Monelle tulee armeijasta mieleen miehekkyys. Sitä pidetään miehekkäänä, kun menee armeijaan ja moni jopa sanoo armeijassa muuttuvan mieheksi. Suomessa miehiltä lähes aina odotetaan armeijaan menemistä, koska sitä pidetään niin isona normina miehille. Tosin miehekkyyden määritelmä on aika epäselvä. Yleisesti miehekkyydellä tarkoitetaan vahvuutta ja käyttäytymistä, mitä odotetaan jokaiselta mieheltä: sodassa taisteleminen on miehekästä, tappelun voittaminen on miehekästä, rohkeus on miehekästä jne. Miehekkyys itsessään ei ole huono asia, sillä monet perinteisen miehekkyyden ominaisuudet ovat syystäkin suotavia. Kaikkien mielestä rohkeus, päättäväisyys ja vahvuus ovat hyviä piirteitä ihmisissä, niin miehissä kuin naisissakin. Historiankin kannalta nämä piirteet ovat auttaneet ihmisiä selviytymään. Tosin perinteisessä miehekkyydessä on monia ongelmia, mistä on viime vuosina puhuttu paljon. Jääräpäisyyttä, uhkarohkeutta, isottelua ja usein jopa ylimielisyyttä (itseluottamukseksi naamioituna) pidetään myös miehekkyyden ominaisuuksina. Sitten on ongelma miehekkyyden päinvastaisella roolilla, feminiinisyydellä. Yleisesti aina odotetaan miesten olevan miehekkäitä ja naisten naisellisia luoden yhteiskuntamme sukupuoliroolit. Tämän takia moni on sitä vastaan, että naiset menevät armeijaan, sillä sitä pidetään miesten kokemuksena, ei naisten. Sama pätee miehiin, jotka eivät saisi sukupuoliroolien perusteella esim. työskennellä naisvaltaisilla aloilla tai käyttää meikkiä. Tällaista käyttäytymistä kutsutaan toksiseksi maskuliinisuudeksi (toxic masculinity).
Kuva: https://www.thedailystar.net/opinion/perspective/what-the-antidote-toxic-masculinity-1478401
Rehellisesti sanoen en tiedä onko ‘toxic masculinity’ -termille järkevää suomalaista termiä, joten kutsun sitä vain toksiseksi maskuliinisuudeksi. Toksista maskuliinisuutta tapahtuu vieläkin jatkuvasti arjessa, vaikka se onneksi on vähentynyt vuosien varrella. Silti armeijassa se on vieläkin hyvin vahvassa osassa. Syy tälle on se, että armeija on paikka, jossa perinteisen miehekkyyden ominaisuuksia suositaan. Siellä halutaan varusmiesten olevan vahvoja, siellä halutaan varusmiesten olevan rohkeita ja tietenkin siellä halutaan varusmiesten olevan itsenäisiä ja päättäväisiä. Mutta minkäänlaisia feminiinisyyden ominaisuuksia automaattisesti pidetään heikkouksina; yleisiä feminiinisyyden piirteitä ovat myötätunto, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Se on hyvin ärsyttävää, että näinkin luonnollisten tunteiden ilmaiseminen on niin hankalaa. Muutamaa yksilöä lukuun ottamatta toksinen maskuliinisuus oli iso osa koko armeijaa alusta loppuun, ja en pitänyt siitä.
Mitä toksinen maskuliinisuus on?
Yleensä toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan miesten negatiivista käyttäytymistä, mikä johtuu yhteiskunnan sukupuolirooleista. Stereotyyppinen näkemys miehekkäästä miehestä on sellainen, mihin usein suorasti tai epäsuorasti yritetään päästä, fyysisesti tai henkisesti. Yhteiskunta myös usein suosii perinteisiä miehekkäitä miehiä, mitkä useissa kulttuureissa ovat dominoivia, päättäväisiä ja jopa väkivaltaista käytöstä on usein suosittu. Esimerkiksi elokuvien ja sarjojen maskuliiniset mieshahmot ovat yleensä väkivaltaisia tavalla tai toisella. Näiden pyrittyjen piirteiden kautta syntyy monesti muitakin negatiivisia piirteitä, kuten seksikkyyttä, epäkohteliaisuutta ja kiusaamista. Elokuvan Beauty and the Beast (1991) hahmo nimeltä Gaston on toksisen maskuliinisuuden ilmentymä.
Kuva: https://stage.innovationunit.org/thoughts/be-a-man-toxic-masculinity-social-media-and-violence/
Lähes kaikki meistä ovat olleet osa tätä kyseistä ongelmaa jollakin tavalla tajuamatta. Tosin usein se ei ole niin vakava asia kuin miltä se kuulostaisi. Kuten sanoin, toksinen maskuliinisuus on harventunut vuosien varrella. Silti me kaikki olemme olleet osa toksisen maskuliinisuuden olemassaoloa. Jos olette joskus sanoneet “ole oikea mies”, “pojat ovat poikia” tai jopa sen kaikkein selkeimmän toksisen maskuliinisuuden esimerkin “älä itke”, olette olleet osa ongelmaa. Tällaisten asioiden sanominen saa henkilön ajattelemaan, että jokin harvoin miehien tekemä asia on jotenkin väärin ja se pitäisi lopettaa. Jopa tällaisten asioiden sanominen vitsillä luo henkilölle epäilyksiä omasta miehekkyydestään. Armeijassa tällaista kuulee hyvin paljon, etenkin “ole mies” tai “käyttäytykää kuin miehet” ovat usein kuultuja lauseita. “Pojat ovat poikia” -lause saattaa tuntua harmittomalta asialta, mitä sanotaan lapsista, mutta tällä lauseella usein puolustetaan jotain käytöstä, minkä ei kuuluisi olla hyväksyttävää.
Kuva: https://reflector.uindy.edu/2018/10/10/toxic-masculinity-creates-a-society-that-can-be-dangerous/
Jopa naiset ovat osa toksisen maskuliinisuuden olemassaoloa. Naiset eivät välttämättä sano asioita, kuten “ole oikea mies” tai “älä itke” (riippuen tilanteesta), mutta sukupuoliroolien takia naisetkin odottavat miehiltä tietynlaista käytöstä. Tällöin naiset usein sanovat “jos olisit oikea mies, …” tai jotain sen tapaista. Toisaalta naisillakin on heidän omat sukupuoliroolinsa, joten miehet odottavat heiltäkin tietynlaista käytöstä. Olen kuullut tapauksista, joissa tytöillekin on sanottu “älä itke” ja muuta tämän kaltaista, mutta yleensä naisilta odotetaan tietynlaisen vaatetuksen käyttämistä, meikin käyttöä, rauhallista käytöstä (verrattuna miehiin) ja tietynlaista uravalintaa. Naistenkin sukupuoliroolien kannattamista voi periaatteessa pitää toksisen maskuliinisuuden piirteenä; olettaen naisten jäävän kotiin kotiäidiksi työuran sijaan on monella tavalla perinteisen feminiinisyyden kannattamista. Kotiäidiksi jääminen ei ole huono asia, mutta jos ajattelee miehenä olevansa perheessä hierarkian yläpuolella tienaten perheen tulot, se on varsinkin nykymaailman kriteerien perusteella selkeää toksista maskuliinisuutta.
Maskuliinisuus armeijassa
Yksi selkeimmistä toksisen maskuliinisuuden esimerkeistä on siviilipalveluksen vihaaminen: lähes kaikki puhuvat siitä negatiivisella sävyllä. Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta onko henkilö suorittanut varusmies- tai siviilipalveluksen, mutta ilmeisesti moni ei ole yhtä suvaitsevainen armeijassa siviilipalveluksen suhteen. Tietenkin siviilipalvelusta alistettiin myös vitsillä, kuten lukiossa ammattikoulua ja päinvastoin. Siitä huolimatta on naurettavaa, että jopa nykyään moni ajattelee siviilipalveluksen olevan paikka, mihin naiselliset ja kunniattomat miehet menevät. Kerran yksi alikersanteistani kysyi käytävällä, miksi en mennyt siviilipalvelukseen. Annettuani vastauksen hän sanoi: “Hyvä, muuten olisi tullut turpaan.” Jopa armeijan ulkopuolella siviilipalvelusta ei katsota hyvällä silmällä; en usko edes monen omassa perheessäni hyväksyneen sitä, jos olisin mennyt siviilipalvelukseen. Ajatellen armeijan, paikan, missä on epämukavat oltavat ja hyvin vähän yksityisyyttä, olevan ainoa ja oikea paikka kaikkien miehien käytäväksi on naurettavan selkeää toksista maskuliinisuutta.
Kuva: https://www.nytimes.com/2020/10/22/us/masks-toxic-masculinity-covid-men-gender.html
Armeijassa esiintyvä toksinen maskuliinisuus vaikuttaa luonnollisesti kaikkien käyttäytymiseen. Tietenkin moni tuvan keskusteluista olivat sivistyneitä ja järkeviä, mutta keskusteluissa oli aina tietynlainen ilmapiiri, mikä piti keskustelun tietynlaisena: tuvassa tapahtuvat keskustelut ovat koko tuvan kuulemia, jolloin jopa henkilöt, jotka eivät osallistu keskusteluun, vaikuttavat siihen. Tämän takia keskusteluissa ei hirveästi avauduttu, ellei kyseessä ollut aihe, missä miehekkyys ei ollut vaakalaudalla, kuten erilaiset skenaariot, koulu, työ jne. Armeija ei ole paikka perinteisille feminiinisille piirteille. Jos on homoseksuaali tai harrastaa jotakin epämiehekästä urheilua, kuten tanssia, siitä tulee saamaan paljon lokaa niskaansa armeijassa.
Toksinen maskuliinisuus on ihan ymmärrettävää armeijassa. Ei sen takia, että se olisi hyväksyttävää, vaan siksi, koska puolustusvoimat suosivat “kovuutta”. Käyttäytymällä kuin perinteinen toksinen maskuliininen mies muistuttaa aika paljon monia armeijan suotavia sotilaita. Tietynlainen tunteettomuus, kyynisyys, jääräpäisyys, säälimättömyys ja tylyys kieltämättä kuulostavat hyvän sotilaan ominaisuuksilta, etenkin sodassa. Mutta jopa sodassa tällainen käytös ei olisi järkevää tai käytännöllistä. Sodan ollessa niin ankaraa ja rankkaa, tällainen “miehinen” käytös ja sen jatkuva suosiminen loisi huonon motivaation, ilmapiirin ja moraalin. Eikös sota ja mikä tahansa hankala tilanne ole sellainen, jossa pitäisi suosia avautumista ja jopa herkkyyttä pelkästään henkisen mielenterveyden takia? Tietenkin vaikeissa tilanteissa pitää pystyä olemaan vahva, henkisesti ja fyysisesti, mutta käyttäytymällä kuin ”oikea” mies ei tee kenenkään elämästä parempaa. Vaikka ryhmässä vain muutama käyttäytyisi toksisen maskuliinisuuden mukaan, ryhmäpaineen takia se on leviävää negatiivista käyttäytymistä tai hyväksymistä.
Kuva: https://oroddhofoundation.org/blog/the-roots-of-toxic-masculinity/
Yksi ärsyttävimmistä asioista armeijassa oli jatkuva alfauroskäytös. Uskon suurimman osan tajuavan mitä tällä tarkoitetaan: lyhyesti sanottuna se tarkoittaa “miehekästä” olemusta olemalla rohkea (isotteleva), päättäväinen (jääräpäinen) ja dominoiva (epäkunnioittava). Onneksi moni ei tehnyt tätä, mutta sanoisin noin kolmasosan varusmiehistä olleen tällainen koko armeijakokemukseni aikana. Isottelukin pystyy olemaan leikkimielistä, mutta kun se tapahtuu joka päivä ilman mitään syytä, se ei ole enään hauskaa. Pieneltä asialta kuulostava, silti pitkällä aikavälillä hermoja raastava teko oli oven edessä seisominen tahallaan vain ollakseen toisen henkilön tiellä, samalla isotellen. Tätä tapahtui jatkuvasti, ja muutenkin oman “miehekkyyden” todistaminen loi aika samanlaisia tilanteita armeijassa. Armeijassa oli myös muutama homofoobikko, minkä väittäisin olevan myös toksista maskuliinisuutta ollen jotain “naisellista” asiaa vastaan. Toksista maskuliinisuutta näkee kaikkialla yhteiskunnasta ja kulttuurista huolimatta. Siitä huolimatta se on vielä nykyään hyvin vahvaa ja näkyvää armeijassa. Mielestäni armeijan tapoja ei saisi muuttaa, koska silloin kyseessä ei enään olisi armeija, mutta toksisen maskuliinisuuden suosiminen on poikkeus. Yleisestikin miehekkyyden näkemys pitäisi muuttaa.
Mistä toksinen maskuliinisuus johtuu?
Uskon toksisen maskuliinisuuden johtuvan historiasta ja yhteiskuntamme kehityksestä. Esihistorian aikana miehet olivat ne, jotka metsästivät, puolustivat yhteisöä ja olivat yleisesti hallitsevat osapuolet, hierarkian ja fyysisyyden kannalta. Silloin “miehekkyys” oli pakollinen osa selviytymistä, sillä silloin miesten piti olla fyysisesti vahvoja. Tunteiden näyttäminen saa miehet näyttämään heikoilta ja haavoittuvaisilta, joten strategisesti sitä ei hirveästi suosittu. Jälleen kerran näistä asioista ei voi tietää varmasti, ehkä tunteiden ilmaiseminen olikin yleistä esihistorian aikana. Kuitenkin ajan kautta miehille on kehityksen kautta syntynyt käsite sille, mikä on ideaalista miehille: miehekkyys on suotavaa selviytymisen kannalta. Tosin elämme nykyään ajassa, jossa käytöksemme ei suoranaisesti vaikuta selviytymiseemme yksilönä tai yhteisönä. Silti nämä ikivanhat ideaalit miehille ovat jäänet osaksi yhteiskuntamme sukupuolirooleja, vaikka niistä onneksi on tullut paljon joustavampia. Yhteiskunta vieläkin painostaa molempia sukupuolia käyttäytymään juuri tietyllä tavalla.
Kuva: https://albanhuber.com/why-toxic-masculinity-is-a-problem-that-affects-us-all/
Toksisen maskuliinisuuden syyt eivät johdu pelkästään vanhanaikaisista ideaaleista ja tavoista, vaan myös biologiasta. Yleistettynä moni mies on aika ylpeä, jääräpäinen ja äkkipikainen, etenkin naisiin verrattuna. Tarkoitukseni ei ole sanoa, ettei naisilla olisi näitä ominaisuuksia; yleistän yhteiskunnan, kulttuurin ja tietenkin omien kokemusteni perusteella. Ylpeydellä tarkoitan suurimmaksi osaksi miesten egoa, minkä murskaaminen luo tilanteita, missä toksinen maskuliinisuus on vahva. Yleensä ylpeyden murskaamiseen liittyy miehekkyyden tai pätevyyden alistaminen tai kyseenalaistaminen, jolloin miehillä on usein tapana todistaa miehisyytensä. Asiaan ei välttämättä edes liity miehekkyyden todistaminen, vaan käyttäytymällä “miehekkäästi” haluamatta. Esimerkiksi tunteiden tukahduttaminen, kovan ulkomuodon säilyttäminen ja pitämällä väkivaltaa vallan osoittajana luovat toksisen maskuliinisuuden. Tunteiden näyttämistä sen takia vältetään monissa piireissä, koska ei haluta tulla tuomituiksi. Monen ego kärsii, kun esittää itsensä heikkona ja haavoittuvaisena. Urheilussa moni urheilija edustaa toksista maskuliinisuutta: varsinkin nyrkkeilyssä ja jääkiekossa olen huomannut monen urheilijan käyttäytyvän hyvin “miehekkäästi” olemalla hyvin epäkunnioittava ja isotteleva jopa pelin/kierroksen ulkopuolella. Yleisesti käyttäytymällä kuin alfauros on toksista maskuliinisuutta. Urheilussa ja muussakin puolustavassa tilanteessa heikkouksien näyttäminen ei ole järkevää, mutta turha isottelu ja epäkunnioitus eivät ole terveellisiä tapoja tehdä niin. Naisten egon murskaamisen toimenpiteet ovat hyvin erilaisia verrattuna miehiin. Naisten kannalta ei voi edes varsinaisesti puhua toksisesta feminiinisyydestä (toxic femininity), vaan pikemminkin vain normaalista kateudesta, vihasta tai turhautuneisuudesta.
Sukupuoliroolit
Miehenä puhun nyt aika paljon miesten ongelmasta luonnollisesti, mutta en silti voi sivuuttaa molempien sukupuolien välisiä ongelmia liittyen sukupuoliroolien luomiin paineisiin. Tietenkään en voi puhua naisten ongelmista oman kokemukseni perusteella; en ole asemassa, missä voin sanoa tietäväni heidän ongelmistaan enemmän kuin he. Siitä huolimatta mielestäni kaikkien pitäisi edes yrittää ymmärtää kaikkien sukupuolien välisiä ongelmia, ja tajuta kaikkien olevan osa ongelmaa jollakin tavalla, vaikka emme välttämättä tajuaisi sitä. Sukupuoliroolien ollessa niin vanhanaikaiset, odottaisin edes oman sukupolveni sivuuttavan ne monessa tilanteessa, mutta armeijassa tajusin jopa oman sukupolveni olevan samojen sukupuoliroolien paineiden alla. Vanhanaikaisuus ei ole asia, mikä katoaa ajan myötä, vaan pikemminkin harventuu.
Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/534732155737877242/
Tosin naisilla on nykyään yksi etu miehiin sukupuoliroolien rikkomisessa: naisten ollessa historian aikana miesten varjossa on luonut arvostetun tavoitteen naisille nyt, kun heillä on länsimaissa aika samat oikeudet kuin miehillä. Tällä ideaalisella tavoitteella tarkoitan uravalintoja. Naisia ylistetään hyvin paljon, kun he rikkovat työhön liittyviä sukupuolirooleja, kuten pääsemällä johtoon miesvaltaisella alalla. En puhu pahaa tällaisista henkilöistä, sillä he ovat yleensä tehneet paljon työtä päästäkseen nykyiselle asemalleen. Mutta heitä yleensä ylistetään enemmän kuin esimerkiksi miehen pääsemistä naisvaltaisen alan johtoasemaan. Tällöin mies saa hyvin ikävää kritiikkiä, jälleen kerran, toksisen maskuliinisuuden takia. Jopa poliittisesti ja arvollisesti naisia ylistetään enemmän kuin miehiä monessa tilanteessa. Väitän, että naispresidentin pääseminen virkaan on (yleensä) suurempi asia kuin miespresidentin nouseminen virkaan välittämättä henkilön pätevyydestä. Odotan innolla sitä päivää, kun USA:han tulee ensimmäinen naispresidentti, sillä siitä media tulee uutisoimaan sukupuolirooleja rikkovana hetkenä, vaikka kyseessä voisi olla joku, joka ei selkeästi olisi sopiva valinta presidentiksi. USA:n presidenteistä puheenollen presidentin puolison virka on Yhdysvaltain ensimmäinen nainen (first lady), eli muuttuisiko naispresidentin tullessa puolison viran nimi Yhdysvaltain ensimmäiseksi mieheksi/herraksi? Nimittäin jos miehen virka on “Yhdysvaltain ensimmäinen nainen”, se ei ole hirveän edustuksellista. Ja tähänkin liittyy toksinen maskuliinisuus. Tosin naispuolisia pomoja kutsutaan myös esimiehiksi ja monissa muissakin tilanteissa naisten nimitykset ovat miehiin liittyviä. Jopa englannin kielessä sanaa “man” käytetään miessukupuolen lisäksi maailman ihmisten kuvaamisessa.
Tästä kaikesta huolimatta on sanottava, että tietyt sukupuoliroolit ovat ihan järkeviä. Sukupuoliroolit eivät varsinaisesti ole huonoja asioita, mutta niiden absoluuttinen noudattaminen ja suosiminen luovat niistä hyvin negatiivisia ja ahdasmielisiä. Joskus niiden rikkominen luo typeriä tilanteita. On hyvä pitää tietyt sukupuoliroolit, kun kyseessä on historiaan ja faktoihin perustuva tapaus. Mielestäni hyvät sukupuoliroolit perustuvat pikemminkin fyysisiin rooleihin, eikä niinkään tapoihin tai tyyleihin. Jos mies haluaa käyttää mekkoa, siitä vain. Jos nainen haluaa olla poikatyttö (tomboy), siitä vain. Tällainen ihmisten persoonien monipuolisuus tekisi muutenkin arjesta aika mielenkiintoisen. Pitää aina muistaa, että henkilön käyttäytyminen ei perustu sukupuoleen: sukupuoliroolit ja sukupuoli ovat kaksi hyvin eri asiaa.
Terveellinen maskuliinisuus
Se on naurettavaa, että niin moni pitää tunteiden ilmaisemista heikkoutena ja mahdottomana hyväksyä. Oma määritelmäni terveelliselle miehisyydelle on kestävyyden, ystävällisyyden, vahvuuden ja uskon yhdistelmä. Tällainen määritelmä pitäisi miehiä fyysisesti ja henkisesti vahvoina pitäen ideaaliset ominaisuudet hyvin terveellisinä. Tämän kautta ei olisi myöskään turhamaista alfauroskäyttäytymistä. Terveellisen maskuliinisuuden näyttäminen mediassa ja kulttuurissa on onneksi yleistynyt viime vuosina. Varsinkin populaarikulttuurissa nykyään suositaan enemmän hahmoja, jotka ovat hyvää vaikutusta yleisölle. Parhaimmat esimerkit hahmoista, jotka edustavat terveellistä maskuliinisuutta, ovat Aragorn Lord of the Rings -elokuvista sekä oikeaan henkilöön perustuva Desmond Doss elokuvasta Hacksaw Ridge (2016). Molemmat ovat rohkeita ja vahvoja sotureita, jotka sodasta huolimatta pystyvät avautumaan, osoittamaan tunteita ja olemaan haavoittuvaisia. Itse arvostan hyvin paljon, kun mies uskaltaa näyttää tunteitaan, koska se osoittaa miehen olevan vahva henkisesti. Välittämisen ja myötätunnon näyttäminen on todellisen vahvuuden merkki, niin naisille kuin miehillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti