Viimeinkin saan kirjoitettua tämänkin, viimeisen armeijaan liittyvän blogikirjoitelman. Rehellisesti sanoen tuntuu kuin olisin kirjoittanut armeijasta vähän liikaakin. Mutta toisaalta armeija on aika ikoninen kokemus, jolloin siitä tietenkin on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Siitäkin on jo yli vuosi, kun ensimmäistä kertaa astuin varuskunnan alueelle alokkaana; aika, jolloin olin vielä utelias ja innoissani asepalveluksesta. Jos lukee kirjoittamiani armeijaan liittyviä blogejani, huomaa, että en hirveästi nauttinut armeijasta. Edellisten armeijatekstieni ollessa aika negatiivisia, ajattelin lopettaa tämän blogisarjani positiiviseen sävyyn kertoen armeijan opettamasta asiasta, mistä voi olla apua monelle siviilissäkin. Yleisestikin haluan käsitellä armeijan opetusten käytännöllisyyttä, etenkin rauhan aikana: en usko sen olevan niin kiistanalaista väittää, että aseella ampuminen ei ole monelle tärkeä taito siviilissä.
Kuva: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806142201013174
Vaikka olen jo tottunut siviiliin, niin silti näiden armeijaan liittyvien blogikirjoitusten kautta olen pitänyt armeijan mielessäni varmaan kauemmin kuin olisi hyvä pitää. Asiaan ei auta se, että moni kavereistani meni nyt heinäkuun alussa varusmiespalvelukseen, joten armeija on ollut hyvin usein puheenaiheena. Jopa sukulaisteni kanssa armeijasta vieläkin puhutaan jonkin verran. Tosin uskon saavani jonkinlaisen “päätöksen” (eng. closure) armeijalle kirjoittaessani tämän tekstin. Minulla on myös ollut tietynlainen velvollisuuden tunne pitää armeija mielessäni aloittaessani tämän blogisarjan. Joten kun olen julkaissut tämän blogikirjoitelman, voin huoletta kirjoittaa mistä tahansa aiheesta miettimättä armeijasta kirjoittamista. Aluksi halusin tehdä jopa kymmenen armeijaan liittyvää blogikirjoitelmaa, mutta se olisi ollut jo liian paljon; viiden (tai kuuden riippuen siitä, miten laskee) tekstin kirjoittaminen tuntuu hyvältä määrältä. Toivottavasti nautitte viimeisestä armeijaan liittyvästä blogistani.
Armeijan opetusten käytännöllisyys
Armeijassa opetettujen asioiden käytännöllisyydestä on vaikea antaa selkeää vastausta. Armeijan koko tarkoitus on valmistaa kansalaisia sotaan, joten rauhan aikana puolustusvoimien tärkeyttä ei välttämättä ajatella. Puolustusvoimia voisi verrata mihin tahansa vakuutukseen: sitä harvoin tarvitsee, mutta pahan paikan tullessa se on hyvä olla. Tällöin armeija nähdään pikemminkin varavoimana, jos harvinaisessa tapauksessa sota alkaa tai Suomeen hyökätään. En todellakaan väitä puolustusvoimien olevan turha osa Suomen yhteiskuntaa, mutta sen tarvittavuus on hyvin tilannekohtaista.
Kuva: https://www.verkkouutiset.fi/eivat-jaksa-heittaa-kranaattia-usa-huolissaan-alokkaiden-kunnosta/
Mutta mitä hyödyllisiä asioita normaalit varusmiehet oppivat armeijassa? Jälleen kerran sodassa tarvittavien taitojen käytännöllisyys on hyvin tilannekohtaista. Toki jos jää armeijaan töihin tai pääsee oikeaksi sotilaaksi maahan, missä on sota meneillään, silloin armeijan taidoista on hyötyä. Jopa metsästäjille armeijassa opetetut taidot ovat käytännöllisiä. Ja tietenkin olisi hyvä asia, jos poliiseillakin olisi jotain kokemusta aseella ampumisesta. Tosin tällaiset ammatit tai harrastukset ovat sellaisia, mitkä vaikuttavat vain murto-osaan armeijan kävijöistä. Aseen käsittely on kieltämättä hieno taito, mutta emme elä yhteiskunnassa, jossa se on tarvittavaa. Muutenkin sanoisin esimerkiksi miekkailun olevan hienompi taito verrattuna aseella ampumiseen. Ampumisen ja yleisen sotatietämyksen lisäksi armeija ei hirveästi tarjoa opetuksia, mitä varusmies voisi hyödyntää siviilissä.
Kuva: https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007430389.html
Tosin armeijassa opetettavat asiat vaikuttavat yhteen asiaan, mistä saattaa olla hyötyä monelle välittämättä ammatista tai harrastuksesta: kommunikaatio. Tai ainakin tietynlainen kommunikaatio. Itse ainakin opin sotaharjoitusten kautta käyttämään ääntäni paljon paremmin. En tarkoita sanalla “kommunikaatio” pelkästään verbaalista kommunikaatiota, sillä komppaniassani piti opetella ulkoa mm. NATO-aakkoset. Niille, jotka eivät tiedä, NATO-aakkoset ovat sanoja eri kirjaimille, jotta ei synny epäselvyyksiä; kirjaimet “I” ja “J” nimittäin kuulostavat hyvin samanlaisilta. NATO-aakkosia käytetään esimerkiksi radiopuheluissa, joissa äänenlaatu ei ole mikään paras mahdollinen, jolloin sanomalla “Juliet, India” on helpompi tunnistaa kirjaimet kuin sanomalla vain “J, I”. Mielestäni tällaisten taitojen opettaminen on hyvin järkevää ja tehokasta. Varsinkin armeijassa erilaisten koodikielien tai salaisten kommunikaatiotapojen käyttö vaikuttaisi hyvin sopivalta. Pitäisin sitä aika hyvänä taitona sodan aikanakin. Jopa morsetuksen opettaminen olisi aika hyvä taito armeijan ulkopuolellakin. Tällaiset kommunikaatioon liittyvät taidot ovat asioita, mitä oppii ainakin jollakin tavalla armeijan aikana, ja itse sanoisin näistä olevan hyötyä siviilissäkin.
Kuva: https://jasonhemmens.com/kp-uutiset/natoaakkoset.php
Moni voisi sanoa armeijan opettavan kuria, selviytymistaitoja ja särmikkyyttä, mutta itse sanoisin oppineeni nämä taidot jo kauan ennen armeijaa (tai ainakaan en oppinut niitä armeijassa), ja niin oli moni muukin varusmies komppaniassani. Sen takia en hirveästi käsittele niitä. Kannattaa pitää mielessä, että armeija on hyvin erilainen kokemus kaikille, jolloin moni varmasti oppi paljon enemmän käytännöllisiä taitoja kuin minä varusmiespalveluksen aikana. Esimerkiksi lääkintämiehet varmasti oppivat paljon ensiapuun liittyviä taitoja, mutta muissa komppanioissa niitä ei hirveästi käsitelty.
Armeijan epäsuorasti opettama opetus
Nyt on aika puhua siitä, mikä on mielestäni paras asia, mitä armeija opetti minulle. Puolustusvoimien tavoitteena ei todellakaan ole opettaa tätä varusmiehille, sillä uskon tämän opetuksen menevän jopa armeijan opetuksien vastaisesti monella tavalla. Paras asia, mitä armeija opetti minulle on vapaa-ajasta nauttiminen. Tämä saattaa kuulostaa aika antiklimaattiselta ja vähän itsestäänselvältä, mutta antakaas minun selittää: ennen armeijaa vapaa-aikani ei aina koostunut rentoutumisesta, niin kuin sen kuuluisi usein koostua. Vapaa-ajallani tein monia erilaisia asioita, ja aina kun yritin rentoutua kunnolla, minulle tuli hirveän laiska olo. Tuntui kuin piti koko ajan tehdä jotain tehokasta. Jopa elokuvia tai sarjoja katsoessani minun on vieläkin hankalaa vain kääntää aivot narikkaan. Armeijassa tämä mentaliteetti ei niinkään kadonnut, vaan pikemminkin opin rentoutumisen tärkeyden. Yleensä armeijan vapaa-aika vietetään täysin rentoutumiseen. Armeijan vapaa-ajalla ei tarvitse keskittyä työn tekemiseen, ei tarvitse miettiä siviilielämää, ei tarvitse miettiä ajan viettämistä, sillä varusmiespalveluksen vapaa-ajatkin ovat aika rajallisia niin ajan kuin myös fyysisten rajoitteiden takia. Toki tästäkin syntyi joskus stressiä, kun ajatteli, ettei käyttänyt tarpeeksi aikaa rentoutumiseen, mutta sitä suuremmalla syyllä oppi nauttimaan siitä. Tämän opetuksen toin aina armeijan lomille, jolloin yleensä vain nautin siitä, kun ei tarvinnut miettiä lähes yhtään mitään.
En halua myöskään kenenkään ymmärtävän tätä opetusta väärin. Rentoutuminen on hyvin tärkeää kaikille ihmisille, fyysisyyden ja henkisyyden kannalta, mutta se ei tarkoita, että kaikkea vapaa-aikaa kannattaisi viettää passiivisiin asioihin. Kaikessa pitää aina olla mukana kohtuullisuus. Vapaa-aika on aikaa, jolloin pitäisi myös urheilla, sosialisoitua, kehittää omia henkilökohtaisia taitoja, harrastaa jotakin, oppia uusia asioita ja näiden kaikkien asioiden lisäksi pitää pystyä rentoutumaan. En halua antaa kenellekään paineita oman vapaa-aikansa käytöstä, koska tuntuu kuin somessa tehtäisiin sitä tarpeeksi (varsinkin Instagramissa tuntuu olevan naurettavan paljon julkaisuja, missä painostetaan viettämään vapaa-aika työn parissa, jotta pystyisi onnistumaan tavoitteissaan). Enkä ole mikään ammattilainen tämän asian suhteen, mutta kaikissa asioissa on pidettävä tasapaino. Pieni itsekuri ja motivaation kehittäminen ei ole koskaan ollut pahitteeksi.
Kuva: https://www.freepik.com/free-vector/life-work-balance-illustration_831855.htm
Meillä ihmisillä tuntuu olevan hyvin usein tapana tavoitella päämääriämme hyvin intensiivisesti. Usein kuulee uutisista, kun monet julkkikset tai muut merkittävät henkilöt ovat saaneet työuupumuksen, ja se voi tapahtua kenelle tahansa. Tasoitamme usein kunnianhimomme oman terveytemme edelle ajatellen hyvän uran olevan tärkeämpi asia kuin terveys. Siinä ei ole mitään pahaa olla kunnianhimoinen, mutta sillekin pitää löytää se oma tasapaino. Sen takia pidän tätä armeijassa oppimaani opetusta niin tärkeänä, sillä rentoutuminen on asia, mikä ei tule monelle ihmiselle niin helposti. Se on jotain, mikä pitää oppia.
Armeijan jälkeinen aika
Kuva: https://www.instagram.com/anttilavertti/
Kuten jo sanoin blogin alussa, olen jo tottunut siviiliin. Silti armeija vieläkin tuntuu tuoreimmalta merkittävältä kokemukselta tähän mennessä. Ennen armeijaa oli lukio, mutta armeijan jälkeen ei ole vielä tapahtunut mitään merkittävää. Minulla on myös vieläkin fyysisiä arpia jaloissani armeijasta, joten on ainakin jokin muistutus armeijasta. Tästä kaikesta huolimatta vieläkin on aika haikea olo armeijasta. Tosin nyt se vaikea vaihe alkaa: intissä tehdään, mitä käsketään tehdä, siviilissä tehdään, mitä itse on valmis tekemään. Sääntöjen noudattaminen on paljon helpompaa kuin oman polun luominen. Siviilissä ei ole yhtä paljon rajoitteita kuin armeijassa, joten nyt jos koskaan on aika miettiä, miten viettää vapaa-aikansa ja edistyä elämässään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti