Venäjä historian pahiksena

 

Suomella on ollut aika kauan hyvin kiistanalainen suhde Venäjän kanssa. Olemme olleet sodassa Venäjän kanssa, Suomen ollessa suhteellisen pieni ja vaikutusvallaton valtio Venäjän koko ja kansainvälinen voima ahdistaa montaa suomalaista ja Suomen alue on ollut osa Venäjää, mistä on syntynyt useita historiaan liittyviä kiistanalaisuuksia. Suomella tuntuu olevan hyvin ikoninen isänmaallisuuteen liittyvä vihasuhde Venäjää kohtaan, mutta voiko sitä kutsua ikoniseksi? Kun nimittäin tutkii historiaa, erityisesti länsimaista ja itämaista historiaa, Suomi ei vaikuta olevan läheskään ainoa valtio, millä on mutkikas historia Venäjän kanssa. Toki monella valtiolla on mutkikas historia, ellei jopa kaikilla, mutta erona muihin valtioihin ja Venäjään on se, että hyvin usein historian kerronnassa Venäjä sijoitetaan antagonistiseen asemaan. Venäjää voisi verrata esimerkiksi Iso-Britanniaan: Iso-Britanniakin on valloittanut, syrjinyt, pettänyt ja tehnyt muitakin lukemattomia kriminaalisia tekoja, mutta siitä huolimatta Iso-Britannia esitetään hyvin usein hyvässä asemassa, ja nähdään tänäpäivänäkin suhteellisen positiivisessa valossa, toisin kuin Venäjä. Se on kiehtovaa, kuinka Venäjä tuntuu aina olevan huonossa valossa, oli kyseessä sitten mikä tahansa aikakausi tai jopa nykyaika. Tarkoitukseni ei ole käsitellä Venäjän politiikka tai hallitusta (vaikka uskon kaikilla olevan jotain sanottavaa siitä), vaan sitä, kuinka ja miksi Venäjä esitetään lähes poikkeuksetta “pahiksena” historiassa välittämättä siitä ansaitseeko Venäjä saamansa vihan.

Kuva: Vertti Anttila

Kuten sanoin, Venäjään kohdistuva viha ei tule pelkästään länsimaista, sillä Venäjä ulottuu myös Aasiaan, joten tietenkin Venäjä on sotinut sielläkin. Varsinkin Japanin kanssa Venäjä on sotinut monta kertaa. Tosin Venäjä ei ole käynyt merkittäviä sotia tai konflikteja (ainakaan suoranaisesti) yllättävän monen alueen kanssa: Venäjä oli yksi harvoista Euroopan suurvalloista, mikä ei osallistunut Afrikan kolonisaatioon, koska Venäjä keskittyi enemmän lähialueisiinsa Aasiassa. Venäjällä tosin oli siirtomaita Pohjois-Amerikassa (Venäjä aikoinaan omisti Alaskan alueen), mutta Etelä-Amerikka, Australia ja Afrikka eivät ole kohdistuneet Venäjän mielenkiinnonkohteeksi merkittävällä tavalla. Silti näissäkin maanosissa Venäjällä ei ole hirveän hyvä maine kaiken kuulemani mukaan. 

Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/Russia

Haluan myös sanoa, että kun käytän sanaa “Venäjä”, viittaan yleisesti Venäjän alueeseen läpi historian: ‘Venäjä’-sanalla tarkoitan siis nykyistä Venäjän hallitusta, Neuvostoliittoa (NL), Neuvosto-Venäjää, tsaariajan Venäjää jne. Venäjän ollessa niin vanha ja suuri alue, sillä on ollut monta nimeä ja hallitusta historian aikana, joten yleisnimi “Venäjä” tuntuu kaikkein yksinkertaisimmalta.

Venäjä historiassa

On olemassa lausahdus: “Toinen maailmansota voitettiin amerikkalaisten teräksellä, venäläisten verellä ja brittiläisten älykkyydellä (eng. “WW2 was won with American steel, Russian blood and British intelligence”).” Välittämättä siitä, pitääkö tämä lausahdus paikkansa, pointtina on se, että Venäjä saa kaiken vihan lisäksi ylistystä ollen suuri syy, miten toinen maailmansota (1939-1945) voitettiin. Pitää muistaa Venäjän olleen aika monessa sodassa voittajien puolella, ja sanonnan mukaisesti: “Voittajat kirjoittavat historian.” Vaikka Venäjä oli voittajien puolella molemmissa maailmansodissa, Venäjällä on silti ollut hyvin kiistanalainen maine. Pitää ottaa huomioon, että toisen maailmansodan alussa Venäjä teki rauhansopimuksen natsi-Saksan kanssa (Ribbentrop-Molotov-sopimus, 1939). Se ei hirveän kauan kestänyt, mutta silti tästä yllättävän vähän puhutaan; Venäjä oli virallisesti toisen maailmansodan alussa tulevien häviäjien puolella. Muutenkin Venäjän suhde muihin liittoutuneiden jäsenten kanssa ei ollut mikään paras mahdollinen. Varsinkin Iso-Britannian ja USA:n välit Venäjään olivat hyvin varovaiset ja näiden valtioiden välistä vakoilua tapahtui jo kauan ennen kylmää sotaa. Lisäksi Venäjä teki hyvin kiistanalaisia asioita sodan aikana: eläinkokeita, vankien kiduttamista, hyökkäykset valtioihin sinä aikana, kun Venäjä oli natsi-Saksan puolella jne. Moni historiaa tutkiva tykkää myös mainita sen, että enemmän ihmisiä kuoli Joseph Stalinin vallan alla verrattuna Adolf Hitlerin vallan alla kuolleisiin henkilöihin. Ja sodan päätyttyä voittajavaltioiden luottamuksen puute toisiinsa oli suuri syy kylmän sodan alkuun.

Kuva: https://www.history.com/topics/russia/history-of-the-soviet-union

Kylmä sota (1947-1991) on kaikista aikakausista todennäköisesti se, missä Venäjää antagonisoitiin eniten, ainakin länsimaisessa mediassa. Jos katsoo kylmän sodan aikana tehtyjä amerikkalaisia elokuvia, hyvin monessa pahiksena on joku venäläinen mies. NL periaatteessa hallitsi koko Itä-Eurooppaa ja USA:n ja NL:n välinen ideologinen taistelu loi hyvin epävarman ajan maailmanlaajuisesti. Tosin samoihin aikoihin USA:kin päätyi huonoon valoon mm. Vietnamin sodan (1955-1975) takia. Kylmä sota on niin laaja aihe, että en tietenkään pysty selittämään siitä kaikkea NL:n tekemää, mutta yleisesti NL nähtiin lähes jokaisen näkökulmasta maailman isona pahana valtiona, mikä tavallaan hävisi kylmän sodan, sillä kylmän sodan loputtua NL hajosi, ja sen tilalle syntyi nykyinen Venäjän hallitus, mikä ei ole (virallisesti) kommunistinen valtio: USA:n levittämä ideologia (kapitalismi) sen sijaan on edelleen naurettavan iso osa elämää, mutta kommunistisia valtioita ei ole enää hirveästi jäljellä. 

Kuva: https://in.pinterest.com/pin/668362400921142479/

Toinen maailmansota ja kylmä sota saattavat olla tunnetuimmat ja tuoreimmat esimerkit Venäjän asettamisesta pahaan valoon historiassa, mutta tsaarien hallitsema Venäjä oli olemassa paljon kauemmin. Tämä on aika, jolloin moni vanhimmista kiistanalaisuuksista alkoi. Tsaarien aikakausi loppui vuonna 1917, kun viimeinen Venäjän tsaari Nikolai II luovutti vallan vallankumouksen takia. Mutta ennen tätä Venäjällä on ollut satoja vuosia tsaari vallassa, ja ennen tsaareja Venäjällä oli monia muitakin hallitsijoita. Eli sinä aikana on ehtinyt tapahtua aika paljon asioita. Tätä aikaa tutkiessa on hankala sanoa, miten Venäjä kaikista maista tunnetaan tietynlaisena hirmuvaltana. Toki Venäjä käytti orjia, osallistui sotiin, syrji vähemmistöjä, ylläpiti luokkaeroja jne. Lyhyesti sanottuna Venäjä teki aika pahoja asioita, mutta miten se eroaa muista valtioista? Lähes kaikki muutkin suurvallat tekivät näitä samoja asioita. Onneksi näistä puhutaan nykyään vähän enemmän, sillä oman valtion esittäminen täydellisenä ja viattomana on törkeää disinformaatiota. 

Kuva: https://tmora.org/currentexhibitions/online-exhibitions/dinner-with-the-tsars-russian-imperial-porcelain/introduction/romanov-family-tree/

Tsaarien aikana Venäjä osallistui lähes kaikkiin merkittäviin sotiin, kuten suureen Pohjan sotaan (1700-1721), Seitsenvuotiseen sotaan (1756-1763), Krimin sotaan (1853-1856), aiemmin mainitsemaani sotiin Japania vastaan ja Napoleonin sotiin (1803-1815), minkä kautta Suomestakin tuli osa Venäjää Suomen sodassa (1808-1809). Suuresta Pohjan sodastakin syntyi isoviha (1713-1721), jolloin venäläiset miehittivät Suomen aluetta, ja moni uskoo tästä kunnolla syntyneen suomalaisten venäläisviha. En aio todellakaan käsitellä jokaista Venäjän käymää sotaa tai konfliktia tsaarien aikana, sillä lista olisi aivan liian pitkä. Mutta yleisesti tsaarien ja muiden tsaareja edeltävien Venäjän hallitsijoiden aika on niin pitkä ja väkivaltainen, jolloin voisi uskoa, että silloin Venäjä loi huonon maineen monen valtion välillä. Ajan väkivaltaisuus ei johdu täysin Venäjästä; sodat ovat olleet osa historiaa alueesta huolimatta siitä asti, kun ihmiset ovat olleet olemassa. On silti kiehtovaa, miten Venäjällä on niin kauan ollut antagonistinen maine maailmanlaajuisesti.

Kuva: https://lidenz.ru/ivan-terrible/

Vaikka kaikki valtiot ovat kohdelleet vähemmistöjä ja köyhiä huonosti jossakin vaiheessa omaa historiaansa, Venäjällä se on vähän erilainen tilanne. Teollisuuden vallankumouksen aikana (n. 1760-1840) lähes koko Eurooppa muuttui ja kehittyi yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja teknologisesti. Tällöin moni valtio otti käyttöönsä tehtaita ja niihin liittyviä koneita: elinolosuhteet paranivat, talous nousi (joissakin paikoissa), teknologia ja tiede kehittyivät uskomattoman nopeasti, filosofiset ajatukset levisivät ja jopa lääketiedekin kehittyi. Kuulostaa varmaan aika mukavalta. Harmi vain, että Venäjä ei oikein ollut osa tätä kehitystä. Venäjällä kesti todella kauan verrattuna muihin Euroopan valtioihin ottaa tehtaat ja teollisuuden vallankumouksen kautta tulleet muutokset käyttöön. Vasta 1800-luvulla tehtaat levisivät, mutta ennen sitä normaalit Venäjän kansalaiset olivat hyvin huonossa tilanteessa verrattuna monen muun valtion kansalaisiin.

Venäjän nykyinen tilanne

Yleisesti uskon kaikkien olevan samaa mieltä, että nykyisen Venäjän politiikka ei ole paras mahdollinen. En mainitse tätä kritisoidakseni Venäjää, vaan ottaakseni esille Venäjän huonon maineen ulottuvan menneisyydestä tähän päivään asti. Varsinkin Venäjän nykyinen presidentti Vladimir Putin on ollut lähes koko uransa aikana erilaisten kohujen keskellä; jotkut ovat jopa kutsuneet häntä hirmuhallitsijaksi. Putiniin kohdistuva viha johtuu yleensä siitä, kuinka paljon valtaa hänellä on, ottaen huomioon Venäjän olevan demokraattinen valtio, ja demokraattisissa valtioissa yhdellä miehellä ei yleensä ole niin paljon valtaa. Putinin lisäksi Venäjän politiikassa on muitakin kiistanalaisia näkökohtia: homoseksuaalisuus on edelleen laitonta Venäjällä, oppositiopuolueiden jäsenillä ei ole paljon valtaa, journalisteja on hiljennetty, valtion kritisointi on hyvin riskialtista ja Venäjän koon ja vaikutusvallan ansiosta Venäjällä on tietynlainen etu ulkopoliittisissa suhteissa. Venäjän koulutusjärjestelmänkin on sanottu olevan naurettavan puolueellinen ja ylistävä omaa maatansa kohtaan kertoen todistettuja tapahtumia ihan eri tavalla.

Kuva: https://montessori-ami.org/countries/russia

Venäjän nykyiseen tilanteeseen liittyy myös NL:n romahtaminen vuonna 1991: NL:n romahtaessa moni vanha valtio, mikä oli ollut osa NL:a, itsenäistyi tai sai omat alueensa takaisin. Tosin tämä ei toiminut niin hyvin kuin uskoisi. Lähes koko Itä-Eurooppa oli osa NL:a tai itäblokkia, eli NL:n määräysvallassa olevia Itä-Euroopan maita, joten NL:n romahdettua Itä-Euroopan valtioiden tilanne muuttui radikaalisti. Joillekin se toimi hyvin: Länsi- ja Itä-Saksa yhdistyivät sen kautta. Mutta monen muun valtion talous ja voimavarat muuttuivat tai katosivat täysin, jolloin monet näistä valtioista ovat edelleen köyhiä ja/tai täynnä korruptiota; Ukrainalla on sota meneillään ja Valko-Venäjää on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi nykyisen presidentin Aljaksandr Lukašenkan ollen ollut Valko-Venäjän presidenttinä yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 lähtien. Venäjä on siis suoranaisesti ja epäsuoranaisesti luonut ongelmia muihin valtioihin.

Kuva: https://newsaf.cgtn.com/news/2020-08-06/Russian-military-shows-high-combat-capabilities-defense-minister-SIHfZ4FR4s/index.html

Tietenkin Venäjää syytetään korruptiosta, mutta rehellisesti sanoen sitä tapahtuu kirjaimellisesti jokaisessa valtiossa, joten sen esille tuominen ei vaikuta merkittävältä. On totta, että Venäjän “kamaluutta” monella tavalla liioitellaan, mutta sanoisin disinformaation levittämisen, tiedon tuojien hiljentämisen ja ihmisoikeuksien laiminlyömisen tekevän Venäjästä aika negatiivisen valtion, jolloin Venäjän antagonistinen maine on edelleen vuosien jälkeenkin iso osa Venäjää.

Muut “pahat” valtiot

Mainitsin jo aiemmin, että Venäjän viha ei ole aina ihan ansaittua, koska moni asia, mistä Venäjää vihataan, on monen muunkin valtion tekemää. Venäjällä tapahtunut orjuus, sotarikokset, epäinhimilliset teot ja maailmanlaajuinen “pahuus” ovat asioita, mistä montaa muutakin maata voisi syyttää. En edes väitä Venäjän olevan maailman vihatuin valtio; se kunnia saattaa mennä natsi-Saksalle, Pohjois-Korealle tai Afganistanille. Erona näihin ja Venäjään on se, että Venäjään kohdistuva viha ylettyy lähes jokaiseen historian aikakauteen, kun taas nämä muut mainitsemani valtiot sijoittuvat vain yhteen suhteellisen lyhyeen aikaan.

Kuva: https://nokview.wordpress.com/2017/02/01/the-third-world-a-simple-and-less-controversial-meaning-in-international-relations/

Iso-Britannia nähdään nykyään suhteellisen hyvässä valossa, mutta kun tutkii Iso-Britannian historiaa, huomaa sen olevan aika verinen. Iso-Britannia on yksi harvoista valtioista, mikä on omistanut alueita jokaisessa maanosassa, ja se ei tapahtunut ilman väkivaltaa. Lukemattomien valloituksien lisäksi Iso-Britannia on tehnyt aika paljon ryöstöretkiä; jos Iso-Britannian museoiden esineet palautettaisiin maihin, mistä ne ryöstettiin, museot olisivat lähes tyhjiä (tosin tämä pätee moneen muuhunkin valtioon). 

Iso-Britannian lisäksi USA on varsinkin viime vuosina saanut paljon lokaa niskaansa. Kylmän sodan aikana USA:n kulttuuri levisi ja siitä tuli tietynlainen ideaalinen elämäntapa. Lähes kaikki kuluttamamme media ja käyttämämme brändit ovat USA:sta tai vaihtoehtoisesti luullaan niin. USA:n nykyinen positiivinen maine johtuu suurimmaksi osaksi vain hyvästä brändäyksestä, mutta nykyään puhutaan paljon enemmän USA:n sekaisesta politiikasta, USA:n käytöksestä Lähi-idässä öljyn takia, USA:n yleisestä vaikutusvallasta, USA:n levittämästä kapitalismista, mikä on luonut omia ongelmiaan ympäri maailmaa (finanssikriisi 2007-2009) jne. USA:n mainetta ei parantanut myöskään Donald Trumpin valitseminen presidentiksi. Ja tietenkin maailmassa on vieläkin jäljellä oikeita hirmuvaltioita ja diktatuureja, mutta tarkoitukseni oli ottaa esille se, kuinka hyvässä valossa näkyvilläkin valtioilla on sotkuinen historia ja/tai nykyinen poliittinen tilanne; Suomikaan ei ole ihan viaton. 

Mistä huono maine johtuu?

Tähän Venäjän huonoon maineeseen on voinut liittyä Venäjän etäisyys Keski-Eurooppaan menneisyydessä, mikä sai Venäjän näyttämään hyvin pahaenteiseltä ja erilaiselta paikalta, ja luonnollisesti ihminen pelkää sitä, mitä ei kunnolla ymmärrä. Tämän lisäksi Venäjä tunnetaan sen aggressiivisuudesta sodankäynnissä. Hyvin monessa sodassa Venäjä on ollut hyökkäävässä osapuolessa. Huonoon maineeseen liittyy myös Venäjän vanhuus, jolloin Venäjällä on tietyllä tavalla ollut enemmän aikaa tehdä kiistanalaisia asioita historian aikana. Tosin uskon suurimman osan Venäjän huonosta maineesta johtuvan Venäjän nykyisestä tilanteesta: monet muut maat ovat kehittyneet ja pahoitelleet kurjia tekojaan (Saksa ollen ylivoimaisesti näkyvin näistä), mutta Venäjä vieläkin on hyvin konservatiivinen, syrjivä ja totalitaarinen valtio, jolloin Venäjän nykyinen huono maine ylettyy myös historiaan. On helppoa pitää Venäjää historian pahiksena, sillä Venäjää voisi vieläkin pitää maailman pahiksena monella tavalla. Siitä voi johtua Venäjän esittäminen historiassa hyökkäävänä ja valloittavana osapuolena, vaikka monet muut valtiot tekivät samoja asioita. 

Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/12736811420053671/

Toinen iso syy Venäjän huonolle maineelle historian aikana on voinut olla se, että Venäjä oli paikka, jossa uskonnot, ideologiat ja vallankumoukset olivat iso osa poliittista järjestelmää: Venäjä erosi aikoinaan muusta Euroopasta valitsemalla ortodoksisen kirkon, useat eri ideologiat on otettu käyttöön Venäjällä kommunismi ollen näkyvin näistä kaikista ja Venäjällä on ollut monta eri hallitsijaa tai hallitsijasukua vallankumouksien takia. Moni aina ajattelee vallankumouksen muuttavan valtion tilannetta, mutta yleensä se pahentaa tilannetta tai jatkaa ikivanhan järjestelmän perinteitä, joiden muuttaminen on hyvin hankalaa. Tällaiset tapaukset loivat tai vahvistivat Venäjän huonoa mainetta, etenkin Euroopassa. Tietenkin Venäjän koolla ja kansainvälisyydellä on myös tekemistä Venäjän pahan maineen kanssa: valtion ollessa hyvin suuri, sen hallitseminen ja kontrollointi on liian vaikeaa. Samasta syystä antiikin Rooma heikkeni, sillä se levitti pinta-alaansa liian laajasti, jolloin sen kontrollointi oli lähes mahdotonta. Siitä johtuu niin monen venäläisen hallitsijan tiukkuus ja kuri omaa kansaansa kohtaan, koska se on valitettavasti isoissa valtioissa yksi harvoista toimivista keinoista hallita valtiota.

Muutos näkyvää monimutkaisuutta kohti

Venäjä ei ole ainoa valtio, minkä kiistanalaisuuksia otetaan pikkuhiljaa enemmän esille maailmanlaajuisesti. Tuntuu kuin entistä useampi oppisi ymmärtämään historian monimutkaisuutta ja puolueellisen kerronnan. Historian ollessa niin monimutkaista, ei ole ihme, että sitä opetetaan kouluissa valtion omasta näkökulmasta. Jopa omat kirjoitukseni eivät ole täysin objektiivisia, vaikka toivoisin sitä; kaikki käsittelemäni ja tekstiini panemani asiat perustuvat mielenkiintoni lisäksi omiin mielipiteisiini, puolueellisuuksiini ja minulle opetettuihin asioihin. Siitä huolimatta yritän aina tavoitella mahdollisimman objektiivista ja reilua tekstiä tutkimalla aiheeseen liittyviä faktoja ja muiden näkökulmia. Hyvä opetus kaikille on, että se kouluissa opetettu yksinkertainen kertomus historiasta on todistettavasti virheellistä: monet sodat esitetään hyvän ja pahan taisteluna, ja aina voittaja sattuu olemaan hyvä. Pitää muistaa monimutkaisuuden olevan osa jokaista aikakautta ja tapahtumaa, ja sitä suuremmalla syyllä on tärkeää kuunnella muidenkin näkökulmia asioihin. Venäjä saattoi hävitä maailmanlaajuisen ideologisen sodan, mutta pitääkö kukaan USA:n “voittoa” kunniallisena?

Inttiaihe 5/5: Paras asia, mitä opin armeijassa

Viimeinkin saan kirjoitettua tämänkin, viimeisen armeijaan liittyvän blogikirjoitelman. Rehellisesti sanoen tuntuu kuin olisin kirjoittanut armeijasta vähän liikaakin. Mutta toisaalta armeija on aika ikoninen kokemus, jolloin siitä tietenkin on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Siitäkin on jo yli vuosi, kun ensimmäistä kertaa astuin varuskunnan alueelle alokkaana; aika, jolloin olin vielä utelias ja innoissani asepalveluksesta. Jos lukee kirjoittamiani armeijaan liittyviä blogejani, huomaa, että en hirveästi nauttinut armeijasta. Edellisten armeijatekstieni ollessa aika negatiivisia, ajattelin lopettaa tämän blogisarjani positiiviseen sävyyn kertoen armeijan opettamasta asiasta, mistä voi olla apua monelle siviilissäkin. Yleisestikin haluan käsitellä armeijan opetusten käytännöllisyyttä, etenkin rauhan aikana: en usko sen olevan niin kiistanalaista väittää, että aseella ampuminen ei ole monelle tärkeä taito siviilissä.

Kuva: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806142201013174

Vaikka olen jo tottunut siviiliin, niin silti näiden armeijaan liittyvien blogikirjoitusten kautta olen pitänyt armeijan mielessäni varmaan kauemmin kuin olisi hyvä pitää. Asiaan ei auta se, että moni kavereistani meni nyt heinäkuun alussa varusmiespalvelukseen, joten armeija on ollut hyvin usein puheenaiheena. Jopa sukulaisteni kanssa armeijasta vieläkin puhutaan jonkin verran. Tosin uskon saavani jonkinlaisen “päätöksen” (eng. closure) armeijalle kirjoittaessani tämän tekstin. Minulla on myös ollut tietynlainen velvollisuuden tunne pitää armeija mielessäni aloittaessani tämän blogisarjan. Joten kun olen julkaissut tämän blogikirjoitelman, voin huoletta kirjoittaa mistä tahansa aiheesta miettimättä armeijasta kirjoittamista. Aluksi halusin tehdä jopa kymmenen armeijaan liittyvää blogikirjoitelmaa, mutta se olisi ollut jo liian paljon; viiden (tai kuuden riippuen siitä, miten laskee) tekstin kirjoittaminen tuntuu hyvältä määrältä. Toivottavasti nautitte viimeisestä armeijaan liittyvästä blogistani. 

Armeijan opetusten käytännöllisyys

Armeijassa opetettujen asioiden käytännöllisyydestä on vaikea antaa selkeää vastausta. Armeijan koko tarkoitus on valmistaa kansalaisia sotaan, joten rauhan aikana puolustusvoimien tärkeyttä ei välttämättä ajatella. Puolustusvoimia voisi verrata mihin tahansa vakuutukseen: sitä harvoin tarvitsee, mutta pahan paikan tullessa se on hyvä olla. Tällöin armeija nähdään pikemminkin varavoimana, jos harvinaisessa tapauksessa sota alkaa tai Suomeen hyökätään. En todellakaan väitä puolustusvoimien olevan turha osa Suomen yhteiskuntaa, mutta sen tarvittavuus on hyvin tilannekohtaista. 

Kuva: https://www.verkkouutiset.fi/eivat-jaksa-heittaa-kranaattia-usa-huolissaan-alokkaiden-kunnosta/

Mutta mitä hyödyllisiä asioita normaalit varusmiehet oppivat armeijassa? Jälleen kerran sodassa tarvittavien taitojen käytännöllisyys on hyvin tilannekohtaista. Toki jos jää armeijaan töihin tai pääsee oikeaksi sotilaaksi maahan, missä on sota meneillään, silloin armeijan taidoista on hyötyä. Jopa metsästäjille armeijassa opetetut taidot ovat käytännöllisiä. Ja tietenkin olisi hyvä asia, jos poliiseillakin olisi jotain kokemusta aseella ampumisesta. Tosin tällaiset ammatit tai harrastukset ovat sellaisia, mitkä vaikuttavat vain murto-osaan armeijan kävijöistä. Aseen käsittely on kieltämättä hieno taito, mutta emme elä yhteiskunnassa, jossa se on tarvittavaa. Muutenkin sanoisin esimerkiksi miekkailun olevan hienompi taito verrattuna aseella ampumiseen. Ampumisen ja yleisen sotatietämyksen lisäksi armeija ei hirveästi tarjoa opetuksia, mitä varusmies voisi hyödyntää siviilissä.

Kuva: https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007430389.html

Tosin armeijassa opetettavat asiat vaikuttavat yhteen asiaan, mistä saattaa olla hyötyä monelle välittämättä ammatista tai harrastuksesta: kommunikaatio. Tai ainakin tietynlainen kommunikaatio. Itse ainakin opin sotaharjoitusten kautta käyttämään ääntäni paljon paremmin. En tarkoita sanalla “kommunikaatio” pelkästään verbaalista kommunikaatiota, sillä komppaniassani piti opetella ulkoa mm. NATO-aakkoset. Niille, jotka eivät tiedä, NATO-aakkoset ovat sanoja eri kirjaimille, jotta ei synny epäselvyyksiä; kirjaimet “I” ja “J” nimittäin kuulostavat hyvin samanlaisilta. NATO-aakkosia käytetään esimerkiksi radiopuheluissa, joissa äänenlaatu ei ole mikään paras mahdollinen, jolloin sanomalla “Juliet, India” on helpompi tunnistaa kirjaimet kuin sanomalla vain “J, I”. Mielestäni tällaisten taitojen opettaminen on hyvin järkevää ja tehokasta. Varsinkin armeijassa erilaisten koodikielien tai salaisten kommunikaatiotapojen käyttö vaikuttaisi hyvin sopivalta. Pitäisin sitä aika hyvänä taitona sodan aikanakin. Jopa morsetuksen opettaminen olisi aika hyvä taito armeijan ulkopuolellakin. Tällaiset kommunikaatioon liittyvät taidot ovat asioita, mitä oppii ainakin jollakin tavalla armeijan aikana, ja itse sanoisin näistä olevan hyötyä siviilissäkin.

Kuva: https://jasonhemmens.com/kp-uutiset/natoaakkoset.php

Moni voisi sanoa armeijan opettavan kuria, selviytymistaitoja ja särmikkyyttä, mutta itse sanoisin oppineeni nämä taidot jo kauan ennen armeijaa (tai ainakaan en oppinut niitä armeijassa), ja niin oli moni muukin varusmies komppaniassani. Sen takia en hirveästi käsittele niitä. Kannattaa pitää mielessä, että armeija on hyvin erilainen kokemus kaikille, jolloin moni varmasti oppi paljon enemmän käytännöllisiä taitoja kuin minä varusmiespalveluksen aikana. Esimerkiksi lääkintämiehet varmasti oppivat paljon ensiapuun liittyviä taitoja, mutta muissa komppanioissa niitä ei hirveästi käsitelty.

Armeijan epäsuorasti opettama opetus

Nyt on aika puhua siitä, mikä on mielestäni paras asia, mitä armeija opetti minulle. Puolustusvoimien tavoitteena ei todellakaan ole opettaa tätä varusmiehille, sillä uskon tämän opetuksen menevän jopa armeijan opetuksien vastaisesti monella tavalla. Paras asia, mitä armeija opetti minulle on vapaa-ajasta nauttiminen. Tämä saattaa kuulostaa aika antiklimaattiselta ja vähän itsestäänselvältä, mutta antakaas minun selittää: ennen armeijaa vapaa-aikani ei aina koostunut rentoutumisesta, niin kuin sen kuuluisi usein koostua. Vapaa-ajallani tein monia erilaisia asioita, ja aina kun yritin rentoutua kunnolla, minulle tuli hirveän laiska olo. Tuntui kuin piti koko ajan tehdä jotain tehokasta. Jopa elokuvia tai sarjoja katsoessani minun on vieläkin hankalaa vain kääntää aivot narikkaan. Armeijassa tämä mentaliteetti ei niinkään kadonnut, vaan pikemminkin opin rentoutumisen tärkeyden. Yleensä armeijan vapaa-aika vietetään täysin rentoutumiseen. Armeijan vapaa-ajalla ei tarvitse keskittyä työn tekemiseen, ei tarvitse miettiä siviilielämää, ei tarvitse miettiä ajan viettämistä, sillä varusmiespalveluksen vapaa-ajatkin ovat aika rajallisia niin ajan kuin myös fyysisten rajoitteiden takia. Toki tästäkin syntyi joskus stressiä, kun ajatteli, ettei käyttänyt tarpeeksi aikaa rentoutumiseen, mutta sitä suuremmalla syyllä oppi nauttimaan siitä. Tämän opetuksen toin aina armeijan lomille, jolloin yleensä vain nautin siitä, kun ei tarvinnut miettiä lähes yhtään mitään. 

Kuva: https://www.shutterstock.com/fi/image-vector/vector-illustration-businessman-workaholic-multitasking-simply-269959508

En halua myöskään kenenkään ymmärtävän tätä opetusta väärin. Rentoutuminen on hyvin tärkeää kaikille ihmisille, fyysisyyden ja henkisyyden kannalta, mutta se ei tarkoita, että kaikkea vapaa-aikaa kannattaisi viettää passiivisiin asioihin. Kaikessa pitää aina olla mukana kohtuullisuus. Vapaa-aika on aikaa, jolloin pitäisi myös urheilla, sosialisoitua, kehittää omia henkilökohtaisia taitoja, harrastaa jotakin, oppia uusia asioita ja näiden kaikkien asioiden lisäksi pitää pystyä rentoutumaan. En halua antaa kenellekään paineita oman vapaa-aikansa käytöstä, koska tuntuu kuin somessa tehtäisiin sitä tarpeeksi (varsinkin Instagramissa tuntuu olevan naurettavan paljon julkaisuja, missä painostetaan viettämään vapaa-aika työn parissa, jotta pystyisi onnistumaan tavoitteissaan). Enkä ole mikään ammattilainen tämän asian suhteen, mutta kaikissa asioissa on pidettävä tasapaino. Pieni itsekuri ja motivaation kehittäminen ei ole koskaan ollut pahitteeksi.

Kuva: https://www.freepik.com/free-vector/life-work-balance-illustration_831855.htm

Meillä ihmisillä tuntuu olevan hyvin usein tapana tavoitella päämääriämme hyvin intensiivisesti. Usein kuulee uutisista, kun monet julkkikset tai muut merkittävät henkilöt ovat saaneet työuupumuksen, ja se voi tapahtua kenelle tahansa. Tasoitamme usein kunnianhimomme oman terveytemme edelle ajatellen hyvän uran olevan tärkeämpi asia kuin terveys. Siinä ei ole mitään pahaa olla kunnianhimoinen, mutta sillekin pitää löytää se oma tasapaino. Sen takia pidän tätä armeijassa oppimaani opetusta niin tärkeänä, sillä rentoutuminen on asia, mikä ei tule monelle ihmiselle niin helposti. Se on jotain, mikä pitää oppia. 

Armeijan jälkeinen aika

Kuva: https://www.instagram.com/anttilavertti/

Kuten jo sanoin blogin alussa, olen jo tottunut siviiliin. Silti armeija vieläkin tuntuu tuoreimmalta merkittävältä kokemukselta tähän mennessä. Ennen armeijaa oli lukio, mutta armeijan jälkeen ei ole vielä tapahtunut mitään merkittävää. Minulla on myös vieläkin fyysisiä arpia jaloissani armeijasta, joten on ainakin jokin muistutus armeijasta. Tästä kaikesta huolimatta vieläkin on aika haikea olo armeijasta. Tosin nyt se vaikea vaihe alkaa: intissä tehdään, mitä käsketään tehdä, siviilissä tehdään, mitä itse on valmis tekemään. Sääntöjen noudattaminen on paljon helpompaa kuin oman polun luominen. Siviilissä ei ole yhtä paljon rajoitteita kuin armeijassa, joten nyt jos koskaan on aika miettiä, miten viettää vapaa-aikansa ja edistyä elämässään. 

Esperanto

 

Vaikka viime vuosien aikana tapahtunut globalisaatio on yhdistänyt ihmisiä ympäri maailmaa, emme ole päässeet eroon yhdestä suurimmasta kommunikaatioon liittyvästä ongelmasta, kielimuurista. Toki englanti on hyvin yleinen kieli länsimaissa, mutta varsinkin monissa kehitysmaissa englannin kieltä ei hirveästi osata puhua. Tähän voi liittyä mm. koulutuksen puute, englanninkielisen median vähäisyys tai pelkkä kielen syrjiminen; Ranskassa varsinkin kaiken kuulemani mukaan englantia ei mielellään puhuta, ellei sitä tarvita turisteja varten. Monessa maassa myös dubataan englanninkielisiä elokuvia ja sarjoja omalle kielelle, jolloin ihmiset eivät paljastu englannin kielelle viihteen tai median kautta. Englannin lisäksi espanja, portugali, kiina, ranska ja jopa hindi ovat hyvin yleisiä kieliä, mitkä jäävät aika usein englannin varjoon. Tähänkin liittyy länsimaisuus, jossa englanti on kaikkein näkyvin kieli, mutta länsimaisten alueiden ulkopuolella englanti ei ole niin vahvassa asemassa kuin luulisi: esimerkiksi Bollywoodissa, Intiassa tuotetaan vuosittain paljon enemmän elokuvia kuin Hollywoodissa, Yhdysvalloissa, vaikka uskon suurimman osan meistä tietävän paljon enemmän Hollywood-elokuvia kuin Bollywood-elokuvia. Puhumattakaan kiinasta (mandariinikiina), mikä on yleisin äidinkieli koko maailmassa tällä hetkellä. Tällaisten kulttuurillisten, historiallisten ja alueellisten erojen takia kielet ja niiden väliset puolueellisuudet ovat hyvin erilaisia, jolloin kielimuuri on edelleen yksi suurimmista ongelmista kommunikaation suhteen. 

Kuva: http://extremetranslation.fi/esperanto-keinotekoinen-kieli/

Kielimuurin murtamiselle on yritetty keksiä monta eri ratkaisua, mutta yksi kunnianhimoisin ratkaisu on ollut esperanton kielen kehittäminen. Emme tietenkään voi oppia kaikkia maailman kieliä; meillä ei ole aikaa, varaa, resursseja tai rehellisesti sanoen älykkyyttä tai muistia siihen. Itse pidän monikielisyyttä rikkautena. Vaikka en ole mikään kielitieteilijä enkä osaa hirveän montaa kieltä (suomea, englantia ja hyvin vähän ruotsia), arvostan eri kieliä samalla logiikalla kuin arvostan eri kulttuureja. Erilaiset kielet luovat maailmasta verbaalisesti isomman paikan ja luovat tietynlaista salaperäisyyttä eri alueiden kommunikaatioon. Siitä huolimatta kielien erot ovat historian aikana johtaneet aika ikäviin tilanteisiin: miettikää, miten olisi käynyt, jos Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ja sinne saapuneet espanjalaiset ja portugalilaiset olisivat osanneet toistensa kieliä. Esperanton kielellä on hyvä idea ja olisi mielenkiintoista nähdä sen käytön lisääntyvän, mutta onko se enää niin käytännöllinen kieli? Kyseessä tosin ei ole ihan kuollut kieli myöskään.

Mikä esperanto on?

Lyhyesti sanottuna esperanto on keinotekoinen kieli, mikä perustuu luonnollisiin kieliin. Esperanton alkeet kehitettiin ennen vuotta 1887 silmälääkäri ja kielitieteilijä L. L. Zamenhofin toimesta. Kannattaa ottaa huomioon, että 1800-luvulla englannin kieli ei ollut samanlaisessa asemassa kuin nyt kansainvälisesti. 1800-luvulla oli vielä meneillään aika, jota itse kutsun “kielien sodaksi”; aika, jolloin kielet yrittivät kilpailla siitä, mistä kielestä tulisi kansainvälisin kieli. Tosin nyt tiedämme englannin tavallaan voittaneen tämän “sodan”, etenkin länsimaissa. 1800-luvulla ranska, venäjä, saksa ja espanja olivat niin sanottuja yhteiskieliä Euroopassa englannin ollessa yleistä vain Iso-Britanniassa. Zamenhofin ollessa nykyisestä Puolasta (alueen omisti siihen aikaan Venäjä), Itä-Euroopan kielet olivat iso osa elämää. Zamenhofista pitää myös kertoa, että hän oli aika taitava kielien suhteen osaten ilmeisesti puhua äidinkieliensä lisäksi saksaa, ranskaa, englantia, espanjaa, kreikkaa, hepreaa ja jopa latinaa. Zamenhofilla kuulemma oli ajatuksia latinan kielen elvyttämisestä, mutta hän huomasi sen olevan liian vanhentunut ja jopa aika vaikea kieli maailmanlaajuiseen käyttöön. Zamenhofin mukaan yksinkertaisuus ja säännöllisyys tekevät kielestä hyvän kansainväliseen käyttöön. Kaikki, jotka ovat koskaan opiskelleet toista kieltä, tietävät, kuinka ärsyttävää on muistaa ja opetella kaikki kielen poikkeukset ja taivutukset. Englannin kieltä ja jopa suomen kieltä on kritisoitu turhan monista poikkeuksista ja epäsäännöllisistä taivutuksista. Tosin rehellisesti sanoen kaikilla kielillä tuntuu olevan tämä ongelma. Oman äidinkielen analysoinnissa ei välttämättä edes ajattele kielen vaikeutta; yleensä siihen liittyy sellainen “jos minä osaan puhua tätä kieltä, niin miten se voi olla niin hankalaa” -asenne. 

Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/L._L._Zamenhof

Esperanto perustui eurooppalaisiin kieliin, kuten romaanisiin ja slaavilaisiin kieliin. Pakko myös nostaa hattua Zamenhofille kokonaan uuden kielen kehittämisestä. J. R. R. Tolkien myös kehitti uuden kielen The Lord of the Rings -kirjojansa varten, mutta se on ihan eri asia kuin oikeaan käyttöön tarkoitetun kielen kehittäminen. Kielen kehittämisessä pitää ottaa niin monta asiaa huomioon, joten voin vain kuvitella, kuinka paljon työtä Zamenhof laittoi uuden kielen kehittämisen eteen. Esperanton alkuvaiheessa syntyi myös niin sanottu esperantoliike, mikä levitti kieltä ympäri maailmaa saaden näkyvyyttä ja uusia jäseniä. Aluksi kieltä esiintyi suurimmaksi osaksi vain Itä-Euroopassa, mutta liikkeen kautta se sai jäseniä eri puolilta maailmaa. Noin vuonna 1904 se levisi Suomeen. Esperantoa jopa ehdotettiin Kansainliitolle yhdeksi järjestön käyttökieleksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. 

Kuva: https://kapinatyolainen.net/2019/11/06/esperanto-tyolaisten-latina/

Esperanton tarkoituksena ei ole koskaan ollut korvata yhtäkään luonnollista kieltä, vaan pikemminkin toimia tietynlaisena sivukielenä äidinkielen lisäksi. Esperanton yksinkertaisuus tekisi siitä suhteellisen helposti opittavan kielen. Kuvitelkaa maailma, jossa esperanton kieli olisi oikeasti yleistynyt yleiseen käyttöön: jokaisella olisi oma äidinkieli ylläpitäen oman kielellisen identiteetin ja paikallisuuden. Mutta tämän lisäksi kouluissa opetettaisiin esperanto kaikille, jolloin välittämättä siitä, mistä toinen henkilö on, kommunikaatio onnistuisi. Oli sitten kyseessä kaupankäynti, poliittiset suhteet, kirjeenvaihto tai normaali kommunikaatio esimerkiksi ulkomaalaisten kanssa. Tämän voi viedä seuraavallekin tasolle: mitä jos kaikki maailman elokuvat, sarjat, uutiset, kirjat, tekstitykset ja muukin media olisi esperanton kielellä? Nykyään lähes kaikki näistä asioista ovat englanniksi, mutta esperanton yleistyessä tälle tasolle, jopa englantia äidinkielenä puhuvissa maissa esperanton oppiminen olisi välttämätöntä. Olen huomannut monella englantia äidinkielenä puhuvalla olevan sellainen asenne, että heidän ei tarvitsisi oppia toista kieltä englannin ollessa niin yleinen. Sanoisin monen (joka ei puhu englantia äidinkielenään) oppineen englantia nimenomaan median ja viihteen kautta, jolloin englannin kielen oppiminen on ollut paljon helpompaa, koska se on aktiivinen osa elämää. Jos esperanto olisi samassa asemassa kuin englanti nyt, siitä tulisi valloittava kieli ympäri maailmaa. Aina, kun kuulee toista kieltä mitä ei ymmärrä, tulee hirveän vieraannuttava olo, etenkin jos ei ole tekstityksiä. Tällaisten ongelmien ratkomiseksi esperanto keksittiin.

Esperanton uskoisi olevan täysin kuollut kieli, sillä kyseessä on keinotekoinen kieli, mikä ei ole edes hirveän vanha. Silti esperanto on vieläkin aktiivisessa käytössä, vaikka se ei ole hirveän yleinen. Esperantoa käytetään musiikissa, kirjallisuudessa, käännöksissä, radiossa, blogeissa, verkkosivustoissa ja jopa kirjeenvaihdossa. Puhun myöhemmin lisää esperanton nykyisestä tilanteesta, sillä kyseessä ei todellakaan ole kuollut kieli (vielä), vaikka moni väittää niin. Itse pidän esperanton tarkoituksesta, vaikka sen käytännöllisyys on kyseenalaista. Se varmistaisi monikielisyyden rikkauden muuttamatta paikallista kieltä, mutta samalla murtaisi kielimuurin kansojen välillä. Tosin asia ei ole niin yksinkertainen, sillä esperanton toimiminen teoriassa ei vastaa käytännöllisyyttä, kuten voi huomata esperanton historiasta. 

Esperanton käytännöllisyys

Esperanto kehitettiin niin sanotusti kansainväliseksi kieleksi; ainoa ongelma on, että se ei ole niin kansainvälinen. Tällä hetkellä esperanton oppimista ei pidetä hirveän järkevänä, sillä kyseessä ei ole kieli, mitä puhuttaisiin kaduilla tai tietyillä paikoilla. Nykyään esperantoa puhutaan suurimmaksi osaksi internetissä ja hyvin harvassa ryhmässä tai tapaamisessa. Itse tosin ajattelen minkä tahansa vieraan kielen oppimisen olevan hyvä asia, mutta kieltämättä kannattaisin itsekin mieluummin jonkin yleisen kielen oppimista. Esperantolla on myös tietynlainen brändäysongelma, sillä moni ei edes ole tietoinen siitä. Esperanto ei esiinny mediassa, fiktiossa tai edes historiassa lukuun ottamatta harvoja poikkeuksia. Jopa kielien tutkimisen kannalta esperanto tuntuu olevan yllättävän aliarvostettu kieli esperanton ollessa keinotekoinen kieli. Keinotekoisena ja nuorena kielenä se ei ole ehtinyt hirveästi kehittyä, kuten luonnolliset kielet. 

Kuva: https://www.businessinsider.com/why-universal-languages-like-esperanto-will-never-be-accepted-philip-gooden-2017-10?r=US&IR=T

Esperantoa on kritisoitu mm. sen eurooppalaisuudesta. Zamenhofin tarkoitus oli tehdä esperantosta kansainvälinen kieli, mutta hän ei ottanut huomioon Euroopan ulkopuolisia kieliä. Toki monet eurooppalaiset kielet ovat levinneet ympäri maailmaa, etenkin Afrikkaan kolonisaation yhteydessä sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan ‘löytöretkien’ aikana. Zamenhof tosin ei ottanut huomioon näiden eurooppalaisten kielien olevan tunkeutuvia kieliä, joiden alkuperäinen tarkoitus oli korvata alueiden alkuperäiskielet, mikä menisi Zamenhofin filosofian vastaisesti. Jälleen kerran voisi sanoa eurooppalaisten kielien olevan valloittavia kieliä varsinkin nykyään, mutta esimerkiksi Aasiassa eurooppalaiset kielet eivät ole niin vahvassa asemassa: venäjän kieltä en laske, koska sen maantieteellinen ja kulttuurillinen käyttö ylettyy sekä Eurooppaan että Aasiaan Venäjän rajojen mukaisesti. Esperanton ollessa eurooppalaisiin kieliin perustuva, se tuntuu hyvin epäreilulta kansainväliseksi kieleksi. 

Kuva: https://www.livemint.com/Leisure/iDKqJP7WLtseBoE8yZVFUI/Esperanto-A-language-whose-time-never-came.html

Esperanton oppimisen kannalta yksi iso ongelma on koulutus. Vaikka kouluissa opetettaisiin esperantoa pakollisena kielenä, monessa maassa ei ole samanlaista koulutustasoa kuin rikkaissa maissa. Kehitysmaissa koulutus ei ole aina edes mahdollista ja jopa joissakin rikkaissa maissa (esim. USA:ssa) koulutuksen taso ei ole parasta mahdollista keskittyen suurimmaksi osaksi vain omaan maahansa. Samasta syystä englanti ei ole niin yleinen kieli joissakin päin maailmaa, sillä sitä ei opeteta kouluissa tai monella ei ole varaa käydä koulua. Yksi parhaimmista tavoista yleistää esperanton käyttöä olisi opettaa sitä kouluissa ympäri maailmaa, mutta käytännöllisyyden kannalta se ei ole mahdollista. Ensin kannattaisi saada se koulutus mahdollisuudeksi kaikille.

Esperanton käyttöön liittyy myös ihmisten puolueellisuus. Monet näkevät oman kielensä niin isona osana omaa kansallista identiteettiäänsä ja minäkuvaansa, jolloin uuden kielen esittäminen ei tunnu kovin houkuttavalta, vaikka se olisi helppoa oppia. Samasta syystä moni vihaa ruotsia Suomessa: ei sen takia, että oli huono siinä koulussa, vaan koska sen käyttöä Suomessa ei nähdä niin merkittävänä, pikemminkin pakotetulta. Ruotsin kielen opetus Suomessa on usein selitetty sillä, että olemme olleet osa Ruotsia, joten siksi se pitää oppia, mutta entä venäjän kieli? Sanoisin venäjän olevan kansainvälisellä tasolla paljon käytännöllisempi kieli kuin ruotsi. Tästä huolimatta esperanton tarkoituksena ei ollut korvata kieliä, vaan toimia toisena kielenä maailmanvälisen kommunikaation välineenä, joten tällainen puolueellisuus omaa kieltään kohtaan ei välttämättä toimi. Se on sama asia kuin ei opettelisi englantia, koska pitää suomen kieltä niin tärkeänä. Ymmärrän joillakin kielillä olevan myös historiallisia merkityksiä; siitä johtuu venäjän kielen opetuksen vähäisyys Suomen peruskouluissa. 

Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/743305113491785948/

Puolueellisuuden lisäksi esperanton käytännöllisyyttä on kritisoitu sen yksinkertaisuudesta. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, sillä moni varmasti pitäisi yksinkertaisen kielen oppimista suhteellisen helppona, mutta ongelmana ei ole kielen oppimisen vaikeus. Monia kieliä arvostetaan niiden verbaalisesta rikkaudestaan omaten erilaisia lausumia, taivutuksia, synonyymeja, murteita, aksentteja ja muita hienoja sanamuotoja. Yksinkertaisia kieliä pidetään hyvin tylsinä kielinä, koska yksinkertaiset kielet eivät välttämättä kuulosta yhtä hienoilta tai miellyttäviltä. Pakko itsekin myöntää, että ranskan kielen kuunteleminen on paljon miellyttävämpää kuin esimerkiksi viron kielen kuunteleminen ranskan kuulostaessa niin ylelliseltä. Samalla venäjän kieli kuulostaa hyvin aggressiiviselta. Kun ei ymmärrä kieliä, ne kuulostavat erilaisilta pelkän tunteen kautta, jolloin ymmärrän, miksi moni pitäisi yksinkertaisia kieliä tylsinä. Silti moni ei ajattele kielen kauneutta, vaan käytännöllisyyttä. Englannin kielen hienoudesta on monia eri mielipiteitä, mutta siitä huolimatta sen väitetään olevan nykyinen kansainvälinen kieli. 

Esperanton kohtalo

Vaikka esperanto ei ole kuollut kieli, sen asema ei ole paras mahdollinen. Arvioiden mukaan noin tuhat ihmistä puhuu esperantoa äidinkielenä ja eri lähteet väittävät eri määriä esperanton puhujamäärästä; yleinen arvio on noin 1,6-2 miljoonaa puhujaa. Yli miljoonaa puhujaa saattaa kuulostaa aika pieneltä verrattuna seitsemään miljardiin ihmiseen, mutta silti voi sanoa kielellä olevan tarpeeksi puhujia, jolloin se ei kuole ainakaan lähivuosina. Tosin esperanto ei todennäköisesti tule leviämään hirveästi lähitulevaisuudessa. Zamenhof ja esperantoliike levittivät kieltä sen alkuvuosina, mutta siitä tuli myös paljon ongelmia: 1930-luvun aikana molemmat Adolf Hitler sekä Joseph Stalin teloittivat useita esperanton puhujia epänationalististen suuntautumuksien myötä (Zamenhof oli juutalainen, joten tietenkin natsit vihasivat juutalaisen kehittämää kieltä) ja kylmän sodan aikana esperantoa pidettiin vakoojien kielenä ja molemmat osapuolet pelkäsivät esperanton käyttöä propagandan levittämisessä. Zamenhofin tytär Lidia myös levitti esperantoa kielen opettajana, mutta valitettavasti kaikki Zamenhofin lapset kuolivat holokaustissa. Siitä on ristiriitaisia tutkimuksia, onko esperanton käyttö pikkuhiljaa kasvamassa vai vähenemässä. Joka tapauksessa kielen mahdollinen nousu/lasku on aika hidasta. 

Kuva: https://whistlinginthewind.org/2019/06/05/why-is-esperanto-more-popular-in-some-regions-than-in-others/

Kaikesta huolimatta esperanto jäi aikalailla unohdetuksi kieleksi, eikä varmaan koskaan päädy kansainväliselle asemalle kuin sen oli tarkoitus. Tavallaan englannista tuli se kaikkien tietämä “kansainvälinen” kieli, tai ainakin uskon sen tulevan kansainväliseksi kieleksi. Oma ennustukseni on, että koulutuksen parantumisen ja yleistymisen kautta englantia opetetaan entistä enemmän enemmistölle ihmisistä, jolloin tulevaisuudessa entistä useampi osaa puhua englantia. Tosin moni olettaa samaa kohtaloa kiinan kielelle. Kannattaa muistaa, että “kielien sodasta” ei ole hirveän kauan aikaa, joten todennäköisesti useiden tunnettujen kielien asema paranee ajan myötä. Esperanto on saattanut epäonnistua tavoitteessaan, mutta samat haaveet elävät kansainvälisestä kielestä kaikissa, jotka vihaavat kielimuuria.