Salaliittoteoreetikkona pidetään henkilöä, joka uskoo ja yrittää todistaa olemassaolevan salaliiton todeksi. Me kaikki olemme joskus elämämme aikana uskoneet johonkin salaliittoteoriaan, sen myötä olemme olleet salaliittoteoreetikkoja. Etkö usko? Mieti valheita, mitä sinun vanhemmat ovat sanoneet sinulle: joulupukki, hammaskeiju, pääsiäispupu jne. Tällaisetkin esimerkit ovat salaliittoja, vaikka ne eivät ole mitään maailmaa mullistavia. Maailma on täynnä erilaisia salaliittoja ja sitä enemmän niihin uskovia ihmisiä. On olemassa salaliittoteorioita, mitkä on todettu oikeiksi, mutta ne eivät ole hirveän tunnettuja. Kun puhutaan kaikkein tunnetuimmista salaliittoteorioista, suurin osa ihmisistä eivät usko niihin ja niihin uskovia ei oteta tosissaan. Mutta onko niillä edes mahdollisuutta olla totta, vai ovatko ne vain populaarikulttuurin levittämiä ajatuksia, joita ei kuuluisi uskoa todellisiksi?
Salaliittoteorialla tarkoitetaan sitä, kun uskotaan, jonkin tapahtuman, paikan tai uskomuksen takana olevan salaliitto, mikä yrittää piilottaa totuuden väestöltä. Todennäköisesti kaikesta on olemassa salaliittoteorioita. Minua itse kiehtoo ajatus siitä, että olisi olemassa jonkinlainen salaseura, joka tietäisi enemmän kuin muut. Ilmeisesti en ole ainoa, joka ajattelee tällä tavalla, sillä montaa tunnettua salaliittoteoriaa on käsitelty populaarikulttuurissa. Varsinkin monessa sarjassa on käsitelty salaliittoja, kuten The Simpsons (1989-) ja Gravity Falls (2012-2016). Minua kiinnostaa tämä aihe, joten haluan tässä blogissa esitellä ja analysoida salaliittoteorioita yleisesti ja joitain tiettyjä salaliittoteorioita. Joten foliohatut päähän ja lukekaa, muuten Illuminati nappaa teidät.
Illuminati
Kuva: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Illuminati-Logo.png
Illuminati on varmaan ylivoimaisesti tunnetuin ja puhutuin salaliittoteoria. Illuminatin uskotaan olevan salaseura, mikä on vaikuttanut historian aikana eri tapahtumiin ja pitää tällä hetkellä suurinta valtaa. Salaseuran suunnitelma olisi maailmanhallinta ja usein sanotaan Illuminatin olevan jo koko maailman hallitseva ryhmä. Illuminatin uskotaan vaikuttaneen historiaan esimerkiksi salamurhien ja jopa sotien kautta. Molempien maailmansotien ja niihin johtaneiden tapahtumien sanotaan olevan Illuminatin tekosia, puhumattakaan useista vallankumouksista. Historian eri tapahtumien lisäksi Illuminatin uskotaan vaikuttavan nykyajan politiikkaan. Ilmeisesti Illuminati pystyy hallitsemaan maailmantaloutta ja politiikkaa vaikuttamalla vaaleihin, valuuttoihin, ulkomaankauppaan, osakemarkkinoihin, matkustukseen ja mediaan. Periaatteessa Illuminatilla väitetään olevan totalitaarinen valta kaikessa.
Kuva: https://www.thelocal.de/20170509/how-the-secret-illuminati-society-really-did-start-in-germany
Illuminati on mielenkiintoinen salaliittoteoria sen takia, koska sen niminen salaliitto oli oikeasti olemassa. Vuonna 1776 järjestetyn salaseuran tarkoitus oli korostaa järjellä ajattelua ja ihmisten yksilöllistä ajattelua muun muassa vähentämällä kirkon valtaa. Salaseura ilmeisesti halusi myös vähentää valtion valtaa, koska ajateltiin valtion vaikuttavan liian voimakkaasti ihmisten ajatteluun. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun salaseuran symboli oli pöllö, mutta nykyään yleisesti ajatellaan Illuminatin symbolin olevan kolmio yhdellä silmällä, sama kolmio, mikä on Yhdysvaltain dollarin setelissä. Myöhemmin vuonna 1787 Illuminati kiellettiin, jolloin salaseura virallisesti hajosi. Siitä huolimatta moni uskoo, että Illuminatin jäsenet jatkoivat toimintaansa ja on jatkanut tähän päivään saakka.
Illuminati on latinaa ja tarkoittaa valaistuneita. Tämä nimi saa Illuminatin kuulostamaan sellaiselta järjestöltä, jossa on mukana hyvin viisaita ja sivistyneitä ihmisiä. Olen varma, että salaliittoteoreetikot ovat väittäneet kaikkien tunnettujen nerojen olevan osa Illuminatia. Toisaalta se olisi ihan järkevää ajatella, että salaisessa järjestössä, mikä oletettavasti johtaa koko maailmaa, kaikki jäsenet olisivat erittäin viisaita yksilöitä. Puhuttaessa Illuminatin todenmukaisuudesta, sen salassapito vaatisi erittäin pienen määrän ihmisiä, jotka olisivat erittäin uskollisia järjestöä kohtaan. Jos järjestöllä olisi liian monta jäsentä, järjestön paljastuminen olisi todennäköisempää. Tällä tarkoitan, että pienen, mutta vaikutusvaltaisen järjestön jäsenten pitäisi olla epäinhimillisen fiksuja ja vaikutusvaltaisia, jotta he pystyisivät ylläpitämään koko maailmaa. Lähes kaikkien valtioiden johtajia on syytetty Illuminatin jäseneksi, joten olisi hyvin vaikea sanoa olisiko kukaan Illuminatin jäsen oikeasti julkisuudessa tiedetty henkilö.
Uskon monen ajattelevan tämän salaliittoteorian olevan totta nimenomaan sen takia, koska samanniminen salaseura oikeasti oli olemassa. Tämä tekee Illuminatin mahdollisesta olemassaolosta yllättävän todennäköistä, sillä moni salaseuran jäsen on voinut hyvinkin jatkaa salaseuran toimintaa. Vaikka kyseessä ei olisi joku alkuperäisistä jäsenistä, moni salaseuran tavoitetta kannattava on voinut aloittaa oman salaseuran samalla nimellä. Tämä tavallaan selittäisi myös Illuminatin symbolin muuttumisen. Mahdollista olisi myös se, että eri järjestön jäsenien kautta järjestön agenda muuttuisi vuosien varrella. Alkuperäisen salaseuran tavoite oli vähentää valtion valtaa, mutta useiden käsitysten mukaan Illuminati on itse koko maailman valtias. Jos tämä salaliittoteoria on totta, se tarkoittaa, että järjestön tavoite on muuttunut. On myös hyvin hankalaa sanoa, minkälainen hierarkia Illuminatissa olisi. Ovatko kaikki jäsenet tasa-arvoisia vai onko heillä yksi johtaja ja onko johtajaa koskaan syösty vallasta?
New World Order (NWO)
NWO ja Illuminati ajatellaan usein olevan sama salaliitto, mutta on myös ihmisiä, jotka ajattelevat niiden olevan ihan eri asioita. Yleisesti monen salaliittoteorian uskotaan olevan joko NWO:n tai Illuminatin tekosia. NWO:n eli Uuden maailmanjärjestön ajatellaan olevan salaseura, jolla on monta eri tavoitetta, yksi niistä valloittaa maailma. Toinen hyvin tunnettu NWO:n tavoite on perustaa kaikkien yhteinen uskonto, jotta ei olisi uskontoihin liittyvää sotaa tai syrjintää. Henkilökohtaisesti ajattelen, että tämä ei olisi niin paha asia. Ihmisiä on tapettu ja syrjitty niin paljon uskontojen takia, jolloin yksi ja ainoa uskonto loisi tietynlaisen uskonnollisen tasa-arvon.
Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/New_World_Order_(conspiracy_theory)
NWO:sta on olemassa todella monta eri tulkintaa ja monet salaliittoteoreetikot ajattelevat NWO:n eri tavoilla. Siitä huolimatta yleisesti ajatellaan, että yhteisen uskonnon lisäksi NWO:n tavoite on vähentää väestöä muutamalla miljardilla. Tällöin väestönkasvu ei olisi enään ongelma. Tämän toteuttamiseksi on erilaisia teorioita, muun muassa viruksen levittäminen, johon vain osalla on parannuskeino (koronavirus?) tai luonnonkatastrofien luominen. Moni on myös ajatellut NWO:n suunnittelevan jonkinlaista maailmanloppua, josta selviäisivät vain ne, joilla on parhaat geenit. Tällöin jäljellä olevat ihmiset olisivat evoluution kannalta parhaimmat ja heidän pienen määrän takia NWO olisi vaikutusvaltaisempi. Mahdollisia maailmanloppuja olisivat ydinsota, uusi jääkausi, hyvin tehokas pandemia tai jopa maailmanlaajuinen kansanmurha.
Minusta tuntuu, että kaikkia tunnettuja järjestöjä on syytetty olevan osa NWO:ta. Illuminati on todennäköisesti tunnetuin, mutta esimerkiksi Vapaamuurarit, Euroopan unioni (EU), Yhdistyneet kansakunnat (YK), Nato, Bilderberg-ryhmä ja jopa Kansainliitto ovat kaikki mahdollisia NWO:n osia, puhumattakaan kaikista valtioista.
Minä olen aina ajatellut, että teoriat NWO:sta ovat vähän liikaa jopa salaliittoteoreetikoilta. Se tuntuu siltä kuin kaikki salaliittoteoriat vain yhdistettäisiin yhdeksi isoksi salaliittoteoriaksi. Minua kiinnostaa enemmän se, että onko NWO:lla hyvä pointti kuin se onko NWO:n olemassaolo todennäköistä. NWO:n oletettavat toimenpiteet ovat aika epäinhimillisiä ja epädemokraattisia, mutta tarkoittaako se, että heidän tavoite on huono? Mainitsin jo, että yhden uskonnon oleminen monen sijasta lopettaisi uskonnosta johtuvan sorron, mutta se myös edistäisi tasa-arvoa yleisesti riippuen, millainen kaikkien yhteinen uskonto olisi. Esimerkiksi monen homofobia johtuu siitä, että Raamattu kieltää sen, mutta jos NWO:n perustaman uskonnon opeissa ei olisi mitään syrjivää, ihmisistä tulisi suvaitsevaisempia. Samalla voidaan ajatella väestön vähentäminen siten, että parhaimmat mahdolliset jäävät henkiin, mikä vähentäisi mahdollisia “idiootteja” jatkossa. En väitä, että tämä olisi oikea valinta, mutta tässä voidaan miettiä sitä filosofista kysymystä: “Oikeuttaako määränpää teot?” Tosin moni voisi myös ajatella NWO:n todellisen määränpään olevan vain oman valtansa edistäminen.
Prinsessa Dianan kuolema
On olemassa monia salaliittoteorioita liittyen julkisuuden henkilöiden kuolemiseen. Tunnetuimmat saattavat olla Abraham Lincolnin, John F. Kennedyn, Kurt Cobainin, Tupacin, Walt Disneyn ja Adolf Hitlerin kuolema. Näistä huolimatta tunnetuin on selvästi prinsessa Dianan kuolema. Prinsessa Diana kuoli autokolarissa vuonna 1997 ja tämän salaliittoteorian mukaan Iso-Britannian kuningasperhe olisi suunnitellut prinsessa Dianan murhan ja saanut sen näyttämään onnettomuudelta. Monen lähteen mukaan prinsessa Dianalla ja kuningasperheellä oli hyvin huonot välit, mikä tarkoitti, että kuningasperhe ei halunnut prinsessa Dianasta seuraavaa kuningatarta. Tosin prinsessa Diana oli jo eronnut prinssi Charlesin kanssa ja hänellä oli jo uusi miesystävä ennen kolaria.
Kuva: https://www.menaiset.fi/blogit/sivuraiteilla/avainsana/37874/46508
Toinen teoria on, että kuningasperhe ei halunnut tulevan kuninkaan (prinssi Williamin) äidin olevan joku, joka ei ole osa kuningasperhettä. Jos prinsessa Diana olisi mennyt naimisiin uuden miesystävänsä kanssa, hän olisi automaattisesti menettänyt arvonimensä prinsessana. Ilmeisesti kuningasperhe myös vastusti prinsessa Dianan miesystävän sukua. Arvonimen menettäminen tarkoittaisi, että tulevan kuninkaan äiti olisi normaali kansalainen. Huhujen mukaan kuningasperhe ei hyväksynyt tällaista, koska se olisi tahrannut koko kuningasperheen maineen.
Kolmas aika hämmentävä teoria on, että prinsessa Diana olisi ollut raskaana uuden miesystävänsä kanssa ja hänen oli tarkoitus ilmoittaa tästä julkisesti ennen kuolemaansa. Kuten mainitsin, kuningasperhe ei pitänyt miesystävän suvusta eikä tämän myötä ajatuksesta, että tulevan kuninkaan sisarpuoli olisi suvusta, jota kuningasperhe halveksi. Prinsessa Dianan kuoltua sairaalassa sanottiin, että hän ei ollut raskaana, mutta moni ajattelee kuningasperheen maksaneen lääkäreille ja sairaalalle sanomaan eri tavalla.
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen salaliittoteoria, koska olemme tottuneet näkemään Iso-Britannian kuningasperheen niin rauhallisena, varsinkin kuningatar Elisabet II, jonka on hyvin vaikea uskoa olleen mukana salamurhassa. Mutta idea siitä, että jonkin valtion kuningasperheellä on valta tehdä jotain tällaista ja pitää se salaisuutena kiehtoo ihmisiä. Paparazzit ovat myös jatkuvasti kuningasperheen perässä, joten on vaikea uskoa, että tällainen tapahtuma ei ole selvinnyt. Pitää myös mainita monen epäilevän Iso-Britannian kuningasperheen olevan osa Illuminatia tai NWO:ta.
9/11
Tämä on erittäin kiistanalainen ja tunteita herättävä salaliittoteoria, koska kyseessä on yksi traagisimmista tapahtumista koko Yhdysvaltain historiassa. mutta haluan silti käsitellä tämänkin salaliittoteorian. Moni on varmasti kuullut WTC-tornien kaatumisesta 11.9.2001. Sitä pidetään tunnetuimpana terrori-iskuna ja sen sanotaan aloittaneen Afganistanin ja Irakin sodan. Näiden sotien aloitus on ilmeisesti ollut syy sille, miksi USA:n hallitus itse järjesti 9/11:n. Aloittamalla sodan Afganistania ja Irakia vastaan, USA sai enemmän öljyä käyttöönsä. Öljyn lisäksi USA:n aseteollisuus kasvoi runsaasti. USA:n olisi ollut hyvin vaikea oikeuttaa sota vain taloudellisten syiden kautta, joten tarvittiin jokin asia, mikä tekisi sodasta hyväksyttävän globaalisti. Terrori-isku oli sellainen. Tämän salaliittoteorian mukaan USA:n hallitus olisi asettanut pommeja WTC-torneihin, jotta olisi varmaa, että ne kaatuisivat. Kun on tutkittu tornien kaatumisen syitä, ne ovat herättäneet vain lisää kysymyksiä.
Kuva: https://www.history.com/topics/21st-century/9-11-timeline
Monen insinöörin mukaan tornit kaatuivat epäluonnollisesti ja liian symmetrisesti ja vain pommit olisivat looginen selitys tornien kaatumistavalle. Terrori-iskun aikana syntyi myös tulipaloja paikkoihin, joiden tapahtuminen oli hyvin epätodennäköistä. Tulipalot eivät ole se uskomaton asia, vaan ne monet paikat joihin ne syttyivät (ilmeisesti moni palo tapahtui jo ennen lentokoneiden törmäystä). Moni on uskonut jonkin tai jonkun aloittaneen tulipalot manuaalisesti. Tornien symmetrinen kaatuminen on merkki siitä, että kaikki rakennuksen tukirakenteet romahtivat lähes samaan aikaan. Lentokoneen törmääminen rakennukseen ei pysty kaatamaan sitä niin symmetrisesti.
En osaa sanoa uskonko tähän salaliittoteoriaan, koska siinä on monia hyviä seikkoja. Jos katsoo videoita WTC-tornien kaatumisesta, voi nähdä niiden kaatumisen ja sen, miten oudolla tavalla ne romahtavat ottaen huomioon lentokoneiden oletettavasti aiheuttavan sen. USA:lla oli myös hyvä syy aloittaa sota Afganistania ja Irakia vastaan. En silti halua syyttää USA:n hallitusta, koska on myös mahdollista, että tornien outo kaatuminen johtuu useasta eri sattumasta. Joka tapauksessa uskon, että jotain tapahtui, mistä USA ei halua avautua. Kyseessä on myös yksi realistisempia salaliittoteorioita, joiden todennäköisyys on hyvin mahdollista.
Area 51
Tietenkin minun pitää mainita alienit, kun kyseessä on salaliittoteoriat. Henkilökohtaisesti minä uskon avaruudessa olevan muita eläviä olentoja, mutta en osaa sanoa uskonko siihen, että meidän planeetalla on käynyt avaruusolentoja. Yleensä, kun puhutaan alieneista, tulee esille Area 51. Kyseessä on USA:n armeijan tukikohta, jossa on rakennettu huippusalaisia lentokoneita. Sama alue sisältää ilmavoimien tukikohdan sekä koe- ja koulutustukikohdan, jonne ulkopuoliset eivät saa mennä. Tämän takia moni on epäillyt tukikohdassa olevan alieneita ja muita erittäin salaisia asioita.
Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Area_51
Paikasta tekee salaperäisen myös se, että CIA myönsi Area 51:n olemassaolon vasta vuonna 2013. Tälle salaliittoteorialle ei ole myöskään olemassa mitään pitäviä todisteita, mutta tämä salaliittoteoria sai muutamat ihmiset mukaan viime vuoden Area 51:n rynnäkköön. 20.9.2019 suunniteltiin rynnäkkö alueelle, mutta vain yli sata ihmistä tuli paikalle. Hassua rynnäköstä tekee se, että siihen oli ilmoittautunut yli 2 miljoonaa ihmistä ja Area 51 oli valmistautunut kunnon hyökkäykseen. Loppujen lopuksi “rynnäkkö” muistutti enemmän festivaalia.
En usko, että Area 51 pitää alieneita kellarissaan. Jos USA:n hallitus pitää alieneita jossain, se ei ole Area 51 paikan julkisuuden takia. Se olisi liian riskialtista USA:n hallitukselle, varsinkin, koska niin moni uskoo tähän salaliittoteoriaan.
Kuukävely
Vuonna 1969 tehtiin historiaa, kun Neil Armstrong laskeutui Kuun pinnalle, vai tehtiinkö? Ottaen huomioon USA:n kilpailu Neuvostoliittoa vastaan kylmän sodan aikana, on mahdollista USA keksi kuukävelyn näyttääkseen Neuvostoliitolle, että he voittivat avaruuskilpailun. Neuvostoliitto oli myös saanut ensimmäisen ihmisen avaruuteen ennen USA:ta, joten USA:n piti keksiä jotain.
Salaliittoteorian tunnetuimmat argumentit liittyvät Kuussa otettuihin kuviin. Yhdessäkään valokuvassa ei näy tähtiä, mikä on outoa. Kameroiden laatu ei tietenkään ollut yhtä hyvä kuin nykyään, mutta kuukävelyssä käytetyt kamerat ovat yllättävän tarkkoja ja hyvälaatuisia, jolloin on vaikea uskoa, että missäkään kuvassa ei olisi näkynyt tähtiä. Tätä tunnetumpi selitys on USA:n lippu ja sen muoto kuvissa. Lippu näyttää liehuvan, mikä ei pitäisi olla mahdollista Kuussa, koska siellä ei ole tuulta. Tämä on selitetty sillä, että lippu rypistyi säilytyksen takia. Moni on ihmetellyt myös kuvien valaistusta. Tämä on sellainen salaliittoteoria, johon minä en usko, koska NASA on onnistunut vastaamaan lähes jokaisen skeptikon kysymykseen loogisesti.
Youtube-sarjan “Adam Ruins Everything” yhdessä jaksossa selitetään, miten kuukävelyn huijaaminen olisi ollut mahdotonta:
https://www.youtube.com/watch?v=dWBYAxhH3u4
Piiloviestintä
Piiloviestintä on iso osa montaa salaliittoteoriaa, varsinkin NWO:ta. Piiloviestinnällä tarkoitetaan sitä, kun yritetään vaikuttaa kansaan eri tavoilla, kuten musiikin, viihteen ja mainosten avulla. Näiden piiloviestien tarkoituksena on aivopestä kansalaiset ajattelemaan tietyllä tavalla. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen konsepti, koska moni on syyttänyt mediaa ja valtiota kansalaisten aivopesusta. Salaliittoteoria tai ei, piiloviestintä on silti asia, mitä tapahtuu. Manipulointikin on tavallaan piiloviestintää.
Piiloviestinnän lisäksi puhutaan usein ihmisten “myrkyttämisestä”. Piiloviestintä “myrkyttää” ihmisen henkisesti, mutta moni uskoo NWO:n tai samanlaisen järjestön laittavan arkipäiväisiin asioihin pienen määrän myrkyllistä ainetta, jotta myrkyllisestä jätteestä päästään eroon. Hammastahnoja, alkoholijuomia, kahvia, roskaruokaa, lääkkeitä ja jopa kraanavettä ollaan uskottu sisältäneen järjestön lisäämää myrkkyä (tosin voisi väitellä ovatko ne muutenkin myrkkyä). Suihkukoneiden vanoja on myös syytetty myrkyksi ihmisiä varten.
Miksi salaliittoteoriat kiehtovat ihmisiä?
Vaikka salaliittoteoriat kiehtovat minua, en usko niihin, ainakaan sellaisena kuin ne esitetään. 9/11 on ainoa salaliittoteoria, jolla on mielestäni mahdollisuus olla uskottava. Minä silti uskon, että on olemassa jonkinlaisia salaliittoja, mutta ne eivät ole niin vaikutusvaltaisia. Uskon myös valtioiden salaavan joitain tietoja ihmisiltä, sillä minun on hyvin vaikea uskoa, että millään valtiolla ei olisi salaisuuksia. Minusta tuntuu myös, että monen salaliittoteoreetikon kanssa on vaikea keskustella, sillä jos todistaa jonkun salaliittoteorian vääräksi loogisesti, salaliittoteoreetikko voi sanoa salaliiton olevan monimutkaisempi. Se olisi samanlaista kuin yrittäisi sanoa uskovaiselle, että Jumalaa ei ole olemassa; keskustelu ei vain etene mihinkään suuntaan.
Minusta tuntuu, että suurin syy sille, miksi ihmisiä kiehtoo salaliittoteoriat johtuu samasta syystä kuin miksi ihmisiä kiehtoo fiktio: ne luovat mielenkiintoisia tarinoita ja skenaarioita. Ihmisiä luonnollisesti kiehtoo erilaiset ajatukset, vaikka ne eivät olisi oikeita. Niiden mahdollinen todenmukaisuus tekee niistä entistä kiehtovampia, ainakin minun kohdallani. Salaliittoteoriat ovat siis lyhyesti sanottuna hyvin kiehtovia ja mikä tahansa jännittävä asia voi tehdä ihmisten arjesta mukavampaa. Halusin jälleen esitellä aiheen, mikä kiinnostaa minua todella paljon ja samalla analysoida siihen liittyviä kohtia. Tämä blogi on kuitenkin jo tarpeeksi pitkä, joten: onneksi olkoon, jos jaksoit lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti