Antisankarit fiktiossa

 

Moni lukiolainen on varmasti käyttänyt Äly-sivustoa äidinkielen kertauskursseissa. En tiedä ovatko ne samanlaiset kaikille, mutta minun Äly-sivustoni lukutaidon kurssissa määritellään antisankari (antihero) henkilönä, joka yrittää olla sankari siinä onnistumatta. Tämä kuvaus antisankarille on naurettavan vääränlainen. Antisankari on ehkä 1800-luvulla voinut olla tämän kuvauksen mukainen, mutta antisankarilla on nykyään hyvin erilainen määritelmä. Tämän Äly-sivuston määritelmä ei kuvaa antisankaria, se pikemminkin kuvaa parodiaa sankarista. Antisankarit ovat olleet osa fiktiota jo aika kauan elokuvissa, kirjoissa, sarjoissa ja videopeleissä; varsinkin Grand Theft Auto -videopelisarja on herättänyt huomiota sillä, että päähenkilöt ovat niin sanottuja antisankareita. 

Kuva: https://steemit.com/culture/@adsactly/adsactly-culture-the-anti-hero

Olen huomannut antisankarien olevan erittäin yleisiä nykyään, varsinkin elokuvissa. Ennen vanhaan päähenkilön piti olla mahdollisimman sankarillinen ja oikeudenmukainen, jolloin päähenkilöt toimivat tietynlaisina roolimalleina. Tällaisten päähenkilöiden tavoitteet ovat yleensä aika yksinkertaisia ja oikealta vaikuttavia: pelasta tietty asia tai suojele jotain asiaa. Onneksi tällaisia päähenkilöitä ei enään ole niin paljon. Jos päähenkilö on luonnollinen esikuva, päähenkilö ei ole hyvin kirjoitettu hahmo. Hahmon ollessa pelkästään hyvä ja sankarillinen, hahmo vaikuttaa yleisölle tylsältä ja yksinkertaiselta. Ennen vanhaan tällaiset hahmot toimivat fiktiossa, mutta nykyään fiktio on edistynyt positiiviseen suuntaan, jolloin ihmisiä ei enään kiinnosta yksinkertaiset “hyvä vs paha” -asetelmat. Nykyään hahmoista halutaan moniulotteisia, sympaattisia, realistisia ja persoonallisia. Sillä ei ole enään mitään väliä, mitä hahmo edustaa, jos hahmo itsessään ei ole mielenkiintoinen. Antisankarit tarjoavat jotain erilaista. Antisankarit eivät välttämättä ole hyviä roolimalleja, mutta fiktiivisten hahmojen ei aina edes tarvitse olla roolimalleja; usein antisankarin erilainen näkemys elämästä voi jopa sopia roolimalliksi silloin tällöin. 

Mikä on Antisankari?

Usein puhutaan hahmoista nimellä antisankarina, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Yksinkertaisesti antisankarina pidetään hahmoa, jolta puuttuu normaalin sankarin ominaisuudet. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi oikeamielisyys, oikeudenmukaisuus, nöyryys, epäitsekkyys jne. Tällöin voisi sanoa antisankareilla olevan hyvin erilainen moraalikäsitys kuin yhteiskunnalla. Antisankarit ovat usein moraalittomia tai rikollisia. Jos tarinan päähenkilönä toimii henkilö, jolla on yleiset pahiksen ominaisuudet, häntä voitaisiin pitää antisankarina. Etenkin sarjoissa Vikings (2013-) ja Death Note (2006-2007) päähenkilöinä ovat selvät antisankarit. Tällainen määritelmä antisankarista on kuitenkin hyvin yksinkertaistettu. Sanoessaan antisankarin olevan sankari ilman sankarillisia pirteitä antaa liian yksinkertaistetun kuvauksen antisankarista. Esimerksi Batmania tai Indianan Jonesia ei usein kutsuta antisankareiksi, vaikka he tekevät moraalittomia asioita elokuvissaan. Toki he edustavat hyvää monissa tilanteissa, mutta kumpikin hahmo on asettanut tahallisesti viattomia ihmisiä hengenvaaraan (katsokaa Indiana Jones -elokuvat niin tiedätte, mistä puhun). Miksi tällaisia hahmoja ei sitten kutsuta antisankareiksi? Antisankarien määritelmä on hyvin joustava monesta syystä. Suurin syy tälle voi olla antisankarien edustaessa yhteiskunnan vastaisia normeja, hahmo esiintyy moraalisesti harmaampana. Ongelmana tässä on se, että yhteiskunta pitää “hyvänä” ja “sankarillisena” muuttuvat jatkuvasti; tämän myötä niin muuttuu antisankarin määritelmäkin. Esimerkiksi tupakanpolttoa pidettiin asiana, mitä kaikki “siistit” tyypit tekevät, jolloin se sopi tarinoiden sankareille. Nykyään moni katsoo tupakanpolttajia pahalla silmällä, mikä on syy sille, miksi polttamista pidetään antisankarin piirteenä.

Antisankarin määritelmä on joustava myös “hyvyyden” määritelmän epäselvyyden takia. Onko oikein tappaa joku, jos siitä seuraa hyvää muille? Jos vastauksesi tähän kysymykseen on ei, montaa Disney-elokuvan päähenkilöä voisi myös kutsua antisankariksi. Antisankareille on tyypillistä itsekin miettiä pahuutta ja hyvyyttä, jolloin he ovat tietoisia heidän kyseenalaisista menetelmistään. Samalla voisi miettiä, millaisia hyviä piirteitä antisankarilla on. Rakkautta ja muista välittämistä pidetään yleisesti hyvinä asioina, mutta jos käyttäytyy negatiivisesti näiden positiivisten piirteiden seurauksena, onko se oikein? Mielestäni paras esimerkki tällaisesta tilanteesta löytyy elokuvasta Django: Unchained (2012). Elokuvan päähenkilönä toimivan hahmon Djangon pitää tappaa paljon ihmisiä, jopa viattomia, jotta hän pääsee päämääräänsä, jota moni pitäisi hyvin sankarillisena. En aio spoilata elokuvan juonta, mutta elokuvan nähneet tietävät, mistä puhun. Djangon tapauksessa hän tekee pahoja asioita päästäkseen hyvään päämäärään, mutta mitä käy, jos tekee hyviä asioita päästäkseen pahaan päämäärään? Tässä kysymyksessä voisi ottaa yleisen skenaarion huomioon, jossa päähenkilö ei tapa pahista mahdollisuuden tullessa, jolloin pahis jatkaa pahoja tekojaan. Jostain syystä populaarikulttuurissa tällaisia hahmoja ei määritellä antisankareiksi, vaikka heidän teoista syntyy enemmän haittaa kuin jos he olisivat vain tehneet yhden yhteiskunnan mielestä pahan asian: murhan. 

Kuva: https://nofilmschool.com/antihero-definition-examples

Hyvän ja pahan määritelmän ollessa niin erilainen ajasta ja paikasta riippuen, antisankarin määritelmää on hyvin vaikea tarkasti sanoa. Itse ajattelen, että antisankari ei ole hahmotyyppi, vaan populaarikulttuurin asettama tietynlainen leima tietyille hahmoille. Antisankareilla ei ole tarpeeksi selviä ominaisuuksia, jolloin heitä voitaisiin pitää hahmoptyyppeinä, kuten pahiksia tai sankareita. Tämän takia vain tietyt hahmot saavat tämän antisankarin “leiman” sen mukaan, minkälaisen fiiliksen hahmo antaa yleisölle. Varsinkin hahmon kyynisyys saa hahmon vaikuttamaan antisankarilta usein. Antisankarin määritelmän epäjohdonmukaisuus saa tämän sanan vaikuttamaan vain hahmolle annetulta “leimalta”, jolloin ihmisten ajatellaan vain luokittelevan tietyt hahmot antisankareiksi ja kaikki ovat samaa mieltä. Deadpoolia pidetään antisankarina enkä usko monen väittävän tätä väitettä vastaan. Vaikka antisankarin määritelmä on hyvin epäjohdonmukaista, monella on silti oma määritelmä antisankari-nimitykselle. Tämän takia uskon suurimman osan saanen idean siitä, mitä antisankarin käsite tarkoittaa käytännössä. 

Antisankarin tarkoitus

Jos hahmolla oli antisankarin piirteitä ennen vanhaan, hahmojen ajateltiin olevan pahiksia. Moderni fiktio ei onneksi suosi enään tällaisia yksiselitteisiä käsityksiä, minkä takia antisankareitakin arvostetaan nykyään. Uskon antisankarien yleisyyden johtuvan meidän nykyisestä yhteiskuntarakenteesta. Länsimaista yhteiskuntaa pidetään hyvin avoimena sallimalla erilaisia mielipiteitä, arvoja ja tietenkin valtioiden kritisoinnin. Sananvapauden yleistyminen on varmasti vaikuttanut antisankareiden yleistymiseen, koska antisankarit toimivat tietynlaisena yhteiskuntakritiikkinä. Vuosia sitten monissa maissa ei edes ollut sananvapautta eikä valtiota saanut kritisoida. Antisankarin piirteisiin kuuluu yhteiskunnan arvojen vastakkaisuus, jolloin antisankarit pystyvät toimimaan tietynlaisina yhteiskunnan kyseenalaistajina. Varsinkin nykyään, kun “hyvyyden” käsitettä ei pidetä yhtä simppelinä kuin ennen. Mikään yhteiskunta ei ole täydellinen eikä moni ihminen omaa samoja arvoja kuin mitä yhteiskunnissa suositaan. Tämä antaa antisankareille mahdollisuuden tehdä kanta jotakin asiaa vastaan, minkä hyväksyminen ei välttämättä olisi huono asia. Tällaiset asiat voivat olla tyhmältä vaikuttavia lakeja tai jonkin arvon tekopyhyys tai tilanteen mukaisuus. 

Antisankareiden ainoa kerronnallinen tarkoitus ei ole luoda kantaa yhteiskuntaa vastaan; kaikkien hahmojen ei tarvitse olla poliittisia tai SJW:ta. Jokaisen tarinan tarkoituksena on viihdyttää yleisöä. Tarinan ei tarvitse edustaa mitään. Uskon suurimman osan antisankareista olevan vain moraalittomia hahmoja ilman mitään tiettyä yhteiskuntakritiikkiä. Moni antisankari on yksinkertaisesti vain psykopaatti, sosiopaatti tai muuten omaa arvot, mitkä ovat yhteiskunnan vastaisia. Tämä johtuu varmaan siitä, että se on vain viihdyttävää nähdä päähenkilön tekevän asioita, mitä olettaisi pahikselta, kuten tappaminen, varastaminen tai manipulaatio. Antisankarin ei tarvitse edes olla päähenkilö; usea sivuhenkilö saa enemmän syvyyttä olemalla antisankari. Antisankarin oleminen osa tarinaa tekee monen mielestä tarinasta mielenkiintoisemman lisäämällä tarinan arvaamattomuutta. Esimerkiksi elokuva The Godfather (1972) kertoo tarinan mafiaperheestä: mafia tunnetaan rikollisuudesta. Uskooko kukaan tämän elokuvan olevan mestariteos, jos päähenkilö olisi omannut tyypilliset sankarin piirteet? Mielestäni kyseessä olisi ollut hyvin tylsä elokuva, jos elokuvan päähenkilö Michael Corleone olisi ollut oikeudenmukainen henkilö. Tällainen elokuva, mikä kertoo rikollisista ei tarvitse “oikeamielisiä” hahmoja. Sellaiset hahmot tekisivät elokuvan juonesta paljon yksiulotteisemman yrittämällä olla yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpi. En usko, että mafiaelokuvan hahmojen tarvitsee toimia roolimalleina. 

Olen kuullut monen ottavan fiktion hahmot liian tosissaan. Itse tykkään analysoida tarinoiden pahiksia ja muita hahmoja kyseenalaisilla arvoilla. Kysyin joskus tädiltäni, mikä on hänen lempipahis jostakin elokuvasta. Hänen vastaus oli: “Ei pahiksista kuulu tykätä. Ne ovat pahoja.” Tällainen ajattelutapa ei kuulu hahmojen analysointiin. Se, että hahmon moraali ja teot ovat “pahoja”, ei tarkoita hahmon olevan huonosti kirjoitettu hahmo. Antisankarit (ja pahikset) ovat usein mielenkiintoisia hahmoja erilaisten moraalien takia. Hyvin kirjoitettu hahmo ei tee pelkästään hyviä asioita. 

Antipahis

Haluan puhua antisankarien lisäksi myös antipahiksista (antivillain), jotka ovat myös yleistyneet vasta lähivuosina. Nimensä mukaisesti antipahis on antisankarin vastakohta: tarinan pahis, jolla on sankarillisia piirteitä ja ominaisuuksia, kuten sympatia, armo, ymmärtäväisyys ja kunnia. Tällaiset piirteet saavat yleisön miettimään, onko pahis oikeasti edes pahis. Usein antipahisten motiivit ovat järkeenkäypiä ja ymmärrettäviä, jolloin voisi uskoa itsensäkin samanlaisessa tilanteessa. Todennäköisesti tunnetuin antipahis modernissa fiktiossa on Thanos MCU:sta. En aio spoilata hänenkään motiivia, mutta se on erittäin ymmärrettävä, vaikka se ei välttämättä toimisi käytännössä. Kun Thanos esiintyi ensimmäistä kertaa hahmona elokuvassa Avengers: Infinity War (2018), lähes kaikki pitivät häntä hyvin sympaattisena ja kompleksina hahmona nimenomaan hänen motiivinsa takia. Antipahikset siis yleensä ajattelevat olevansa oikeita sankareita. 

Kuva: https://physicalimpossibility.com/2018/02/28/anti-villains/

Itse pidän eniten tällaisista pahiksista, joiden motiivi on hyvin ymmärrettävä. Se luo positiivista syvyyttä ja realistisuutta pahikseen, jolloin hän ei ole paha vain pahuuden takia. Antipahikset tekevät pahiksista hahmoja, sen sijaan, että pahikset olisivat vain tarinoiden esteitä. Olen kysynyt veljeltäni hänen lempipahiksia ja hän sanoi pitävänsä myös eniten hahmoista, joiden “pahuutta” yleisö kyseenalaistaa. 

Antisankarit roolimalleina

Antisankarien tarkoitus ei ole toimia rolimalleina. Olen tavannut sellaisiakin kukkahattutätejä, joiden mielestä jokaisen päähenkilön kuuluisi toimia roolimallina, varsinkin lapsille. Tietääkseni lapsille tarkoitetussa fiktiossa ei ole paljon antisankareita, mutta niitä ei silti tarvitse välttää. Tarinoiden tarkoituksena ei aina ole antaa hyvä elämän neuvoja. Joskus tarinan kuuluu vain olla viihdyttävä. Lapsille tarkoitetussa fiktiossa ehdottomasti saa olla antisankareita. Pelkkien roolimallien oleminen päähenkilöinä voi jopa luoda hyvin vääristyneen kuvan lapsille hyvästä ja pahasta yksinkertaistamalla näitä käsitteitä. Tämän takia ajattelen antisankarien olemisen lapsille tarkoitetussa fiktiossa toimivan myös tietynlaisena opetuksena: antisankarit näyttävät lapsille, että ihmisillä on erilaisia arvoja, mikä kaikkien on hyvä oppia nuorella iällä. 

Miksi ihmiset pitävät antisankareista?

Tämä on mielestäni mielenkiintoinen kysymys: miksi me yleensä pidämme antisankareista fiktiossa niin paljon? Oikeassa elämässä tällaiset oikean elämän antisankareita pidettäisiin rikollisina, joita pitäisi rangaista. Saman kysymyksen voisi kysyä pahiksista, koska itseäni varsinkin kiehtoo pahikset hahmoina paljon useammin kuin päähenkilöt. Meidän kulttuurissa on yleistä ylistää tietynlaista negatiivista käyttäytymistä asettamalla moni rikollinen suureen asemaan populaarikulttuurissa. Esimerkiksi sarjamurhaajille annetaan siistejä lempinimiä. Tunnetut rikolliset kuvataan myös usein sympaattisessa valossa, esimerkiksi traagisen taustan avulla. Varsinkin Adolf Hitlerin tekoja on selitetty traagisella lapsuudella. Tällaisten ihmisten ylistys ei tarkoita, että ihmiset hyväksyisivät näiden kamalien ihmisten tekoja, mutta tämä ylistys tekee rikollisista tunnetuimpia. 

Antisankarit ovat niin suosittuja, koska ne ovat fiktiivisiä. Fiktiivisyys tekee hahmosta pitämisen helpompaa, kun kyseessä ei ole oikea rikollinen. Grand Theft Auto -videopelien pelaaminen ei tarkoita, että kannattaisi peleissä tapahtuvia rikoksia. Se vain tarkoittaa pystyvänsä tekemään asioita, mitä ei voisi tehdä oikeassa elämässä. Uskon tämän olevan päällimmäinen syy sille, miksi antisankarit kiehtovat ihmisiä: antisankarit tekevät asioita, joita ei itse halua tehdä ja se on monen mielestä kiinnostavaa. En tiedä ajattelevatko muut tällä tavalla, mutta uskon antisankarien (ja pahisten) kiehtovuuden johtuvan siitä, että voimme ihailla jotakin pahaa ihmistä ja se on sosiaalisesti hyväksyttävää. Fiktion antisankarit eivät ole tehneet mitään oikeaan elämään vaikuttavaa toisin kuin oikean elämän rikolliset.