Universumin ja olemassaolon salaperäisyys

 

Olemme kaikki katsoneet yöllä tähtitaivasta ja miettineet, kuinka suuri maailmankaikkeus on. Samalla ymmärrämme, että todennäköisesti emme koskaan saa sitä selville. Maailmankaikkeuden lisäksi olemme kyseenalaistaneet meidän omaa suuruuttamme atomitasolla. Pidän sitä hyvin luonnollisena asiana, että me ihmiset yrittäisimme löytää selityksiä universumin rakenteelle miettien universumin fyysistä ja henkistä rakennetta. Olemme uteliaita olentoja, mutta todellisuudessa näiden asioiden tutkiminen on lähes mahdotonta; tieteen avulla tajuamme, mistä asiat koostuvat, tosin edes tieteen avulla emme pysty selittämään tiettyjen asioiden olemassaoloa, merkitystä tai syntyä. Yleisenä esimerkkinä voi antaa maailmankaikkeuden synnyn, ja mitä oli ennen sitä. Kovien tieteiden lisäksi meillä on filosofia, joka auttaa meitä ymmärtämään universumin ja ihmisten henkistä puolta. Näidenkään tieteenalojen kautta ei silti pystytä ymmärtämään maailman rakennetta, ainakaan selvästi. Sitten on tietenkin uskonto ja pseudotieteet, joiden metodeja ja uskomuksia kyseenalaistetaan usein. Vaikka en ole uskovainen henkilö, arvostan uskontoja siitä, että ne sentään yrittävät antaa suhteellisen helppoja vastauksia universumin rakenteelle selittäen universumin luojan, mielen toiminnan ja tarkoituksen elämälle esimerkiksi kohtalon kautta. Uskonnoissakin on ongelmana todisteiden puute ja epävarmuus, jolloin moni ei pidä uskontojen uskomuksia totuuksina. 

Kuva: http://perennialviews.com/the-three-levels-of-existence/

Onko siis olemassa tapaa saada selville universumin salat ja selvittää universumin mysteerit? En usko, että tulemme koskaan saamaan selviä vastauksia näin vaikeisiin kysymyksiin. Siitä huolimatta universumia pystyy analysoida monella eri tavalla, jolloin on mahdollista saada jonkinlainen käsitys maailmankaikkeuden toiminnasta ja rakenteesta, tosin vain yksinkertaistettuna. Vaikka olisi kuinka fiksu, universumin salaperäisyyttä ei pysty paljastamaan. Monet tiedemiehet ovat ymmärtäneet osan universumin fyysisestä rakenteesta (atomit, molekyylit jne.), mutta edes he eivät osaa sanoa todeksi kaiken alkua ja loppua, kohtalon olemassaoloa tai fyysisen rakenteen mahdollista alkuperää. Maailma on salaperäinen paikka, mikä silloin tällöin on ihan hyvä asia, sillä universumin salaperäisyys tekee maailmasta paljon ihmeellisemmän paikan.

Avaruuden loputtomuus

Tähtitaivas on yksi yleisimmistä tavoista saada ihmiset miettimään omaa kokoaan ja merkitystään maailmankaikkeudessa. Avaruuden suuruus saa meidät tuntemaan itsemme hyvin pieniksi, koska näkökulmastamme avaruus on loputon tyhjä alue täynnä planeettoja, tähtiä, mustia aukkoja ja toivon mukaan muutakin älykästä elämää meidän lisäksemme. Alunperin minun oli tarkoitus kirjoittaa blogikirjoitelma aiheena pelkkä avaruus, mutta suunnitellessani sitä mietin universumin fyysisen salaperäisyyden lisäksi henkistä salaperäisyyttä, mikä ei olisi sopinut kirjoitelmaan käsitellen valmiiksi hyvin suurta aihetta. Joka tapauksessa avaruuden tutkimisen kautta tuntuu siltä kuin olisimme vuosien aikana saaneet enemmän kysymyksiä kuin vastauksia avaruuden loputtomuudesta: fyysisesti olemme niukasti pystyneet tutkimaan aurinkokuntaamme jonkin verran. Se kuulostaa valmiiksi suurelta alueelta, mutta suuremman siitä tekee se fakta, että emme ole vieläkään saaneet vietyä ihmisiä Marsiin; kyseessä on lähin planeetta omaa planeettaamme, ja sekin tuntuu olevan liian kaukana. Teoriassa oma aurinkokuntammekin kuulostaa hyvin pieneltä, kun mietitään aurinkokuntamme olevan osa suurta galaksia, ja näitä galakseja on joidenkin arvioiden mukaan miljardeja, todennäköisesti enemmän. Se on uskomatonta miettiä, kuinka iso universumi on: emme pysty edes kuvittelemaan päässämme universumin kokoa samalla tavalla kuin emme pysty ajattelemaan miljoonaa yksittäistä asiaa samaan aikaan päässämme. Vaikka universumin suuruus on uskomaton asia, se on myös hyvin pelottavaa, sillä se saa meidät tuntemaan itsemme hyvin turhilta maailmankaikkeudessa. Antiikin aikoihin tätä ongelmaa ei ollut, koska jotkut ajattelivat maailmankaikkeuden pyörivän planeettamme ympärillä, mutta nykyään tiedämme sen olevan päinvastoin. 

Kuva: https://www.universetoday.com/147078/what-shuts-down-a-galaxys-star-formation/

Avaruuden suuruudesta syntynyt salaperäisyys näkyy jopa fiktiossa ja mytologioissa: hyvin monessa tarinassa tai uskonnossa kuu ja aurinko edustavat jotakin suurempaa voimaa tai jumalaa, ja tähdilläkin on usein uskottu olevan maagisia ominaisuuksia. Toiveen tekeminen tähdenlennon nähdessä ja astrologia ovat hyvät esimerkit avaruuden salaperäisyydestä nykykulttuurissa. Vaikka moni ei usko avaruuden olevan maaginen asia, sen salaperäisyydestä luodut tarinat ja myytit saavat avaruuden kuulostamaan entistä mystisemmältä. On mielenkiintoista ajatella avaruuden olevan kokonaan erilainen maailma ja todellisuus erilaisilla toiminnoilla ja rakenteilla. Tämän salaperäisyyden takia moni on miettinyt muun älykkään elämän olemassaoloa. Alieneiden olemassaolon miettiminen on usein ristiriitaista, sillä moni väittää nähneensä alieneita tai ufoja. Monet meistä eivät usko näiden yksilöiden kertomuksia, mutta miettimällä avaruuden suuruutta alieneiden olemassaolo tuntuu aika todennäköiseltä: jos me olisimme ainoa älykäs elämä koko universumissa, universumin tajuttomasta suuruudesta huolimatta, se olisi ainakin omasta mielestäni aika surullista. Tämä tosin tekisi planeetastamme paljon tärkeämmän universumin mittakaavassa kansoittaen koko universumin ainoan älykkään lajin. Se ei tunnu realistiselta minulle. Universumissa on pakko olla muutakin älykästä elämää jollakin toisella planeetalla. Kuulemma avaruushallintovirastot ovat tietoisia planeetoista, joilla on täsmälleen samat elinolosuhteet kuin meidän omalla planeetallamme; mikä estää sen, että niissä asuisi älykästä elämää. Avaruuden salaperäisyys saa myös miettimään, millainen yhteiskunta alieneilla olisi: olisiko se kehittyneempi versio meidän yhteiskunnastamme, vai vähän jäljessä? Olisiko heillä enemmän sotaa tai muita kansainvälisiä ongelmia? Ehkä jokin päivä saamme vastaukset näihin kysymyksiin. Tosin yksi teoria on se, että lähimmän alien-lajin teknologia on miljoonia vuosia edellä eikä vaivaudu tulemaan meidän aurinkokuntaamme samalla tavalla kuin me emme valloita tai kerää resursseja muurahaispesistä. Aion tehdä tulevaisuudessa oman blogikirjoitelman liittyen alieneihin, joten en käsittele niiden osaa universumissa niin paljon tässä blogikirjoitelmassa. 

Kuva: https://medium.com/nakshatra/beyond-the-edge-of-the-universe-a-tale-through-space-and-time-d3f734670e9b

Toinen asia, mitä ihmiset ovat miettineet on avaruuden mahdollinen reuna. Jotkut väittävät avaruuden olevan loputon, mutta jotkut uskovat avaruuden laajenevan jatkuvasti. Perinteisen teorian mukaan alkuräjähdys loi jatkuvan laajentumisen, jolloin teoriassa pystyttäisiin selvittämään, mistä alkuräjähdys alkoi. Tämä teoria ei silti selitä, mitä on avaruuden reunalla, saati avaruuden reunan ulkopuolella. Avaruus on periaatteessa pelkkä tyhjiö, jolloin on vaikea sanoa avaruuden ulkopuolisen alueen olevan tyhjempää. Onko kyseessä samanlainen tyhjiö kuin avaruus itse ilman planeettoja ja tähtiä? Jos tämä on totuus, miten se eroaa avaruudesta? Itselle tulee mieleen avaruuden reunan näyttävän pelkältä tyhjiöltä ilman tähtiä. Ehkä avaruutta ympäröi lukematon määrä mustia aukkoja jatkuvasti venyttäen todellisuutta. Moni on ajatellut avaruuden reunan jälkeisen alueen olevan paikka ilman atomeita, vaikka tätä on mahdotonta ajatella käytännössä. Olemme tottuneet ajattelemaan, että kaikki maailmassa koostuu atomeista, jolloin on vaikea kuvitella pienintäkään aluetta ilman atomeja. Avaruuden ulkopuolista aluetta voisi pitää samanlaisena kuin mitä universumi oli ennen alkuräjähdystä: tosin emme tiedä siitäkään mitään. Edes moni uskonto ei ole vastannut kysymykseen siitä, että kuka loi sen voiman, joka loi maailmankaikkeuden. Joidenkin teorioiden mukaan edes aikaa ei ollut olemassa ennen alkuräjähdystä, ja sellaisen todellisuuden ajattelu on myös mahdotonta. Vaikka ennen alkuräjähdystä olisi ollut pelkkää ajatonta, aineetonta tyhjiötä, niin miten alkuräjähdys syntyi? On mahdotonta olla sellainen reaktio, jos kaikki on tyhjää ja ajatonta. Tähän kysymykseen vastaaminen loisi vain jatkuvan verkon kysymyksiä, kun miettisimme luojan luojaa ja sen luojaa luojaa ja niin edelleen. Tämän takia absoluuttisen alun tietäminen on hankalaa, saati absoluuttisen lopun. 

Maailman rakenne

Tuntuu kuin me ihmiset yrittäisimme löytää rakenteen ja tarkoituksen kaikelle; emme halua ajatella meille tärkeiden asioiden olevan turhia, jolloin automaattisesti haluamme tehdä siitä osan isompaa rakennetta. Samaa olemme tehneet maailmankaikkeudelle, minkä rakenteen tajuaminen auttaisi meitä käsittelemään maailmaa paljon selkeämmin. En ole silti täysin varma onko maailmankaikkeudelle rakennetta. Toki me ymmärrämme kaiken koostuvan atomeista, mutta se ei auta meitä ymmärtämään maailman toimintaa isommalla kaavalla. Fysiikka, kemia ja matematiikka auttavat tieteenaloina meitä tietämään universumin fyysisen toimivuuden, mistä on paljon hyötyä. Kuitenkin ne opettavat tutkimaan universumia vain tietyllä tavalla. Näiden tieteenalojen antama kuva universumin mahdollisesta rakenteesta antaa hyvin suppean kuvan isommasta käsityksestä. Aiemmin mainitsemani ajattomuus ja atomien olemattomuus on vaikea kuvitella, koska sellaisten konseptien miettiminen on ristiriidassa tieteenalojen kanssa. Filosofian avulla saadaan ihmiset kyseenalaistamaan opetettuja rakenteita ja oppeja, mutta rehellisesti sanoen filosofian avulla maailmaa ei olla ymmärretty yhtään paremmin, ainakaan varmalla tavalla. Fyysisen rakenteen lisäksi on mietittävä muitakin asioita, kuten meidän arvoamme universumin mittakaavassa, mahdollista kohtaloa ja universumin hengellisyyttä.

Kuva: https://www.sciencephoto.com/media/82877/view/universe-formation-simulation

Yksi yleisimmistä teorioista universumin salaperäisyydelle on se, että koko universumimme on pelkkää simulaattoria. Tämä saattaa tuntua oudolta, mutta se ei oikeastaan ole niin kaukaa haettua. Antakaas minun selittää: tällä hetkellä uskotaan kaiken perustuvan matematiikan lakeihin. Jokaiselle asialle on olemassa oma matemaattinen kaava todistaen tämän teoriassa todeksi. Jos tämä on totta, matematiikan lakeja voidaan pitää tietynlaisena koodina osoittaen meidän olevan osa videopelin tapaista maailmaa. Me ihmiset olemme jo pystyneet keksimään videopelejä ja ohjelmia, joissa on “elämää” taustalla, joten ei yllättäisi jonkin meitä selkeästi älykkäämmän lajin pystyvän luomaan universumin omalla laitteellaan. Nykyajan tiedemiehistä Bill Nye, Neil deGrasse Tyson ja Elon Musk ovat sanoneet tämän olevan hyvin mahdollista. Tavallaan tämä teoria vastaisi moneen kysymykseen maailman rakenteesta; avaruuden ulkopuolinen alue edustaisi simulaattorin reunaa, johon ei pysty mennä, kuten videopeleissä emme pysty menemään ohjelmoidun maailman ulkopuolelle. Alkuräjähdyskin olisi myös helpompi selittää tämän avulla, sillä alkuräjähdys edustaisi simulaattorin käynnistämistä. Itse pidän tästä teoriasta, koska sen avulla pystyisi tajuamaan maailmaa paljon paremmin, jos se todistettaisiin todeksi. Jopa planeetallamme tapahtuneet yliluonnolliselta tuntuvat asiat pystyttäisiin selittämään simulaattorin häiriöinä, joita tapahtuu silloin tällöin. Universumi simulaattorina selittäisi älykkyytemme puutteen universumin kaavalla, sillä emme me ihmisetkään tee videopelien taustahahmoista tai ohjelmistojen eri osista liian fiksuja; se olisi turhaa ja ajanhukkaa. Tähän vaikuttaa myös pelko tekoälyn kehittymisestä. En silti ole täysin varma uskonko tähän teoriaan; jotenkin se tuntuu liian absurdilta luoden aika epävarman olon sen olemassaolosta. Monet tosin uskovat universumin olevan ihmisten luoma simulaattori, jota pelaamme vapaaehtoisesti. Emme tosin pelin aikana tietäisi tätä ja simulaattorin elinaika vastaa vain muutamaa minuuttia simulaattorin ulkopuolella. 

Kuva: https://www.thoughtco.com/multiverse-definition-and-theory-2699273

Tämän simulaattoriteorian lisäksi on mietitty teoriaa multiversumin olemassaolosta. Olen maininnut tämän teorian jo ainakin kahdessa blogikirjoitelmassani: multiversumin olemassaolo tulee usein puheeksi, kun mietitään todellisuuden oikeaa suuruutta. Lyhyesti sanottuna multiversumin uskotaan olevan useasta universumista koostuva todellisuus. Tämä tarkoittaisi maailmamme olevan paljon isompi kuin mitä olemme kuvitelleet jo valmiiksi suuresta avaruudestamme. Multiversumin olemassaolo myös antaisi eri merkityksen maailmankaikkeudelle, sillä kun käytämme sanoja “universumi” ja “maailmankaikkeus”, tarkoitamme omaa universumiamme, toisin sanoen omaa avaruuttamme. Multiversumin ollessa totta, sanomalla universumi tarkoittaisimme hyvin pientä osaa koko multiversumista, mikä tekisi sanasta “universumi” merkityksettömämmän. En silti usko multiversumin olemassaolon vaikuttavan hirveästi näkemykseemme maailmasta, koska oma universumimme on jo valmiiksi niin iso, että emme pysty kuvitella sitä. Multiversumin todistaminen olisi sama asia kuin laittaisi miljardi esinettä miljoonan esineen kasaan: ero olisi selkeä, mutta kasan ollessa jo tarpeeksi iso, näkisimme esineiden määrän vain numeroina. Multiversumi myös loisi suuremmat todennäköisyydet toisen älykkään lajin olemassaololle. Jälleen kerran tätäkään teoriaa ei ole todistettu todeksi; tämän teorian ja simulaattoriteorian todistaminen on uskomattoman hankalaa. Silti tällaisten asioiden miettiminen antaa mahdollisuuden miettiä todellisuuden mahdollisia rakenteita monipuolisesti. 

Keho, mieli ja sielu

Ihmisten olemassaoloa on jaettu monella eri tavalla. Olen nähnyt joidenkin erottavan olemassaolon jopa kymmeneen eri osaan. Siitä huolimatta yleisesti sanotaan ihmisen koostuvan kolmesta eri osasta: keho, mieli ja sielu. Oletan kaikkien tuntevan näistä kolmesta osasta kehon parhaiten, sillä se on ainoa näistä, jota voi tutkia tarkasti saaden varmoja todisteista fyysisestä olemassaolostamme. Tämä ei silti tarkoita kehomme olevan ilman mitään salaperäisyyttä. Samalla moni ei usko tähän ihmisen osien jakautumiseen olettaen sielun olevan keksitty asia tai yksi mielen osa. Tämä voi olla totta, mutta pidän silti tärkeänä pitää mieltä ja sielua eri asioina tämän aiheen suhteen, koska mielellä ja sielulla yleisesti uskotaan olevan suuri ero keskenään. Näiden kolmen osan analysointi ei välttämättä edes auta meitä ymmärtämään universumin mysteerejä, mutta se auttaa ymmärtämään universumin henkistä salaperäisyyttä. On tärkeää miettiä ihmisten osaa universumissa ja omaa olemassaoloamme; monet ajatuksistamme saattavat olla keskeisiä universumin henkisen salaperäisyyden selvittämisen kannalta. 

Kuva: https://www.chrismoorman.com/services/mind-body-and-soul-with-dr-stephen-simpson/

Fyysisen kehon tutkiminen on ylivoimaisesti helpoin ihmisen osista. Pystymme tutkia kehoamme biologian, fysiikan, kemian ja monen muun tieteenalan kautta suhteellisen helposti. Tosin kehossamme on yksi asia, mikä saa monet kyseenalaistamaan fyysistä olemassaoloamme: solujen uusiutuminen. Ilmeisesti noin 7 vuoden välein kaikki solumme ovat uusiutuneet ainakin kerran, jolloin fyysisesti olemme täysin eri ihminen. Tämä oli minulle tajunnanräjäyttävää, kun kuulin tästä ensimmäistä kertaa, sillä tämä fakta sai minut miettimään fyysistä olemassaoloa ihan eri tavalla; me emme henkilökohtaisesti ajattele olevamme eri henkilö solujen uusiutuessa tarkoittaen, että mielemme ja muistomme ovat periaatteessa samat, kasvamista ja kypsymistä lukuun ottamatta. Toisaalta kypsyminen ja kasvaminen voivat olla todiste olevamme täysin eri henkilö kuin mitä olimme noin 7 vuotta sitten. Ihmiset usein muuttuvat vuosien varrella muuttaen mielipiteitä, intohimoja ja prioriteetteja, mutta näiden muutosten uskotaan olevan mielen muutoksia, ei kehon. Toisaalta mielemme koostuu aivoista, fyysisestä osasta, minkä solut myös uusiutuvat. Joka tapauksessa olemme noin joka 7 vuosi fyysisesti täysin eri henkilö. Minua silti kiinnostaa onko solujen uusiutumisella joitakin merkittäviä muutoksia muistin ja ajatusten suhteen; solujen uusiutuminen voisi selittää sen, miksi muistamme tiettyjä asioita eri tavalla. Minun on vaikea uskoa, että solujen uusiutumisella ei olisi joitakin merkittäviä muutoksia. Se on niin outoa ajatella olevansa tavallaan kopio menneisyyden versiostasi, vaikka sitä ei yleisesti ajattele sillä tavalla.

Kuva: https://thedo.osteopathic.org/2020/02/the-do-book-club-feb-2020-lifespan/

Mielen sanotaan olevan erillinen osa kehostamme auttaen meitä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Mielen ansiosta me ajattelemme, tunnemme, muistamme ja olemme tietoisia maailmasta. Kaikilla on varmasti oma idea siitä, mitä mieli tarkoittaa; sitäkin on pystytty tutkia psykologian kautta. Koko tajuntamme ja alitajuntamme perustuu mieleemme. Monet ovat sanoneet mielen olevan yksi osa fyysistä osaamme, sillä aivojen ansiosta meillä on mielemme: pystymme näkemään aivoissa muutoksia tunteidemme vaihtuessa ja sen kautta tulevat jälkitoimet (itkeminen, punastuminen jne.). Mieltä pidetään silti erillisenä fyysisestä osasta, koska mielen ominaisuuksia ei voida tutkia tarkasti tutkimalla kehoamme. Toki me tiedämme sen avulla mielen kautta tulevan fyysisen reaktion, mutta se ei auta meitä ymmärtämään mielipiteiden ja tunteiden alkuperää. Mielen ansiosta me myös näemme unia, ja sitä ei voi selittää tutkimalla pelkkää fyysistä osaamme. Muistojen eri näkemyksiä voidaan selittää mielen avulla; silloin tällöin saatamme muistaa eri asiat eri tavalla ja joskus muistomme ovat saattaneet olla täysin väärin, ainakin enemmistön mukaan. Mielen ominaisuus erehtyä on saanut monet miettimään ajan ja muistojen fyysistä ja henkistä merkitystä universumissa. Joidenkin mukaan aika ja muisto ovat vain illuusio menneisyydestä, minkä todellisuutta muutetaan jatkuvasti. Jopa historian tutkimisessa on eri näkemyksiä eri tapahtumista. Tätä teoriaa ajan ja muistojen mahdollisesta todellisuudesta voi miettiä omien muistojen kautta: onko sinulla ollut hyvin opettavainen muisto vuosien takaa vain saadaksesi tietää, että sitä ei koskaan tapahtunut? Mitä siis oikeasti on tapahtunut, vai onko jokaisen omat muistot oma todellisuus? 

Kuva: https://medium.com/@joanathanrobbins/your-brain-mind-has-become-an-extension-of-the-internet-5ed2d653c47c

Ajankulun lisäksi on kyseenalaistettu ajatustemme todellisuutta. On sanottu ihmisten pystyvän ajattelemaan asioita, mitä on oikeasti olemassa, mutta me kaikki tiedämme, että se ei pidä paikkaansa. Surrealistiset taideteokset, fantasiaelokuvat tai jopa kirjojen lukeminen, kun ajattelemme hahmoja ja miljöötä lukiessamme ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka me jatkuvasti näemme tai ajattelemme asioita, mitä emme ole nähneet oikeassa elämässä. Jopa epärealistisia unia voidaan pitää hyvinä todisteina tälle. Tämä väite tosin saa miettimään sitä, että onko se oikeasti totta. Voisiko ajatuksemme olla kokonaan eri universumi erilaisessa muodossa? 

Kuva: https://www.zmescience.com/science/science-explains-our-soul/

Toisin kuin mielelle ja keholle, en usko sielulla olevan selvää määritelmää, sillä se ajatellaan niin monella eri tavalla. Uskovaisille se on helppoa määrittää, koska he uskovat sielun olevan se osa ihmistä, mikä elää kuoleman jälkeisessä elämässä tai vaihtuu uuteen kehoon jälleensyntymisen kautta. Oma määritelmäni sielulle on se, että sielu on ihmisen aineeton osa, josta ihmiset puhuvat, kun puhuvat jostakin ihmisestä; sielu perustuu muiden muodostamiin mielipiteisiin ja muistoihin henkilöstä. Henkilön kuoltua, ihmisten muisto henkilöstä on kyseisen henkilön sielu. Kun ajattelet itsesi kuvaamista, kuvaat pohjimmiltasi sieluasi. Olen itsekin kyseenalaistanut sielun olemassaolon, sillä sen olemassaolon ajatteleminen tuntuu usein liian hengelliseltä, tietynlaiselta toiveajattelulta. Tosin nykyään uskon se olevan ihmisen osa, jonka kautta katsomme maailmaa, olentoja ja itseämme. Sielun ansiosta me luomme omat näkemykset universumin todellisuudesta ja oman osamme universumissa. Me kaikki ajattelemme olevamme oman elämämme päähenkilö, jolloin silloin tällöin tunnemme olevamme universumin keskeinen osa. Ihmisten sanotaan olevan luonnollisia narsisisteja ja tämä väite ei tunnu olevan hirveän kaukana todellisuudesta. Se ei tee meistä pahoja ihmisiä, vaan pikemminkin antaa elämällemme enemmän merkitystä. Sielun avulla me luomme itsellemme oman osan universumissa. Sielu on yksi monista syistä, miksi universumi ja olemassaolo on niin salaperäinen asia. 

Kohtalo vai turhuus?

Maailman rakenteesta ja omasta osastamme puhuessa tulee esille kohtalon mahdollinen olemassaolo. Kohtalo tekisi elämästämme paljon tärkeämmän universumin mittakaavassa. Henkilökohtaisesti en usko kohtalon olemassaoloon; moni teoistamme on turhaa ja tulee olemaan turha muisto vuosienkin jälkeen. En usko meillä kaikilla olevan jokin tietty universumin valitsema päämäärä, koska se tekisi maailman rakenteesta liian ennustettavan, mikä tuntuu liian absurdilta. En silti ole pessimisti sanomalla kaiken olevan turhaa. Universumin tasolla tekomme ovat turhia, mutta se ei tarkoita tekomme olevan turhia itsellemme tai muille. Samoin ajattelen kohtalosta; universumi ei välttämättä ole päättänyt kohtaloamme, mutta se ei tarkoita, että emme itse pystyisi päättämään tekojemme, intohimomme, päättäväisyytemme ja tavoitteidemme avulla päämäärää elämässä. Elämän turhuuden miettimistä voi pitää samana kuin tunnearvon miettimistä: jokin turhalta vaikuttava asia saattaa olla enemmistölle pelkkää roskaa, mutta toiselle tämä kyseinen asia pystyy tuomaan iloa monella tavalla. Oman näkemykseni mukaan elämä on niin merkityksellistä kuin mitä itse ajattelee sen olevan.

Onko elämällä tarkoitusta?

Miettien universumin salaperäisyyttä moni voi ajatella oman elämänsä arvoa niin suuressa maailmassa. Itse ajattelen, että elämällä ei aina tarvitse olla tarkoitusta. Meidän ei aina tarvitse miettiä oman elämämme tarkoitusta, vaan pikemminkin nauttia suhteellisen lyhyestä ajastamme universumissa. Ja kuka tietää? Ehkä sielumme elää kuolemamme jälkeen joko alitajuntaisesti tai muistojen kautta.

YouTube median osana

 

Se on uskomatonta, kuinka viimeisten kymmenien vuosien aikana teknologia on kehittynyt. 1900-luvun puolessa välissä televisio yleistyi ja jopa internet ilmestyi vuosisadan loppupuolella. Teknologian kehittymisen lisäksi media ja sen kuluttaminen on muuttunut hyvin radikaalisti, varsinkin viimeisen 20 vuoden aikana. Vielä 2000-luvun alussa perinteinen television katselu ja uutisten lukeminen oli ihmisten päätapa saada tietoa maailman tilanteesta, uusista trendeistä ja niin edelleen. Vuosien varrella internet, ja sen kautta tullut sosiaalinen media, on yleistynyt entistä enemmän luoden mainstream-medialle uudenlaisen rakenteen. Tämän kautta television katsominen on vähentynyt ja uutisten tiedottaminen ihmisille on helpompaa. Nykyään ei tarvitse katsoa perinteisiä uutisia tietääkseen maailman tilanteesta, koska niistä asioista puhutaan jatkuvasti netissä, oli se sitten luotettavaa tai ei. 

Kuva: https://www.youtube.com/?gl=FI&hl=fi

Internetin kautta tulleista muutoksista voisi puhua loputtomiin, mutta haluan keskittyä yhteen tiettyyn sivustoon. Sivustoon, joka on luonut kokonaan uudenlaisen tavan luoda viihdettä toimien myös median huomattavana ja tietyissä tilanteissa jopa muuttavana osana, YouTubesta (YT). Ihmisillä on hyvin ristiriitaiset mielipiteet YT:sta, eikä moni pidä sitä tärkeänä osana mediaa. Varsinkin vanhemmat ihmiset eivät usein ymmärrä nuorten kiinnostusta katsoa vlogeja, pelivideoita ja muuta sisältöä, mikä saattaa tuntua ulkopuolisen mielestä ajanhukalta. YT:a usein pidetään alhaisempana median osana, jota ei arvosteta. Käsittelen mahdollisia syitä tälle kohta, mutta tavalla tai toisella jokaisen pitää myöntää, että YT on ollut isossa osassa median rakenteen muutoksessa. Tiedän monen muunkin sivuston olleen tärkeä osa median muutoksessa; etenkin Twitter, Twitch, Reddit, Tumblr ja jopa Facebook ovat auttaneet median edistymisessä, vaikka tällaisia sivustoja ei pidetä mainstream-mediana. Viime aikoina mainstream-media on käsitellyt tubettajia (ja koko YT:a) hyvin negatiivisella sävyllä antaen monelle vääristyneen kuvan YT:n oikeasta potentiaalista. Jos googlettaa mitään perinteisiä uutisia liittyen YT:en, YT:sta tietoinen löytää hyvin helposti väärää tietoa, liioittelua ja tietyissä tapauksissa selvää puolueellisuutta mainstream-mediaa kohtaan. 

YouTube foorumina

Haluan sanoa jo nyt, mikä on mainstream-median ja sosiaalisen median ero, vaikka moni jo varmasti tietää sen. Oma määritelmäni mainstream-medialle on kaikki perinteiset ja usein jopa vanhanaikaiset tavat viestittää ja vaikuttaa. Tällaisia ovat perinteinen televisio, sanomalehdet, radio ja silloin tällöin jopa kirjat ja elokuvat, asioita, joita mietimme yleensä, kun käytetään sanaa “media”. Sosiaalinen media sen sijaan tarkoittaa suurimmaksi osaksi internetin kautta tullutta mediaa, kuten YT, Twitter, Instagram, Spotify, Netflix ja useat muut sivustot. Usein sosiaalisen median kautta tullutta viihdettäkin voi kutsua mediaksi. Nykykulttuurissa mainstream-media ja sosiaalinen media vaikuttavat samoilta asioilta, koska mainstream-media on huomannut sosiaalisen median käytön olevan välttämätöntä merkityksellisyyden pitämisen kannalta. 

Kuva: https://pt.slideshare.net/sreeramanthiagarajan/learn-youtube-advertising-overview-gbg-mumbai/7

Kaikki todennäköisesti tietävät, mikä YT on. Jopa monet vanhemmat henkilöt käyttävät sitä tietäen osuuden sen potentiaalista. Tosin YT:n käyttö tällaisissa tilanteissa liittyy yleensä ohjeiden etsimiseen tai musiikin kuuntelemiseen. Tässä ei ole mitään pahaa, YT:a saa käyttää miten haluaa, mutta tällainen käyttö antaa vanhemmalle sukupolvelle vain tietynlaisen kuvan tästä sivustosta. Käyttämällä YT:a vain tietyn sisällön etsimiseen, moni ei ymmärrä YT:n viihteellistä arvoa ja potentiaalia median osana. Jos mietin omia isovanhempiani, he käyttävät YT:a silloin tällöin juuri mainitsemiini tarkoituksiin, mutta he eivät ainakaan tietääkseni ole tietoisia YT:n tärkeydestä median edistymisen kannalta. Jopa vanhempani kärsivät tästä asiasta; isäni valittaa usein, että televisiosta ei tule mitään hyvää, vaikka YT:ssa on tuntien edestä viihdettä jokaiselle. Toisaalta vanhempani käyttävät Netflixiä, joten he ovat sopeutuneet sosiaaliseen mediaan suhteellisen hyvin. 

Pienenä kertauksena YT tehtiin vuonna 2005, jolloin sosiaalinen media oli vasta ihan alussa. Tällöin ihmiset saivat käyttöönsä uudenlaisen sivuston, minkälaista ei oltu vielä aikaisemmin nähty, ainakaan menestyksekkäästi. Jos mietitään mainstream-mediaa, yleensä se on hyvin virallista, byrokraattista ja juuri tietynlaista. YT sen sijaan tarjosi ihmisille mahdollisuuden tehdä lähes mitä tahansa millä tavalla tahansa. Aluksi edes moni YT-videoiden tekijä ei uskonut YT:n pystyvän jokin päivä olemaan työ tavalla tai toisella. YT:en tehtiin sisältöä huvin vuoksi tehden koko foorumista jotain, mitä mainstream-media ei koskaan tekisi 2000-luvun alussa. Suurimmaksi osaksi YT:n sisältö oli aika sekalaista; antamalla ihmisille sivuston, ilman mitään tiettyä aihetta, ihmiset eivät täysin tienneet mitä tehdä sivustolla, johon pystyi käytännöllisesti julkaista mitä tahansa. YT-kanavat, kuten Smosh, FRED, Nigahiga ja Annoying Orange, onnistuivat saamaan hyvin paljon katsojia tehden suurimmaksi osaksi humoristisia videoita. Tällöin nähtiin YT:n ensiaskeleet sen potentiaalille. 

Kuva: https://1000logos.net/youtube-logo/

2010-luvulla YT alkoi herättämään jopa mainstream-median huomion, jolloin lähes kaikki olivat tietoisia sivustosta. Samoina aikoina ne YT:n stereotyyppisimmät asiat tulivat tunnetuiksi, vlogit ja pelivideot. Vlogit, eli videoblogit, olivat loistava tapa puhua ihmisille heitä kiinnostavista aiheista, avautua omasta elämästään tai vain puhua eri asioista. Henkilökohtaisesti en itsekään aina ymmärrä vlogien menestystä, sillä moni niistä ovat aika tylsiä. Toisaalta silloin tällöin vloggaajilla on hyvin mielenkiintoisia asioita käsiteltäväksi tai kerrottavaksi. Myöhemmin StoryTime-videoista tuli erittäin tunnettuja, sillä oikean mielenkiintoisen tarinan kuunteleminen kiehtoo montaa ihmistä. Pelivideot sen sijaan ymmärrän hyvin: mainstream-mediassa urheilupelien katsominen on hyvin yleistä, joten ei yllätä yhtään videopelien pelaamisen herättävän huomiota YT:ssa. Tubettajia, kuten PewDiePie, Jacksepticeye ja Markiplier, on pidetty pelivideoiden menestyksen pioneereina. Vloggaaminen ja pelivideot olivat yleisesti tunnetuimpia videoita YT:ssa, mutta samoina aikoina alettiin tajuta, että ei ole oikeanlaista tapaa tehdä sisältöä YT:en; millä tahansa tavalla on mahdollisuus menestyä YT:ssa. Tämän takia YT:ssa on myös suosittua animaatiokanavat, ASMR-videot, meikkivideot ja meemeihin liittyvä kontentti. 

Vaikka ylistän YT:a foorumina aika paljon, minun on silti hyvä mainita, että kaikki YT:n tuotanto ei ole laadukasta. Kuuleman mukaan YT:en julkaistaan noin 500 tuntia sisältöä joka sekunti, jolloin kaikki julkaistu kontentti ei tietenkään ole katsomisen arvoista. Toisaalta samaa voisi sanoa myös mistä tahansa sivustosta ja jopa mainstream-mediasta. Siitä huolimatta YT:n tunnetuimmat kanavat ovat onnistuneet tekemään YT:sta merkityksellisen median osan, vaikka moni ei vieläkään usko sen mahdollisuuksiin. Julkaisemalla sisältöä, mitä ei olla lähes koskaan nähty mainstream-mediassa, ihmisillä on mahdollisuus menestyä tämän sivuston avulla luoden uusia yhteisöjä ja fandomeja. Moni puhuu YouTube-yhteisöstä, mutta itse en usko tämän olemassaoloon; YT:n sisällön määrän takia sille kaikelle ei ole olemassa yhtä ja ainoata yhteisöä. Pikemminkin eri kanavat ja aiheet luovat yksittäisiä yhteisöjä, ja mainstream-media kutsuu näitä kaikkia yhteisöjä ja fandomeja nimellä YouTube-yhteisö: se on tavallaan sama asia kuin kutsuisi Star Wars -fandomia scifi-fandomiksi. Tosin YT:lla on myös oma “mainstream”, johon kuuluu kaikki tunnetut tapahtumat YT-historian aikana ja tunnetuimmat sisällön tekijät. Yleisesti moni on tietoinen KSI:n ja Logan Paulin nyrkkeilyottelusta, PewDiePiesta, Smoshista, Vidconista, YouTube Rewindista ja yleisistä YT-kommenteista. Suomessa sen sijaan Roni Back, Justimusfilms, Herbalisti ja Lakko ovat niin sanottuja “tunnettuja” osia SuomiTubea, vaikka moni ei todennäköisesti edes tunne heitä. 

Kuva: https://keywordtool.io/blog/youtube-algorithm/

Mainitsin aikaisemmin mainstream-median ja sosiaalisen median sekoittuvan yhteen. Tälle on syynä se, että moni yritys, uutiskanava ja jopa mainstream-mediasta tunnettu julkisuuden henkilö on tehnyt oman YT-kanavan. Yleensä yhtiöiden tekemät YT-kanavat ovat vain mainostusta varten, mutta silloin tällöin julkisuuden henkilö aloittaa tubettamisen välittämättä mainostuksesta (ainakin joskus). Esimerkiksi näyttelijöillä Will Smith ja Dwayne “The Rock” Johnson on aika menestyneet YT-kanavat. Tämän lisäksi monen laulajan YT-kanava on yksi tilatuimmista kanavista; jos katsoo listoja tilatuimmista YT-kanavista, usean laulajan YT-kanava on niissä listoissa. Varsinkin Justin Bieberin, Ariana Granden, Eminemin, Taylor Switchin, Katy Perryn ja Rihannan YT-kanavat ovat tällä hetkellä 50 tilatuimman kanavan listalla. Tästä huomaa YT:n pikkuhiljaa luovan itselleen niin suuren seurauksen, että se tulee todennäköisesti olemaan arvostetummassa osassa mediaa lähitulevaisuudessa. Silti mainstream-medialla on vielä pitkä matka sosiaaliseen mediaan sopeutumisen kannalta; koronan aikana moni keskusteluohjelma (talk show) teki YT-videoita normaalin livelähetyksen ja -yleisön sijasta. Nämä juontajat luulivat pystyvänsä olemaan yhtä viihdyttäviä videon välityksellä kuin yleisön edessä ottamatta huomioon videon ja livelähetyksen tärkeitä eroja. Tällöin huomattiin mainstream-medialla, etenkin juontajilla, olevan vielä paljon opittavaa sosiaalisen median kaavasta, mikä ei aina sovi normaaliin mediaan. 

Olen puhunut mainstream-mediasta aika negatiivisessa valossa. Todellisuudessa minä en vihaa mainstream-mediaa, pidän sitä vain vanhentuneena ja epäreiluna uudistuksia kohtaan. Minusta on silti reilua puhua YT:n negatiivisista puolista, joista moni ei tunnu puhuvan. Yksi asia, mitä lähes jokainen vihaa on YT:n algoritmi; tämä algoritmi on tietynlainen mekanismi ja prosessi, mikä ehdottaa tiettyjä videoita: periaatteessa YT:n etusivulla näkyvät videot ovat algoritmin laittamia. Ongelma tässä on videoiden ehdottamisen epäjohdonmukaisuus. Kaikki YT:a käyttävät ovat kokeneet sen, kun etusivu täyttyy videoista, mitkä eivät kiinnosta katsojaa yhtään, tai sitten YT ehdottaa videoita, koska vahingossa klikkasi väärää videota, jolloin algoritmi luulee katsojan haluavan sitä sisältöä. YT:n algoritmin lisäksi YT:a on syytetty arvojen muutoksesta; YT:n alussa pystyi julkaisemaan periaatteessa mitä tahansa. Nykyään YT:a pidetään liian lapsiystävällisenä poistaen tekijöiden vapauden, mikä teki sivustosta tunnetun alunperin. Jos vahingossa kiroilee videolla, kaikki videon (ja joskus jopa kanavan) mainostukset estetään. Tämän lisäksi tiettyjen biisien käyttäminen taustalla pystyy saamaan koko videon poistetuksi, vaikka kyseessä olisi tekijänoikeuksien mukaista musiikkia. YT:a kritisoidaan jatkuvasti yksittäisten tubettajien tukemisen puutteesta. Tällä tarkoitetaan yhtiöiden YT-kanavien suosimista ja sitä, kun monen kuuluisan tubettajan videoita ei ehdoteta etusivulla. YT on myös tavallaan pakottanut tubettajien sisällön vaihdon tehden monen alkuperäisestä sisällöntuotannosta taloudellisesti riskialtista. Siitäkin on olemassa lukematon määrä salaliittoteorioita, miksi YT oikeasti tekee näin, mutta uskon tällekin olevan taloudellisia syitä. 

Tubettajat julkisuuden henkilöinä

Sanon tämä jo heti alkuun: tubettajat ovat julkkiksia samalla tavalla kuin kuka tahansa mainstream-median kautta tullut julkisuuden henkilö. Minua ei kiinnosta se, että moni ei osaa nimetä yhtään tubettajaa. Vaikka moni vanhempi henkilö ei tiedä montaa tubettajaa, menestyneimmät tubettajat täyttävät kaikki kriteerit julkkiksen asemalle: pystyvät tehdä työkseen viihdettä tai muuta sisältöä, omaa huomattavan ison yhteisön, heitä fanitetaan ja moni heistä jopa ymmärtää YT:n liiketoiminnan pystyen elättämään itsensä pelkän YT:n avulla. YT:n ansiosta YT-julkkikset ovat hyvin erilaisia: mainstream-mediassa julkisuuden henkilöillä on hyvin selkeät ja formaalit roolit, jolloin tietynlaisilla ihmisillä on vaikeampaa menestyä. Tämän huomaa julkisuuden henkilöiden ammatin nimestä: juontaja juontaa, näyttelijä näyttelee, laulaja laulaa ja niin edelleen. Tubettajilla sen sijaan ei ole mitään tällaisia ammatillisia rajoituksia. Nimityksellä “tubettaja” voidaan tarkoittaa videopelien pelaajaa, vloggaajaa, animaattoria, tiedemiestä, laulajaa, meikkiammattilaista ja vaikka mitä. Puhun paljon YT:n tuomasta menestyksestä ja mahdollisesta rahasta, mutta on hyvä pitää mielessä YT:n olevan vielä sen verran uusi ilmiö, että sitä ei kannata aloittaa vain mahdollisen uran rakentamisen takia. Suurin osa tunnetuista tubettajista on aloittanut tubettamisen huvin vuoksi, jolloin heillä ei ole ollut mitään ajatuksia mahdollisesta menestyksestä. Tämän avulla monen tubettajan sisältö on autenttista ja aidolta tuntuvaa. Surullisen moni aloittaa tubettamisen vain menestyksen ja rahan takia, jolloin sisällön tekemisessä ei ole mitään aitoa. 

Kuva: https://www.poundtoy.com/blogs/news/top-10-highest-paid-child-youtubers-of-2019-so-far

Tubettajilla on tietynlainen etu yhteisöjen luomisessa kuin mainstream-median julkisuuden henkilöillä, koska tubettajat ovat usein aika henkilökohtaisia videoissa. Tämä saa katsojan ajattelemaan tubettajan puhuvan suoraan katsojilleen saaden tubettajan vaikuttamaan jopa epäviralliselta kaverilta tai muulta läheiseltä henkilöltä. Mainstream-mediassa näin henkilökohtaisen siteen tekeminen on paljon hankalampaa. Vaikka tubettajien ja katsojien välinen “suhde” on yleensä yksipuolista, se toimii loistavana tapana viestittää ja vaikuttaa ihmisiin. Tätä mainstream-media ei tajua; uutisia katsellessa kerrotaan vain faktat puhumatta niistä yhtään enempää, mutta YT:n kaltaisten sivustojen avulla uutisista ja monesta muusta merkityksellisestä asiasta puhutaan esittäen uusia näkökulmia katsojille. Tämä on mielestäni yhtä tärkeätä kuin uutisesta ilmoittaminen. Toki oikeassa elämässä ihmisille puhuminen esittää myös erilaisia näkökulmia, mutta se toimii vain alueellisesti. YT:n ja monen muun sivuston avulla saamme erilaisia näkemyksiä globaalilla tasolla tehden YT:sta hyvin aliarvostetun median osan. 

Mainstream-mediassa on kritisoitu tubettajia siitä, että he tekisivät YT-videoita, koska eivät pysty tekemään “oikeita töitä”: jopa moni tunnettu tubettaja on vitsaillut tästä asiasta. Tämä on taas sellainen tilanne, kun vanhanaikaiset mainstream-mediaa suosivat henkilöt eivät ymmärrä YT-videoon kulutettua työtä. Tubettaminen on oikeaa työtä, se on oikea liiketoiminta. Tubettamiseen liittyy hyvin usein editointi, suunnittelu, kuvaus, kuvauspaikan kunnostaminen, ideoiden valitseminen, nämä kaikki asiat voivat olla hyvin rankkoja, jos niihin haluaa panostaa. Tubettajat saavat huonon maineen sen takia, että moni heistä ei ole kouluttautunut tai ei omaa pitkää työuraa. Todellisuudessa tubettaminen on työlästä, ja siitä ei yleensä edes tienaa niin paljon. Muistan, kun muutama vuosi sitten tubettaja nimeltä Lakko kertoi kokeneensa työuupumuksen (burn outin); moni reagoi tähän kunnolla ja ymmärtävästi, mutta muutama uutinen puhui tästä asiasta käsitellen tubettajien olevan laiskoja saaden työuupumuksia helposta työstä. Monet mainstream-median uutiset puhuvat YT:sta tällaisella sävyllä, mikä saa nuoremmat vihaamaan perinteistä mediaa ja vanhemmat vihaamaan sosiaalista mediaa. 

Kuva: https://www.youtube.com/watch?v=j0Kb3-cjkXU

Todellisuudessa monen tubettajan ammatilliset taidot ovat kyseenalaistettavia riippuen tubettajasta. On totta, että moni tunnettu tubettaja ei ole käynyt korkeita kouluasteita, mutta se ei aina ole tarpeellista; tubettamista varten ei ole olemassa vielä mitään oppimismahdollisuuksia, ainakaan virallisia. Viihteen kannalta tällä hetkellä paras mahdollinen koulutus olisi esimerkiksi teatterikoulu, jossa opitaan vapaata luovuutta, esiintymistä, ulospäin suuntautumista ja muita tärkeitä asioita, mitä tarvitaan viihdealalla, oli sitten kyseessä sosiaalinen media tai mainstream-media. Ja jos rehellisiä ollaan, koulutus tai sen puute ei aina osoita ihmisen kykyjä. YT on sen verran uusi ilmiö, jolloin siihen liittyvät taidot eivät ole vielä täysin tiedettyjä. Tällöin parhaimmat koulutukset sen kaltaiseen työhön sopisivat myös mainstream-mediaan. Tubettajia pidetään myös hyvin turhina, ja sekään ei vaikuta ansaitulta, sillä tubettajia on monenlaisia. On niitä turhia, on niitä oikean elämän “pahiksia”, on niitä maanläheisiä ja on niitä, jotka ovat muuttaneet maailmaa: esimerkiksi tubettajat MrBeast ja Mark Rober aloittivat ilmiön, jonka avulla saatiin istutettua yli 20 miljoona puuta maailmanlaajuisesti. Tällaiset asiat todistavat YT:n tärkeyden tulevaisuuden kannalta. 

YouTuben syrjitty asema mainstream-mediassa

Moni nuori ei enään katso perinteistä televisiota, koska sitä pidetään vanhanaikaisena. Ja todellisuudessa se pitää paikkansa: ei pysty keskeyttämään lähetystä, mainokset ovat aika pitkiä eikä pysty päättämään itse sisältöä. Nämä asiat ärsyttävät useita nuoria. Samalla on huomattu YT:en liittyvän sisällön saavan enemmän katsojia. Esimerkiksi tubettajien KSI:n ja Logan Paulin nyrkkeilyottelu teki ennätyksiä katsojamäärän kautta. Vasta muutaman vuoden aikana mainstream-median johdossa olevat ovat huomanneet YT:n olevan väistämätön median tulevaisuuden suhteen. Sen takia niin moni yhtiö ja brändi on tehnyt oman YT-kanavan. On ennustettu television katsomisesta tulevan hyvin harvinaista muutaman kymmenen vuoden päästä, jolloin internet on entistä isompi osa jokaisen vapaa-aikaa. Jopa Disney on ymmärtänyt median muutoksen luoden Disney+ -sivuston ja keskittyvän vähemmän perinteiseen televisioon. 

Kuva: https://memegenerator.net/instance/56138140/confused-bill-cosby-ive-been-a-meme-since-youtube-and-4chan-was-invented-why-is-the-mainstream-media

YT:n menestystä voi verrata siihen, kun televisio tuli tehden radiosta lähes kokonaan merkityksettömän. Kyseessä on jatkuva ilmiö, ja tätä moni ei ymmärrä. Mainstream-mediaa kuluttavat ihmiset vähenevät koko ajan, mutta mainstream-median johdossa olevat ovat liian itsepäisiä suostumaan tähän median muutokseen. Tällaisilla ihmisillä on hyvin vanhanaikainen käsitys mediasta, koska he ovat koko elämänsä ajan tienneet vain tietynlaisen osan mediaa, jolloin uudistus voi tuntua oudolta. Uskon silti monen mainstream-mediaa edustavan sopeutuvan tähän uudistukseen ajan myötä, sillä sille ei oikein ole vaihtoehtoa, tällaista luonnollista muutosta ei voi estää. 

YouTuben kirkas tulevaisuus (tavallaan)

Pidän sitä hyvänä asiana, että moni pikkuhiljaa tajuaa YT:n ja koko sosiaalisen median potentiaalin. Silloin ihmisiä rohkaistaan enemmän siihen osallistumisesta, koska siihen ei oikeastaan liity mitään riskejä. Tosin YT:n käytön yleistyminen tarkoittaa monen ison yhtiön tubettamista, jolloin moni pelkää yhtiöistä ja brändeistä tulevan menestyneimmät YT-kanavat. Tämä huomattiin jo vuonna 2018, kun YT-kanava T-Series nousi tilatuimmaksi kanavaksi YT:ssa PewDiePien tilalle. T-Seriesin voitto tässä osoitti yrityksillä olevan suhteellisen helppoa “nousta valtaan” YT:ssa. Ongelmana tälle on sivuston alkuperäinen idea; tulevaisuudessa sivusto saattaa pikemminkin kuulua yhtiöille yksilöiden sijaan, jotka olivat selviä tekijöitä sivuston menestykseen. YT-yhteisöistä tekee hienon niiden yksilöllisyys, mutta jos YT:sta tehdään liian byrokraattinen ja liiketoiminnallinen, YT menettää kaiken autenttisuuden ja uskottavuuden. Valitettavasti tätäkään ei todennäköisesti pysty estämään. Toisaalta se voi tarjota uusia työpaikkoja ja YT on jo osoittanut yksilöidenkin pystyvät menestymään sivustolla, joten ei se välttämättä ole niin huono asia. Se on silti asia, mitä monet pelkäävät YT:n tulevaisuudesta. 

Kuva: https://memebase.cheezburger.com/tag/youtube-ads

On myös mahdollista, että kun YT:sta tulee osa tulevaisuuden versiota mainstream-mediasta, tehdään uusi foorumi, jonne pystyy tehdä ennennäkemätöntä sisältöä. Tällainen median uudistus ja korvaaminen saattaa olla luonnollista. Siitä ei olla täysin varmoja, koska median radikaali uudistus on aika tuore idea, jota ei ole edes täysin tapahtunut vielä. Ensin oli huhut, sitten kirjat ja lehdistö, radio, televisio ja nyt YT; saa nähdä, mikä seuraava muutos on.

Miksi YouTube-videoiden katsominen kiinnostaa ihmisiä?

Sillä ei ole mitään väliä, jos ei tykkää YT-videoista, kaikki saavat valita oman tavan kuluttaa mediaa. On silti tärkeää tajuta YT:n olevan viihdettä monelle samalla tavalla kuin muukin perinteinen viihde. Lyhyt ja yksinkertainen syy ihmisten kiinnostukselle YT:a kohtaan on vain viihdearvo ja joissakin tapauksissa uusien näkökulmien löytäminen. YT:n käyttö on myös hyvin helppoa, jolloin kaikki pystyvät käyttämään sitä. Televisio-ohjelmien katsominen on myös helppoa, mutta turhauttavaa turhan odotuksen ja valinnan puutteen takia. Olen ihan iloinen, että YT:en suhtaudutaan nykyään paljon paremmin kuin muutama vuosi sitten. YT ei ole täydellinen osa mediaa, mutta se on erittäin tärkeä. 

“Täydellistä elokuvaa ei ole olemassa”

 

Katsoin vähän aikaa sitten elokuvan nimeltä Citizen Kane (1941), elokuvan, jota pidetään yhtenä parhaimmista ja tärkeimmistä elokuvista koskaan. Yllätyksekseni en pitänyt elokuvasta ollenkaan: arvostan sen kameratyötä ja monia muita taiteellisia elementtejä, mutta se ei tarjonnut minulle nautintoa niin kuin hyvän elokuvan kuuluu tehdä. Tämä sai minut miettimään sitä, miksi niin moni kutsuu tätä elokuvaa “täydelliseksi”. Citizen Kane ei ole edes ainoa esimerkki tällaisesta elokuvasta; itse vihaan elokuvaa The Godfather Part II (1974), ja sitäkin pidetään täydellisenä jatko-osana. Sitten on sellaisia tilanteita, kun kriitikot rakastavat elokuvaa, kun taas yleisö ei niinkään. Lähes jokainen kriitikko tuntuu rakastavan Elokuvaa Titanic (1997), vaikka hyvin moni muu pitää tätä elokuvaa huonona. Onko siis olemassa täydellistä elokuvaa? Otsikosta voi päätellä, että en usko täydellisen elokuvan tekemisen olevan käytännössä mahdollista monesta eri syystä. Jokaisella elokuvalla on faneja ja vihaajia, jokainen elokuva on jonkun lempielokuva ja jonkun vihatuin elokuva. Ei ole olemassa elokuvaa, jota joka ikinen rakastaisi. 

Kuva: https://mentalitch.com/5-most-incredible-films-ever-how-to-find-the-interesting-film-to-see/

Haluan tehdä selväksi, että kun puhun elokuvista, tarkoitan mitä tahansa fiktiota: elokuvia, sarjoja, musikaaleja, videopelejä ja jopa kirjojen kohdalla yksi pieni kirjoitusvirhe tekee kirjasta epätäydellisen. Samaan viihderyhmään voisi myös luokitella YouTube-videot, blogit, tositelevisio-ohjelmat ja urheilutapahtumat. Keskityn silti elokuvien epätäydellisyyteen, koska niissä käsiteltävät syyt epätäydellisyydelle liittyvät usein muuhunkin viihteeseen. Jostain asiasta nauttiminen ei tee siitä täydellistä; tuntuu kuin sanan “täydellinen” määritelmää käytetään nykyään aika löysästi ymmärtämättä kunnolla sanan merkitystä. Täydellisyys tarkoittaa virheettömyyttä, eikä mikään fiktio ole virheetöntä. Arjessa tämän sanan käyttäminen ei ole paha asia, mutta sen käyttäminen elokuvien kohdalla ei tunnu sopivalta. Moni voisi sanoa usean elokuvan olleen lähellä täydellisyyden saavuttamista, ja olen samaa mieltä tämän väitteen kanssa. Silti jokaisella on oma tapa arvostella elokuvia, joten jokin asia, mitä itse pitää lähes täydellisenä, voi olla toiselle henkilölle täyttä roskaa. Tästäkään ei voi syyttää ihmisten “huonoa makua”, sillä täydellisen elokuvan pitäisi olla kaikkien mielestä täydellinen.

Liian monta muuttuvaa tekijää

Elokuvatuotannosta kiinnostuneet tietävät, kuinka monta asiaa elokuvan tekemiseen tarvitaan. Vaikka kyseessä olisi vain indie-elokuva hyvin pienellä budjetilla, sen suunnittelussa pitää ottaa monta asiaa huomioon. Tätä voisi pitää objektiivisena faktana sille, miksi mikään elokuva ei ole täydellinen. Elokuvan tekemiseen liittyy liian monta tekijää, joita on inhimillisesti mahdotonta saada tehtyä täydellisesti: ohjaus, käsikirjoitus, näyttely, hahmot, lavasteet, maskeeraus, visuaalisuus, musiikki, erikoistehosteet, huumori, draama, johdonmukaisuus, teemat, kuvaus, näiden kaikkien tekijöiden täydellinen toteuttaminen on jotain, mitä mikään elokuva ei ole onnistunut tekemään. Jos ajattelen omia lempielokuviani, pystyn huomaamaan joitakin virheitä liittyen näihin tekijöihin. Lempielokuvani ovat mielestäni lähes täydellisiä, mutta niissäkin joka tapauksessa on virheitä, jotka kuka tahansa voi huomata. Olen kuullut monen sanoneen The Lord of the Rings -elokuvien olevan lähes täydellisiä, ja olen tästäkin osittain samaa mieltä: nämä elokuvat tekevät lähes kaikki mainitsemani tekijät kunnolla. Siitä huolimatta näistäkin elokuvista löytyy paljon virheitä. 

Kuva: https://thewell.unc.edu/2020/05/15/take-a-film-adventure/

Täydellisen elokuvan löytäminen on vaikeaa, koska moni katsoja ei herätä huomiota joihinkin elokuvan muuttuviin tekijöihin. Esimerkiksi monen mielestä komediaelokuva ei tarvitse hyviä teemoja, draamaa, johdonmukaisuutta, hahmoja tai edes visuaalisuutta. Samoin voisi sanoa, että hyvä musiikki ei ole pakollista täydellisen elokuvan toteuttamiselle. Itsekin pidän tiettyjä tekijöitä tärkeämpinä kuin toisia, varsinkin  hyvien hahmojen ja käsikirjoituksen omaaminen on mielestäni tärkeämpää kuin hyvä musiikki tai visuaalisuus. Se ei silti ole reilua elokuvan kannalta ihannoida pelkkiä elokuvan positiivisia elementtejä ohittaen kokonaan vähemmän vaikuttavat elementit. Elokuvan arvostelussa pitäisi aina ottaa huomioon kaikki elokuvan osat ottamalla huomioon kaikki hyvä ja paha; elokuvan pahat eivät välttämättä tee elokuvasta huonoa. Jos ylistää pelkästään elokuvan positiivisia puolia, elokuvasta voi saada liian hyvän kuvan. Tällä tarkoitan elokuvan ylihypettämistä tai haitallisen nostalgian luomista. Toisaalta pelkkien elokuvan huonoista osista puhuminen ei myöskään ole hirveän hyvä asia. Tämän takia kaikki elokuvan muuttuvat tekijät pitää ottaa huomioon genrestä huolimatta. 

Mielipideparadoksi

Elokuvan muuttuvien tekijöiden täydellisyyttä on vaikea arvioida eri mielipiteiden takia. Viihde on subjektiivista, mikä tekee täydellisyyden löytämisestä mahdotonta. Vaikka ajattelisin jonkin elokuvan olevan täydellinen, sillä elokuvalla olisi vähintään yksi vihaaja. Moni sanoo, että jos ei pidä jostakin hyvästä elokuvasta, on huono maku elokuvien suhteen. En silti usko tämän olevan täysin totta; varmasti on ihmisiä, jotka vihaavat elokuvia ilman mitään hyvää syytä, mutta täydellisellä elokuvalla ei pitäisi olla sellaista ongelmaa. Jotta elokuva olisi täydellinen, jokaisen pitäisi pitää sitä täydellisenä, jopa vihaajien. Tämä ei tarkoita, että jokaisen pitäisi tykätä elokuvasta, se tarkoittaisi jokaisen pitävän elokuvaa täydellisenä, mestariteoksena. Vaikka Citizen Kane olisi objektiivisesti niin sanotusti “täydellinen” elokuva, se ei pysty olemaan sellainen, koska minä en pitänyt siitä osoittaen elokuvalla olevan ainakin yksi vihaaja. Mikään elokuva ei voi olla objektiivisesti täydellinen, sillä puhutaan viihteestä, jossa kaikki on subjektiivista. 

Kuva: https://www.youtube.com/watch?v=XH27Bh7Z8Yc

Toinen asia, mikä todistaa kaikkien elokuvien olevan epätäydellisiä, ovat arvostelusivustot. Sivustot, kuten IMDb tai Rotten Tomatoes, arvostelevat elokuvia ja sarjoja. Millään elokuvalla ei (ainakaan tietääkseni) ole 100 % tuloksena kriitikoilta ja normaalilta yleisöltä. Toki on olemassa elokuvia, jotka ovat saaneet 100 % tulokseksi kriitikoilta, mutta kriitikot eivät aina ole oikeassa. Esimerkiksi Fight Club (1999), Psycho (1960) ja The Shining (1980) saivat aluksi todella huonoja arvosteluja. Sen sijaan Star Wars: The Phantom Menace (1999) ja Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull (2008) saivat ylistäviä arvioita, vaikka niitä pidetään nykyään surkeina elokuvina. Sitä paitsi me kaikki tiedämme elokuvia, jotka ovat yliarvostettuja ja aliarvostettuja. Itse en esimerkiksi ymmärrä, miten Only Yesterday (1991) sai 100 % tuloksen kriitikoilta Rotten Tomatoes -sivustolla. Arvostamme elokuvien eri asioita eri tavalla, jolloin kaikkia miellyttävää elokuvaa on mahdotonta tehdä.

Teoreettinen Parantaminen

Jos keskitytään elokuviin, joita yleensä pidetään lempielokuvina, niistä löytyy virheitä, mutta ne virheet eivät pilaa elokuvaa. Yleisesti ottaen tällaisia elokuvia pidetään mestariteoksina, joita ei oltaisi voitu tehdä paremmin. Ihmiset eivät silti ota huomioon elokuvan olevan parannettavissa, vaikka ei välttämättä tietäisi miten. Jokaista elokuvaa pystyy ainakin teoriassa parantamaan. Aluksi en pitänyt tätä totena, koska ajattelen lempielokuvieni olevan niin lähellä täydellisyyttä, että teoreettinen parantaminen olisi mahdotonta. Ajateltuani tätä tarkemmin olen huomannut selkeiden asioiden parantamisen tekevän lempielokuvistani rakenteellisesti parempia. Tämä voi olla myös syy sille, miksi fanifiktio on niin yleistä: ihmiset pääsevät kirjoittamaan omia (usein omasta mielestään parempia) versioita jo valmiiksi rakastetusta fiktiosta. Jopa alkuperäisen version parannettua versiota pystyttäisiin teoriassa parantamaan jollakin tavalla. 

Kuva: https://imgflip.com/i/11mszk

On hyvä mainita, että elokuva pystyy vanheta vuosien aikana tehden elokuvasta huonomman. Hyvä elokuva on sellainen, joka on vuosien jälkeen yhtä hyvä kuin julkaisuaikana. Valitettavasti moni klassikko tuntuu ajan myötä menettävän sen, mikä teki siitä hyvän alunperin. The Matrix (1999) on mielestäni vanhentunut, koska aikoinaan se tarjosi vain visuaalisuuden. Nykyään tämän elokuvan erikoistehosteet ovat vanhentuneet, joten tällä elokuvalla ei ole mitään tarjottavaa katsojalle. Citizen Kane kärsii samanlaisesta ongelmasta omaten vanhentuneen kameratyön, josta elokuvaa ylistetään. Sen sijaan moni muu vanha elokuva tarjoaa katsojalle jotakin nykyäänkin. 

taiteen ja viihteen arvostelu

Olen huomannut elokuvissa olevan kaksi ääripäätä luoden erilaisia arvosteluja. Nämä kaksi ääripäätä ovat taiteellinen ja viihteellinen näkemys. Tällaisilla elokuvilla tarkoitan elokuvia, kuten Citizen Kane ja Michael Bayn Transformers-elokuvat. Antakaas minun selittää: jotkin elokuvat ovat taiteellisia omaten hyvät muuttuvat tekijät, kuten ohjauksen, näyttelemisen, musiikin ja visuaalisuuden. Sen sijaan tällaisilla elokuvilla ei ole mitään nautinnollista arvoa (Citizen Kane). Toisena ääripäänä ovat elokuvat, joita pidetään nautinnollisina ja viihdyttävinä omaamatta normaalisti hyvän elokuvan piirteitä, kuten hyvää käsikirjoitusta, näyttelemistä tai muuta positiivisella tavalla omaperäistä (Michael Bayn Transformers-elokuvat). Montaa elokuvaa pidetään hyvänä vain taiteellisen näkemyksen mukaan välittämättä siitä, kuinka viihdyttävä elokuva oikeasti on katsojalle. Loppujen lopuksi kaikki fiktio on viihdealaa, jolloin nautintoarvoon pitäisi aina keskittyä enemmän kuin taiteelliseen arvoon. Tosin pelkkään päättömään viihdyttämiseen ei kannata keskittyä. Oikeasti hyvät elokuvat pystyvät olemaan taiteellisia ja nautinnollisia samaan aikaan. Tällaisia elokuvia ovat ainakin omasta mielestäni Forrest Gump (1994), Fight Club, The Lord of the Rings -elokuvat ja useat Disney- ja Ghibli-elokuvat. Pakko myös mainita lempisarjani Avatar: The Last Airbender (2005-2008), joka tasapainottaa taiteen ja viihdyttävyyden parhaiten kuin mikään näkemäni elokuva. Elokuvat, jotka keskittyvät pelkkään viihteeseen ovat yleensä täynnä toimintaa eikä mitään muuta, ja taiteellisissa elokuvissa on päinvastainen ongelma. Toiminta ei ole pakollista hyvän ja nautinnollisen elokuvan luomiselle; usein mielenkiintoinen dialogi, hahmot ja worldbuilding voi olla ihan yhtä viihdyttävää, joskus jopa viihdyttävämpää kuin toiminta. Toiminnan lisääminen kuitenkin auttaa elokuvaa olemaan nopeatempoisempi ja tapahtumarikkaampi, joten näiden asioiden tasapainottaminen on tärkeää jokaiselle elokuvalle. Olen nukahtanut monen taiteellisen elokuvan aikana mielenkiinnon puutteen takia, mutta olen myös nukahtanut usein toimintaelokuvien aikana, koska elokuva ei tarjonnut katsojalle mitään muuta kuin toimintaa. Jälleen kerran näiden kahden ääripään kohdalla pitäisi aina pyrkiä pääsemään keskiviivalle.

Kuva: http://www.quickmeme.com/p/35g479

Taiteellisia elokuvia arvostetaan yleisesti enemmän, etenkin palkintogaaloissa. Varsinkin Oscar-ehdokkaina on joka vuosi elokuvia, joista enemmistö ei ole kuullut ennen. Tällaiset elokuvat ovat usein niitä liian taiteellisia elokuvia, mitkä eivät herätä mielenkiintoa normaalissa yleisössä. Näistä taiteellisista elokuvista pitäminen ei tee ihmisestä sivistynyttä, hyvää makua omaavaa yksilöä, eikä niiden vihaaminen tee “massasta” epäsivistynyttä. Vihaan sitä, kun ihmisillä luullaan olevan huono maku elokuvien suhteen vain jos ei pidä enemmistön pitämästä elokuvasta. Toisaalta on niitäkin, jotka tarkoituksellisesti vihaavat tai rakastavat jotakin elokuvaa vain erottuen massasta. Taiteen ja viihteen arvostelu on myös iso tekijä elokuvien epätäydellisyydelle. Näidenkin arvioiminen on niin subjektiivista, että niiden täydellinen toteuttaminen on mahdotonta. 

Täydelliset epätäydellisyydet

Täydellisillä epätäydellisyyksillä tarkoitan elokuvissa olevia osia, jotka eivät paperilla ole millään tavalla tarkoitettuja tai edes hyviä, mutta ne tekevät elokuvasta viihdyttävämmän. Tällä tarkoitan esimerkiksi näyttelijöiden improvisaatiota ja mokia, vahingollisia design-virheitä, yllättäviä tapahtumia kuvausten aikana tai muita erilaisia virheitä, jotka on jätetty elokuvaan. Itselleni tulee mieleen tällainen moka elokuvasta Star Wars: A New Hope (1977), kun Luke Skywalkerin näyttelijä Mark Hamill vahingossa kutsuu Prinsessa Leiaa nimellä “Carrie”, Prinsessa Leian näyttelijän mukaan. Elokuvan tuotannon ja suunnittelun kannalta tämä oli virhe, mutta se loi persoonallisuutta tälle kohtaukselle. Samasta elokuvasta hyvin tunnettu kohtaus on iskusotilaan kömpelö sisääntulo iskien päänsä oveen. Tällaisten mokien lisäksi tuotannon aikana voi tapahtua vahinkoja, jotka sopivat elokuvaan liiankin hyvin. Elokuvassa How to Train Your Dragon (2010) ikoninen kohtaus on Hiccupin käsi Toothlessin pään päällä. Tämä upea kohtaus oli ilmeisesti animaatiovirhe. Forrest Gumpissa on samanlainen sattuma: spoilaamatta mitään elokuvan lopussa lintuparvi lentää haudan yli, ja elokuvan nähneet tietävät tämän edustavan jotakin tärkeätä. Tämä lintuparvi oli myös pelkkää sattumaa, mikä teki elokuvasta paljon paremman ja mielekkäämmän. Aluksi tällaisia asioita voidaan pitää syinä kuvata kohtaus uudestaan, mutta niiden jättäminen elokuvaan saa elokuvan tuntumaan aidommalta, persoonallisemmalta ja usein jopa paremmalta. 

Kuva: https://www.monster.ca/career-advice/article/careers-in-the-film-industry

Improvisaatiosta ihmisillä on ristiriitaisia mielipiteitä ihan hyvästä syystä. Toisaalta näyttelijöiden improvisaation ansiosta on olemassa useita tunnettuja ja rakastettuja kohtauksia. Elokuvan The Shining ylivoimaisesti tunnetuin kohtaus on “Here’s Johnny” -kohtaus, joka oli improvisoitu. Mutta toisaalta silloin tällöin improvisaatio voi tuntua sopimattomalta tai turhalta. Varsinkin elokuvan Suicide Squad (2016) Jokeria esittänyttä Jared Letoa on kritisoitu tarpeettomasta improvisaatiosta. Usein näyttelijät ovat käyttäytyneet jopa vaarallisesti turhan improvisaation takia. Improvisaatio on siis hyvin hankalaa tehdä oikein ilman, että se vahingoittaa elokuvan tuotantoa. Jim Carreyn on sanottu olevan mestari improvisaatiossa, mutta häntäkin on syytetty elokuvan tuotannossa olevien laiminlyönnistä. Improvisaatio on silti selkeästi tehnyt monesta elokuvasta muistettavamman kuin suunniteltu versio, joten improvisaation käyttö elokuvan aikana kannattaa olla mahdollisimman luonnolliselta tuntuvaa. Yksi parhaista tällaisista esimerkeistä on elokuvasta The Dark Knight (2008), jossa Jokerin ensimmäinen yritys räjäyttää rakennus painamalla nappia ei toimi. Heath Ledgerin improvisaatio onnistuu olemaan kömpelö, hauska, realistinen ja hahmon persoonan mukainen. Kuka tahansa ei pysty tekemään sairaalan räjäyttämisestä hauskaa kohtausta. 

Kuva: http://www.aplithelp.com/film-classroom-means-develop-analysis/

Sanoin jo aiemmin, että elokuvan ei tarvitse olla täydellinen ollakseen viihdyttävä. Montaa huonoakin elokuvaa pidetään nautinnollisena nimen omaan sen huonouden takia. Tällaisia elokuvia kutsutaan “niin huonoiksi, että ne ovat melkein hyviä”. Näiden elokuvien kohdalla yleisö suurimmaksi osaksi on samaa mieltä elokuvan huonosta laadusta, vaikka se huono laatu tuottaa nautintoa. Omalla kohdallani monet Dreamworks-yhtiön elokuvat ovat tällaisia ollen täynnä persoonallisuutta ilman mitään hyviä piirteitä. Silti kaikista elokuvista ei sanota tällä tavalla. Esimerkiksi elokuvaa Shrek the Third (2007)  ei pidetä edes ironisesti hyvänä. Uskon tälle olevan syynä tällaisten elokuvien persoonattomuus; itse arvostan persoonallisuutta ja alkuperäisyyttä erittäin paljon, jopa huonoissa elokuvissa. Jos elokuvalla ei ole sitä (tai muutakaan arvostettavaa), se ei yleensä ole katsomisen arvoinen. Huonoja elokuvia voi verrata moderniin taiteeseen: ketään ei kiinnosta tyhjä ja mitäänsanomaton paperi, kun taas täysin sekalainen ja järjetön maalaus herättää huomiota, vaikka sen tekeminen ei ole tarvinnut vaivannäköä.

Elokuvat ovat epätäydellisiä, ja se ei haittaa

Elokuvien epätäydellisyys ei aina pilaa elokuvaa, se pikemminkin osoittaa ihmisten erilaiset näkemykset tai inhimilliset virheet. Jokin elementti elokuvassa voi olla toisen mielestä loistava, ja toisen mielestä selkeästi parannettava virhe. Kaikilla ihmisillä on erilainen maku, ja jokaisen näkemyksiä kannattaa kuunnella. Itse yritän löytää jokaisesta näkemästäni elokuvasta hyviä puolia, vaikka kyseessä olisi kuinka huono elokuva. Samoin yritän löytää asioita, mitä voisi parantaa. Olen huomannut monen olevan aika itsepäinen omasta mielipiteestään lempielokuviinsa jättäen sivuun kaiken mahdollisen kritiikin. Tervein asia katsoa elokuvaa on arvostaa kaikkia elokuvan hyviä puolia samalla huomaten huonot puolet. Epätäydellisyys ei tarkoita, ettei olisi hyviä elokuvia olemassa. Se tarkoittaa jokaisessa elokuvassa olevan ainakin yksi asia, jota voisi parantaa.