Inttiaihe 2/5: Toksinen maskuliinisuus

 

Monelle tulee armeijasta mieleen miehekkyys. Sitä pidetään miehekkäänä, kun menee armeijaan ja moni jopa sanoo armeijassa muuttuvan mieheksi. Suomessa miehiltä lähes aina odotetaan armeijaan menemistä, koska sitä pidetään niin isona normina miehille. Tosin miehekkyyden määritelmä on aika epäselvä. Yleisesti miehekkyydellä tarkoitetaan vahvuutta ja käyttäytymistä, mitä odotetaan jokaiselta mieheltä: sodassa taisteleminen on miehekästä, tappelun voittaminen on miehekästä, rohkeus on miehekästä jne. Miehekkyys itsessään ei ole huono asia, sillä monet perinteisen miehekkyyden ominaisuudet ovat syystäkin suotavia. Kaikkien mielestä rohkeus, päättäväisyys ja vahvuus ovat hyviä piirteitä ihmisissä, niin miehissä kuin naisissakin. Historiankin kannalta nämä piirteet ovat auttaneet ihmisiä selviytymään. Tosin perinteisessä miehekkyydessä on monia ongelmia, mistä on viime vuosina puhuttu paljon. Jääräpäisyyttä, uhkarohkeutta, isottelua ja usein jopa ylimielisyyttä (itseluottamukseksi naamioituna) pidetään myös miehekkyyden ominaisuuksina. Sitten on ongelma miehekkyyden päinvastaisella roolilla, feminiinisyydellä. Yleisesti aina odotetaan miesten olevan miehekkäitä ja naisten naisellisia luoden yhteiskuntamme sukupuoliroolit. Tämän takia moni on sitä vastaan, että naiset menevät armeijaan, sillä sitä pidetään miesten kokemuksena, ei naisten. Sama pätee miehiin, jotka eivät saisi sukupuoliroolien perusteella esim. työskennellä naisvaltaisilla aloilla tai käyttää meikkiä. Tällaista käyttäytymistä kutsutaan toksiseksi maskuliinisuudeksi (toxic masculinity). 

Kuva: https://www.thedailystar.net/opinion/perspective/what-the-antidote-toxic-masculinity-1478401

Rehellisesti sanoen en tiedä onko ‘toxic masculinity’ -termille järkevää suomalaista termiä, joten kutsun sitä vain toksiseksi maskuliinisuudeksi. Toksista maskuliinisuutta tapahtuu vieläkin jatkuvasti arjessa, vaikka se onneksi on vähentynyt vuosien varrella. Silti armeijassa se on vieläkin hyvin vahvassa osassa. Syy tälle on se, että armeija on paikka, jossa perinteisen miehekkyyden ominaisuuksia suositaan. Siellä halutaan varusmiesten olevan vahvoja, siellä halutaan varusmiesten olevan rohkeita ja tietenkin siellä halutaan varusmiesten olevan itsenäisiä ja päättäväisiä. Mutta minkäänlaisia feminiinisyyden ominaisuuksia automaattisesti pidetään heikkouksina; yleisiä feminiinisyyden piirteitä ovat myötätunto, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Se on hyvin ärsyttävää, että näinkin luonnollisten tunteiden ilmaiseminen on niin hankalaa. Muutamaa yksilöä lukuun ottamatta toksinen maskuliinisuus oli iso osa koko armeijaa alusta loppuun, ja en pitänyt siitä.

Mitä toksinen maskuliinisuus on?

Yleensä toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan miesten negatiivista käyttäytymistä, mikä johtuu yhteiskunnan sukupuolirooleista. Stereotyyppinen  näkemys miehekkäästä miehestä on sellainen, mihin usein suorasti tai epäsuorasti yritetään päästä, fyysisesti tai henkisesti. Yhteiskunta myös usein suosii perinteisiä miehekkäitä miehiä, mitkä useissa kulttuureissa ovat dominoivia, päättäväisiä ja jopa väkivaltaista käytöstä on usein suosittu. Esimerkiksi elokuvien ja sarjojen maskuliiniset mieshahmot ovat yleensä väkivaltaisia tavalla tai toisella. Näiden pyrittyjen piirteiden kautta syntyy monesti muitakin negatiivisia piirteitä, kuten seksikkyyttä, epäkohteliaisuutta ja kiusaamista. Elokuvan Beauty and the Beast (1991) hahmo nimeltä Gaston on toksisen maskuliinisuuden ilmentymä.

Kuva: https://stage.innovationunit.org/thoughts/be-a-man-toxic-masculinity-social-media-and-violence/

Lähes kaikki meistä ovat olleet osa tätä kyseistä ongelmaa jollakin tavalla tajuamatta. Tosin usein se ei ole niin vakava asia kuin miltä se kuulostaisi. Kuten sanoin, toksinen maskuliinisuus on harventunut vuosien varrella. Silti me kaikki olemme olleet osa toksisen maskuliinisuuden olemassaoloa. Jos olette joskus sanoneet “ole oikea mies”, “pojat ovat poikia” tai jopa sen kaikkein selkeimmän toksisen maskuliinisuuden esimerkin “älä itke”, olette olleet osa ongelmaa. Tällaisten asioiden sanominen saa henkilön ajattelemaan, että jokin harvoin miehien tekemä asia on jotenkin väärin ja se pitäisi lopettaa. Jopa tällaisten asioiden sanominen vitsillä luo henkilölle epäilyksiä omasta miehekkyydestään. Armeijassa tällaista kuulee hyvin paljon, etenkin “ole mies” tai “käyttäytykää kuin miehet” ovat usein kuultuja lauseita. “Pojat ovat poikia” -lause saattaa tuntua harmittomalta asialta, mitä sanotaan lapsista, mutta tällä lauseella usein puolustetaan jotain käytöstä, minkä ei kuuluisi olla hyväksyttävää. 

Kuva: https://reflector.uindy.edu/2018/10/10/toxic-masculinity-creates-a-society-that-can-be-dangerous/

Jopa naiset ovat osa toksisen maskuliinisuuden olemassaoloa. Naiset eivät välttämättä sano asioita, kuten “ole oikea mies” tai “älä itke” (riippuen tilanteesta), mutta sukupuoliroolien takia naisetkin odottavat miehiltä tietynlaista käytöstä. Tällöin naiset usein sanovat “jos olisit oikea mies, …” tai jotain sen tapaista. Toisaalta naisillakin on heidän omat sukupuoliroolinsa, joten miehet odottavat heiltäkin tietynlaista käytöstä. Olen kuullut tapauksista, joissa tytöillekin on sanottu “älä itke” ja muuta tämän kaltaista, mutta yleensä naisilta odotetaan tietynlaisen vaatetuksen käyttämistä, meikin käyttöä, rauhallista käytöstä (verrattuna miehiin) ja tietynlaista uravalintaa. Naistenkin sukupuoliroolien kannattamista voi periaatteessa pitää toksisen maskuliinisuuden piirteenä; olettaen naisten jäävän kotiin kotiäidiksi työuran sijaan on monella tavalla perinteisen feminiinisyyden kannattamista. Kotiäidiksi jääminen ei ole huono asia, mutta jos ajattelee miehenä olevansa perheessä hierarkian yläpuolella tienaten perheen tulot, se on varsinkin nykymaailman kriteerien perusteella selkeää toksista maskuliinisuutta.

Maskuliinisuus armeijassa

Yksi selkeimmistä toksisen maskuliinisuuden esimerkeistä on siviilipalveluksen vihaaminen: lähes kaikki puhuvat siitä negatiivisella sävyllä. Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta onko henkilö suorittanut varusmies- tai siviilipalveluksen, mutta ilmeisesti moni ei ole yhtä suvaitsevainen armeijassa siviilipalveluksen suhteen. Tietenkin siviilipalvelusta alistettiin myös vitsillä, kuten lukiossa ammattikoulua ja päinvastoin. Siitä huolimatta on naurettavaa, että jopa nykyään moni ajattelee siviilipalveluksen olevan paikka, mihin naiselliset ja kunniattomat miehet menevät. Kerran yksi alikersanteistani kysyi käytävällä, miksi en mennyt siviilipalvelukseen. Annettuani vastauksen hän sanoi: “Hyvä, muuten olisi tullut turpaan.” Jopa armeijan ulkopuolella siviilipalvelusta ei katsota hyvällä silmällä; en usko edes monen omassa perheessäni hyväksyneen sitä, jos olisin mennyt siviilipalvelukseen. Ajatellen armeijan, paikan, missä on epämukavat oltavat ja hyvin vähän yksityisyyttä, olevan ainoa ja oikea paikka kaikkien miehien käytäväksi on naurettavan selkeää toksista maskuliinisuutta. 

Kuva: https://www.nytimes.com/2020/10/22/us/masks-toxic-masculinity-covid-men-gender.html

Armeijassa esiintyvä toksinen maskuliinisuus vaikuttaa luonnollisesti kaikkien käyttäytymiseen. Tietenkin moni tuvan keskusteluista olivat sivistyneitä ja järkeviä, mutta keskusteluissa oli aina tietynlainen ilmapiiri, mikä piti keskustelun tietynlaisena: tuvassa tapahtuvat keskustelut ovat koko tuvan kuulemia, jolloin jopa henkilöt, jotka eivät osallistu keskusteluun, vaikuttavat siihen. Tämän takia keskusteluissa ei hirveästi avauduttu, ellei kyseessä ollut aihe, missä miehekkyys ei ollut vaakalaudalla, kuten erilaiset skenaariot, koulu, työ jne. Armeija ei ole paikka perinteisille feminiinisille piirteille. Jos on homoseksuaali tai harrastaa jotakin epämiehekästä urheilua, kuten tanssia, siitä tulee saamaan paljon lokaa niskaansa armeijassa.

Toksinen maskuliinisuus on ihan ymmärrettävää armeijassa. Ei sen takia, että se olisi hyväksyttävää, vaan siksi, koska puolustusvoimat suosivat “kovuutta”. Käyttäytymällä kuin perinteinen toksinen maskuliininen mies muistuttaa aika paljon monia armeijan suotavia sotilaita. Tietynlainen tunteettomuus, kyynisyys, jääräpäisyys, säälimättömyys ja tylyys kieltämättä kuulostavat hyvän sotilaan ominaisuuksilta, etenkin sodassa. Mutta jopa sodassa tällainen käytös ei olisi järkevää tai käytännöllistä. Sodan ollessa niin ankaraa ja rankkaa, tällainen “miehinen” käytös ja sen jatkuva suosiminen loisi huonon motivaation, ilmapiirin ja moraalin.  Eikös sota ja mikä tahansa hankala tilanne ole sellainen, jossa pitäisi suosia avautumista ja jopa herkkyyttä pelkästään henkisen mielenterveyden takia? Tietenkin vaikeissa tilanteissa pitää pystyä olemaan vahva, henkisesti ja fyysisesti, mutta käyttäytymällä kuin ”oikea” mies ei tee kenenkään elämästä parempaa. Vaikka ryhmässä vain muutama käyttäytyisi toksisen maskuliinisuuden mukaan, ryhmäpaineen takia se on leviävää negatiivista käyttäytymistä tai hyväksymistä.

Kuva: https://oroddhofoundation.org/blog/the-roots-of-toxic-masculinity/

Yksi ärsyttävimmistä asioista armeijassa oli jatkuva alfauroskäytös. Uskon suurimman osan tajuavan mitä tällä tarkoitetaan: lyhyesti sanottuna se tarkoittaa “miehekästä” olemusta olemalla rohkea (isotteleva), päättäväinen (jääräpäinen) ja dominoiva (epäkunnioittava). Onneksi moni ei tehnyt tätä, mutta sanoisin noin kolmasosan varusmiehistä olleen tällainen koko armeijakokemukseni aikana. Isottelukin pystyy olemaan leikkimielistä, mutta kun se tapahtuu joka päivä ilman mitään syytä, se ei ole enään hauskaa. Pieneltä asialta kuulostava, silti pitkällä aikavälillä hermoja raastava teko oli oven edessä seisominen tahallaan vain ollakseen toisen henkilön tiellä, samalla isotellen. Tätä tapahtui jatkuvasti, ja muutenkin oman “miehekkyyden” todistaminen loi aika samanlaisia tilanteita armeijassa. Armeijassa oli myös muutama homofoobikko, minkä väittäisin olevan myös toksista maskuliinisuutta ollen jotain “naisellista” asiaa vastaan. Toksista maskuliinisuutta näkee kaikkialla yhteiskunnasta ja kulttuurista huolimatta. Siitä huolimatta se on vielä nykyään hyvin vahvaa ja näkyvää armeijassa. Mielestäni armeijan tapoja ei saisi muuttaa, koska silloin kyseessä ei enään olisi armeija, mutta toksisen maskuliinisuuden suosiminen on poikkeus. Yleisestikin miehekkyyden näkemys pitäisi muuttaa. 

Mistä toksinen maskuliinisuus johtuu?

Uskon toksisen maskuliinisuuden johtuvan historiasta ja yhteiskuntamme kehityksestä. Esihistorian aikana miehet olivat ne, jotka metsästivät, puolustivat yhteisöä ja olivat yleisesti hallitsevat osapuolet, hierarkian ja fyysisyyden kannalta. Silloin “miehekkyys” oli pakollinen osa selviytymistä, sillä silloin miesten piti olla fyysisesti vahvoja. Tunteiden näyttäminen saa miehet näyttämään heikoilta ja haavoittuvaisilta, joten strategisesti sitä ei hirveästi suosittu. Jälleen kerran näistä asioista ei voi tietää varmasti, ehkä tunteiden ilmaiseminen olikin yleistä esihistorian aikana. Kuitenkin ajan kautta miehille on kehityksen kautta syntynyt käsite sille, mikä on ideaalista miehille: miehekkyys on suotavaa selviytymisen kannalta. Tosin elämme nykyään ajassa, jossa käytöksemme ei suoranaisesti vaikuta selviytymiseemme yksilönä tai yhteisönä. Silti nämä ikivanhat ideaalit miehille ovat jäänet osaksi yhteiskuntamme sukupuolirooleja, vaikka niistä onneksi on tullut paljon joustavampia. Yhteiskunta vieläkin painostaa molempia sukupuolia käyttäytymään juuri tietyllä tavalla. 

Kuva: https://albanhuber.com/why-toxic-masculinity-is-a-problem-that-affects-us-all/

Toksisen maskuliinisuuden syyt eivät johdu pelkästään vanhanaikaisista ideaaleista ja tavoista, vaan myös biologiasta. Yleistettynä moni mies on aika ylpeä, jääräpäinen ja äkkipikainen, etenkin naisiin verrattuna. Tarkoitukseni ei ole sanoa, ettei naisilla olisi näitä ominaisuuksia; yleistän yhteiskunnan, kulttuurin ja tietenkin omien kokemusteni perusteella. Ylpeydellä tarkoitan suurimmaksi osaksi miesten egoa, minkä murskaaminen luo tilanteita, missä toksinen maskuliinisuus on vahva. Yleensä ylpeyden murskaamiseen liittyy miehekkyyden tai pätevyyden alistaminen tai kyseenalaistaminen, jolloin miehillä on usein tapana todistaa miehisyytensä. Asiaan ei välttämättä edes liity miehekkyyden todistaminen, vaan käyttäytymällä “miehekkäästi” haluamatta. Esimerkiksi tunteiden tukahduttaminen, kovan ulkomuodon säilyttäminen ja pitämällä väkivaltaa vallan osoittajana luovat toksisen maskuliinisuuden. Tunteiden näyttämistä sen takia vältetään monissa piireissä, koska ei haluta tulla tuomituiksi. Monen ego kärsii, kun esittää itsensä heikkona ja haavoittuvaisena. Urheilussa moni urheilija edustaa toksista maskuliinisuutta: varsinkin nyrkkeilyssä ja jääkiekossa olen huomannut monen urheilijan käyttäytyvän hyvin “miehekkäästi” olemalla hyvin epäkunnioittava ja isotteleva jopa pelin/kierroksen ulkopuolella. Yleisesti käyttäytymällä kuin alfauros on toksista maskuliinisuutta. Urheilussa ja muussakin puolustavassa tilanteessa heikkouksien näyttäminen ei ole järkevää, mutta turha isottelu ja epäkunnioitus eivät ole terveellisiä tapoja tehdä niin.  Naisten egon murskaamisen toimenpiteet ovat hyvin erilaisia verrattuna miehiin. Naisten kannalta ei voi edes varsinaisesti puhua toksisesta feminiinisyydestä (toxic femininity), vaan pikemminkin vain normaalista kateudesta, vihasta tai turhautuneisuudesta. 

Sukupuoliroolit

Miehenä puhun nyt aika paljon miesten ongelmasta luonnollisesti, mutta en silti voi sivuuttaa molempien sukupuolien välisiä ongelmia liittyen sukupuoliroolien luomiin paineisiin. Tietenkään en voi puhua naisten ongelmista oman kokemukseni perusteella; en ole asemassa, missä voin sanoa tietäväni heidän ongelmistaan enemmän kuin he. Siitä huolimatta mielestäni kaikkien pitäisi edes yrittää ymmärtää kaikkien sukupuolien välisiä ongelmia, ja tajuta kaikkien olevan osa ongelmaa jollakin tavalla, vaikka emme välttämättä tajuaisi sitä. Sukupuoliroolien ollessa niin vanhanaikaiset, odottaisin edes oman sukupolveni sivuuttavan ne monessa tilanteessa, mutta armeijassa tajusin jopa oman sukupolveni olevan samojen sukupuoliroolien paineiden alla. Vanhanaikaisuus ei ole asia, mikä katoaa ajan myötä, vaan pikemminkin harventuu. 

Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/534732155737877242/

Tosin naisilla on nykyään yksi etu miehiin sukupuoliroolien rikkomisessa: naisten ollessa historian aikana miesten varjossa on luonut arvostetun tavoitteen naisille nyt, kun heillä on länsimaissa aika samat oikeudet kuin miehillä. Tällä ideaalisella tavoitteella tarkoitan uravalintoja. Naisia ylistetään hyvin paljon, kun he rikkovat työhön liittyviä sukupuolirooleja, kuten pääsemällä johtoon miesvaltaisella alalla. En puhu pahaa tällaisista henkilöistä, sillä he ovat yleensä tehneet paljon työtä päästäkseen nykyiselle asemalleen. Mutta heitä yleensä ylistetään enemmän kuin esimerkiksi miehen pääsemistä naisvaltaisen alan johtoasemaan. Tällöin mies saa hyvin ikävää kritiikkiä, jälleen kerran, toksisen maskuliinisuuden takia. Jopa poliittisesti ja arvollisesti naisia ylistetään enemmän kuin miehiä monessa tilanteessa. Väitän, että naispresidentin pääseminen virkaan on (yleensä) suurempi asia kuin miespresidentin nouseminen virkaan välittämättä henkilön pätevyydestä. Odotan innolla sitä päivää, kun USA:han tulee ensimmäinen naispresidentti, sillä siitä media tulee uutisoimaan sukupuolirooleja rikkovana hetkenä, vaikka kyseessä voisi olla joku, joka ei selkeästi olisi sopiva valinta presidentiksi. USA:n presidenteistä puheenollen presidentin puolison virka on Yhdysvaltain ensimmäinen nainen (first lady), eli muuttuisiko naispresidentin tullessa puolison viran nimi Yhdysvaltain ensimmäiseksi mieheksi/herraksi? Nimittäin jos miehen virka on “Yhdysvaltain ensimmäinen nainen”, se ei ole hirveän edustuksellista. Ja tähänkin liittyy toksinen maskuliinisuus. Tosin naispuolisia pomoja kutsutaan myös esimiehiksi ja monissa muissakin tilanteissa naisten nimitykset ovat miehiin liittyviä. Jopa englannin kielessä sanaa “man” käytetään miessukupuolen lisäksi maailman ihmisten kuvaamisessa.

Tästä kaikesta huolimatta on sanottava, että tietyt sukupuoliroolit ovat ihan järkeviä. Sukupuoliroolit eivät varsinaisesti ole huonoja asioita, mutta niiden absoluuttinen noudattaminen ja suosiminen luovat niistä hyvin negatiivisia ja ahdasmielisiä. Joskus niiden rikkominen luo typeriä tilanteita. On hyvä pitää tietyt sukupuoliroolit, kun kyseessä on historiaan ja faktoihin perustuva tapaus. Mielestäni hyvät sukupuoliroolit perustuvat pikemminkin fyysisiin rooleihin, eikä niinkään tapoihin tai tyyleihin. Jos mies haluaa käyttää mekkoa, siitä vain. Jos nainen haluaa olla poikatyttö (tomboy), siitä vain. Tällainen ihmisten persoonien monipuolisuus tekisi muutenkin arjesta aika mielenkiintoisen. Pitää aina muistaa, että henkilön käyttäytyminen ei perustu sukupuoleen: sukupuoliroolit ja sukupuoli ovat kaksi hyvin eri asiaa.

Terveellinen maskuliinisuus

Se on naurettavaa, että niin moni pitää tunteiden ilmaisemista heikkoutena ja mahdottomana hyväksyä. Oma määritelmäni terveelliselle miehisyydelle on kestävyyden, ystävällisyyden, vahvuuden ja uskon yhdistelmä. Tällainen määritelmä pitäisi miehiä fyysisesti ja henkisesti vahvoina pitäen ideaaliset ominaisuudet hyvin terveellisinä. Tämän kautta ei olisi myöskään turhamaista alfauroskäyttäytymistä. Terveellisen maskuliinisuuden näyttäminen mediassa ja kulttuurissa on onneksi yleistynyt viime vuosina. Varsinkin populaarikulttuurissa nykyään suositaan enemmän hahmoja, jotka ovat hyvää vaikutusta yleisölle. Parhaimmat esimerkit hahmoista, jotka edustavat terveellistä maskuliinisuutta, ovat Aragorn Lord of the Rings -elokuvista sekä oikeaan henkilöön perustuva Desmond Doss elokuvasta Hacksaw Ridge (2016). Molemmat ovat rohkeita ja vahvoja sotureita, jotka sodasta huolimatta pystyvät avautumaan, osoittamaan tunteita ja olemaan haavoittuvaisia. Itse arvostan hyvin paljon, kun mies uskaltaa näyttää tunteitaan, koska se osoittaa miehen olevan vahva henkisesti. Välittämisen ja myötätunnon näyttäminen on todellisen vahvuuden merkki, niin naisille kuin miehillekin.

Inttiaihe 1/5: Alikersantin ja alokkaan välinen valtasuhde

 

Kun menee ensimmäisen kerran armeijaan, yhdet ensimmäisistä auktoriteeteista ovat varusmiesjohtajat, eli alikersantit (alik) ja upseerikokelaat (kok). Upseerikokelaat tulevat vasta myöhemmin kuvioihin palveluksen aikana, joten alokkaat saavat ensimmäisen tottumuksen armeijan kuriin alikersanttien kautta. Yleensä kun mietimme ihmisiä, joilla on minkäänlaista valtaa tai auktoriteettia, mietimme henkilöitä, jotka ovat selkeästi vanhempia ja kokeneempia. Sen takia on outoa, kun ensimmäiset tapaamamme auktoriteetit armeijassa ovat yleensä vain muutaman vuoden vanhempia, joskus jopa samanikäisiä tai jopa nuorempia. Sellainen asetelma luo aika paljon ristiriitaisia ajatuksia johdosta. Tosin sama tunne on lapsena koulussa, kun ajattelee vuoden vanhempien olevan jostakin syystä paljon vanhempia kuin itse. Jotenkin vuoden vanhemmat opiskelijat vaikuttivat paljon suuremmilta ja kypsemmiltä. Samoin käy usein armeijassa; muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta moni varusmiesjohtaja vaikutti mielestäni paljon vanhemmalta kuin mitä he oikeasti olivat. Alikersantin ja alokkaan välinen suhde on teoriassa aika kiusallinen molemmin puolin, sillä alokkaiden kuuluisi aina puhutella alikersanttia kuin varusmiesjohtajalla olisi vuosien kokemus, kun taas alikersantin pitää ylläpitää kuria lähes samanikäisten henkilöiden parissa. Minulla ei koskaan ollut ongelmaa noudattaa alikersanttien käskyjä, mutta kieltämättä usein ärsyttää joutua tilanteeseen, missä henkilö vain puolen vuoden koulutuksella esittää olevansa asiantuntija. Asiaa pahensi se, jos valta nousi henkilöllä päähän, mitä tapahtuu aika paljon.

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasarvot_Suomen_puolustusvoimissa

Itse en toiminut alikersanttina varusmiespalvelukseni aikana (onneksi), joten en pysty kertomaan alikersantin ja alokkaan välisestä suhteesta johtavan osapuolen näkökulmasta. Olen tosin puhunut tästä asiasta monen henkilön kanssa, jotka toimivat alikersantteina, joten olen sentään saanut muiden alikersanttien näkökulmia. Puhun myös paljon nimenomaan alokkaista, vaikka samanlainen suhde jatkuu alokaskaudenkin jälkeen, kun virallinen sotilasarvo on joko tykkimies, matruusi, kaartin jääkäri tai jokin muu. Keskityn silti erityisesti alokkaan näkökulmaan, koska alokkaana alikersantin ja alokkaan välinen valtasuhde on vahvimmillaan koko varusmiespalveluksen aikana. Se on myös aikaa, jolloin alikersantit pääsevät ensimmäistä kertaa johtamaan palveluksensa aikana. Kyseessä on siis aika, jolloin molemmat osapuolet oppivat jotain uutta. Alokaskauden jälkeen molemmat osapuolet ovat jo oppineet käytänteitä, tapoja jne.

Alokkaan asema

Alokkaana joudut tilanteeseen, missä et ole aikaisemmin ollut elämäsi aikana. Aluksi ei välttämättä edes ajattele kuka johtaa tai millä tavalla, koska suurin osa on utelias oppimaan, millainen armeija tulee olemaan. Jälleen kerran moni alikersantti jopa näyttää tai kuulostaa vanhemmalta, joten sitä ei sen takia hirveästi kyseenalaista. Miettiessäni tätä jopa elokuvissa yleensä näytetään huomattavasti vanhempi henkilö alikersantin tai kersantin osassa. Kuitenkin ajan myötä tajuaa, että alikersantit, iästään huolimatta, eivät ole tilanteessa, jossa he saavat kohdella alokkaita samalla tasolla olevina: alikersanteilla on valtuudet käskyttää alokkaita suhteellisen ankarasti ylläpitääkseen kuria. En kritisoi sitä, mutta sellaisessa tilanteessa samanikäisten pomottaminen ei tunnu niin mukavalta, vaikka kyseessä olisi hyvä johtaja. Kyseessä on myös tilanne, jossa heidän käskyjen tottelemattomuus on rikos. Kuvitelkaa, että samalla luokalla oleva pomottaisi samanikäisiä opiskelijoita koulussa: jos näin normaalisti tapahtuisi, ketään ei kiinnostaisi, mutta kuvitelkaa, että tämän kyseisen henkilön käskyjen noudattaminen on pakollista lain mukaisesti. Siinä tapauksessa lähes kaikki tottelisivat häntä hyvin vastahakoisesti. Siltä se usein tuntui armeijassa, kun joku samanikäinen käskytti.

Kuva: https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/516406/Joka+17+alokas+keskeytti+kahden+ensimmaisen+viikon+aikana

Tosin jälkeenpäin ajateltuna mieluummin alikersantit opettavat alokkaille perusteet monen kersantin tai ylikersantin sijaan. Kersantit ja ylikersantit ovat kokeneempia kuin alikersantit, mutta he ovat yleensä paljon tiukempia koulutusten suhteen. Toisaalta sekään ei aina pitänyt paikkaansa: muutama kouluttaja oli hyvin rento ja ystävällinen tietäen, mikä on paras tapa opettaa alokkaita pitkän kokemuksensa ansiosta. Puhuin aikaisemmassa armeijaan liittyvässä blogissani siitä, että alokkaille asiat opetetaan pakon takia, eikä oppimisen takia. Moni kouluttaja sen sijaan teki parhaansa, jotta alokkaat oppisivat opetetut asiat mahdollisimman hyvin. Monesti olisin halunnut, että nämä tietyt kouluttajat pitäisivät komppanialleni enemmän koulutuksia. Alikersanttienkin pitää silti oppia kouluttamaan ja johtamaan, joten kokeneet kantahenkilökunnan jäsenet eivät tietenkään pysty järjestämään kaikkia koulutuksia. Kaikesta tästä huolimatta suurimmaksi osaksi alikersanttien käskyttäminen ei yleensä haitannut niin paljon, koska siihen tottui aika nopeasti. 

Alikersantin asema

Ennen seuraavan saapumiserän alokaskautta alikersantit eivät ole päässeet virallisesti johtamaan ketään. En tietenkään tiedä, millaisia alikersanttien koulutukset ovat, mutta johtamisharjoituksista huolimatta alokkaat ovat ensimmäiset johdettavat alikersantin varusmiespalveluksen aikana. Olen kuullut jonkin verran siitä, mitä alikersantit joutuvat ja pääsevät tekemään heidän omassa koulutuksessaan. Tietääkseni he saavat aika selkeän koulutuksen alempiarvoisten johtamisesta. Kaikesta koulutuksesta huolimatta uskon suurimman osan johtajakoulutuksesta alkavan vasta alokkaiden kanssa, koska silloin vasta ymmärtää, mitä tekee oikein ja mitä tekee väärin. Alikersanttejakin voi siis sanoa aika kokemattomiksi henkilöiksi. Tosin alokkaat ovat alikersantteihin verrattuna amatöörejä. Tällöin alikersantit luovat tietynlaista auktoriteettia tietämällä armeijasta paljon enemmän kuin alokkaat. Ikäerosta huolimatta alikersantit saavat luotua auktoriteettia pelkän tiedon ja ymmärtämisen ansiosta.

Kuva: kohtaus elokuvasta Tuntematon sotilas (2017)

Alikersanttina on sellaisessa asemassa, jossa olet kahden eri arvon välissä. Tavallaan tämä pitää paikkansa sotilasarvosta huolimatta; jopa alokaskauden jälkeen tykkimiehet, matruusit ja muut ovat sotilasarvoltaan korkeammalla kuin seuraavan saapumiserän alokkaat. Alikersanttina johdossasi ovat vain alokkaat, eli alikersanttina on silti hierarkian alapäässä. Jostain syystä on aina outoa nähdä joku, jolla on auktoriteettia minuun, herroittelevan jotain ylempiarvoisempaa. Alikersanttien ollessa niin hierarkian alapuolella heitä usein kohdellaan samalla tavalla kuin alokkaita. Monet kouluttajista antoivat yhtä pahaa palautetta varusmiesjohtajille kuin varusmiehille. Siitäkin huolimatta moni kantahenkilökunnan jäsen suosii luonnollisesti alikersantteja. Alikersanttina ei siis automaattisesti päädy hirveän korkeaan asemaan, vaikka alokaskaudella tuntui, että alikersanttien työ oli paljon helpompaa. Silloin ei tosin ota huomioon alikersanttien velvollisuuksia; heidän pitää jatkuvasti ylläpitää ja vahtia alokkaita. Johtotehtävät eivät ole niin helppoja kuin mitä olettaisi. Kaikki haluavat korkea-arvoisten oikeudet, mutta velvollisuudet jäävät yleensä huomioimatta. Alikersanteilta myös odotetaan paljon enemmän kuin alokkailta.

Hyvin usein alikersanteilla nousee saamansa valta päähän. Rehellisesti sanoen en edes ole niin vihainen siitä. Todennäköisesti olisin itsekin leikkinyt vallalla alikersanttina. Se on mielestäni ihan normaali reaktio, että valtaa saadessaan automaattisesti ottaa tilanteesta ilon irti. Silti siitä ei saisi nauttia liian paljon. Usein valtaa käyttäessä alikersantit sivuuttivat kokonaan alokkaiden inhimilliset tarpeet ja virheet, mikä ärsytti. Jopa simputusta tapahtui tämän takia. Moni valtaa saadessaan alkaa usein kohdella alaisiaan ihan eri tavalla. Alikersantin asemassa ei aina pysty olemaan kohtelias, jolloin moni käskyistä tai jopa normaalista puhuttelusta kuulostaa hyvin epäkohteliaalta. Tämä varmasti johtuu siitä, että alikersantit tietävät olevansa sellaisessa tilanteessa, jossa he oikeasti voivat puhua rumasti muille ilman seurauksia; en nimittäin usko monen valittavan epäkohteliaisuudesta armeijassa. 

Erilaiset alikersantit

Armeijassa oli mielenkiintoista nähdä, kuinka erilaisia varusmiesjohtajat olivat. Jopa oman saapumiseräni alikersanttien toimenpiteet olivat aika erilaisia. Tosin jälkeenpäin mietittynä hirveän moni heistä ei jäänyt muistiin positiivisin ajatuksin. Se ei aina johtunut siitä, että he olisivat huonoja johtajia, vaan he olivat vain helposti unohdettavia. Monelle alikersantillekin armeija on hyvin pakotettua, joten palveluksen aikana ei jaksa panostaa tiettyihin asioihin. Tällaiset alikersantit tekevät vain annetun tehtävän eikä mitään ylimääräistä. Tällöin he eivät vaikuta motivoituneilta, jolloin se näkyy heidän johtamisessaan.

Kuva: kohtaus elokuvasta Full Metal Jacket (1987)

Minulle jäi mieleen vain kolme erityisen hyvää alikersanttia koko varusmiespalvelukseni ajalta. Kyseessä ei ollut ihmisiä, jotka olivat vain rentoja ja rauhallisia; se ei ole mielestäni hyvää johtamista. Nämä kyseiset kolme erityisen hyvää alikersanttia olivat tiukkoja, reiluja, rentoja tarvittaessa ja viihdyttäviä. Kyseessä oli luonnollisia johtajia, joilla oikeasti oli auktoriteettia. He olivat ainoat, joiden käskyjä tottelin halusta. Valitettavasti tällaisia alikersantteja on hyvin vähän palveluksen aikana. Huonoja alikersantteja on yleisesti paljon enemmän. Aluksi huonon johtajan voi antaa anteeksi kokemuksen puutteen takia, mutta jos se jatkuu viikkojenkin jälkeen, sitten voi sanoa kyseessä olevan henkilö, joka ei osaa johtaa. Suurin osa huonoista alikersanteista olivat simputtajia tai sellaisia, joilla on noussut valta päähän. Onneksi minulla ei ollut paljon simputtavia alikersantteja, mutta niitäkin oli muutama. Muistan yhden tapauksen, kun jonottaessani päivystäjän pöydälle, paikalle tuli yksi lähes kaikkien vihaama alikersantti. Hän vain tuli ilman mitään syytä simputtamaan tai pilkkaamaan monia jonossa olevia. Jos joku olisi käyttäytynyt huonosti jonossa, se olisi ollut ymmärrettävää. Mutta suurin osa seisoi täysin paikallaan antamatta mitään syytä simputtamiselle. Armeijassa siis aina seistään jonossa lepoasennossa, jolloin ei saisi liikkua yhtään. Kyseessä ei ollut edes leikkimielistä pilkkaamista, mikä myös on aika yleistä armeijassa. Moni, jotka olivat samassa komppaniassa kanssani tietävät tämän kyseisen tapauksen, koska tämä oli yksi selkeimmistä kokemuksista liittyen simputukseen ilman mitään järkevää syytä. Palvelukseni aikana tapahtui muutama muukin selkeä tilanne, jossa simputus oli osa johtamista. Moni myös johti joukkoja hyvin ylimielisesti. Jälleen kerran tästäkin teki ikävää ikäeron vähäisyys. 

Alikersantin auktoriteetti

Hyviä johtajia lukuun ottamatta alikersanteilla oli hyvin harvoin itsenäistä auktoriteettia. Lähes kaikkien alikersanttien auktoriteetti perustuu lakiin, jonka mukaan meidän on pakko totella varusmiesjohtajiamme. Tietenkin heidänkin käskyillä oli rajansa, mitä ei saanut ylittää, mutta armeijassa niidenkin kannalta oltiin aika joustavia. Henkilön oikea auktoriteetti syntyy siitä, että oikeasti uskoo johtajan kykyihin ja haluaa totella kyseisen johtajan sääntöjä. Työelämässäkin me mieluummin tottelemme hyvien esimiesten käskyjä kuin huonojen esimiesten käskyjä. Yleisesti auktoriteetilla tarkoitetaan käskyvaltaista henkilöä, mutta jos se käskyvalta perustuu johonkin välilliseen asiaan, sitä ei mielestäni voi kutsua aidoksi auktoriteetiksi: onko orjan omistajalla valtaa orjaan, vai onko orjan omistajan aseella tai muulla fyysisellä voimalla valtaa orjaan? Tämä ei tarkoita, että kaikki lakiin perustuva auktoriteetti olisi epäaitoa auktoriteettia. Varsinkin poliiseilla voisi sanoa olevan aitoa auktoriteettia, koska heitä pidetään automaattisesti ihmisinä, jotka ovat käskyvaltaisia pätevyyden ansiosta. Tosin tämä ei kaikkialla pidä paikkaansa, kuten USA:ssa, jossa poliiseilla on aika huono maine, puhumattakaan kehitysmaista tai korruptoituneista valtioista. 

Kuva: https://www.bishophouse.com/new-leader/where-does-your-authority-come-from/

Armeijan ulkopuolella auktoriteetti ei aina synny “tee näin tai kärsit” -asenteesta, vaan pikemminkin palkkiosta. Työelämässä aito auktoriteetti on työstä saadulla palkalla. Sen takia suvaitsemme useasti huonojakin esimiehiä, koska ajattelemme työstä saadun palkan olevan sen arvoista. En usko kenenkään työskentelevän ilmaiseksi kenellekään ilman palkkaa, välittämättä siitä, kuinka hyvä esimies on kyseessä. Palkalla en tarkoita pelkästään rahaa, vaan esimerkiksi sosiaalisia, materiaalisia tai muita hyötyjä. Armeijassa ei yleensä ole tällaista asetelmaa, että hyvästä työstä hyötyy. Suurimmaksi osaksi hyvää suoritusta pidetään neutraalina, kun taas huonosta suorituksesta tapahtuu jotain ikävää. Auktoriteettia ei synny, jos ainoat reaktiot ovat passiivisia tai negatiivisia. Toki silloin tällöin sai kehuja, mutta niistä ei hyötynyt yhtään.

Auktoriteetin luominen on hyvin hankalaa, armeijassa ja siviilissä. Armeijassa varsinkin, koska siellä oleva pakotettu tunne ei tee ihmisistä hirveän motivoituneita tai innokkaita tottelemaan käskyjä, vaikka niin kuitenkin aina tehdään vastahakoisesti. Miettiessäni hyviä varusmiesjohtajiani, he jakoivat kaksi hyvän johtajan piirrettä: reiluus ja selkeä empatia. Reiluudella tarkoitan sitä, että kaikki joutuivat töihin tasa-arvoisesti. Tietenkin lähes kaikilla varusmiesjohtajilla on empatiakyky, mutta sen näyttäminen luo luottamusta alikersanttia kohtaan. Se tuntui mukavalta, kun alikersantit tulivat tupaan rennosti vain puhumaan eri asioista. Jopa ikävistä ja rankoista harjoituksista selviää paljon helpommin, kun alikersantit tietävät tilanteen olevan hyvin rankkaa varusmiehille, jolloin he käyttäytyvät sen mukaisesti. 

Valta-asemasuhde yleisesti

Vallassa olevalta odotetaan aina paljon eri asioita. Työntekijänä ei aina ymmärrä, minkälaisen paineen alla johtaja on. Itse vihaan niitä ajatusmalleja, joissa pomot katsovat alentavasti työntekijöitään ja päinvastoin. Hierarkian alapuolella on helppoa ajatella pystyvänsä tekemään parempaa työtä kuin hierarkian yläpuolella olevat. Työelämä ja armeija sivuuttaen tässä tilanteessa voi käyttää esimerkkinä suurinta osaa vallankumouksista: vallankumouksen onnistuessa, valtaan ovat päässeet ihmiset, jotka eivät ole aikaisemmin olleet hierarkian yläpuolella. Tällöin he eivät aina osaa johtaa, jolloin syntyy kaaos. Yleensä on hyvät syyt, miksi juuri tietyt ihmiset ovat vallassa. Silti on väärin sanoa, että ei olisi huonoja käskyvaltaisia johtajia olemassa. Huonoja johtajia tai yleisesti johtajan huonoja johtamistapoja ei saisi sivuuttaa. Jos johtajan roolissa on epäpätevä henkilö, henkilö pitäisi pystyä vaihtamaan. Demokraattisessa valtiossa tämä järjestelmä onneksi toimii. Tosin on tilanteita, jolloin huonojen johtajien kyseenalaistaminen on aika ristiriitaista: esimerkiksi hankalat tilanteet eivät ole aikoja, jolloin kannattaa kyseenalaistaa johtajuutta luoden entistä hankalamman tilanteen. 

Kuva: https://www.shutterstock.com/search/symbol+authority

Jälkeenpäin miettiessäni varusmiesjohtajieni epäkohteliasta tai epäkypsää asennetta tai puhuttelua, se johtui usein siitä, että heillä oli huono päivä. Jos on huono mieli tai muuten paha päivä, ei aina jaksa kohdella alaisiaan arvostuksella. Tosin johtaja on usein tilanteessa, jossa huono mieliala ei saisi vaikuttaa johtajan pätevyyteen. Puhumalla rumasti alaisilleen vähentää uskollisuutta ja auktoriteettia. Luullen pystyvänsä puhumaan muille ihan miten itse haluaa on mielestäni vallan väärinkäyttöä. Ihmisen sotilasarvo, virka, koulutus tai muu ulkoinen tekijä ei tee ihmisestä tärkeämpää, jolloin ei kuuluisi pystyä vaatimaan erikoiskohtelua. Tämä ei pidä paikkaansa armeijassa, mutta siviilissä kaikilla on täsmälleen samat oikeudet. Tämä ei silti tarkoita, että johtajalla ja alaisella ei pitäisi olla vahvaa hierarkiaa. Käskyvaltaista henkilöä ei kannata aina pitää kaverina, vaan auktoriteettina. Auktoriteetin olemassaolo ei tee ihmisistä epätasa-arvoisia; auktoriteetti pikemminkin ylläpitää kaikkien tarvitsemaa järjestystä.

Pomon ja johtajan ero

Vaikka armeijassa käytetään sanaa ‘johtaja’ paljon, se ei ole mielestäni hirveän hyvä sana ylempiarvoisille. Varusmiesjohtajat tavallaan ovat muutenkin alokkaiden esimiehiä, eli pomoja. En tosin tarkoita sanan ‘pomo’ tarkoittavan kirjaimellisesti esimiestä, vaan sen sanan yleistä käsitystä ja eroa sanaan ‘johtaja’. Oman määritelmäni mukaan pomolla viitataan henkilöön, joka on käskyvaltainen, ja hänen tehtävät ovat sen mukaisia, kuten johtotehtävät. Vaikka johtotehtävät ovat myös vaativia, yleensä pomon alaiset joutuvat työskentelemään enemmän. Johtaja sen sijaan tarkoittaa henkilöä, joka valtakäskystään huolimatta urakoi vähintään yhtä paljon kuin alaiset usein jopa samoissa tehtävissä. Hyvänä esimerkkinä voi käyttää joulupukkia ja Petteri Punakuonoa: joulupukkia voisi pitää pomona tässä esimerkissä, sillä hän on se, joka on selkeästi vallassa ja päättää matkasta. Sen sijaan Petteri Punakuono kaikkien porojen edessä johtaa ja määrittää koko reitin joulupukin käskyistä huolimatta. Molempia tarvitaan, mutta yleisesti johtajia suositaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö esimies pystyisi olemaan molempia. 

Kuva: https://www.reddit.com/r/GetMotivated/comments/2px8hz/image_the_difference_between_a_boss_and_a_leader/

Toisesta näkökulmasta voisi sanoa aliupseerien olevan määritelmäni mukaan johtajia; he kuitenkin joutuvat usein tekemään samoja kurjia tehtäviä kuin miehistö. Upseereihin verrattuna sanoisin aliupseerien olevan selkeitä johtajia puolustusvoimien näkökulmasta. Kieltämättä minunkin pitää myöntää, että suuremmalla mittakaavalla aliupseerit ovat selkeästi johtajia oman määritelmäni mukaan. Tosin varusmiespalveluksessa, etenkin palveluksen alussa, alikersantit ovat selkeästi pomoja alokkaille. On totta, että alikersantit joutuvat osallistumaan koulutuksiin tehden samoja asioita kuin alokkaat. Mutta koulutuksia lukuun ottamatta alikersantit pitävät niin selkeän hierarkiatason alokkaisiin, jolloin he ovat enemmän pomoja kuin johtajia. Esimerkiksi teltan pystyttämisessä miehistö tekee sen, kun alikersantit vain katsovat sivusta. Tällainen käytös ei olisi niin paha asia, jos alikersantit tekisivät tärkeitä johtotehtäviä samalla, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan alikersantit yleensä vain katsoivat sivusta selailen nettiä. Alikersantit eivät myöskään jakaneet kaminavuoroja. Jopa oman saapumiseräni alikersanteista osa ei suostunut jakamaan kaminavuoroja. Alikersantit siis saavat aika paljon etuuksia työnteon suhteen, joten alokkaiden johtajina he ovat pikemminkin pomoja, ainakin miehistön näkökulmasta. Sanoisin alikersanttien olevan pomon ja johtajan välimuoto.

Alikersantit yleisesti

Alikersanteilla on aika ristiriitainen maine palveluksen aikana: joistakin pitää, joitakin vihaa ja jotkut heistä ovat varsin neutraaleja tai hyvin rentoja. En kanna mitään kaunaa alikersanttejani kohtaan (tosin ne simputtajat ärsyttävät vieläkin), koska he eivät varsinaisesti pystyneet valitsemaan omaa johtamistapaansa. Puolustusvoimilla on juuri tietynlainen tapa johtaa alokkaita, joten usein alikersanttien käytös on epäsuorasti koulutuksesta johtuvaa. Siitä huolimatta on vaikea sanoa, millaista olisi nähdä varusmiesjohtajiani siviilissä: toisaalta siviilissä olisimme tasa-arvoisia, mutta palveluksen aikana tapahtunut johtaminen tekisi tilanteesta aika oudon, ainakin vielä, kun asevelvollisuuteni suorittaminen on niin tuore tapaus.