lauantai 24. heinäkuuta 2021

Venäjä historian pahiksena

 


Suomella on ollut aika kauan hyvin kiistanalainen suhde Venäjän kanssa. Olemme olleet sodassa Venäjän kanssa, Suomen ollessa suhteellisen pieni ja vaikutusvallaton valtio Venäjän koko ja kansainvälinen voima ahdistaa montaa suomalaista ja Suomen alue on ollut osa Venäjää, mistä on syntynyt useita historiaan liittyviä kiistanalaisuuksia. Suomella tuntuu olevan hyvin ikoninen isänmaallisuuteen liittyvä vihasuhde Venäjää kohtaan, mutta voiko sitä kutsua ikoniseksi? Kun nimittäin tutkii historiaa, erityisesti länsimaista ja itämaista historiaa, Suomi ei vaikuta olevan läheskään ainoa valtio, millä on mutkikas historia Venäjän kanssa. Toki monella valtiolla on mutkikas historia, ellei jopa kaikilla, mutta erona muihin valtioihin ja Venäjään on se, että hyvin usein historian kerronnassa Venäjä sijoitetaan antagonistiseen asemaan. Venäjää voisi verrata esimerkiksi Iso-Britanniaan: Iso-Britanniakin on valloittanut, syrjinyt, pettänyt ja tehnyt muitakin lukemattomia kriminaalisia tekoja, mutta siitä huolimatta Iso-Britannia esitetään hyvin usein hyvässä asemassa, ja nähdään tänäpäivänäkin suhteellisen positiivisessa valossa, toisin kuin Venäjä. Se on kiehtovaa, kuinka Venäjä tuntuu aina olevan huonossa valossa, oli kyseessä sitten mikä tahansa aikakausi tai jopa nykyaika. Tarkoitukseni ei ole käsitellä Venäjän politiikka tai hallitusta (vaikka uskon kaikilla olevan jotain sanottavaa siitä), vaan sitä, kuinka ja miksi Venäjä esitetään lähes poikkeuksetta “pahiksena” historiassa välittämättä siitä ansaitseeko Venäjä saamansa vihan.


Kuva: Vertti Anttila


Kuten sanoin, Venäjään kohdistuva viha ei tule pelkästään länsimaista, sillä Venäjä ulottuu myös Aasiaan, joten tietenkin Venäjä on sotinut sielläkin. Varsinkin Japanin kanssa Venäjä on sotinut monta kertaa. Tosin Venäjä ei ole käynyt merkittäviä sotia tai konflikteja (ainakaan suoranaisesti) yllättävän monen alueen kanssa: Venäjä oli yksi harvoista Euroopan suurvalloista, mikä ei osallistunut Afrikan kolonisaatioon, koska Venäjä keskittyi enemmän lähialueisiinsa Aasiassa. Venäjällä tosin oli siirtomaita Pohjois-Amerikassa (Venäjä aikoinaan omisti Alaskan alueen), mutta Etelä-Amerikka, Australia ja Afrikka eivät ole kohdistuneet Venäjän mielenkiinnonkohteeksi merkittävällä tavalla. Silti näissäkin maanosissa Venäjällä ei ole hirveän hyvä maine kaiken kuulemani mukaan. 


Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/Russia


Haluan myös sanoa, että kun käytän sanaa “Venäjä”, viittaan yleisesti Venäjän alueeseen läpi historian: ‘Venäjä’-sanalla tarkoitan siis nykyistä Venäjän hallitusta, Neuvostoliittoa (NL), Neuvosto-Venäjää, tsaariajan Venäjää jne. Venäjän ollessa niin vanha ja suuri alue, sillä on ollut monta nimeä ja hallitusta historian aikana, joten yleisnimi “Venäjä” tuntuu kaikkein yksinkertaisimmalta.


Venäjä historiassa


On olemassa lausahdus: “Toinen maailmansota voitettiin amerikkalaisten teräksellä, venäläisten verellä ja brittiläisten älykkyydellä (eng. “WW2 was won with American steel, Russian blood and British intelligence”).” Välittämättä siitä, pitääkö tämä lausahdus paikkansa, pointtina on se, että Venäjä saa kaiken vihan lisäksi ylistystä ollen suuri syy, miten toinen maailmansota (1939-1945) voitettiin. Pitää muistaa Venäjän olleen aika monessa sodassa voittajien puolella, ja sanonnan mukaisesti: “Voittajat kirjoittavat historian.” Vaikka Venäjä oli voittajien puolella molemmissa maailmansodissa, Venäjällä on silti ollut hyvin kiistanalainen maine. Pitää ottaa huomioon, että toisen maailmansodan alussa Venäjä teki rauhansopimuksen natsi-Saksan kanssa (Ribbentrop-Molotov-sopimus, 1939). Se ei hirveän kauan kestänyt, mutta silti tästä yllättävän vähän puhutaan; Venäjä oli virallisesti toisen maailmansodan alussa tulevien häviäjien puolella. Muutenkin Venäjän suhde muihin liittoutuneiden jäsenten kanssa ei ollut mikään paras mahdollinen. Varsinkin Iso-Britannian ja USA:n välit Venäjään olivat hyvin varovaiset ja näiden valtioiden välistä vakoilua tapahtui jo kauan ennen kylmää sotaa. Lisäksi Venäjä teki hyvin kiistanalaisia asioita sodan aikana: eläinkokeita, vankien kiduttamista, hyökkäykset valtioihin sinä aikana, kun Venäjä oli natsi-Saksan puolella jne. Moni historiaa tutkiva tykkää myös mainita sen, että enemmän ihmisiä kuoli Joseph Stalinin vallan alla verrattuna Adolf Hitlerin vallan alla kuolleisiin henkilöihin. Ja sodan päätyttyä voittajavaltioiden luottamuksen puute toisiinsa oli suuri syy kylmän sodan alkuun.


Kuva: https://www.history.com/topics/russia/history-of-the-soviet-union


Kylmä sota (1947-1991) on kaikista aikakausista todennäköisesti se, missä Venäjää antagonisoitiin eniten, ainakin länsimaisessa mediassa. Jos katsoo kylmän sodan aikana tehtyjä amerikkalaisia elokuvia, hyvin monessa pahiksena on joku venäläinen mies. NL periaatteessa hallitsi koko Itä-Eurooppaa ja USA:n ja NL:n välinen ideologinen taistelu loi hyvin epävarman ajan maailmanlaajuisesti. Tosin samoihin aikoihin USA:kin päätyi huonoon valoon mm. Vietnamin sodan (1955-1975) takia. Kylmä sota on niin laaja aihe, että en tietenkään pysty selittämään siitä kaikkea NL:n tekemää, mutta yleisesti NL nähtiin lähes jokaisen näkökulmasta maailman isona pahana valtiona, mikä tavallaan hävisi kylmän sodan, sillä kylmän sodan loputtua NL hajosi, ja sen tilalle syntyi nykyinen Venäjän hallitus, mikä ei ole (virallisesti) kommunistinen valtio: USA:n levittämä ideologia (kapitalismi) sen sijaan on edelleen naurettavan iso osa elämää, mutta kommunistisia valtioita ei ole enää hirveästi jäljellä. 


Kuva: https://in.pinterest.com/pin/668362400921142479/


Toinen maailmansota ja kylmä sota saattavat olla tunnetuimmat ja tuoreimmat esimerkit Venäjän asettamisesta pahaan valoon historiassa, mutta tsaarien hallitsema Venäjä oli olemassa paljon kauemmin. Tämä on aika, jolloin moni vanhimmista kiistanalaisuuksista alkoi. Tsaarien aikakausi loppui vuonna 1917, kun viimeinen Venäjän tsaari Nikolai II luovutti vallan vallankumouksen takia. Mutta ennen tätä Venäjällä on ollut satoja vuosia tsaari vallassa, ja ennen tsaareja Venäjällä oli monia muitakin hallitsijoita. Eli sinä aikana on ehtinyt tapahtua aika paljon asioita. Tätä aikaa tutkiessa on hankala sanoa, miten Venäjä kaikista maista tunnetaan tietynlaisena hirmuvaltana. Toki Venäjä käytti orjia, osallistui sotiin, syrji vähemmistöjä, ylläpiti luokkaeroja jne. Lyhyesti sanottuna Venäjä teki aika pahoja asioita, mutta miten se eroaa muista valtioista? Lähes kaikki muutkin suurvallat tekivät näitä samoja asioita. Onneksi näistä puhutaan nykyään vähän enemmän, sillä oman valtion esittäminen täydellisenä ja viattomana on törkeää disinformaatiota. 


Kuva: https://tmora.org/currentexhibitions/online-exhibitions/dinner-with-the-tsars-russian-imperial-porcelain/introduction/romanov-family-tree/


Tsaarien aikana Venäjä osallistui lähes kaikkiin merkittäviin sotiin, kuten suureen Pohjan sotaan (1700-1721), Seitsenvuotiseen sotaan (1756-1763), Krimin sotaan (1853-1856), aiemmin mainitsemaani sotiin Japania vastaan ja Napoleonin sotiin (1803-1815), minkä kautta Suomestakin tuli osa Venäjää Suomen sodassa (1808-1809). Suuresta Pohjan sodastakin syntyi isoviha (1713-1721), jolloin venäläiset miehittivät Suomen aluetta, ja moni uskoo tästä kunnolla syntyneen suomalaisten venäläisviha. En aio todellakaan käsitellä jokaista Venäjän käymää sotaa tai konfliktia tsaarien aikana, sillä lista olisi aivan liian pitkä. Mutta yleisesti tsaarien ja muiden tsaareja edeltävien Venäjän hallitsijoiden aika on niin pitkä ja väkivaltainen, jolloin voisi uskoa, että silloin Venäjä loi huonon maineen monen valtion välillä. Ajan väkivaltaisuus ei johdu täysin Venäjästä; sodat ovat olleet osa historiaa alueesta huolimatta siitä asti, kun ihmiset ovat olleet olemassa. On silti kiehtovaa, miten Venäjällä on niin kauan ollut antagonistinen maine maailmanlaajuisesti.


Kuva: https://lidenz.ru/ivan-terrible/


Vaikka kaikki valtiot ovat kohdelleet vähemmistöjä ja köyhiä huonosti jossakin vaiheessa omaa historiaansa, Venäjällä se on vähän erilainen tilanne. Teollisuuden vallankumouksen aikana (n. 1760-1840) lähes koko Eurooppa muuttui ja kehittyi yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja teknologisesti. Tällöin moni valtio otti käyttöönsä tehtaita ja niihin liittyviä koneita: elinolosuhteet paranivat, talous nousi (joissakin paikoissa), teknologia ja tiede kehittyivät uskomattoman nopeasti, filosofiset ajatukset levisivät ja jopa lääketiedekin kehittyi. Kuulostaa varmaan aika mukavalta. Harmi vain, että Venäjä ei oikein ollut osa tätä kehitystä. Venäjällä kesti todella kauan verrattuna muihin Euroopan valtioihin ottaa tehtaat ja teollisuuden vallankumouksen kautta tulleet muutokset käyttöön. Vasta 1800-luvulla tehtaat levisivät, mutta ennen sitä normaalit Venäjän kansalaiset olivat hyvin huonossa tilanteessa verrattuna monen muun valtion kansalaisiin.


Venäjän nykyinen tilanne


Yleisesti uskon kaikkien olevan samaa mieltä, että nykyisen Venäjän politiikka ei ole paras mahdollinen. En mainitse tätä kritisoidakseni Venäjää, vaan ottaakseni esille Venäjän huonon maineen ulottuvan menneisyydestä tähän päivään asti. Varsinkin Venäjän nykyinen presidentti Vladimir Putin on ollut lähes koko uransa aikana erilaisten kohujen keskellä; jotkut ovat jopa kutsuneet häntä hirmuhallitsijaksi. Putiniin kohdistuva viha johtuu yleensä siitä, kuinka paljon valtaa hänellä on, ottaen huomioon Venäjän olevan demokraattinen valtio, ja demokraattisissa valtioissa yhdellä miehellä ei yleensä ole niin paljon valtaa. Putinin lisäksi Venäjän politiikassa on muitakin kiistanalaisia näkökohtia: homoseksuaalisuus on edelleen laitonta Venäjällä, oppositiopuolueiden jäsenillä ei ole paljon valtaa, journalisteja on hiljennetty, valtion kritisointi on hyvin riskialtista ja Venäjän koon ja vaikutusvallan ansiosta Venäjällä on tietynlainen etu ulkopoliittisissa suhteissa. Venäjän koulutusjärjestelmänkin on sanottu olevan naurettavan puolueellinen ja ylistävä omaa maatansa kohtaan kertoen todistettuja tapahtumia ihan eri tavalla.


Kuva: https://montessori-ami.org/countries/russia


Venäjän nykyiseen tilanteeseen liittyy myös NL:n romahtaminen vuonna 1991: NL:n romahtaessa moni vanha valtio, mikä oli ollut osa NL:a, itsenäistyi tai sai omat alueensa takaisin. Tosin tämä ei toiminut niin hyvin kuin uskoisi. Lähes koko Itä-Eurooppa oli osa NL:a tai itäblokkia, eli NL:n määräysvallassa olevia Itä-Euroopan maita, joten NL:n romahdettua Itä-Euroopan valtioiden tilanne muuttui radikaalisti. Joillekin se toimi hyvin: Länsi- ja Itä-Saksa yhdistyivät sen kautta. Mutta monen muun valtion talous ja voimavarat muuttuivat tai katosivat täysin, jolloin monet näistä valtioista ovat edelleen köyhiä ja/tai täynnä korruptiota; Ukrainalla on sota meneillään ja Valko-Venäjää on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi nykyisen presidentin Aljaksandr Lukašenkan ollen ollut Valko-Venäjän presidenttinä yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 lähtien. Venäjä on siis suoranaisesti ja epäsuoranaisesti luonut ongelmia muihin valtioihin.


Kuva: https://newsaf.cgtn.com/news/2020-08-06/Russian-military-shows-high-combat-capabilities-defense-minister-SIHfZ4FR4s/index.html


Tietenkin Venäjää syytetään korruptiosta, mutta rehellisesti sanoen sitä tapahtuu kirjaimellisesti jokaisessa valtiossa, joten sen esille tuominen ei vaikuta merkittävältä. On totta, että Venäjän “kamaluutta” monella tavalla liioitellaan, mutta sanoisin disinformaation levittämisen, tiedon tuojien hiljentämisen ja ihmisoikeuksien laiminlyömisen tekevän Venäjästä aika negatiivisen valtion, jolloin Venäjän antagonistinen maine on edelleen vuosien jälkeenkin iso osa Venäjää.


Muut “pahat” valtiot


Mainitsin jo aiemmin, että Venäjän viha ei ole aina ihan ansaittua, koska moni asia, mistä Venäjää vihataan, on monen muunkin valtion tekemää. Venäjällä tapahtunut orjuus, sotarikokset, epäinhimilliset teot ja maailmanlaajuinen “pahuus” ovat asioita, mistä montaa muutakin maata voisi syyttää. En edes väitä Venäjän olevan maailman vihatuin valtio; se kunnia saattaa mennä natsi-Saksalle, Pohjois-Korealle tai Afganistanille. Erona näihin ja Venäjään on se, että Venäjään kohdistuva viha ylettyy lähes jokaiseen historian aikakauteen, kun taas nämä muut mainitsemani valtiot sijoittuvat vain yhteen suhteellisen lyhyeen aikaan.


Kuva: https://nokview.wordpress.com/2017/02/01/the-third-world-a-simple-and-less-controversial-meaning-in-international-relations/


Iso-Britannia nähdään nykyään suhteellisen hyvässä valossa, mutta kun tutkii Iso-Britannian historiaa, huomaa sen olevan aika verinen. Iso-Britannia on yksi harvoista valtioista, mikä on omistanut alueita jokaisessa maanosassa, ja se ei tapahtunut ilman väkivaltaa. Lukemattomien valloituksien lisäksi Iso-Britannia on tehnyt aika paljon ryöstöretkiä; jos Iso-Britannian museoiden esineet palautettaisiin maihin, mistä ne ryöstettiin, museot olisivat lähes tyhjiä (tosin tämä pätee moneen muuhunkin valtioon). 


Iso-Britannian lisäksi USA on varsinkin viime vuosina saanut paljon lokaa niskaansa. Kylmän sodan aikana USA:n kulttuuri levisi ja siitä tuli tietynlainen ideaalinen elämäntapa. Lähes kaikki kuluttamamme media ja käyttämämme brändit ovat USA:sta tai vaihtoehtoisesti luullaan niin. USA:n nykyinen positiivinen maine johtuu suurimmaksi osaksi vain hyvästä brändäyksestä, mutta nykyään puhutaan paljon enemmän USA:n sekaisesta politiikasta, USA:n käytöksestä Lähi-idässä öljyn takia, USA:n yleisestä vaikutusvallasta, USA:n levittämästä kapitalismista, mikä on luonut omia ongelmiaan ympäri maailmaa (finanssikriisi 2007-2009) jne. USA:n mainetta ei parantanut myöskään Donald Trumpin valitseminen presidentiksi. Ja tietenkin maailmassa on vieläkin jäljellä oikeita hirmuvaltioita ja diktatuureja, mutta tarkoitukseni oli ottaa esille se, kuinka hyvässä valossa näkyvilläkin valtioilla on sotkuinen historia ja/tai nykyinen poliittinen tilanne; Suomikaan ei ole ihan viaton. 


Mistä huono maine johtuu?


Tähän Venäjän huonoon maineeseen on voinut liittyä Venäjän etäisyys Keski-Eurooppaan menneisyydessä, mikä sai Venäjän näyttämään hyvin pahaenteiseltä ja erilaiselta paikalta, ja luonnollisesti ihminen pelkää sitä, mitä ei kunnolla ymmärrä. Tämän lisäksi Venäjä tunnetaan sen aggressiivisuudesta sodankäynnissä. Hyvin monessa sodassa Venäjä on ollut hyökkäävässä osapuolessa. Huonoon maineeseen liittyy myös Venäjän vanhuus, jolloin Venäjällä on tietyllä tavalla ollut enemmän aikaa tehdä kiistanalaisia asioita historian aikana. Tosin uskon suurimman osan Venäjän huonosta maineesta johtuvan Venäjän nykyisestä tilanteesta: monet muut maat ovat kehittyneet ja pahoitelleet kurjia tekojaan (Saksa ollen ylivoimaisesti näkyvin näistä), mutta Venäjä vieläkin on hyvin konservatiivinen, syrjivä ja totalitaarinen valtio, jolloin Venäjän nykyinen huono maine ylettyy myös historiaan. On helppoa pitää Venäjää historian pahiksena, sillä Venäjää voisi vieläkin pitää maailman pahiksena monella tavalla. Siitä voi johtua Venäjän esittäminen historiassa hyökkäävänä ja valloittavana osapuolena, vaikka monet muut valtiot tekivät samoja asioita. 


Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/12736811420053671/


Toinen iso syy Venäjän huonolle maineelle historian aikana on voinut olla se, että Venäjä oli paikka, jossa uskonnot, ideologiat ja vallankumoukset olivat iso osa poliittista järjestelmää: Venäjä erosi aikoinaan muusta Euroopasta valitsemalla ortodoksisen kirkon, useat eri ideologiat on otettu käyttöön Venäjällä kommunismi ollen näkyvin näistä kaikista ja Venäjällä on ollut monta eri hallitsijaa tai hallitsijasukua vallankumouksien takia. Moni aina ajattelee vallankumouksen muuttavan valtion tilannetta, mutta yleensä se pahentaa tilannetta tai jatkaa ikivanhan järjestelmän perinteitä, joiden muuttaminen on hyvin hankalaa. Tällaiset tapaukset loivat tai vahvistivat Venäjän huonoa mainetta, etenkin Euroopassa. Tietenkin Venäjän koolla ja kansainvälisyydellä on myös tekemistä Venäjän pahan maineen kanssa: valtion ollessa hyvin suuri, sen hallitseminen ja kontrollointi on liian vaikeaa. Samasta syystä antiikin Rooma heikkeni, sillä se levitti pinta-alaansa liian laajasti, jolloin sen kontrollointi oli lähes mahdotonta. Siitä johtuu niin monen venäläisen hallitsijan tiukkuus ja kuri omaa kansaansa kohtaan, koska se on valitettavasti isoissa valtioissa yksi harvoista toimivista keinoista hallita valtiota.


Muutos näkyvää monimutkaisuutta kohti


Venäjä ei ole ainoa valtio, minkä kiistanalaisuuksia otetaan pikkuhiljaa enemmän esille maailmanlaajuisesti. Tuntuu kuin entistä useampi oppisi ymmärtämään historian monimutkaisuutta ja puolueellisen kerronnan. Historian ollessa niin monimutkaista, ei ole ihme, että sitä opetetaan kouluissa valtion omasta näkökulmasta. Jopa omat kirjoitukseni eivät ole täysin objektiivisia, vaikka toivoisin sitä; kaikki käsittelemäni ja tekstiini panemani asiat perustuvat mielenkiintoni lisäksi omiin mielipiteisiini, puolueellisuuksiini ja minulle opetettuihin asioihin. Siitä huolimatta yritän aina tavoitella mahdollisimman objektiivista ja reilua tekstiä tutkimalla aiheeseen liittyviä faktoja ja muiden näkökulmia. Hyvä opetus kaikille on, että se kouluissa opetettu yksinkertainen kertomus historiasta on todistettavasti virheellistä: monet sodat esitetään hyvän ja pahan taisteluna, ja aina voittaja sattuu olemaan hyvä. Pitää muistaa monimutkaisuuden olevan osa jokaista aikakautta ja tapahtumaa, ja sitä suuremmalla syyllä on tärkeää kuunnella muidenkin näkökulmia asioihin. Venäjä saattoi hävitä maailmanlaajuisen ideologisen sodan, mutta pitääkö kukaan USA:n “voittoa” kunniallisena?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti