Kaikilla on erilainen määritelmä sille, mikä on hauskaa. Huumorin ollessa niin subjektiivista on vaikea keksiä vitsi, mikä naurattaisi kaikkia. Uskon kaiken huumorintajun kehittyvän ajan myötä, jolloin muutama vuosi sitten naurattanut juttu ei välttämättä ole enään yhtään hauska. Silti yksi kiistanalaisin huumorin laji on musta huumori. Monet koomikot ovat saaneet paljon vihaa niskaansa käyttämällä mustaa huumoria, etenkin stand up -esityksissä. Mustassa huumorissa yleensä puhutaan hyvin aroista ja järkyttävistä asioista, jolloin monelle tulee hämmentyneitä tunteita vitsistä; esimerkiksi toisen kivulle nauramista on kyseenalaistettu paljon. Henkilökohtaisesti itse pidän mustaa huumoria yhtenä parhaimpana huumorina koskaan, sillä se auttaa normalisoimaan järkyttäviä tilanteita sen sijaan, että niistä ei puhuttaisi ollenkaan muuttuen tabuiksi. Tosin silloin tällöin huomaa tilanteita, joissa selkeät rasistiset kommentit ja vihapuhe yritetään naamioida vitseinä. Tämäkään ei aina ole tarkoituksenmukaista; tällainen voi tapahtua tietämättöyydenkin takia. Siitä huolimatta tuntuu siltä kuin monella olisi vaikeaa ymmärtää mustan huumorin ja selkeästi haittaa aiheuttavan kommentin ero.
Kuva: https://staggonline.net/print-edition/is-it-just-dark-humor/
Kukkahattutädit (tai modernimpi nimite, karenit) tosin pahoittavat mielensä kaikesta. Kyseessä ei silti ole yhden vähemmistön pahoittaminen, vaan suuren ihmisjoukon pahoittaminen: pelkästään Twitteristä löytyy nopeasti keskusteluja, joissa ihmiset jopa yrittävät löytää jotain, mistä pahoittaa mielensä. Monet elokuvat ja sarjat ovat myös vitsailleet siitä, kuinka helposti ihmiset pahoittavat mielensä harmittomien vitsien takia. Enkä usko tämän olevan uusi ilmiö; nykyään on helppoa nähdä vitsien pahoittavan ihmisten mieliä, mutta se johtuu internetistä ja tämän asian jatkuvasta keskustelusta. Ennen vanhaan tästä ei varmasti puhuttu yhtä paljon tai sitä ei tuotu esille, vaikka sitä varmasti tapahtui. En osaa sanoa johtuuko tämä siitä, että ihmiset eivät ymmärrä huumoria vai onko mielensäpahoittamiselle oikeaa syytä. Esimerkiksi onko holokaustivitsien tekeminen hyväksyttävää? Entä roduista vitsaileminen? Siitäkin on usein väitelty, että onko komedialla “rajaa”, mitä ei saisi missään nimessä ylittää.
Mitä musta huumori on?
Mustan huumorin nimestä voi jo olettaa, mitä se tarkoittaa. Yleisesti mustalla huumorilla tarkoitetaan huumoria, jossa vitsaillaan vakavasta tai traagisesta asiasta. Yleensä mustan huumorin vitsit liittyvät rotuihin, politiikkaan, uskomuksiin, tapaturmiin tai muuhun sellaiseen asiaan, mistä ei yleensä haluta välttämättä vitsailla. Vitsi, kuten “kuinka monta poliisia tarvitaan lampun vaihtamiseen? Ei yhtään. Huoneen ollessa musta poliisit hakkaisivat sen” on mustan huumorin vitsi edustaen tiettyjen poliisien traagista toimintaa tummaihoisia vastaan. Tosin tietyt ihmiset eivät erota mustaa huumoria vihapuheesta. Jos olisin julkkis ja twiittaisin tämän vitsin, saisin hyvin negatiivisen vastareaktion ihmisten olettaen minun olevan rasisti. Asioista vitsaileminen ei tarkoita, että olisi vitsailtua asiaa vastaan tai sen puolella. Poliisiväkivalta on selkeästi vakava asia, minkä pitää vähentyä, mutta siitä vitsaileminen ei tarkoita kannattavansa sitä.
Kuva: https://fi.pinterest.com/angle_in_a_devils_form/dark-humor-jokes/
Mustasta huumorista tekee mieliä pahoittavan sen subjektiivinen määritelmä, koska moni ei osaa erottaa mustaa huumoria ja vihapuhetta. Yleisesti nämä kaksi asiaa on helppo erottaa sillä, missä sävyssä vitsi kerrotaan ja onko siinä osana jonkin verran arvostusta. Toisaalta usein tapahtuu tilanteita, joissa ihmisten sävy ei ole hirveän selkeä, ainakin oman kokemukseni mukaan: oikeassa elämässä sävyn tunnistaminen ei ole aina yhtä helppoa kuin stand up -esityksissä tai elokuvissa, sillä en usko monen meistä liioittelevan eleitämme hymyilyä ja äänensävyä lukuun ottamatta. Arvostus vitsissä sen sijaan ei ole ihan yhtä tarkka myöskään. Esimerkiksi aikaisempi vitsi poliisiväkivallasta ei ole erityisen imarteleva poliiseja kohtaan. Tällaisessa tilanteessa näen tämän vitsin toimivan tietynlaisena kommentaarina jollekin tietylle tai toistuvalle ongelmalle. Arvostus on siinä mielessä osa vitsiä, sillä siinä otetaan huomioon ongelma, mikä pitää korjata jollakin tavalla.
Mustan huumorin ristiriitainen maine
Mustaa huumoria arvostetaan samalla tavalla kuin normaalia vitsiä: jos vitsi on hauska, se on hyväksyttävä. Jos vitsi ei ole hauska, sen sanomista ei välttämättä pidetä yhtä hyväksyttävänä. Huumorissa tärkeintä on tietynlainen ajoitus, mikä pitää oppia itse. Toisaalta moni meistä (kuten minä) ei ole mikään ammattilaiskoomikko, joten tämän takia mustan huumorin käyttöä ei katsota aina hyvällä silmällä. Varsinkin vaikeissa tilanteissa vitsailemista pidetään yleisesti pahana asiana, kuten hautajaisissa. Miettikää tätä skenaariota: olette hautajaisissa ja joku toinen vieras vitsailee tilanteesta. Kirjoitettuna tämä tilanne tuntuu hyvin sopimattomalta, mutta kannattaa miettiä tämän tilanteen mahdollisia seurauksia. Jos vitsi on huono (niin kuin se todennäköisesti suurimmaksi osaksi on), kyseessä on hyvin kiusallinen ja sopimaton tilanne, mutta jos vitsi on hauska, eikös se piristäisi monen päivää edes vähän? Jälleen kerran ongelmana ei aina ole vitsi itsessään, vaan ajoitus ja toimitus, mitkä yleensä epäonnistuvat. Tämä hautajaisskenaario toimii muissakin tilanteissa, vaikka kyseessä ei olisi vaikea tilanne; automatkalla tai ruokapöydässäkin huonon vitsin sanominen voi luoda aika kiusallisen tilanteen.
Toisaalta on tilanteita, joissa selkeästi musta huumori loukkaa ihmisiä ihan hyvästä syystäkin. Koomikko Kevin Hart muun muassa joutui ongelmiin julkaistuaan homofobisia twiittejä; hän jopa menetti mahdollisuutensa olla Oscar-gaalan 2019 juontaja näiden twiittien takia. Lukiessani näitä twiittejä ymmärrän, miksi moni (varsinkin homoseksuaali) pahoittaisi mielensä. Jokaisella tietenkin on oikeus pahoittaa mielensä, kun tuntee jonkin sanoman asian olevan henkilökohtainen, mutta siinäkin on rajansa. Kevin Hart tosin on pahoitellut twiiteistään. Se tuntuu olevan hyvä yleinen sääntö mustalle huumorille: jos joku pahoittaa mielensä hyvästä syystä, vitsin sanoneen vilpitön anteeksipyyntö pitäisi olla suurimmaksi osaksi tarpeeksi. Muutaman kiistanalaisen vitsin ei pitäisi olla tarpeeksi jonkun uran tuhoamiseksi. Toisaalta jos henkilö ei osoita mitään katumusta jostakin selkeästi loukkaavasta sanomastaan, silloin kyseessä on eri asia. Voiko esimerkiksi homofoobikko vitsailla homoista? Entä natsi holokaustista? Tällaisissa tilanteissa on jälleen kerran ongelmana äänensävy ja selkeä negatiivisuus tiettyjä ihmisiä kohtaan, koska tällaisten ihmisten kommenteilla tarkoituksellisesti yritetään pahoittaa jonkun mieli tai pahimmassa tapauksessa saada muut tiettyä ihmisryhmää vastaan. Keskustelupalstoilla tällaiset selkeästi syrjivät tai loukkaavat kommentit yritetään piilottaa vitsinä tai sitten ajatellaan sananvapauden tarkoittavan sitä, että voi sanoa ihan mitä tahansa ilman seurauksia. Uskon nimettömänä toimimisen internetissä olevan suurin syy monen rehellisyydelle tai vihamielisyydelle netissä. Tällaisista asioista puhuminen on vaikeaa nimenomaan sananvapauden subjektiivisuuden takia, sillä useasti kritiikin ja haukkumisen selkeää rajaa ei aina huomata.
Kuva: https://hauskimmat.fi/7-mustaa-vitsia-jotka-varmasti-sytyttavat-kukkahatut-palamaan/
Haluan uskoa suurimman osan lukijoista ymmärtävän, että kaikesta ei kannata ottaa hernettä nenään. Kukkahattutädit ovat suurin syy sille, miksi mustan huumorin vitseistä loukkaannutaan. Stereotypian mukaan kukkahattutädeillä on tapana loukkaantua asioista, mitkä eivät liity heihin. Mutta tämä naurettava käytös saa miettimään, että mikä antaa oikeuden pahoittaa mielensä. Tällä en tarkoita selkeitä tilanteita; juutalaisilla on oikeus pahoittaa mielensä holokaustivitseistä. Tarkoitan tilanteita, joissa vitsissä käsitelty aihe, ryhmä tai tilanne ei liity kuulijaan millään tavalla. Jos esimerkiksi valkoihoinen kuulee, kun mustaihoisista vitsaillaan, äänensävystä huolimatta, voiko valkoihoinen loukkaantua kokonaan toisen rodun puolesta? Tässäkin skenaariossa vitsin sanoja voisi hyvinkin olla mustaihoinen, jolloin moni varmasti pitäisi vitsiä hyväksyttävänä, mikä luo tietynlaisen puolueellisuuden; onko tietyt vitsit tietyille ihmisryhmille? Esimerkkinä henkilö voi nauttia läskivitseistä, koska ei itse ole läski, mutta silti kehtaa loukkaantua syöpävitsistä, koska tuntee jonkun syöpään kuolleen. Tässä tilanteessa on ihan selkeä puolueellisuus, niin kuin yleensä on. Mielestäni vitsejä ei voi luokitella tietyille ihmisryhmille, moraalin ja toimivuuden suhteen. On törkeää väittää, että vain tietty ihmisryhmä voi vitsailla tietyistä asioista. Yksilöistä vitsaileminen on harmaata aluetta, sillä sellaiset vitsit ovat normaalia yksityiskohtaisempia, vaikka uskon kaikkien vitsailleen yksityisistä julkkiksista tai tuntemistaan henkilöistä silloin tällöin. Henkilökohtaisesti olen imarreltu aina, kun minusta vitsaillaan, kunhan vitsi ei selkeästi ole alistava.
Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/258323728611099927/
Koomikko Ricky Gervais sanoi aika osuvasti yhdestä mustan huumorin vitsistään suomennettuna: “Vitsi selkeästi pyörii termin suuntauksessa ‘melkein tapettu’, mikä viittaa juuri ja juuri vältettyyn. Mutta, kuten selviää, ‘melkein tapettu’ tarkoittaa jotain paljon, paljon pahempaa. Iso tabu, mutta koomisesti perusteltu tunne.” Tämä on muistaakseni kommentti Gervaisin vitsiin humalassa ajamisesta. Vitsi on suomennettuna: “Olin juonut pari juomaa ja lähdin ajamaan autolla. Mutta sain opetukseni. Melkein tapoin vanhan naisen. Lopussa en tappanut häntä. Lopussa raiskasin hänet.” Kieltämättä tämä vitsi menee (ainakin mielestäni) hyvän maun alapuolelle hauskuuden kannalta, mutta ymmärrän Gervaisin pointin. Mustassa huumorissa yleensä käytetään shokkia apuna tehden vitsistä entistä hauskemman, koska mustan huumorin vitsejä ei yleensä odoteta. Kun sanoo “melkein kuollut”, olettaa lopputuloksen olevan oletettua positiivisempi, mutta sanomalla jotain yhtä moraalitonta luo vitsiin yllättävän puolen, mistä moni nauttii. Moni käyttää mustassa huumorissa shokkia, mihin luonnollisesti reagoidaan eri tavoin. Mielestäni se on kunnioitettavaa uskaltaa puhua tabuista; on se parempi vaihtoehto kuin totaalinen vaikeneminen. Varsinkin stand up -komediaesityksissä shokin käyttäminen vitseissä luo jännittävämmän ilmapiirin, koska yleisö ei ole täysin varma, kuinka pitkälle koomikko uskaltaa mennä. Oikean elämän keskusteluissa tämä ei välttämättä aina toimi, mutta järkyttävien asioiden sanominen humoristisella äänensävyllä voi luoda hauskan ilmapiirin. Pitää vain tuntea yleisönsä.
“Komedia syntyy tuskasta”
Monet sanovat “komedian syntyvän tuskasta” viitaten siihen, että menneisyyden kärsimys tuo tulevaisuudessa hymyn suulle. Itse ehdottomasti uskon tähän, sillä menneisyyden epäonnistumisille, väärinymmärryksille ja kivulle on usein hauska nauraa, etenkin ryhmässä. Tuskan ei edes tarvitse olla henkilökohtaista: monet meistä nauramme, kun näemme elokuvissa tai sarjoissa jonkun hahmon kärsivän fyysisesti koomisen näköisesti. Henkilökohtaisesti uskon kaikkien olevan vähän sadistisia silloin tällöin, vaikka emme myöntäisi sitä, sillä me kaikki olemme ihan varmasti nauraneet jonkun toisen kivulle tai virheille. Tuskasta syntyvää komediaa voisi hyvin pitää mustana komediana, koska kyseessä on jokin negatiivisena pidetty tapaus, jolle nauretaan. Tosin tuskasta syntyvä musta huumori on yleensä paljon hyväksyttävämpää kuin monet muut mustan huumorin aiheet. Eikä tuskasta syntyvää huumoria voi aina luokitella mustaksi huumoriksi.
Tuskasta syntyvälle mustalle huumorille on myöskin omat rajansa, kunnes siitä tulee sopimatonta. Kaikilla on tietenkin omat rajansa, mutta yleensä tuskasta syntyvällä vitsillä viitataan fyysiseen tuskaan. Yleisesti tuskalla tarkoitetaan fyysistä tuskaa, mutta henkisestä tuskasta ei yleensä vitsailla yhtä rennosti; moni ei yleensä halua vitsailla masennuksesta tai vakavista traumoista. Vaikka tällaiset menneisyyden ongelmat eivät olisi enään osa henkilön elämää, niiden jättämä jälki on voinut olla niin vakava, että se halutaan mieluummin unohtaa. Jälleen kerran äänensävy ja ajoitus on kaikki kaikessa. Ilman niitä mikään ei ole hauskaa. Jopa fyysisellä tuskalla on rajansa, sillä raiskauksen uhrit tai sodan kokeneet eivät mielellään vitsaile niistä aiheista.
Olen kuullut joidenkin sanoneen, että kaikki komedia syntyy tuskasta. Tämä saattaa pitää paikkansa mustassa huumorissa, jossa vitsaillaan asioista, joissa ihmiset ovat kärsineet jollakin tavalla, mutta en pitäisi tätä ihan totuutena. Vaikka pidän mustasta huumorista, se ei ole ainoa huumori, mille nauran. Komediaa pystyy luomaan ilman, että kyseessä on oma tai muiden tuska. Kun kerromme keskusteluissa kokemuksistamme, kärsimykset eivät ole ainoat hauskat kokemuksemme. Me kaikki olemme kokeneet tilanteita, mitkä vain naurattavat ilman mitään analysoitavaa syytä. Olen silti sitä mieltä, että musta huumori, ja etenkin tuskasta syntyvä komedia, on paras ja hauskin komedian laji. Uskon jopa sen olevan helpoin komedian laji, sillä miettiessäni omia hauskoja kokemuksiani tai elokuvien hauskoja kohtauksia, minulle tulee mieleen suurimmaksi osaksi tilanteita, jotka ovat tietyllä tavalla kivuliaita tai noloja. Tai ainakin oli silloin aikoinaan. Musta huumori on kieltämättä suhteellisen helppoa, sillä siinä ei aina käytetä nokkeluutta, vaan pikemminkin shokkiarvoa. Tosin nokkeluuskin tekee mustan huumorin vitseistä hyviä.
Komedian “raja”
Olen maininnut tämän kirjoitelman aikana monesti jokaisella olevan oma rajansa komedian suhteen. Joko se johtuu puolueellisuudesta tai henkilökohtaisista kokemuksista. Uskon kaiken huumorin ylittävän tiettyjen ihmisten rajoja vitsin suvaitsevaisuudessa, mutta musta huumori on hyvin todennäköisesti se huumorin laji, mikä eniten mittaa ihmisten vitsisuvaitsevaisuutta. Jos unohdamme hetkeksi sen “äänensävy ja ajoitus ovat kaikki kaikessa komediassa” -ajatelman ja oletamme kaikkien esimerkkien olevan hyviä vitsejä aiheesta huolimatta, onko jotain kansainvälistä rajaa, mitä ei saisi ylittää? Yleensä komedian raja tulee vastaan, kun muutaman hyvän vitsin jälkeen olettaa pystyvänsä menemään pidemmälle vitsien suhteen. Tällöin raja tulee selkeästi vastaan riippuen, minkälaisessa ryhmässä on. Tosin tällöinkin se “raja” tulee vastaan vain, jos vitsiä ei pidä nokkelana tai hauskana. Vika ei ole aina vitsissä, vaan komedian epäselvyydessä ja puutteessa.
Vitsejä myös usein sanotaan ajattelematta sanomaansa, esimerkiksi ääneen ajattelu. Kaikkea ääneen sanomaa ei oikeasti tarkoiteta, minkä takia komediaa ei kannattaisi ottaa niin tosissaan. Moni myös käyttää komediaa selviytymismekanismina, eli tapana selviytyä ja käsitellä tragediaa. Stereotyyppisesti tragediaa kohdellaan hyvin synkästi, jolloin suru ja usein jopa viha ovat läsnä. Uskon tämän olevan yleisin tapa käsitellä tragediaa. Sitä myös pidetään tietyllä tavalla ideaalisena tapana, sillä muunlaista tapaa yleensä voitaisiin pitää sopimattomana. Tällaisesta tilanteesta puuttuu tietynlainen inhimillisyys, koska ajatellaan vain negatiivisten tunteiden ilmaisemisen olevan hyväksyttävää, joten tietenkin moni haluaisi lisätä tilanteeseen positiivisuutta. Tämän takia moni vitsailee vakavista asioista, koska se auttaa tuomaan inhimillisyyttä tilanteeseen, ainakin vitsin sanojalle. Voiko tällöin sanoa komedialla olevan rajaa, jos se oikeasti auttaa ihmisiä? Minulle tulee mieleen esimerkiksi hautajaiset: tilanteessa itsessään ei välttämättä vitsailla pelkän kunnioituksen takia, mutta jälkeenpäin asiasta vitsaileminen voi piristää monen ihmisen päivää. Asiasta vitsaileminen ei tarkoita, että olisi vihamielinen tai loukkaava haudattua henkilöä kohtaan, vaan se voi olla tapa ilmaista surua, piristää päivää tai jopa kunnioittaa kyseisen henkilön muistoa.
Kuva: https://hausk.in/17819/mitae-sanotaan-naiselle-jolla-on-musta-silmae
Mielestäni komedialle ei ole rajaa, mitä ei saisi ylittää. Jälleen kerran vitsaileminen itsessään ei ole paha asia, vaan pikemminkin se, että ihmiset eivät aina ymmärrä kyseessä olevan vitsi. Kyseessä voi olla myös epähauska vitsi. Kaikki vitsit menevät saman säännön mukaisesti: jos vitsi on hauska, se on hyväksyttävä, jos ei, se ei ole hyväksyttävä. Se miten sen saa selville on ottamalla riski. Kieltämättä puhun komediasta kuin ihmiset jatkuvasti vitsailesivat joka päivä, mutta todellisuudessa me kaikki sanomme silloin tällöin vitsejä, oli ne sitten hauskoja tai ei. Julkkisten suhteen musta huumori on jopa riskialtis uran suhteen. Enkä usko neuvon “jos et ole varma onko se hauska, älä sano sitä” olevan hirveän hyvä neuvo, koska silloin se ihmisten “raja” olisi liian iso tekijä kaikkien elämään. Vitsejä ei myöskään sanota, jotta naurattaisi muita; itse ainakin sanon mustan huumorin vitsejä ääneen viihdyttääkseni itseäni. Ja jos se naurattaa muita, hyvä niin. Huumorilla on tarkoitus piristää päivää, ja pitämällä kaikki vitsit lapsiystävällisinä ottaisi monesta asiasta huvin pois. Silloin montaa asiaa pidettäisiin turhaan tabuna, mikä on mielestäni paljon huonompi vaihtoehto. Synkistä asioista vitsaileminen ei tee ihmisestä moraalitonta, eikä ihmisen yleensä ole tarkoitus loukata ketään. Komedia on myös monelle selviytymismekanismi, mikä tuo inhimillisyyttä tilanteisiin, joista sitä tuntuu puuttuvan. Kaikki nimittäin eivät reagoi tragediaan samalla tavalla.
Komedia nykyään
Uskon monen huomanneen, että internetin yleistyessä komediakin on muuttunut. Kulttuurierot, erilaiset uskomukset, erilaiset kokemukset ja jokaisen yksilöllinen suosima huumorin laji on luonut erilaisia vitsejä, mitkä yleensä ulottuivat vain omaan lähiseutuun. Internetin yleistyessä tietyt vitsit eri maanosista ovat levinneet muihin maanosiin ihmisten arvioitavaksi. Kyseessä ei ole pelkästään maantieteelliset tai kulttuuriset erot, vaan myös komedian kehitys: katsomalla elokuvia esim. 1980-luvulta, huomaa muutaman vitsin ikääntyneen todella ikävästi. Olen ainakin itse huomannut, että 1980- ja 1990-luvulla vitsailtiin aika paljon seksuaalisesta ahdistelusta, mitä ei nykyään hyväksyttäisi mitenkään. Mutta näiden vihaaminen nyt ei välttämättä ole täysin reilua, sillä sen ajan vitsit olivat ajan luomusta; itse ajattelen menneisyyden komedian tietynlaisena aikakoneena menneisyyteen nähden, mitä pidettiin hauskana ja mitä ei. Toisaalta moni ei ajattele samalla tavalla, koska nykyään on olemassa lähes kaikkien vihaama cancel-kulttuuri. Cancel-kulttuurilla tarkoitetaan internet-kulttuuria, minkä jäsenet yrittävät mitätöidä tai poistaa kokonaan “ongelmalliset” asiat, kuten yrittämällä saada julkkis menettämään työpaikkansa vitsin takia. Huonosta maineestaan huolimatta cancel-kulttuurista on ollut myös hyötyä, esim. Bill Cosbyn ja Harvey Weinsteinin uran lopettamisesta voi kiittää cancel-kulttuuria. Tosin tällä kulttuurilla on myös usein tapana poistaa asioita, mitkä eivät ole niin vakavia. Moni julkkis on joutunut ongelmiin vitsin takia, minkä he sanoivat menneisyydessä. Elokuvaohjaaja James Gunn on ehkä tuorein iso tapaus tällaisesta asiasta, sillä hän väliaikaisesti menetti työpaikkansa Disneyssä yli 10 vuotta vanhojen vitsien takia. Se on naurettavaa, että ihmiset oikein etsivät roskaa julkkisten menneisyydestä kokonaan sivuuttaen henkilön muuttuneen ajan myötä.
Kuva: https://chiefexecutive.net/the-economics-of-leading-in-the-age-of-the-cancel-culture/
Cancel-kulttuuria huomioimatta monet vanhat ja loukkaavat vitsit ovat hyvinkin voineet periytyä. Jos vanhemmat pitävät ikääntyneistä vitseistä ja niitä sanotaan kasvun aikana lapselle, lapsikin voi pitää sellaisesta huumorista, vaikka sellainen huumori ei sopisi nykymaailmaan. Komedia on kuitenkin subjektiivista ja ymmärrän, että musta huumori ei ole kaikille. Kertoessaan vitsejä pitää aina olla kohtelias muita kohtaan ja pyytää anteeksi, jos joku loukkaantuu. Keskusteluissa pitäisi aina olla sellainen “nauramme kanssasi, emme sinulle” -ilmapiiri. Kukkahattutädit, eli karenit, sen sijaan kannattaa vain sivuuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti