Naiset armeijassa, se on ollut jo kauan kiistanalainen konsepti. Siitä ei edes ole hirveän kauan, kun naisetkin saivat ensimmäistä kertaa suorittaa varusmiespalveluksen vapaaehtoisesti. Vaikka moni nainen käy armeijan, sitä silti pidetään vieläkin hyvin epätavallisena ja on olemassa ihmisiä, jotka vastustavat sitä ihan kokonaan. “Naiset armeijassa” -aihetta on jo käsitelty monessa eri paikassa, kuten keskustelupalstoilla ja uutisissa. Yllättäen oman kokemukseni mukaan moni armeijassa oli aika suvaitsevainen tämän asian kannalta: ainakaan avoimesti sitä vastaan ei oltu hirveästi, ja uskon monen pitäneen siitä, että näkee toista sukupuoltakin. Tästä huolimatta huomattavan suuri määrä ihmisistä armeijassa ajatteli armeijan olevan vain miehille. Yleensä kun näin väitetään, viitataan naisten biologiaan. Yleisesti miehet ovat fyysisesti vahvempia kuin naiset, joten tietenkin moni olettaa miesten olevan parempia sotilaita. Näihin mielipiteisiin voi vaikuttaa myös historia ja vanhanaikaisuus. Sodan aikana yleensä naiset jäivät kotiin huolehtimaan lapsista ja taloudesta sekä menivät töihin miesten puolesta. Tämä on niin sanottu “ideaalinen” rooli naisille sodan aikana. Tosin tämä ajatuskin on vääränlainen, sillä naiset ovat taistelleet sodissa jopa Suomessa: Suomen sisällissodassa käytettiin nais- ja lapsisotilaita, puhumattakaan vanhemmista sodista ja muiden maiden sodista. Mutta tästäkin huolimatta tämä aihe on kaksipiippuinen juttu, jolle ei ole oikeaa vastausta. Toki moni ajattelee järjellä, että naisten meneminen armeijaan edustaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta se ei ole niin yksinkertaista, ja kerron myöhemmin miksi.
Kuva: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806122201008744
Kieltämättä minua on vähän jännittänyt tämän blogikirjoitelman kirjoittaminen, koska miehenä en halua sanoa mitään väärää naisten armeijakokemuksista. Uskon sen takia kyseessä olevan lyhyempi blogi. Olen puhunut osastossani ja komppaniassani olevien naissotilaiden kanssa, ja perustan kertomani heidän sanomiin asioihin. Toivottavasti en ole ymmärtänyt asioita väärin. Pahoittelen jo etukäteen, jos sanon jotain väärää tai loukkaavaa, se ei ole tarkoitukseni. Kontekstin takia kerron, että osastossani oli kolme naista ja komppaniassani oli paljon enemmän (en muista tiettyä määrää). Kannattaa myös muistaa näiden kyseisten naisten kokemusten voivan erota huomattavasti muiden naissotilaiden kokemuksista. Osa asioista ovat myöskin voineet olla asioita, mitkä ovat muuttuneet ajan myötä. Tällaiset asiat kannattaa pitää mielessä, kun analysoi tällaisia aiheita.
Naiset armeijassa miehen näkökulmasta
Omalla alokaskaudellani ei ollut yhtään naista komppaniassani, joten itse tutustuin tähän konseptiin vasta kh-kaudella (koulutushaara). Usea varusmiesjohtajani oli myös nainen, mutta en puhunut heidän kanssa, joten en tiedä heidän yksittäisistä kokemuksistaan. Ensimmäinen asia, mikä pistää silmään naissotilaissa on se, että lähes kaikki haluavat johtajakoulutukseen. Komppaniassani oli muistaakseni vain yksi tai kaksi naista, jotka halusivat jäädä miehistöön. Tämä ei tosin jälkeenpäin yllätä, sillä kun on tullut vapaaehtoisesti armeijaan, tietenkin sillä “uralla” haluaa edetä. Sen takia moni komppaniani nainen oli luonteeltaan aika maskuliininen omaten tietynlaisen “äijä”-asenteen. Tällaisten naisten näkeminen armeijassa ei yllätä yhtään. Samasta syystä politiikassa on niin monta ääripäätä ja lukiossa on niin monta kirjaviisasta; tietynlainen paikka tietynlaisille ihmisille. Tietenkään moni naissotilas ei päässyt johtajakoulutukseen ja moni oikeasti oli aika surullinen siitä. Monelle naiselle se on ainoa asia, mitä haluaa varusmiespalveluksessa, ja kun sitä ei tapahdu, armeijaan meneminen voi tuntua mitättömältä. Kai se on se riski, mikä naisten pitää ottaa mennessään armeijaan, sillä aika moni nainen pääsi alikersantiksi tai upseerikokelaaksi (en tiedä, kuinka moni naisista jäi puolustusvoimiin töihin. Ei kukaan omasta osastostani ainakaan). Useat mies- sekä naissotilaat uskoivat, että niin moni nainen valittiin johtajakoulutukseen vain sukupuolien välisen moninaisuuden takia pätevyydestä huolimatta. Tosin tätä sanottiin varmasti myös kateuden takia.
Kuva: https://varusmieslehti.fi/hairio-vai-tasavertainen-taistelija/
Kh-kaudella huomasin naisiin kohdistuneen erityiskohtelun. Tietenkin naiset saivat usein täysin samaa kohtelua kuin miehetkin, mutta naurettavan usein harjoituksissa naisilla oli paljon helpompaa. Muistan hyvin tämän tietyn koulutuksen, jossa harjoiteltiin potkuja: ylikersantti käveli miessotilaiden vierestä ja alkoi huutamaan kurkku suorana siitä, kuinka huonoja heidän potkunsa olivat. Samaan aikaan sama ylikersantti kävelee naissotilaiden ohi (joiden potkut ovat selkeästi ja objektiivisesti heikompia), ja ylikersantti on aivan hiljaa. Silloin sivullisena tätä tilannetta katsottuna se jopa nauratti. Onhan tuo aika koominen tilanne. Mutta suuremmassa mittakaavassa tästä syntyy argumentti: “Naiset eivät kuulu armeijaan.” Kyseessä ei ole asian suvaitseminen tai suvaitsemattomuus, vaan se, että naiset tuntuvat saavan erityiskohtelua, jolloin he eivät koe sitä “oikeaa” armeijaa. Tämän takia naisten meneminen armeijaan on kaksipiippuinen juttu. Muutenkin naisiin kohdistuva kuri oli yleisesti paljon vähäisempää kuin miehillä. Moni naissotilas jopa tajusi tämän ja heitä suututti tämä. Muistan muutaman sanoneen vihaavansa tällaista erityiskohtelua, koska siitä tulee sellainen tunne, että naiset tarvitsevat erityiskohtelua, vaikka se ei ole totta. Tämä on positiivista syrjintää, eli syrjintää (seksismiä, rasismia jne.), jossa henkilöä kohdellaan erityisellä (positiivisella) tavalla, kun ajatellaan tilanteen tai asian olevan liian hankala henkilölle. Toisin sanoen positiivinen syrjintä on erityiskohtelun antamista luullen sen olevan tarpeellista ja ystävällistä, mutta oikeasti se erityiskohtelu on alentavaa. Tästä kaikesta huolimatta naisetkin saivat aika paljon lokaa niskaansa.
Normien rikkominen
Naisen meneminen armeijaan on hyvin normaalista poikkeavaa. Sitä ei hirveästi odoteta, koska se ei ole pakollista, toisin kuin miehille. Kysyin monelta naissotilaalta, miksi he päättivät tulla varusmiespalvelukseen: suurin osa miehistä pitää armeijaa pakkopullana, jolloin on täysin sitä vastaan (ainakin palveluksen aikana). Sen takia monen on hankala päätellä naisten tulemista armeijaan. Kieltämättä suurimmaksi osaksi se oletus pitää paikkansa, sillä suurin osa naisista ei ole tai ei tule käymään armeijaa, koska sinne ei tarvitse mennä. Se on monen miehen olettama logiikka naisille.
Kuva: TV-ohjelman Naissotilaat (2018) juliste
Sain yllättävän erilaisia vastauksia naissotilailta siihen, miksi he tulivat varusmiespalvelukseen. Suurin osa sanoi vain menneensä huvin vuoksi ajatellen sen olevan ihan mielenkiintoinen kokemus. Moni välivuoden pitävä ajatteli myös armeijan olevan järkevä tapa viettää se. Sitten oli tiettyjä henkilöitä, jotka ajattelivat, että jokaisen suomalaisen pitäisi käydä armeija. Tällainen isänmaallisuus kuulostaa harvinaiselta, varsinkin kun se tulee naisen suusta. Ainakaan kyseessä ei ole tekopyhä henkilö, sillä tunnen monta naista, jotka pitävät armeijan pakollisuutta hyvänä asiana, vaikka ei ole itse käynyt armeijaa. Sellainen asenne on mielestäni aika suppeamielistä, kun kannustaa jotain, mitä itse ei tarvitse tehdä. Siinä on sellainen “tämän tietyn asian pitää olla pakollista, jotta minun ei tarvitse uhrata henkeäni tai olla vaarassa, vaan muut tekevät sen puolestani” -tapainen asenne. Jatkaakseni moni myös halusi kokeilla omia rajojaan armeijassa. Ja tietenkin monen motivaationa oli johtajakoulutus, mikä olisi hyvää plussaa kenen tahansa ansioluettelossa. Jos itse olisin nainen, en ole varma olisinko mennyt armeijaan: konsepti normien rikkomisesta ja massasta erottumisesta olisi kiehtonut minua, mutta todennäköisesti olisin vain jatkanut omalla siviiliurallani etenemistä. Kiehtova ajatus naisesta armeijan korkeassa sotilasarvossa tulee minulle varmaan siitä, että fiktiossa sellaisten naishahmojen näkeminen on aika mielenkiintoista. Varsinkin sarjan Fullmetal Alchemist: Brotherhood (2009-2010) hahmot nimeltä Olivier Armstrong ja Riza Hawkeye ja muut heitä muistuttavat hahmot muista elokuvista ja sarjoista ovat hyviä esimerkkejä (hyvin kirjoitettuna) naisjohtajahahmoista.
Naisten maskuliinisuus
Kerroin jo aiemmin armeijassa olevien naisten “äijä”-asenteesta. Tästä sanasta voisi ajatella naisten muistuttavan miehiä, ja kieltämättä monessa tilanteessa sukupuolta ei edes otettu huomioon varusmiesten samanlaisuuden takia. Tarkoitan “äijä”-asenteella tietynlaista rentoutta ja ryhmään sopeutumista, sekä tietysti naisten maskuliinisia puolia, kuten suorasanaisuutta ja aggressiivisuutta. En halua väittää, että komppaniassani olevat naiset eroaisivat hirveästi siviiliin jääneistä naisista. Kaikilla naisilla on maskuliinisia puolia, kuten kaikilla miehilläkin on feminiinisiä puolia. Silti sanoisin monen komppaniassani olleen naisen eroavan rohkeuden ja sietokyvyn kannalta. Lähes kaikki naissotilaat komppaniassani olivat hyvin kestäviä ja päättäväisiä pelkäämättä omien käsiensä likaamista, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Silti pitää sanoa, että osastoni naisten tuvassa oli oikeasti iso peili (muissa tuvissa ei ollut); oli hauskaa katsoa heidän kantavan sitä, kun muutettiin eri rakennukseen.
Todellinen vapaaehtoisuus
Olen puhunut aikaisemmin siitä, että on väärin sanoa armeijan olevan vapaaehtoinen miehille, koska miesten on pakko valita kolmesta vaihtoehdosta jokin, ja armeijaa yleensä pidetään parhaimpana huonona vaihtoehtona. Muutenkin armeijan ajatellaan olevan paljon arvostettavampi ja hyväksyttävämpi kuin esimerkiksi siviilipalvelus. Naisilla sen sijaan on vaihtoehto, jolloin suurin osa valitsee menemättä palvelukseen. Naisten kannalta voidaan puhua todellisesta vapaaehtoisuudesta. Tämän takia useasti vitsailtiin siitä, että naisilla ei ole varaa valittaa armeijassa, sillä he ovat itse valinneet jättää siviilin mukavuuden. Moni naisista jopa kyseenalaisti tulemistaan armeijaan, kun koulutukset ja harjoitukset olivat hyvin kurjia ja rankkoja (tosin sitä tekivät miehetkin). Tämän takia naisia pidetään rohkeina, kun he menevät armeijaan: he uskaltavat jättää oman henkilökohtaisen siviilielämänsä ja -tavoitteensa väliaikaisesti taakseen. Sen sijaan miehiltä oletetaan sitä. Eikä edes oleteta, vaan pakotetaan. En ole täysin varma, jääkö naisille tyhjä olo armeijasta, jos he eivät pääse haluamaansa johtajakoulutukseen, sillä hyvin monella naisella on nimenomaan se mielessä. Silloin moni nainen voisi pitää armeijaa ihan samanlaisena pakkopullana kuin miehetkin pitävät sitä. Naisten vapaaehtoista armeijaa ymmärtäisi myös paremmin, jos heidän tavoitteenansa olisi jäädä armeijaan töihin. Sellaisessa tapauksessa sen ymmärtäisi yhtä helposti kuin yliopistoon menemisen haluamalleen alalle.
Kuva: https://www.lapinkansa.fi/armeija-tekee-pojista-miehia-ja-tytoista-naisia-mu/1929913
Vaikka moni on naisten menemistä armeijaan vastaan, sitä myös suositaan jonkin verran joissakin piireissä. Naisille armeijaa voi pitää hyvänä kokemuksena samalla tavalla kuin työkokemusta, eli siitä voi olla apua uralla. Syy tälle on nimenomaan vapaaehtoisuus: miehiltä odotetaan armeijan käymistä, joten sitä ei pidetä niin ihmeellisenä miesten kesken: parhaimmillaan se on yhdistävä kokemus. Naisille sen sijaan armeija on ikoninen kokemus, mitä jokainen nainen ei koe, jolloin se auttaa erottumaan joukosta hyvin helposti. Jopa itseäni kiinnosti enemmän naisten tuleminen armeijaan kuin miesten valitseminen armeijan ja siviilipalveluksen välillä. Uskon tälle ihmetykselle ja ylistämiselle olevan syynä konseptin suhteellinen tuoruus. Siitä ei ole kauan aikaa, kun naiset saivat ensimmäistä kertaa suorittaa varusmiespalveluksen. Kyseessä voi olla myös asian ihannointi siitä, että nainen on armeijan suoritettua onnistunut olemaan samalla tasolla fyysisesti ja henkisesti miesten kanssa, ja johtajakoulutus olisi hyvää plussaa sukupuolesta huolimatta. Lyhyesti sanottuna naisten menemistä armeijaan ihannoidaan samasta syystä kuin mitä tahansa ikonista tai harvinaista kokemusta; se tekee ihmisistä mielenkiintoisen kuuloisia, mikä auttaa työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä.
Kuuluvatko naiset armeijaan?
Mielestäni on väärin kysyä kuuluvatko naiset armeijaan, koska kyseessä ei ole yhden sukupuolen pätevyys, vaan yksilöiden. Moni nainen on parempi sotilas kuin moni mies ja moni mies on parempi sotilas kuin moni nainen. Pelkästään naisen motivaatio ylipäätään mennä varusmiespalvelukseen vapaaehtoisesti osoittaa naisen olevan valmis armeijaelämykseen. Sille on kuitenkin ihan luonnollisia syitä, miksi naisten menemistä armeijaan kyseenalaistetaan: erityiskohtelu, perinteet, naisten yleisesti heikompi keho, konservatiivisuus ja silloin tällöin jopa seksismi. Tosin nämä eivät saisi olla syitä estää tai lannistaa naisia menemästä armeijaan halutessaan. Olen monesti sanonut monille naispuolisille kavereilleni vitsillä, että heidän pitäisi mennä armeijaan, jotta he ymmärtäisivät, minkälaista siellä on. Kieltämättä se olisi mielenkiintoista, jos olisi yleinen trendi naisille mennä armeijaan, tai jos se olisi heillekin pakollista. Se varmasti opettaisi heitä ja saisi heidät arvostamaan siviilielämää ihan eri tavalla. Tosin naiset ovat yleisesti tunteellisesti herkempiä kuin miehet, joten tällaisessa tilanteessa armeijan rakenne ja tavat saattaisivat pahimmassa tapauksessa muuttua hyvin radikaalisti “helpompaa” armeijaa kohden, jolloin armeijaa ei enään voisi kutsua armeijaksi.
Vaikka olen antanut blogieni kautta aika negatiivisen kuvan armeijasta, suosittelen naisia harkitsemaan armeijan suorittamista. Olisi kiehtovaa nähdä, jos tämä ilmiö yleistyisi. Jos naisiin kohdistuva erityiskohtelu saataisiin kokonaan lopetettua, armeija olisi tasa-arvoisempi sukupuolia kohtaan. Sanoisin myös, että naisten oleminen armeijassa vähentäisi toksista maskuliinisuutta, loisi sukupuolien välistä moninaisuutta ja saisi monipuolisempaa keskusteluseuraa. Yleisestikin on mukavampaa olla osa keskustelua, minkä yksilöt ovat erilaisia joko sukupuolen, taustan, kokemusten tai ihan minkä vain erojen kautta. Nimittäin armeijassa tuvan (ja tupien) väliset keskustelut olivat hyvin tärkeitä mielenterveyden kannalta. Tosin suositteluni voi myös johtua “minulla ei ollut kivaa, joten muidenkin pitää kärsiä” -asenteesta, mutta siitä huolimatta armeija on vain tietynlaisille ihmisille nautittavaksi. Miesten kesken ei voi hirveästi valita, mutta naisena voi mielenkiinnon herätessä päättää, että onko armeija häntä varten. Jos jotain, niin ainakin se on tehokas ja mielenkiintoinen tapa viettää välivuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti