohjelmat ja tietyt brändit (Kuka muistaa Pokemon-kortit?). Näistä kaikista asioista minulla on hyviä muistoja, mutta silti ajattelen silloin tällöin onko nostalgia kullannut muistoni liian voimakkaasti. Useat lastenohjelmat esimerkiksi eivät ole yhtä hyviä vanhempana tai jos ne ovat, silloinkin miettii ovatko ne oikeasti hyviä vai olenko nostalgian sokaisema. Nostalgia vaikuttaa ihmisen ajatteluun omalla tavallaan, halusimme tai emme. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella objektiivisesti, meillä kaikilla on tietynlainen puolueellisuus alitajunnassamme eri asioihin. Jokin asia, mistä nautti lapsuudessa saattoi olla ikävä muisto toiselle. Minulle tulee tästä aina mieleen ne kerrat, kun oli leikki meneillään ja kaikki olivat oppineet leikin säännöt eri lailla. Tällöin syntyi kinaa siitä, miten peliä kuuluu leikkiä. Varsinkin hipassa aina väiteltiin ala-asteella tai perheen kesken siitä saako kiinnijäänyt ottaa edellisen hipan saman tien kiinni uudelleen tai siitä onko pelissä “turvapaikkaa”. En usko olevani ainoa, jolla on tällaisia kokemuksia. Tällaisen nostalgiasta syntyneen itsepäisyyden voi havaita vanhemmallakin iällä.
Nostalgian tärkeys kasvatuksessa
Uskon kaikkien olevan sitä mieltä, että nostalgia haitoista huolimatta on tärkeä osa ihmisten kasvua. Sen avulla elämä voi tuntua mukavammalta kuin mitä se oikeasti on. Lapsuuden ruoat saattavat maistua paremmilta, sarjat ja elokuvat voivat olla viihdyttävämpiä ja perinteet saattavat tuntua hyvin tärkeiltä. Esimerkiksi perheeni kesämökki on hienojen muistojen ansiosta todella tärkeä minulle. Se saattaa ulkopuoliselle näyttää pelkältä vanhalta talolta, mutta nostalgian olemassaolon kautta sillä mökillä on tunnearvoa minulle. Toinen esimerkki liittyy lempiruokaani, miekkakalaan; maistoin sitä ensimmäistä kertaa Espanjassa ja minun piti odottaa muistaakseni kaksi vuotta, kunnes pystyin maistamaan sitä uudestaan. Tällainen odotus sai miekkakalan maistumaan entistä herkullisemmalta. Tämänkaltaiset mitättömiltä tuntuvat asiat voivat tuntua todella tärkeiltä muille tehden elämästä nautittavamman. Nostalgia auttaa ihmisiä arvostamaan menneisyyttä ja siitä tuodun ilon ansiosta auttaa ihmisiä etenemään elämässä eteenpäin. Nostalgian ansiosta ihmiset jopa luovat unelmia itselleen: monien uravalinnat ovat voineet syntyä nostalgisista kokemuksista tehden ihmisistä määrätietoisempia.
Toinen nostalgian mukava piirre on yhdistää ihmisiä. Me kaikki olemme leikkineet lapsena hippaa, piilosta, peiliä ja kirkonrottaa, vaikka säännöt olisivat olleet erilaiset. Suomessa eri lastenohjelmat myös jakavat nostalgiasiteitä. Varsinkin Pikku Kakkonen on asia, jota minunkin vanhemmat ovat katsoneet lapsena. Suurin osa suomalaisista varmasti tietävät sen ikonisen “Pikku Kakkosen posti” -lorun. Monella suomalaisella on nostalgiaside Muumeihinkin. Pikku Kakkonen ja Muumit ovat aika suomalaisia nostalgisia asioita, mutta maailmanlaajuisia nostalgian synnyttäjiä ovat aikaisemmin mainitsemani Disney-elokuvat. Disneyn ollessa niin vanha brändi, jopa vanhemmat ihmiset tuntevat nostalgiaa näitä elokuvia kohtaan. Olemme kaikki nähneet eri elokuvia lapsena, mitkä saattavat tuntua todella harvinaisilta vanhempana, mutta lähes kaikki tuntevat Disney-elokuvat.
Sadistinen nostalgia
Sadistisella nostalgialla tarkoitan sitä, kun ihmisillä on nostalgiasiteitä joihinkin asioihin, mitkä aiheuttivat kipua tai pelkoa. Nostalgiasiteellä en välttämättä tarkoita traumoja, vaan kivuliaita muistoja, mitkä muistetaan lämmöllä. Uskon meillä kaikilla olevan tällaisia muistoja. Kuinka moni meistä on eksynyt kauppaan ja kaupan henkilökunta on joutunut kuuluttamaan asiasta? Tällaiset muistot eivät olleet siihen aikaan hauskoja, mutta jälkeenpäin niille on helppo nauraa. En tiedä onko tälle ilmiölle olemassa mitään omaa nimeä. Sen takia kutsun sitä “sadistiseksi” nostalgiaksi, koska se tuo iloa henkilölle jostain ikävästä asiasta. Henkilökohtaisesti uskon kaikkien ihmisten olevan tavalla tai toisella vähän sadistisia silloin tällöin: kaikki me olemme nauraneet, kun joku läheisemme on kompastunut tai tehnyt jotain noloa vahingossa. Tällaisille asioille nauraminen ei ole ilkeää kunhan siitä ei tehdä liian isoa juttua. Moni koomikkokin on sanonut, että komedia syntyy surusta, ja olen samaa mieltä tässä asiassa.
Mainitsin jo, kuinka me kaikki opimme tietyt leikit eri tavalla. Niistä väittely on nostalgista, mutta sadistista nostalgiaa on voinut syntyä leikistä aiheutuneesta kivusta. Itse rakastin leikkiä kukkulan kuningasta koulussa ja huipulta kaatuminen oli yhtä hauskaa kuin sinne pääseminen, ainakin omasta mielestäni (ala-asteeni kielsi tämä lekin myöhemmin. Olen vieläkin vähän suolainen siitä). Hippaakin leikkiessä saattoi kaatua ja satuttaa itsensä pahasti ja silti leikki jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuitenkin silloin tällöin oli se yksi kakara, joka alkoi itkemään heti, kun jotain pahaa tapahtui, jolloin vanhemmat tai opettajat lopettivat leikin saman tien.
Sadistista nostalgiaa ei synny pelkästään fyysisestä kivusta. Me kaikki olemme tehneet joitakin todella tyhmiä juttuja lapsena, joille me nauramme nykyään. Me kaikki olemme nolanneet itsemme sanomalla ja tekemällä jotain tyhmää. Kuinka moni on nolannut itsensä yleisön edessä? Entä ollut pieni “tiedemies” kokeillen eri asioita? Itse muistan todella tyhmän tapauksen, kun ammuin vesipyssyllä suoraan silmääni. Siihen aikaan se sattui, mutta nykyään nauran tuolle tapaukselle samalla ihmetellen, kuinka tyhmiä me kaikki olemme lapsina (toivottavasti en ole ainoa, jolla on tällaisia kokemuksia). Uskon tällaisten kokemusten olevan välttämättömiä kasvun kannalta. Sen takia me tunnemme nostalgiaa niitä kohtaan, koska me opimme niistä asioista jotakin. Tietenkin jälkeenpäin on helppoa sanoa, että vesipyssyllä ampuminen silmään ei ole järkevää, mutta me opimme sellaiset asiat kokemuksen kautta. Emme me oppineet siitä mitään, kun meidän vanhemmat kertoivat jotakin. Muistan tämän yhden kerran, kun isäni sanoi: “Älä mene jäille. Se on on heikkoa jäätä.” Ja mikä on ensimmäinen asia, mitä tein: menin suoraan jäihin, ja märkien vaatteiden kautta opin, ettei kannata mennä kävelemään heikoille jäille (kyseessä oli ranta. Henkeni ei siis todellakaan ollut vaarassa). Se, mitä isäni sanoi ei siis itsessään opettanut mitään tässä kyseisessä tapauksessa, vaan jälkiseuraukset.
En tiedä onko tämä seuraava juttu yleinen, mutta minä jälkeenpäin pidän siitä, että sain tietynlaisia traumoja lastenelokuvista. Jotkin elokuvat ovat voineet luoda oikeita traumoja ihmisille, varsinkin isälleni, joka katsoi elokuvia lapsena, mitkä eivät olleet lapsille tarkoitettuja. Minä itse sain traumoja lapsille tarkoitetuista elokuvista tai sarjoista; moni on saanut traumoja Muumien Möröstä, useasta Disney-elokuvasta ja ilmeisesti Pikku Kakkosen animaatio Varokaa heikkoa jäätä (1986) on luonut monelle suomalaiselle traumoja. Itse nautin, kun jokin lapsille tarkoitettu asia pelotti minua, koska sen katsomisen jälkeen tuntui vahvemmalta. Pelottavan elokuvan katsominen tuntui testiltä, josta selviäminen kasvatti mieheksi. Nykyäänkin joidenkin lastenelokuvien tai -ohjelmien kohtaukset ovat aika hurjia, vaikka niitä pystyy katsoa ongelmitta. Mutta pienenä niistä kohtauksista selviäminen oli haaste, ja minkä tahansa haasteen suorittaminen luo hyvän mielen.
Nostalgian luomat odotukset
Nostalgian kullatessa muistot se voi luoda liian hyvät muistot. Moni meistä on varmasti kokenut sen, että menee vanhempana jonnekin, missä oli lapsena, ja se paikka tuntuu pienemmältä ja mitättömältä kuin muistaa. Lapsena kaikki tuntuu massiiviselta pienen koon takia, mutta kasvettuamme isoksi tajuamme, ettei kaikki muistoissamme näytä majesteettiselta todellisuudessa. Samanlainen reaktio voi syntyä, kun tuttua paikkaa on muutettu purkamalla, uudistamalla tai lisäämällä uusia rakennuksia tai jopa ympäristöä. Nostalgian luodessa luonnollisen itsepäisyyden, meistä tulee haluttomia uudelle ajatellen vanhan olevan parempi sivuuttamalla sen, että uusi asia voi mahdollisesti olla parempi kuin vanha. Tämä näkyy aina, kun jostain vanhasta elokuvasta tai sarjasta tehdään reboot, eli tehdään uudelleen; vanhan luonnoksen fanit yleensä pillastuvat tällaisesta ajatellen sen olevan kunniatonta vanhaa kohtaan. Muistan, kun vuonna 2017 ilmoitettiin, että Muumit dubataan uusilla ääninäyttelijöillä. Kaikki tuntuivat vihaavan tätä ideaa, koska he olivat kasvaneet vanhan dubin äärellä. Itse en katsonut pienenä Muumeja niin paljon, että minulla olisi nostalginen side Muumeihin, joten nostalgia ei vaikuttanut mielipiteeseeni uudesta dubista. Samalla ihmiset nostalgian sokaisemina unohtivat kokonaan, että vanhassa Muumidubissa on myös niitä kankeita hetkiä. Tämä on yksi monista esimerkeistä, jolloin nostalgian takia ihmiset ovat toimineet hyvin ennakkoluuloisina jotakin asiaa kohtaan antamatta uudelle asialle mahdollisuutta. Sama ilmiö näkyy Star Wars -elokuvissa; ennen kuin uusia Star Wars -elokuvia julkistettiin, kaikki olettivat niiden muistuttavan jotakin huonosti kirjoitettua fanifiktiota. En itse pidä uusista Star Wars -elokuvista, mutta minä sentään katsoin nuo elokuvat ennen kuin tuomitsin ne. Oma kokemukseni uudistuksen pelosta on se, kun Linnanmäen tunnettu laite Vekkula poistettiin. Se oli pienenä lempilaitteeni, minkä takia olisin halunnut sen jäävän. Olin optimistinen uuden laitteen suhteen, vaikka minulle tärkeä laite poistettiin huvipuistosta.
Kuva: https://graciousquotes.com/memories-quotes/
Kyseessä ei aina ole pelkkä pelko uudesta asiasta. Joskus uutta asiaa odotetaan liikaa, koska se liittyy johonkin tuttuun asiaan. Tälle uudelle asialle antamat odotukset voivat olla liian korkeat, jolloin ihmiset automaattisesti ajattelevat asian olevan pettymys. Puhuin jo ruoasta, mutta nostalgisen ruoan syömisellä voi olla negatiivinenkin seuraus: jonkin lapsuuden herkun syöminen vanhempana ei välttämättä ole niin herkullista kuin muistaisi. Tällöin ihmiset ovat luonnollisesti pettyneitä odottaen jonkinlaista nostalgian maistamista. Monella on myös yliluonnollisen korkeat odotukset rebootteja kohtaan, sama pätee jatko-osiin. Korkeiden odotusten takia loistavakin elokuva ei välttämättä tunnu niin hyvältä.
Nostalgian hyväksikäyttö
Silloin tällöin nostalgia itsessään ei ole negatiivinen asia. Joskus sitä käytetään vääriin tarkoituksiin. Varsinkin markkinoinnissa ja viihdealalla moni yhtiö pysyy pystyssä nostalgian avulla. Paras esimerkki tällaisesta yhtiöstä on Disney. Niinkin paljon kuin minä pidän useasta Disney-elokuvasta, en voi sietää sitä, mitä Disney edustaa nykyään. Markkinoinnin kannalta tämä on nerokas taktiikka, mutta viihteen ja kunnioituksen kannalta ei niinkään. Viime vuosina suurin osa Disneyn elokuvista ovat olleet jatko-osia, rebootteja tai alunperin jonkin muun yhtiön omaisuutta. Jotkin niistä ovat hyviä, mutta etenkin Disneyn rebootit ovat suurimmaksi osaksi olleet pettymyksiä. Osa tästä pettymyksestä saattaa johtua nostalgiasta, mutta Disney on tehnyt aika selväksi, että heitä kiinnostaa enemmän taloudellinen voitto, eikä laatu. En silti halua syyttää pelkästään Disneytä. Totuus on, että kaikki viihdealan yhtiöt tekevät tätä tavalla tai toisella. Nostalgian hyväksikäyttö on tavallaan hyvä ratkaisu, koska se varmistaa lähes aina rahan saannin. Bisneksen näkökulmasta on suuri riski luoda jotain ihan uutta, jolloin on helpompaa ja varmempaa käyttää nostalgiaa apuna. Nostalgisen asian näkeminen luo automaattisesti tunteita joissakin ihmisissä, minkä seurauksena yhtiöiden on helppoa tienata. Tämä ei päde pelkästään viihdealan yhtiöihin. Olen puhunut aika paljon viihdealaan liittyvästä nostalgiasta, koska siihen liittyvissä tapauksissa haitallinen nostalgia on hyvin näkyvää. Silti lähes jokainen yhtiö käyttää mainostuksessaan nostalgiaa jollakin tavalla.
Haitallinen nostalgia
Lähtökohtaisesti nostalgia ei ole huono asia, se itse asiassa on hyvin tärkeä monessa tapauksessa. Silti pitäisi aina pitää mielessä, että nostalgia vaikuttaa meidän kaikkien ajatteluun. Nostalgian ansiosta me luomme itsellemme meidän omat mielipiteet, odotukset ja tapamme ajatella. Toki nämä asiat voivat muuttua iän myötä, mutta nostalgia tekee ihmisistä itsepäisiä tiettyjä asioita kohtaan. Omaan nostalgiaan ei itse oikein pysty vaikuttamaan, koska asiaa voi pitää nostalgisena vasta pitkän ajan päästä, kun on jo liian myöhäistä. Kunhan ei sokeasti usko minkään nostalgisen asian olevan ainoa positiivinen asia, nostalgian olemassaololla ei ole mitään väärää. Mainitsemissani esimerkeissä kyseessä on fanaatikkoja, jotka uskovat nostalgian mahtiin vähän liikaa. Suurin osa ihmisistä tajuaa kullattujen muistojen olevan vain kullattuja pystyen elämään siihen liittyneen pettymyksen kanssa vanhempana. Olen kuullut monen sanovan, ettei halua katsoa jotakin elokuvaa, mikä oli lapsena siisti, koska pelätään sen olevan suuri pettymys vanhempana. Se on hienoa, että haluaa pitää nostalgiasiteen tiettyjä asioita kohtaan, mutta mielestäni itseään ei saisi sokaista tietoisesti nostalgialla. Itse tykkään katsoa niitä elokuvia, joita katsoin pienenä, jotta pystyn rehellisesti sanomaan ovatko ne hyviä elokuvia. Samalla voin saada selville, jos jokin lapsuuteni elokuva on huono, jolloin pystyn nostalgiasiteestä huolimatta sanomaan elokuvan olevan huono. Se ei tuhoa lapsuutta, vaan pikemminkin muistuttaa siitä, mitkä asiat ovat oikeasti muistamisen arvoisia. Sama pätee mihin tahansa nostalgiseen asiaan, ei pelkästään elokuviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti